- Status
( huomaa aatteen puna)
Vastahan ne on mädättänyt vuosikymmeniä, miten niillä nyt vasta menisi tunteisiin?Vähän huono esimerkki kun mestisseura nimenomaan erosi kommarijärjestöstä omaksi osakeyhtiöksi. Jätetään kuitenkin tämä toveriasia sikseen ja keskitytään Nato-jäsenyyteen, asia selvästi menee palstan demareilla tunteisiin
Mutku persut on ryssiä!!!
ido59
Majuri
Marinin lauantainen puhe demariväelle ja tp Niinistön haastattelu viikko sitten kertoivat niin selvästi kuin tilanteessa mahdollista, että Nato-hakemus lähtee kevään aikana. Ehkä jo vapun tienoilla.
Marinin puhe oli mielestäni jämäkkä eikä jättänyt jossittelulle sijaa. Etenkin kun yleisönä oli demarijääräjoukko. Marin on minun silmissä noussut uuteen arvostukseen. Samoin Niinistö on tehnyt töitä aivan helvetisti koko tämän vuoden, Suomen hyväksi.
Itse olen ollut Natoon menossa jo 80-luvulla teininä, koska NL oli pahis ja jenkeillä oli parhaat sotalelut
Nyt ollaan jo lähellä.
Mainitut puheet eivät ole jääneet ryssältäkään kuulematta. Nyt on jo selvää, että Suomi Natoon. Mutta kumman hiljaa ryssä on ollut. Vai oletteko kuulleet jotain poliittisia kommentteja sieltä? Eikä edes ilmatilaloukkauksia ole ainakaan uutisoitu. Luulisi, että jotain keppostelua idästä olisi tulossa.
Marinin puhe oli mielestäni jämäkkä eikä jättänyt jossittelulle sijaa. Etenkin kun yleisönä oli demarijääräjoukko. Marin on minun silmissä noussut uuteen arvostukseen. Samoin Niinistö on tehnyt töitä aivan helvetisti koko tämän vuoden, Suomen hyväksi.
Itse olen ollut Natoon menossa jo 80-luvulla teininä, koska NL oli pahis ja jenkeillä oli parhaat sotalelut
Nyt ollaan jo lähellä.
Mainitut puheet eivät ole jääneet ryssältäkään kuulematta. Nyt on jo selvää, että Suomi Natoon. Mutta kumman hiljaa ryssä on ollut. Vai oletteko kuulleet jotain poliittisia kommentteja sieltä? Eikä edes ilmatilaloukkauksia ole ainakaan uutisoitu. Luulisi, että jotain keppostelua idästä olisi tulossa.
Historiaa..
Neuvostojoukkojen miehistönkuljetusvaunu Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tammikuussa 1980. © HANS PAUL / LK
13/2022
KOTIMAA 31.03.2022 18:00
TEKSTI MARI LUUKKONEN
KANSAINVÄLISPOLIITTINEN tilanne alkoi kiristyä toden teolla joulukuussa 1979, jolloin Nato oli tekemässä päätöstä risteilyohjusten sijoittamisesta Eurooppaan. Urho Kekkonen näki Euroopan tilanteen vaikeana ja epävarmana. Vaikka presidentti tunnustikin olevansa pohjimmiltaan optimisti, ei tilanne sillä hetkellä sellaiseen juuri antanut aihetta, sillä ”viisaiden päätösten tekemiseen” ei näyttänyt olevan voimia. Erityisesti huolestutti se, että Suomi oli jo mainittu viime aikojen sotilaspoliittisessa lehdistökeskustelussa.
Kun Nato sitten päätti ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan 12.12.1979, sai ulkoministeri Paavo Väyrynen muutaman päivän kuluttua vastaanottaa ”arvovaltaisen neuvostoliittolaisen näkemyksen” siitä, mitkä kaksi toimintalinjaa Suomella syntyneessä uudessa tilanteessa olisi valittavana – ei sillä, että Neuvostoliiton tarkoituksena olisi ollut antaa asiassa Suomelle neuvoja, kuten Väyrysen kanssa lounastanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) keskuskomitean kansainvälisen tiedotusosaston päällikkö Leonid Zamjatin ministerille korosti.
