Fossiilisista polttoaineista luopumisen jälkeen uusiutuvat energiamuodot olisivat luoneet Venäjällekin valtavia mahdollisuuksia ja uusia työpaikkoja.
”Sitä kautta Putin olisi voinut parantaa maansa kansalaisten arkea ja omaa kansansuosiotaan. Silloin hänen ei tarvitsisi lähteä sotimaan”, Alanko-Kahiluoto sanoo.
Hän varoittaa, että Suomelta olisi väärää optimismia tuudittautua siihen, että Putin ei olisi valmis epätoivoisiin ratkaisuihin myös muiden naapurimaidensa suhteen. Siksi Alanko-Kahiluoto on sitä mieltä, että Suomen on aloitettava Nato-jäsenyysprosessi mahdollisimman pikaisesti.
”Välttämättä kovin pian ei tule sellaista rauhallista tilannetta, jolloin olisi ikään kuin parempi hetki päättää asiasta”, hän sanoo.
Alanko-Kahiluoto on kokenut poliitikko: neljännen kauden edustaja ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja. Alanko-Kahiluoto on taustaltaan tutkija, ja ehkä siksi hän ryhtyy kesken haastattelun analysoimaan omaa kannanmuutostaan.
”Siinä on tietty irrationaalinen aspekti”, hän sanoo.
Kun
Donald Trump oli Yhdysvaltain presidentti, Alanko-Kahiluoto oli tyytyväinen, että Suomi ei ollut Naton jäsen.
”Kun Trump sekoili, olin skeptinen jäsenyyden suhteen. Mutta nyt kun Putin sekoilee, niin takki kääntyy. Natossa onneksi päätöksenteko on moninapaista eikä vain yhden sekopään varassa.”
HS lähetti kaikille kansanedustajille sähköpostilla Nato-kyselyn torstaina 17. helmikuuta. Siis tasan viikkoa ennen Venäjän suurhyökkäystä.
Kyselyssä oli kolme kysymystä.
Edustajilta tiedusteltiin yleisesti, olisiko Suomen syytä olla Naton jäsen. Lisäksi esitettiin monivalintakysymys sitä, miten Suomen pitäisi jäsenyyden suhteen nyt toimia. Kolmas kysymys koski Suomen valintaa siinä tilanteessa, jos Ruotsi hakee Nato-jäsenyyttä.
Kyselyyn ehti tulla vain 64 vastausta, joissa Nato-myönteisimpien puolueiden edustajat olivat vahvimmin edustettuina. Vastaajista yli puolet oli Nato-jäsenyyden kannalla. Kun Venäjä hyökkäsi, todellisuus muuttui ja kyselyn tulokset vanhenivat sillä sekunnilla.
Sdp:n veteraanikansanedustaja ja entinen ulkoministeri
Erkki Tuomioja ilmoitti, että hän ei HS:n kyselyyn vastaa. Hänen mukaansa ei ole tarpeellista vastata ”satoja kertoja esitettyihin johdatteleviin Nato-kysymyksiin”.
Tuomioja on siinä oikeassa, että viestimet ovat viime viikkoina tehneet hengästyttävän paljon Nato-kyselyitä. Mutta oleellista on se, että jokaisessa kyselyssä on löytynyt aiempaa enemmän Nato-jäsenyyttä kannattavia kansanedustajia. Se taas ei johdu ”johdattelevista kysymyksistä”, vaan Putinin voimapolitiikasta.
Nato-optio on luonut Suomen turvallisuuspolitiikkaan yhtenäisyyden illuusion.
Suomella on pitkä perinne siitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittisissa linjauksissa pyritään kansalliseen konsensukseen. Selonteot on eduskunnassa hyväksytty yksimielisesti.
Sotilaallinen liittoutuminen on kuitenkin tähän asti ollut asia, josta yksimielisyyttä ei ole löytynyt.
