Kun yritän asettua presidentin ja pääministerin saappaisiin tässä kysymyksessä, mieleeni juolahtaa seuraavanlainen ajatuskulku.
Jos Suomi todella haluaisi Naton jäseneksi, olisi se sitä jo hakenut koska sille olisi paras mahdollinen ikkuna juuri nyt. Kansalaisten mielipide on vaihtunut tukemaan jäsenyyttä ja eri tavoilla poliitikkoja patistetaan asiassa eteenpäin. Venäjä on sidottu Ukrainaan eikä kykene sotimaan kahdella rintamalla samaan aikaan. Vaikeuksia on jo tuon yhdenkin kanssa. Suomi on jo niin merkittäviltä osin yhteensopiva niin sotilaallisesti kuin poliittisesti, että prosessi olisi käytännössä hyvin mutkaton ja nopea. Lisäksi Nato kykenisi artiklojensa puitteissa antamaan turvatakuut Suomelle myös käsittelyprosessin ajaksi.
Ainut edes jollain tasolla järkiperusteinen syy, miksi Suomi ei ole hakenut Naton jäsenyyttä ja ei myöskään aio hakea on tämä: liittymällä Natoon Venäjä näkisi olevansa eksistentiaalisen uhan alla kun Suomenlahden molemmin puolin olisi Naton alukset hallinnassa. Venäjän nykyinen johto voitaisiin laittaa vaihtoon muutamassa viikossa sulkemalla Venäjän kauppa-alusten pääsy Itämerelle. Suomenlahden pohjukassa sijaitsevista satamista kulkee suuri osa Venäjän viennistä ja tuonnista, jonka laittaminen seis pysäyttäisi koko Venäjän yhteiskunnan tavalla, jota edes pakotteet eivät pysty tekemään.
Tällaisessa tilanteessa Venäjä voisi kokea olevansa pakotettu käymään sotaa olemassaolostaan, jolloin Nato-jäsenyys ei olisikaan enää pidäke vaan yllyke ja koko sodan dynamiikka muuttuisi. Enää ei olisi pelkoa rintamakarkuruudesta ja huonosta motivaatiosta, vaan veli venäläinen kokisi olevansa pakotettu varmistamaan, että Suomenlahti pysyy auki. Siinä vaiheessa Venäjä pelaisi upporikasta tai rutiköyhää. Kaikki tai ei mitään.
Meidän valtiojohto ei tietenkään voi tätä julkisesti myöntää, koska samalla asettuisi koko maamme periaate kansallisesta suvereniteetista kyseenalaiseksi. Siksi nyt pelataan yhä tällä Nato-optiokortilla. Katsoo kumpaa tahansa puolta asiassa, on sodan uhka ilmeinen. Kyse onkin siitä, kummassa tapauksessa sodan uhka on pienempi ja valtiojohto on laskenut sen olevan pienempi jatkamalla nykyistä linjaa ja syventämällä Naton ulkopuolista yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa.
En tosiaan kadehdi presidentin ja pääministerin työnkuvaa tällä hetkellä.