Ensimmäinen vaihtoehto oli keskittyä presidentti Kekkosen tekemän Pohjois-Euroopan ydinaseetonta vyöhykettä koskevan esityksen edistämiseen, jotta sen toteuttamiselle saataisiin syntymään todelliset edellytykset. Uusia maita pitäisi saada mukaan.
Toinen vaihtoehto olisi Suomen antama tuki pääsihteeri Leonid Brežnevin 6.11.1979 tekemälle vakuutukselle siitä, että Neuvostoliitto oli valmis sopimusteitse sitoutumaan siihen, ettei se tule käyttämään ydinaseita tai niiden uhkaa sellaisia valtioita kohtaan, joilla ei ole ydinaseita alueellaan. Ehkä Suomi voisi saada vastaavan vakuutuksen muilta ydinasevaltioilta?
Suomea yritettiin saada jälleen kerran esittämään kansainvälisillä areenoilla Neuvostoliiton kannalta hyödyllisiä kannanottoja, mutta sitten tapahtui jotain paljon pelottavampaa. 27.12.1979 Neuvostoliiton joukko-osasto miehitti Afganistanissa Kabulin, surmasi lännen tukeman pääministeri Hafizullah Aminin ja nosti takaisin valtaan tukemansa Babrak Karmalin. Voisiko Suomikin olla vaarassa?
PRESIDENTTI Kekkonen tapasi Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Sobolevin tämän pyynnöstä heti 28.12.1979. Lähettiläällä oli hallituksensa toimeksianto selittää Neuvostoliiton kanta viimeaikaisiin tapahtumiin.
Afganistanin valtio oli pyytänyt Neuvostoliiton apua taistelussaan ulkopuolelta tulevia jatkuvia aseellisia hyökkäyksiä vastaan, joiden tavoitteena oli saada kumottua Afganistanin demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Koska mailla oli turvallisuuskysymyksissä yhteisiä intressejä, kuten rauhan säilyttäminen alueella, ja kun niiden välillä oli voimassa oleva ystävyyttä, hyvää naapuruutta ja yhteistyötä koskeva sopimus, ei Neuvostoliitto voinut kieltäytyä antamasta pyydettyä apua.
Kun pyynnön aiheuttaneet syyt olisi saatu poistetuksi, tulisi Neuvostoliitto vetämään joukkonsa pois maasta, sillä Neuvostoliiton ainoa toive oli nähdä Afganistan ”riippumattomana, suvereenina valtiona, joka harjoittaa kansainvälisiä, mm. YK:n peruskirjasta aiheutuvia velvoituksiaan ja täyttää ne”.
Todettuaan, ettei asia suoranaisesti koskenut Suomea, kiitti Kekkonen selvityksestä ja ilmoitti tyytyväisyytensä ilmoitukseen siitä, että Neuvostoliitto tulisi tilanteen ratkettua vetämään joukkonsa pois. Sobolev toisti sen olevan Neuvostoliiton nimenomainen aikomus.
Presidentillä oli ollut päivän verran aikaa valmistella virallista reaktiotaan, sillä Viktor Vladimirovin muistelmien mukaan tämä kävi ilmoittamassa Moskovasta saamansa toimintaohjeen mukaisesti neuvostoliittolaisen näkökulman asiaan tuoreeltaan miehityspäivänä 27.12.1979. Siinä keskustelussa Kekkonen ei KGB-residentin mukaan piilotellut pettymystään siihen, että tilanne saattoi Suomen ikävään välikäteen odotettavissa olevan lännen ja Suomenkin kansan keskuudessa syntyvän kielteisen reaktion törmätessä viralliseen ulkopoliittiseen linjaan. Epäilemättä Kekkosen mieliin palautuivat ikävät muistot vuodelta 1968, jolloin miehityksen kohteeksi oli joutunut toinen Neuvostoliiton rajanaapuri, Tšekkoslovakia.