Juuri siksi Nato-optio on ollut näppärä työkalu. Se on luonut Suomen turvallisuuspolitiikkaan yhtenäisyyden illuusion. Optioon ovat voineet sitoutua sekä jäsenyyttä kannattavat että vastustavat puolueet.
Vastustajat ovat voineet allekirjoittaa Nato-option, koska se on itsestäänselvyys, joka ei velvoita mihinkään. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Etykin päätösasiakirjassa on vahvistettu, että jokaisella suvereenilla maalla on mahdollisuus itse päättää omista turvallisuusratkaisuistaan.
Naton kannattajat ovat puolestaan nielleet option kuin ahvenkoukun, koska pidemmälle menevää määritelmää ei ole ollut mahdollista saada selontekoihin. Mahdollisuus liittoutua on ollut heille parempi vaihtoehto kuin kategorinen ei.
iso kysymys on nyt se, kuinka turvallisuuspoliittisissa kannoissaan liikkuvat nyt Sdp:n ja keskustan johtohahmot ja kansanedustajat.
Katsotaanpa keskustan periaateohjelmaa. Turvallisuuspoliittinen linja on kirjattu siihen näin: Suomen on pidettävä päätösvalta sotilaallisen turvallisuuden ratkaisuissa omissa käsissään ja liikkumatilaa ei rajata mihinkään suuntaan.
Kirjaus liikkumatilasta on Nato-option mukainen. Mutta käytännössä puolue on kuitenkin suhtautunut jäsenyyteen kielteisesti, kuten keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Juha Pylväs teki selväksi tammikuussa 2022 Ilta-Sanomien
haastattelussa. Häneltä kysyttiin, kannattaako keskusta Nato-jäsenyyttä.
Pylväs vastasi ytimekkäästi: ”Ei.”
Tämän jälkeen toimittaja kysyi, mikä voisi saada keskustan vaihtamaan kielteisen Nato-kantansa.
”Ei tule tähän hetkeen mitään mieleen”, Pylväs vastasi.
”Minä olen enempi sillä kannalla, miten valtiojohto asiat päättää”, keskustan Juha Pylväs sanoo.
Tuon haastattelun jälkeen on tapahtunut ratkaiseva muutos. Venäjän suurhyökkäys pakottaa keskustalaisetkin puntaroimaan kantojaan. Puolue onkin
ilmoittanut kevään aikana ”käyvänsä läpi” ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjansa. Pylväskään ei enää sano ei, vaan kertoo olevansa ”neutraali”.
”Minä olen enempi sillä kannalla, miten valtiojohto asiat päättää. Heillä on kuitenkin se paras tietämys”, ryhmänjohtaja Pylväs sanoi tiistaina
HS:n haastattelussa.
Osa keskustalaisista on kääntänyt julkisuudessakin jo takkinsa.
Enontekiöläinen kansanedustaja
Mikko Kärnä (kesk) kertoo olleensa vuoden 2021 loppupuolelle asti Nato-jäsenyyden hakemista vastaan, sillä hän katsoi, että Suomi joutuisi hakuprosessin aikana Venäjän todennäköisten rajujen ”vastatoimien limboon”. Hakuvaiheessa Suomella ei olisi ollut myöskään Naton turvatakuita.
Nyt tilanne on Kärnän mielestä muuttunut.
“Venäjä menee entistäkin arvaamattomampaan suuntaan. Katson että Suomella olisi ikkuna [Natoon] aukeamassa, koska nyt meillä olisi mahdollista aidosti saada Yhdysvalloilta turvatakuut tämän liittymisprosessin ajaksi. Huomattavasti turvallisemmin mielin olisin suomalaisena poliitikkona, mikäli me olisimme sotilasliiton jäsen.”
Moni muukin kansanedustaja on viime aikoina puhunut liittymisprosessin aikaisista turvatakuista lähes itsestäänselvyytenä. Pitää kuitenkin muistaa, että Nato ei ole sellaisia tavannut antaa.
