Tässä kun uni ei tullut ensiyrittämällä silmään, naputtelin yhden tarinan, joka saattaa liittyä tai olla liittymättä tämän ketjun aiheeseen.
Olipa kerran pieni kylä. Kylässä oli kuusi taloa, joissa kaikissa viljeltiin maata ja elettiin omavaraisesti.
Talojen viljelysmaat poikkesivat toisistaan monin tavoin, yhdellä oli kivinen ja huonokasvuinen, toisella multava ja erityisen viljava pelto. Kaikilla vähän erimoinen kuin muilla.
Eräänä vuonna kävi niin, että kevät tuli kylään harvinaisen myöhään, kesällä riehui maastopalo joka poltti joidenkin talojen vainiot, ja syksyn yllätyspakkaset tuhosivat lähestulkoon loputkin niiltä aloilta, joilla jotain puitavaa vielä oli.
Talvesta tuli arvatenkin ankara. Nälkä ja kurjuus kaatoivat niin isäntäväkeä, kuin alustalaisia. Kevään koittaessa oli jokaisessa talossa jäljellä vain sitkein väki, hekin loppuun kulutettuna ja vaivaisina. Niin vain kuitenkin elämä jatkui, kuten sillä tapana on.
Ennen kevätkylvojä isoimman talon isäntä kutsui kaikki koolle neuvonpitoon. Mietittiin yhdessä kuinka tästä jatkettaisiin eteenpäin, ja voitaisiinko tehdä jotain sen estämiseksi, että sama toistuisi uudelleen. Päätettiin perustaa yhtymä. Jokaisesta talosta annettaisiin vuosittain siemenviljaa ja -perunaa yhteiseen aittaan, ja sovittiin että mikäli joku joutuisi vielä kärsimään kadosta, tulisi kaikkien muiden antaa omasta sadostaan apua niin, ettei yksikään enää nälkään nääntyisi.
Yhteistä ajatusta pidettiin hyvänä, ja varmuusvarasto perustettiin. Mukaan lähtivät kaikki muut paitsi Nuuka-Jussi ja naapurinsa Laiska-Linnea. Nämä olivat serkuksia keskenään. Jussilla oli erittäin viljavat maat alempana jokivarressa, Linnean talon maat olivat sellaiset keskinkertaiset mäntymetsästä raivatut kangasmaapalstat, mutta niitä ei oikein jaksettu hoitaa ja viljellä. Ei nähty tarpeelliseksi, koska Jussin mailta korjattiin joka vuosi sato, josta riitti myös naapuriin sukulaisille yllin kyllin syötävää. Pieni perunamaa ja puutarha täynnä marjoja ja koristeellisia kukkapenkkejä oli kaikki mitä Linnean sakki - lähinnä harrastuksenaan - hoiti. Muun sadon luotettiin tulevan Jussin mainioilta mailta.
Jussin maat olivat totta tosiaan satoisat vieressä virtaavan joen tuoman ravinteikkuuden ansiosta, mutta toisaalta alava sijainti toi mukanaan ankarien kevättulvien ja sadolle vahingollisen hallan vaaran. Joka kevät Jussi odotti sydän syrjällään ehtiikö peltomaa kuivua riittävän aikaisin, jotta kylvetty sato ehtii kypsyä korjattavaksi ennen pakkasia. Muistissa oli se karmea katovuosi, jolloin kaikki meni päin helvettiä. Linnea oli silloin selvinnyt kuin ihmeen kaupalla omien maidensa antimilla yli talven, eikä yksinkertaisen puoleisena hupakkona osannut jännittää laisinkaan. Kyllähän Jussin mailta aina tulee riittävä sato.
Joka vuosi muut talolliset kokoontuivat keväin jakamaan siemenviljat aitasta ja syksyin tuomaan seuraavan kauden siemenet talteen. Joka vuosi myös Jussille ja Linnealle lähetettiin kutsu osallistumaan yhteisen varmuusvaraston jäseniksi. Joka vuosi Nuuka-Jussi ja Laiska-Linnea vastasivat kutsuun kieltävästi. Linnealla oli Jussin turva, ja Jussi pirun nuukana miehenä ei halunnut jakaa omastaan. Sukulaisvelvoitteen takia toki Linnean väelle oli annettava, mutta se sakki sattui onneksi olemaan pieniruokaista sorttia. Joka vuosi oli kuitenkin leipä riittänyt molemmille. Jussi kuitenkin lisäsi joka vuosi kieltävän vastauksensa perään pitävänsä auki option liittyä jäseneksi heti, jos alkaa näyttää siltä että säiden herra ei olisikaan armollinen.