LÄNNESSÄ näkökulma tapahtumiin oli odotetusti päinvastainen. Neuvostoliitto oli kansainvälisen lain vastaisesti puuttunut toisen maan sisäisiin asioihin. Jokaisen maan tuli siksi esittää paheksuntansa toiminnan johdosta, joskin Ison-Britannian suurlähettiläs Sir James Cable sanoi ymmärtävänsä, että moinen pyyntö voisi olla Suomelle mahdoton toteuttaa.
Takaisin kotimaahansa palaamassa ollut Yhdysvaltain suurlähettiläs Rozanne Ridgway totesi puolestaan tapahtuneen vaikuttavan väistämättä negatiivisesti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Hän ei nähnyt tilannetta kuitenkaan paluuna kylmän sodan keinoihin, mutta presidentti Jimmy Carter oli todella pettynyt Neuvostoliiton toimintaan ja oli joutunut muuttamaan käsityksensä Neuvostoliiton poliittisista tavoitteista. Tilanteesta kärsisi varmasti myös Suomelle tärkeä Etyk-seuranta, joten Suomen ulkopoliittiset aktiviteetit voisivat osoittautua vaikeiksi. ”Paluu liennytykseen tulee kestämään kauan.”
Suomalaiset eivät suinkaan jääneet asiassa toimettomiksi. Sotilaspoliittisen taktiikan mietinnän lisäksi Pääesikunta ja Rajavartiolaitos olivat saaneet heti tehtäväkseen alkaa seurata mahdollisia joukkojen liikkeitä Suomen itärajalla. Viipurin seudulla liikehdintää kohti rajaa olikin voitu havaita, minkä Pääesikunnan tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen kuitenkin tulkitsi tarkoittavan sitä, että Afganistanin tilanteen vuoksi Neuvostoliiton rajavalvonta oli siirtynyt armeijan tehtäväksi.
Suojelupoliisikin sai tehtävän – sen tuli valvoa Taisto Sinisalon toimintaa. Tarkoituksena oli luultavasti selvittää, heräisikö vähemmistökommunistien piirissä halua käyttää tilannetta jotenkin hyväksi, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa liikehdintää ei suomalaisten keskuudessa havaittu.
SAMOIHIN aikoihin Neuvostoliiton virallista selitystä viestitettiin Vladimirovin toimesta myös Supon päällikön Seppo Tiitisen kautta. Vladimirov korosti keskustelussa Neuvostoliiton politiikan muuttumattomana lähtökohtana olevan stabiliteetin varjeleminen kaikkialla maailmassa. Tarkoitus ei ollut miehittää Afganistania pysyvästi eikä liittää sitä Neuvostoliittoon. Hänen mukaansa kyse oli vain tilapäisestä tapahtumasarjasta, joka ei saanut huonontaa Suomen ja Neuvostoliiton ”konjunktuurien ulkopuolella” olevia hyviä suhteita.
Tiitisen amerikkalaisten kanssa käymissä keskusteluissa olivat nämä osaltaan vahvistaneet Vladimirovin analyysin. Heilläkään ei ollut tietoa Moskovan lopullisista pyrkimyksistä, mutta vaihtoehtoina pidettiin kahta linjaa: joko pyrkimys oli vain tilanteen rauhoittaminen (kuten Vladimirov vakuutti) tai sitten kyseessä oli välivaihe lopullisten tavoitteiden ollessa Iranissa (mitä pidettiin todennäköisenä Yhdysvaltojen yleisen mielipiteen vuoksi). Joka tapauksessa presidentti Carterin arvioitiin vasta nyt tajunneen suurvaltapolitiikan kovan todellisuuden ja olevan järkyttynyt.