Kärnän mielestä etenkin keskustan vanhempi kaarti ripustautuu liikaa Paasikiven-Kekkosen linjaan ja perinteiseen puolueettomuuspolitiikkaan. Se oli Kärnän mielestä kelpo linja Neuvostoliiton aikaan, mutta ”Venäjä on täysin erilainen peluri”.
”Se on huomattavasti arvaamattomampi”, Kärnä sanoo.
Vaikka Kärnä on ainoa keskustan kansanedustaja, joka jo ennen sodan laajentumista julkisesti haastoi puolueen Nato-linjaa, puolueessa on muitakin, joiden linja on muuttumassa Venäjän uusien sotatoimien myötä.
Seinäjokelainen kansanedustaja
Pasi Kivisaari sanoo huomaavansa sekä ”omassa porukassa” eli keskustalaisissa että ”kansalaisissa laajemmin”, kuinka Venäjän aggressiot laajentavat Nato-harkintaa.
”Kyllä minä tunnen sitä ajattelevani ja harkitsevani”, Kivisaari sanoo.
Kivisaari kuitenkin korostaa, ettei juuri nyt ole oikea aika. Natoon ei voi hakea ”äkkipikaistuksissa Ukrainan sodan johdosta” eikä ”tämän päivän hämmennyksen perusteella”.
Sen sijaan Suomi tarvitsee Kivisaaren mukaan uudesta turvallisuuspoliittisesta todellisuudestaan syvällisen kokonaisanalyysin ja mahdollisista linjanmuutoksista laajan konsensuksen.
”Mikäli eduskunnan keskeiset elimet puoltavat asiaa, niin sitten siirrytään siitä”, Kivisaari sanoo ja viittaa Nato-hakuprosessin käynnistämiseen.
Suomen ja Naton liput olivat esillä Helsingissä järjestetyssä Hybrid Challenge -seminaarissa vuonna 2017. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Entä Sdp:n joukot, missä ne nyt seisovat?
Tammikuussa
Karjalainen-lehti kertoi, että kaksi Sdp:n Pohjois-Karjalan kansanedustajaa,
Seppo Eskelinen ja
Merja Mäkisalo-Ropponen olivat kääntyneet myönteiselle Nato-kannalle. Uutinen herätti huomiota, sillä Sdp:n eduskuntaryhmässä oli siihen asti ollut kutakuinkin rikkumaton Nato-jäsenyyttä vastustava linja.
Mäkisalo-Ropponen harmittelee Karjalaisen juttua, sillä hänen Nato-kantansa muotoiltiin suoraviivaisemmin kuin hän oli ajatellut.
”Ei voi sanoa yksioikoisesti, että kannatan tai en kannata Nato-jäsenyyttä. Nyt tarvittaisiin analyyttisiä arvioita, mitä hyötyjä ja uhkia liittymisestä tai liittymättömyydestä voisi olla”, Mäkisalo-Ropponen sanoo.
Mäkisalo-Ropposen mukaan analyysia tarvitaan erityisesti juuri nyt, jotta keskusteluun saadaan riittävä tietopohja.
”Myös kriisin keskellä on pystyttävä tekemään tietoperusteista päätöksentekoa.”
Erkki Tuomioja julkaisi helmikuun alussa
Nato-pamfletin. Sen alaotsikko kuului: Miksi Suomella pitää olla mahdollisuus hakea Naton jäseneksi ja miksi sitä mahdollisuutta ei nyt kannata käyttää?
Tuomioja itse kehotti kiinnittämään huomiota alaotsikon sanaan nyt.
”Se ei ennakoi sitä, että kantaa täytyisi tulevaisuudessa muuttaa, mutta korostaa sitä, että on aina seurattava aikaa ja tapahtumia ja osattava erottaa pysyvät ja muuttuvat asiat toisistaan. Muuttuvia asioita seuraamme koko ajan reaaliajassa, mutta muuttumattomien asioiden kuten maantieteen ja historian ymmärtäminen saattaa jättää parantamisen varaa”, Tuomioja kirjoitti.
Maantieteelle emme mahda mitään. Niinhän sanoi jo presidentti
J.K. Paasikivi.