Sitten viimein tuli se kevät, jota oli katovuodesta lähtien pelätty. Niistä ajoista oli jo niin kauan, ettei pelko ollut enää sitä sorttia joka valvottaa Jussia kevätöisin, mutta hieman epämukava olo kuitenkin oli peltomaan kuivumiseen saakka joka vuosi. Itseään ja serkkulikkaansa rauhoitellakseen Jussi oli keksinyt alkaa hokea itselleen, että kyllä yhteisvarastosta kuitenkin apua tulisi huonona vuonna, vaikka ei jäsenmaksua oltukaan maksettu. Sitähän varten se oli perustettu, että ahdingossa olevalle annetaan. Ja kyllä jäseneksi voisi liittyä aina halutessaan, olihan taloon hankittu kylvökonekin sitä silmällä pitäen, että se sopii yhteen toisten talollisten traktoreiden kanssa.
Sinä vuonna kireät pakkaset kestivät maaliskuun lopulle ja talvella satanut ennätyksellinen hanki pysyi pellolla aina huhtikuun loppuun saakka. Kun lumi oli vihdoin sulanut, alkoivat valtaisat rankkasateet, jotka pitivät maan siinä kunnossa ettei kylvötöihin ollut asiaa vielä silloinkaan kun toisten talojen pellot jo orastivat. Muillekin oli sateista vähän harmia koitunut, mutta heidän epäonnistuneita kylvojään saatiin paikattua yhteisen laarin siemenistä. Kasvukausi näytti aivan kelvolliselta, kunhan mitään muita vastoinkäymisiä ei enää sattuisi.
Jussin jokilaakson pelto saatiin kylvettyä vasta kesäkuun puolella, mikä tarkoittaisi sitä että syksyn olisi oltava leudointa mahdollista sorttia, jotta maasta tulisi riittävästi ruokaa. Nyt tuli Jussille ja Linnealle hätä. Näytti siltä, että vain harvinaisen kova onnenpotku syksyn säiden kanssa pelastaisi heidät. Muuten oltaisiin taas siinä tilanteessa, jota enää ei vuosiin oltu kunnolla osattu pelätä tosissaan Nyt kun oikein tosissaan alkoi muistella, niin olihan se kai tosi vittumainen homma silloin. Ei oikeastaan olisi mukava kokeilla uusiksi.
Pikaisen neuvonpidon jälkeen Jussi ja Linnea päättivät yksissä tuumin, että juuri nyt olisi tosi hyvä hetki liittyä varmuusvaraston jäseniksi.
Kuinka kävi Jussin ja Linnean? Lunastivatko yhtymän jäsenet Jussin itse keksimän liittymisoption ilomielin? Sattuiko Jussille hillitön mäihä ja syksyn sato säästyi? Laitettiinko siementä yhteiseen laariin mukisematta, vai päätettiinkö vielä yrittää vaatia katokorvausta ilman jäsenmaksuvelvoitetta?
Se ehkä nähdään vielä ennen syksyä.
Talojen viljelysmaat poikkesivat toisistaan monin tavoin, yhdellä oli kivinen ja huonokasvuinen, toisella multava ja erityisen viljava pelto. Kaikilla vähän erimoinen kuin muilla.
Eräänä vuonna kävi niin, että kevät tuli kylään harvinaisen myöhään, kesällä riehui maastopalo joka poltti joidenkin talojen vainiot, ja syksyn yllätyspakkaset tuhosivat lähestulkoon loputkin niiltä aloilta, joilla jotain puitavaa vielä oli.
Talvesta tuli arvatenkin ankara. Nälkä ja kurjuus kaatoivat niin isäntäväkeä, kuin alustalaisia. Kevään koittaessa oli jokaisessa talossa jäljellä vain sitkein väki, hekin loppuun kulutettuna ja vaivaisina. Niin vain kuitenkin elämä jatkui, kuten sillä tapana on.
Ennen kevätkylvojä isoimman talon isäntä kutsui kaikki koolle neuvonpitoon. Mietittiin yhdessä kuinka tästä jatkettaisiin eteenpäin, ja voitaisiinko tehdä jotain sen estämiseksi, että sama toistuisi uudelleen. Päätettiin perustaa yhtymä. Jokaisesta talosta annettaisiin vuosittain siemenviljaa ja -perunaa yhteiseen aittaan, ja sovittiin että mikäli joku joutuisi vielä kärsimään kadosta, tulisi kaikkien muiden antaa omasta sadostaan apua niin, ettei yksikään enää nälkään nääntyisi.
Yhteistä ajatusta pidettiin hyvänä, ja varmuusvarasto perustettiin. Mukaan lähtivät kaikki muut paitsi Nuuka-Jussi ja naapurinsa Laiska-Linnea. Nämä olivat serkuksia keskenään. Jussilla oli erittäin viljavat maat alempana jokivarressa, Linnean talon maat olivat sellaiset keskinkertaiset mäntymetsästä raivatut kangasmaapalstat, mutta niitä ei oikein jaksettu hoitaa ja viljellä. Ei nähty tarpeelliseksi, koska Jussin mailta korjattiin joka vuosi sato, josta riitti myös naapuriin sukulaisille yllin kyllin syötävää. Pieni perunamaa ja puutarha täynnä marjoja ja koristeellisia kukkapenkkejä oli kaikki mitä Linnean sakki - lähinnä harrastuksenaan - hoiti. Muun sadon luotettiin tulevan Jussin mainioilta mailta.