Tiitinen välitti saamansa tiedot Kekkoselle, joka vaikutti olevan tilanteesta syvästi huolestunut. Niin kauan kuin vallitseva suuri epätietoisuus asian ympärillä jatkui, ei presidentti voinut kuin vuoden 1968 tapaan ihmetellä, miten siihen asti noudatetun politiikan periaatteet oli voitu niin äkkiä hylätä ja muuttaa. Karjalankannaksella havaittu joukkojen vahvistaminen ja Oulun korkeudella havaittu lentotoiminnan vilkastuminen raja-alueella tuskin kevensi mielialaa.
Ulospäin huolta ei tietenkään näytetty, joten kun Tiitinen vähän myöhemmin vieraili Israelissa Mossadin kutsusta ja keskusteluissa nousivat esille eräissä länsilehdissä olleet tiedot Suomen vaaranalaisesta asemasta, totesi Tiitinen Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden olevan täysin normaalit. Mitään poikkeuksellista ei ollut havaittavissa. Sitä paitsi Suomen yya-sopimus oli erilainen kuin Afganistanilla. Ja silläkin oli merkitystä, että Suomi sijaitsi Pohjois-Euroopassa ja Afganistan Aasiassa, joten mitään syytä huoleen ei ollut.
Samaa perusviestiä Suomen asemasta välitettiin ulkoministeriöstä, missä esimerkiksi poliittisen osaston päällikkö Klaus Törnudd vakuutti Ison-Britannian suurlähettiläälle, ettei Afganistanin tilanne vaikuttanut Suomen turvallisuuteen.
KGB-upseeri Viktor Vladimirov. © JORMA PUUSA / LK
TAMMIKUUN lopulla kiiri Supon korviin tietoja, jotka olivat omiaan hälventämään pahimpia pelkoja. Neuvostoliiton uutistoimisto APN:n toimitusjohtaja Vasili Zaitšikov oli keskusteluissaan muun muassa eduskunnan puhemies Johannes Virolaisen kanssa muistuttanut Suomen ja Afganistanin valtiosopimusten välisistä eroista. Toisin kuin Suomen kohdalla, puhuttiin Afganistanin sopimuksessa esimerkiksi sotilaallisen avun pyytämisestä sisäpoliittisen tilanteen ratkaisemiseksi. Afganistanin sopimus olikin neuvostotulkinnan mukaan enemmän liittosopimus kuin ystävyys- ja yhteistyösopimus.
Zaitšikov oli kertonut lisäksi, että Afganistanista oli esitetty vastaavanlaisia pyyntöjä kuluneina vuosina aikaisemminkin, mutta Neuvostoliitto ei ollut niihin vastannut arvaten länsimaiden reaktion. Mutta nyt oli CIA saanut ulotettua lonkeronsa Afganistanissa niin laajalle, että asiaan oli pakko puuttua. Suomen ei tarvinnut kuitenkaan olla huolissaan, sillä Lenin oli sille itsenäisyyden aikanaan antanut eikä Neuvostoliitto ollut maata vuonna 1944 valloittanut, vaikka olisi voinut. Ja voisi tietysti yhä, mutta se ei kuulunut enää tapoihin. Enää ei Neuvostoliitto ollut myöskään järjestämässä tällaisen sotilaallisen avun pyytäjiä Suomen sisälle, kuten vielä vuonna 1939, jolloin Kuusisen hallitus ”pyysi” puna-armeijaa Suomeen.
Toisaalta Supolla oli tiedossaan samaisen Zaitšikovin toiselle suomalaiselle keskustelukumppanille tekemä huomio koskien Yhdysvaltojen suunnitelmaa sijoittaa risteilyohjuksiaan Norjaan. Zaitšikov ei nimittäin uskonut, että Suomi pystyisi estämään sellaisten lentämisen maa-alueensa yli, joten Suomi tarvitsisi niiden torjunnassa apua, jota Neuvostoliiton olisi yya-sopimuksen nojalla annettava.