Vuorokausi Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen Tuomioja oli
haastateltavana MTV:llä ja päätyi siihen, ettei hänen Nato-jäsenyyttä vastustava kantansa ole välttämättä muuttunut. Hän korosti, ettei Suomi ole kuin Ukraina.
”Ei maantieteellisesti eikä historialtaan.”
Tottahan se on. Suomi ei ole Neuvostoliiton entinen alue. Suomi on myös huolehtinut kansallisesta puolustuksestaan niin hyvin, että tänne hyökkääminen tulisi hyökkääjälle erittäin kalliiksi.
Tuomioja kuitenkin myönsi, että tilanne on muuttunut ratkaisevasti ja ”keskustelu ja analyysi on tietenkin käytävä ja sitä on jatkettava”.
Koska Suomen turvallisuuspolitiikassa haetaan konsensusta, päätöksenteossa on kyse ennen kaikkea puolueista, ei yksittäisistä edustajista. Jos valtiojohto arvioisi, että Nato-jäsenyys on Suomen turvallisuuden kannalta paras vaihtoehto, on hyvin todennäköistä, että linjalle löytyisi eduskunnasta laaja puolueiden tuki. Valtiojohdon arvion takana olisivat varmastikin myös keskusta ja Sdp.
”Ei tämä ole ideologinen kysymys”, Sdp:n vaikuttaja toteaa taustakeskustelussa. Hän korostaa, että lähtökohtana on vain ja ainoastaan Suomen turvallisuus.
Demarikansanedustajien kielteiset Nato-kannat liudentuivat päivä päivältä.
Tätä kirjoitusta varten tehtiin parin viikon aikana lukuisia taustahaastatteluita. Kiinnostavaa oli huomata, miten demarihaastateltavien kielteiset Nato-kannat liudentuivat päivä päivältä.
Eräs pitkän linjan demarivaikuttaja piti käytännössä selvänä, että Suomi on jollain aikavälillä liittymässä Natoon. Jäsenyysprosessia ei hänen mukaansa pidä kuitenkaan aloittaa nyt Ukrainan-kriisin ollessa kuumimmillaan. Riskinä on se, että Suomi ajautuu osaksi konfliktia, jopa pelinappulaksi, jota suurvallat pahimmillaan ryhtyvät käyttämään sopimusneuvotteluissa liikkuvana palana.
”Ajoitus”, hän toistaa moneen otteeseen. Natoon hakemisen oikealla ajoituksella pitää pyrkiä minimoimaan Venäjän odotettavissa olevat vastatoimet.
Samasta asiasta, ajoituksesta, puhuvat myös turvallisuuspolitiikan ja poliittisen historian tutkijat.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) osallistui Naton ja EU:n ulkoministerikokoukseen perjantaina 4. maaliskuuta Kuva: YVES HERMAN
Ulkopoliittisen instituutin johtaja
Mika Aaltola on ilmeisesti muuttanut asumaan televisiostudioon ja Twitteriin. Niin taukoamatta hän on viime aikoina kommentoinut Ukrainan sodan tapahtumia.
Aaltola on
kommenteissaan moneen otteeseen toppuutellut innokkaimpien haaveita Suomen välittömästä Nato-jäsenyydestä.
Aaltola on muistuttanut, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselta linjalta, siltä aktiiviselta vakauspolitiikalta, on pudonnut pohja. Jos Venäjän uhkaa lähdetään paikkaamaan vain liittoutumalla, se ei mitenkään riitä paikkaamaan entisen kaltaista vakauspolitiikkaa. Suomen pitäisikin Aaltolan mukaan miettiä linjansa perusteitaan myöten uusiksi.
Se ei ole päivissä eikä viikoissa tapahtuva ponnistus.
Mutta miten Suomen uuden turvallisuuspoliittisen jakkaran tukijalkojen rakentaminen käytännössä etenee?