Jussin maat olivat totta tosiaan satoisat vieressä virtaavan joen tuoman ravinteikkuuden ansiosta, mutta toisaalta alava sijainti toi mukanaan ankarien kevättulvien ja sadolle vahingollisen hallan vaaran. Joka kevät Jussi odotti sydän syrjällään ehtiikö peltomaa kuivua riittävän aikaisin, jotta kylvetty sato ehtii kypsyä korjattavaksi ennen pakkasia. Muistissa oli se karmea katovuosi, jolloin kaikki meni päin helvettiä. Linnea oli silloin selvinnyt kuin ihmeen kaupalla omien maidensa antimilla yli talven, eikä yksinkertaisen puoleisena hupakkona osannut jännittää laisinkaan. Kyllähän Jussin mailta aina tulee riittävä sato.
Joka vuosi muut talolliset kokoontuivat keväin jakamaan siemenviljat aitasta ja syksyin tuomaan seuraavan kauden siemenet talteen. Joka vuosi myös Jussille ja Linnealle lähetettiin kutsu osallistumaan yhteisen varmuusvaraston jäseniksi. Joka vuosi Nuuka-Jussi ja Laiska-Linnea vastasivat kutsuun kieltävästi. Linnealla oli Jussin turva, ja Jussi pirun nuukana miehenä ei halunnut jakaa omastaan. Sukulaisvelvoitteen takia toki Linnean väelle oli annettava, mutta se sakki sattui onneksi olemaan pieniruokaista sorttia. Joka vuosi oli kuitenkin leipä riittänyt molemmille. Jussi kuitenkin lisäsi joka vuosi kieltävän vastauksensa perään pitävänsä auki option liittyä jäseneksi heti, jos alkaa näyttää siltä että säiden herra ei olisikaan armollinen.
Sitten viimein tuli se kevät, jota oli katovuodesta lähtien pelätty. Niistä ajoista oli jo niin kauan, ettei pelko ollut enää sitä sorttia joka valvottaa Jussia kevätöisin, mutta hieman epämukava olo kuitenkin oli peltomaan kuivumiseen saakka joka vuosi. Itseään ja serkkulikkaansa rauhoitellakseen Jussi oli keksinyt alkaa hokea itselleen, että kyllä yhteisvarastosta kuitenkin apua tulisi huonona vuonna, vaikka ei jäsenmaksua oltukaan maksettu. Sitähän varten se oli perustettu, että ahdingossa olevalle annetaan. Ja kyllä jäseneksi voisi liittyä aina halutessaan, olihan taloon hankittu kylvökonekin sitä silmällä pitäen, että se sopii yhteen toisten talollisten traktoreiden kanssa.
Sinä vuonna kireät pakkaset kestivät maaliskuun lopulle ja talvella satanut ennätyksellinen hanki pysyi pellolla aina huhtikuun loppuun saakka. Kun lumi oli vihdoin sulanut, alkoivat valtaisat rankkasateet, jotka pitivät maan siinä kunnossa ettei kylvötöihin ollut asiaa vielä silloinkaan kun toisten talojen pellot jo orastivat. Muillekin oli sateista vähän harmia koitunut, mutta heidän epäonnistuneita kylvojään saatiin paikattua yhteisen laarin siemenistä. Kasvukausi näytti aivan kelvolliselta, kunhan mitään muita vastoinkäymisiä ei enää sattuisi.
Jussin jokilaakson pelto saatiin kylvettyä vasta kesäkuun puolella, mikä tarkoittaisi sitä että syksyn olisi oltava leudointa mahdollista sorttia, jotta maasta tulisi riittävästi ruokaa. Nyt tuli Jussille ja Linnealle hätä. Näytti siltä, että vain harvinaisen kova onnenpotku syksyn säiden kanssa pelastaisi heidät. Muuten oltaisiin taas siinä tilanteessa, jota enää ei vuosiin oltu kunnolla osattu pelätä tosissaan Nyt kun oikein tosissaan alkoi muistella, niin olihan se kai tosi vittumainen homma silloin. Ei oikeastaan olisi mukava kokeilla uusiksi.
Pikaisen neuvonpidon jälkeen Jussi ja Linnea päättivät yksissä tuumin, että juuri nyt olisi tosi hyvä hetki liittyä varmuusvaraston jäseniksi.
Kuinka kävi Jussin ja Linnean? Lunastivatko yhtymän jäsenet Jussin itse keksimän liittymisoption ilomielin? Sattuiko Jussille hillitön mäihä ja syksyn sato säästyi? Laitettiinko siementä yhteiseen laariin mukisematta, vai päätettiinkö vielä yrittää vaatia katokorvausta ilman jäsenmaksuvelvoitetta?
Se ehkä nähdään vielä ennen syksyä.