Koska Suomi ei voisi puolueettomana maana katsella ilmatilassaan lenteleviä ohjuksia, voisi edessä olla Neuvostoliiton vaatimus konsultaatioista. Vähintään olisi saatava neuvostoliittolainen tutka-asema jonnekin päin Tornionjokilaaksoa. Samoin tarvittaisiin torjunta-asemia. Miksikään miehitysaikeiksi näitä tarpeita ei Zaitšikovin mielestä kuitenkaan pitänyt tulkita, vaan sellaiset huhut olivat vastustajan liikkeelle laittamia. Siihen ja koko tilanteeseen oli syypää Yhdysvallat ja sen toiminta.
Tiitinen otti nämä Zaitšikovin kannanotot esille Viktor Vladimirovin kanssa, joka kiisti spekulaatiot tutka- ja torjunta-asemista vääränä tietona. Sinänsä tuollaisia ajatuskuvioita saattoi tietysti esittää, mutta oikea tavoite oli estää ohjusten sijoittaminen Norjaan.
Vladimirov kertoi Tiitiselle vielä myöhemmin ottaneensa asian esille Zaitšikovin kanssa, minkä jälkeen hän sanoi olevansa entistäkin vakuuttuneempi siitä, että Zaitšikovin sanomaksi väitetty oli maiden suhteiden huonontamiseen tähtäävä tahallinen provokaatio. Neuvostoliitto ei halunnut Suomen suhteen mitään muutoksia eikä halunnut millään tavoin vahingoittaa sen ulkopoliittista asemaa.
Sen enempää Tiitinen kuin presidenttikään eivät vakuuttelua uskoneet. Sitä vastaan puhui sekin, että helmikuun lopulla oli suomalaisten korviin kantautunut lisää Zaitšikovin kannanottoja, kun tämä oli kertonut Uuden Suomen päätoimittaja Johannes Koromalle mielipiteensä Suomen kyvystä puolustaa Lapin koskemattomuutta. Kykyä ei ollut.
Kekkonen ymmärsi, miksi Lapin tilanne neuvostoliittolaisia kiinnosti, mutta tällaiset puheet eivät voineet enää tapahtua ilman, että puhujan esimies oli tietoinen asiasta. Vaikka vaara ei olisikaan juuri silloin ollut akuutti – esimerkiksi Vladimirov oli luvannut, että asia oli heidän puoleltaan loppuun käsitelty – loi se kuitenkin pelottavia näköaloja.
ENTISTÄKIN vakavammiksi puheet muuttuivat, kun puolustusministeri Lasse Äikäs meni heinäkuussa antamaan Moskovan vierailunsa jälkeen Tiedonantajalle lausunnon, jossa totesi Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinovin ilmaisseen syvän huolensa Norjan suunnitelmista hyväksyä Yhdysvaltojen asevarasto alueelleen. Artikkelista saattoi nimittäin saada käsityksen, että matkan aikana oli uusittu Ustinovin vuonna 1978 tekemä ehdotus Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista. Vaikka Äikäs oli sellaiset puheet ehtinyt jo kiistää, ei kiistämistä uskottu sen enempää taistolaisten kuin syvään suomettumiseenkaan uskovien piirissä.
Vladimirov kiisti jälleen, että kyse olisi ollut Neuvostoliiton painostuksesta. Päinvastoin, kyse oli taas kerran CIA:n järjestämästä provokaatiosta. Kekkosen viha kohdistui puolestaan Äikäkseen ja tämän harkitsemattomaan lausuntoon. ”Olisi täysi syy vaihtaa ministeriä”, vaikkei Kekkonen tätä mielipidettään julkisesti aikonutkaan esittää.