Keskiössä on tietysti tp-utva eli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, jossa tasavallan presidentti johtaa puhetta. Se linjaa, pohtii ja analysoi tilannetta, joka on räjähdysherkkä ja muuttuu koko ajan.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija
Matti Pesu korostaa, että Suomen kaikkien liikahdusten on oltava syvimmän kriisin aikana äärimmäisen tarkkaan harkittuja. Hän arvioi, että Suomen ja itänaapurin suhteet eivät ole olleet yhtä huonolla tolalla kertaakaan toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
On oltava valmis Venäjän kaikkiin vastatoimiin.
Ennen isompia liikkeitä valtiojohdon on valmisteltava ja varmistettava eduskuntapuolueiden mahdollisimman laaja tuki.
”Valtiojohto joutuu miettimään yksi, kaksi ja kolme askelta pidemmälle kuin mitä julkisessa keskustelussa puhutaan”, tutkija Matti Pesu sanoo.
Pesu pitää selvänä, että Suomi kerää nyt aktiivisesti laajempaa turvallisuuspoliittista tilannekuvaa, johon liittynee myös kysymys siitä, millaista tukea eri Nato-maissa voisi löytyä Suomen jäsenyydelle.
”Meillä on Nato-edustusto sitä hoitanut ja varmaan muutkin paikalliset edustustot. Ylläpidetään sitä tilannekuvaa.”
Nopeaa oikoreittiä Natoon ei ole. Mutta valtiojohdon Nato-yhteydet ovat tiiviit. Heti perjantaina 25. helmikuuta eli vuorokausi Venäjän suurhyökkäyksen alettua Niinistö osallistui Naton etähätäkokoukseen. Samana päivänä Niinistö osallistui myös JEF-maiden kokoukseen. Joint Expeditionary Force on Britannian vetämä puolustusyhteistyö, johon Suomen lisäksi kuuluu yhdeksän muuta eurooppalaismaata.
Myös JEF on linkittynyt Naton kanssa.
Washingtonin jälkeen Suomi tarvitsisi vihreää valoa Lontoosta, Berliinistä ja Pariisista – ja mahdollisesti muualtakin.
Mutta jos Nato-junaan päätetään sopivalla hetkellä hypätä, käytännössä Suomen alustavat tunnustelut jäsenyyden osalta täytyisi Pesun mukaan aloittaa Washingtonista – ja todennäköisesti yhdessä Ruotsin kanssa.
”Meillähän on Yhdysvaltojen ja Ruotsin kanssa kolmenvälinen puolustusyhteistyö, jota käytetään aika paljon konsultaatioon. Se on se tapa koordinoida tätä.”
Seuraavaksi Suomi tarvitsisi vihreää valoa Lontoosta, Berliinistä ja Pariisista.
”Mahdollisesti vielä Roomasta, Madridista ja Ankarasta – ja jos jäsenyydelle olisi näiden kaikkien tuki, niin sitten se kyllä menee läpi, vaikka muodollisesti Natossa on se konsensus, että kaikilla jäsenvaltioilla on yksi ääni”, Pesu sanoo.
Mikään Naton pienistä jäsenmaista – vaikkapa pääministeri
Viktor OrbáninUnkari – ei käytännössä jäsenyyttä uskaltaisi estää.
”Ei, koska siitä saisi keppiä Yhdysvalloilta.”
Myös poliittisen historian professori
Juhana Aunesluoma korostaa Ruotsi-suhteen merkitystä. Hän pitää selvänä, että Suomen ja Ruotsin valtiojohto pitää toisensa tarkasti ajan tasalla.
”Tiedossa olevien varautumissuunnitelmien mukaan voisi olettaa, että Suomi ja Ruotsi jakavat tilannekuvatietoa ja Venäjän uhka-arviopäivityksiä.”
Ruotsi onkin Suomen Nato-päätöksessä keskeinen.
”Ruotsin mukanaolo ei ole Suomen ratkaisun ehto, mutta eritahtisuus synnyttäisi todella hankalan tilanteen ja dynamiikan. Suomessa Nato-vastustajat voisivat sanoa, että miksi me teemme tällaista, kun Ruotsi ei tee. Ruotsissa vastaavasti oma keskustelu menisi solmuun siitä, että katsokaa, mitä Suomi tekee”, Aunesluoma sanoo.