Vaikka Suomen ja Afganistanin tilanteilla oli eronsa, ei oman ulkoisen turvallisuuden puolesta voitu olla tuntematta huolta. Varsinkaan, kun Neuvostoliitto yritti samaan aikaan saada Suomen mukaan vaatimaan Natoa perumaan päätöksensä ohjusten sijoittamisesta Norjaan ja herättelemään pelkoja yya-sopimuksen mukaisten konsultaatioiden aloittamisesta. Tavan mukaan ja puolueettomuuteensa vedoten, ja Vladimirovin kannustamana, Suomi pidättäytyi äänestämästä YK:n yleiskokouksessa tammikuussa 1980 Neuvostoliiton hyökkäyksen tuomitsemisen puolesta, sillä kyse oli kahden suurvallan välisestä konfliktista.
Kirjoitus on ote Mari Luukkosen väitöskirjasta Rautaesiripun varjossa. Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1990 (Otava). Luukkonen väittelee tohtoriksi huhtikuussa Turun yliopistossa
Neuvostojoukkojen miehistönkuljetusvaunu Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tammikuussa 1980. © HANS PAUL / LK
13/2022
Afganistanin sodan pitkä varjo
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin joulukuussa 1979, Suomessa poliittinen johto pelkäsi pahinta. Puna-armeijan liikkeitä seurattiin ja kommunistien johtoa tarkkailtiin. Ulospäin huolta ei kuitenkaan näytetty.KOTIMAA 31.03.2022 18:00
TEKSTI MARI LUUKKONEN
KANSAINVÄLISPOLIITTINEN tilanne alkoi kiristyä toden teolla joulukuussa 1979, jolloin Nato oli tekemässä päätöstä risteilyohjusten sijoittamisesta Eurooppaan. Urho Kekkonen näki Euroopan tilanteen vaikeana ja epävarmana. Vaikka presidentti tunnustikin olevansa pohjimmiltaan optimisti, ei tilanne sillä hetkellä sellaiseen juuri antanut aihetta, sillä ”viisaiden päätösten tekemiseen” ei näyttänyt olevan voimia. Erityisesti huolestutti se, että Suomi oli jo mainittu viime aikojen sotilaspoliittisessa lehdistökeskustelussa.
Kun Nato sitten päätti ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan 12.12.1979, sai ulkoministeri Paavo Väyrynen muutaman päivän kuluttua vastaanottaa ”arvovaltaisen neuvostoliittolaisen näkemyksen” siitä, mitkä kaksi toimintalinjaa Suomella syntyneessä uudessa tilanteessa olisi valittavana – ei sillä, että Neuvostoliiton tarkoituksena olisi ollut antaa asiassa Suomelle neuvoja, kuten Väyrysen kanssa lounastanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) keskuskomitean kansainvälisen tiedotusosaston päällikkö Leonid Zamjatin ministerille korosti.
Ensimmäinen vaihtoehto oli keskittyä presidentti Kekkosen tekemän Pohjois-Euroopan ydinaseetonta vyöhykettä koskevan esityksen edistämiseen, jotta sen toteuttamiselle saataisiin syntymään todelliset edellytykset. Uusia maita pitäisi saada mukaan.
Toinen vaihtoehto olisi Suomen antama tuki pääsihteeri Leonid Brežnevin 6.11.1979 tekemälle vakuutukselle siitä, että Neuvostoliitto oli valmis sopimusteitse sitoutumaan siihen, ettei se tule käyttämään ydinaseita tai niiden uhkaa sellaisia valtioita kohtaan, joilla ei ole ydinaseita alueellaan. Ehkä Suomi voisi saada vastaavan vakuutuksen muilta ydinasevaltioilta?
Suomea yritettiin saada jälleen kerran esittämään kansainvälisillä areenoilla Neuvostoliiton kannalta hyödyllisiä kannanottoja, mutta sitten tapahtui jotain paljon pelottavampaa. 27.12.1979 Neuvostoliiton joukko-osasto miehitti Afganistanissa Kabulin, surmasi lännen tukeman pääministeri Hafizullah Aminin ja nosti takaisin valtaan tukemansa Babrak Karmalin. Voisiko Suomikin olla vaarassa?
PRESIDENTTI Kekkonen tapasi Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Sobolevin tämän pyynnöstä heti 28.12.1979. Lähettiläällä oli hallituksensa toimeksianto selittää Neuvostoliiton kanta viimeaikaisiin tapahtumiin.
Afganistanin valtio oli pyytänyt Neuvostoliiton apua taistelussaan ulkopuolelta tulevia jatkuvia aseellisia hyökkäyksiä vastaan, joiden tavoitteena oli saada kumottua Afganistanin demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Koska mailla oli turvallisuuskysymyksissä yhteisiä intressejä, kuten rauhan säilyttäminen alueella, ja kun niiden välillä oli voimassa oleva ystävyyttä, hyvää naapuruutta ja yhteistyötä koskeva sopimus, ei Neuvostoliitto voinut kieltäytyä antamasta pyydettyä apua.
Kun pyynnön aiheuttaneet syyt olisi saatu poistetuksi, tulisi Neuvostoliitto vetämään joukkonsa pois maasta, sillä Neuvostoliiton ainoa toive oli nähdä Afganistan ”riippumattomana, suvereenina valtiona, joka harjoittaa kansainvälisiä, mm. YK:n peruskirjasta aiheutuvia velvoituksiaan ja täyttää ne”.
Todettuaan, ettei asia suoranaisesti koskenut Suomea, kiitti Kekkonen selvityksestä ja ilmoitti tyytyväisyytensä ilmoitukseen siitä, että Neuvostoliitto tulisi tilanteen ratkettua vetämään joukkonsa pois. Sobolev toisti sen olevan Neuvostoliiton nimenomainen aikomus.
Presidentillä oli ollut päivän verran aikaa valmistella virallista reaktiotaan, sillä Viktor Vladimirovin muistelmien mukaan tämä kävi ilmoittamassa Moskovasta saamansa toimintaohjeen mukaisesti neuvostoliittolaisen näkökulman asiaan tuoreeltaan miehityspäivänä 27.12.1979. Siinä keskustelussa Kekkonen ei KGB-residentin mukaan piilotellut pettymystään siihen, että tilanne saattoi Suomen ikävään välikäteen odotettavissa olevan lännen ja Suomenkin kansan keskuudessa syntyvän kielteisen reaktion törmätessä viralliseen ulkopoliittiseen linjaan. Epäilemättä Kekkosen mieliin palautuivat ikävät muistot vuodelta 1968, jolloin miehityksen kohteeksi oli joutunut toinen Neuvostoliiton rajanaapuri, Tšekkoslovakia.
LÄNNESSÄ näkökulma tapahtumiin oli odotetusti päinvastainen. Neuvostoliitto oli kansainvälisen lain vastaisesti puuttunut toisen maan sisäisiin asioihin. Jokaisen maan tuli siksi esittää paheksuntansa toiminnan johdosta, joskin Ison-Britannian suurlähettiläs Sir James Cable sanoi ymmärtävänsä, että moinen pyyntö voisi olla Suomelle mahdoton toteuttaa.
Takaisin kotimaahansa palaamassa ollut Yhdysvaltain suurlähettiläs Rozanne Ridgway totesi puolestaan tapahtuneen vaikuttavan väistämättä negatiivisesti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Hän ei nähnyt tilannetta kuitenkaan paluuna kylmän sodan keinoihin, mutta presidentti Jimmy Carter oli todella pettynyt Neuvostoliiton toimintaan ja oli joutunut muuttamaan käsityksensä Neuvostoliiton poliittisista tavoitteista. Tilanteesta kärsisi varmasti myös Suomelle tärkeä Etyk-seuranta, joten Suomen ulkopoliittiset aktiviteetit voisivat osoittautua vaikeiksi. ”Paluu liennytykseen tulee kestämään kauan.”