Perjantaina ruotsalaisen Aftonbladet-lehden julkaisemassa
kyselyssä Nato-jäsenyyden kannatus oli 51 prosenttia. Ensimmäistä kertaa koskaan enemmistö ruotsalaisista halusi sotilasliittoon.
Kulisseissa tapahtuvan valmistelun lisäksi olennaista on se, mitä tapahtuu julkisuudessa. Onhan Nato-jäsenyyden ehtona kansan enemmistön tuki.
Keskeinen foorumi keskustelulle on tietysti eduskunta.
Nato-jäsenyydestä on tehty useampikin kansalaisaloite, joista ainakin osa on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Lisäksi ainakin kokoomus toivoo, että keskustelun pohjaksi tehdään asiantuntijaraportti turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon osittaista päivittämistä. Se toisi hankkeelle vahvan parlamentaarisen leiman.
Siitä ei ole epäselvyyttä, kenen avauksia moni kansanedustaja nyt odottaa.
Presidentti Sauli Niinistöä on vuosia arvosteltu vaikeaselkoisuudesta, eikä hän yksiselitteinen ole vieläkään. Mutta viime päivinä hän on avannut linjaansa huomattavasti.
Kannattaa katsoa tarkasti, miten Niinistö on puhunut sen jälkeen, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen.
Tiivistettynä Niinistön uusi ajattelu on kulkenut näin: Euroopan vanha turvallisuusjärjestelmä on murtunut, ja Venäjä, EU sekä Saksa ovat kaikki nyt vaihtaneet linjaansa. Sen takia Suomellakaan ei ole muuta mahdollista kuin arvioida uudelleen turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa. Eurooppa on keskellä nopeasti etenevää ja mahdollisesti laajenevaa kriisiä, ja Nato-jäsenyyden hakeminen on edelleen vain yksi vaihtoehto Suomelle.
”Totta kai tällainen tunnelma, että olemme sitten täydessä suojassa [Natossa], on hyvin ymmärrettävä. Sitä tietysti kannattaisi jokainen. Mutta joudumme sitten miettimään myös niitä vastavaikutuksia”, Niinistö
totesi A-Studiossamaanantaina.
Keskeisintä Niinistölle on se, että Suomen jo valmiiksi vahvaa kansallista puolustusta vahvistetaan entisestään – oli Suomi Naton jäsen tai ei. Käytännössä se tarkoittaisi puolustusmäärärahojen kasvattamista, mutta sitä Niinistö ei voi sanoa ääneen, sillä valtion raha-asiat eivät kuulu presidentille.
Oman puolustuksen vahvistaminen saattaisi tarkoittaa myös sitä, että Suomessa pitäisi harkita luopumista Ottawan miinasopimuksesta, joka kieltää henkilömiinojen käytön.
Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole tiettävästi täysin poissuljettua edes Ukrainan sodan keskellä, mutta Niinistö on toistuvasti korostanut, että kaikki askeleet täytyy ottaa harkiten ja yhdessä.
Yhdessä viittaa nyt erityisesti eduskuntaan.
Entä sitten se keskeinen asia: Niinistön Nato-kanta?
Se on edelleen auki, ilmeisesti aivan aidosti. A-Studion
haastattelussa hän totesi, että ”oma kokonaisarviointi on vielä kesken”.
On hyvin todennäköistä, ettei Niinistö tule vähään aikaan avaamaan henkilökohtaista Nato-kantaansa, ainakaan julkisesti – sitä hän ei tehnyt myöskään Washingtonissa perjantaina. Hän tietää, että jos hän nyt ottaisi selkeän kannan puolesta tai vastaan, syntyisi mylläkkä, joka pakottaisi kaikki muut reagoimaan.
Sauli Niinistö ei av
Helsingin Sanomat.