Suomalaiset eivät suinkaan jääneet asiassa toimettomiksi. Sotilaspoliittisen taktiikan mietinnän lisäksi Pääesikunta ja Rajavartiolaitos olivat saaneet heti tehtäväkseen alkaa seurata mahdollisia joukkojen liikkeitä Suomen itärajalla. Viipurin seudulla liikehdintää kohti rajaa olikin voitu havaita, minkä Pääesikunnan tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen kuitenkin tulkitsi tarkoittavan sitä, että Afganistanin tilanteen vuoksi Neuvostoliiton rajavalvonta oli siirtynyt armeijan tehtäväksi.
Suojelupoliisikin sai tehtävän – sen tuli valvoa Taisto Sinisalon toimintaa. Tarkoituksena oli luultavasti selvittää, heräisikö vähemmistökommunistien piirissä halua käyttää tilannetta jotenkin hyväksi, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa liikehdintää ei suomalaisten keskuudessa havaittu.
SAMOIHIN aikoihin Neuvostoliiton virallista selitystä viestitettiin Vladimirovin toimesta myös Supon päällikön Seppo Tiitisen kautta. Vladimirov korosti keskustelussa Neuvostoliiton politiikan muuttumattomana lähtökohtana olevan stabiliteetin varjeleminen kaikkialla maailmassa. Tarkoitus ei ollut miehittää Afganistania pysyvästi eikä liittää sitä Neuvostoliittoon. Hänen mukaansa kyse oli vain tilapäisestä tapahtumasarjasta, joka ei saanut huonontaa Suomen ja Neuvostoliiton ”konjunktuurien ulkopuolella” olevia hyviä suhteita.
Tiitisen amerikkalaisten kanssa käymissä keskusteluissa olivat nämä osaltaan vahvistaneet Vladimirovin analyysin. Heilläkään ei ollut tietoa Moskovan lopullisista pyrkimyksistä, mutta vaihtoehtoina pidettiin kahta linjaa: joko pyrkimys oli vain tilanteen rauhoittaminen (kuten Vladimirov vakuutti) tai sitten kyseessä oli välivaihe lopullisten tavoitteiden ollessa Iranissa (mitä pidettiin todennäköisenä Yhdysvaltojen yleisen mielipiteen vuoksi). Joka tapauksessa presidentti Carterin arvioitiin vasta nyt tajunneen suurvaltapolitiikan kovan todellisuuden ja olevan järkyttynyt.
Tiitinen välitti saamansa tiedot Kekkoselle, joka vaikutti olevan tilanteesta syvästi huolestunut. Niin kauan kuin vallitseva suuri epätietoisuus asian ympärillä jatkui, ei presidentti voinut kuin vuoden 1968 tapaan ihmetellä, miten siihen asti noudatetun politiikan periaatteet oli voitu niin äkkiä hylätä ja muuttaa. Karjalankannaksella havaittu joukkojen vahvistaminen ja Oulun korkeudella havaittu lentotoiminnan vilkastuminen raja-alueella tuskin kevensi mielialaa.
Ulospäin huolta ei tietenkään näytetty, joten kun Tiitinen vähän myöhemmin vieraili Israelissa Mossadin kutsusta ja keskusteluissa nousivat esille eräissä länsilehdissä olleet tiedot Suomen vaaranalaisesta asemasta, totesi Tiitinen Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden olevan täysin normaalit. Mitään poikkeuksellista ei ollut havaittavissa. Sitä paitsi Suomen yya-sopimus oli erilainen kuin Afganistanilla. Ja silläkin oli merkitystä, että Suomi sijaitsi Pohjois-Euroopassa ja Afganistan Aasiassa, joten mitään syytä huoleen ei ollut.
Samaa perusviestiä Suomen asemasta välitettiin ulkoministeriöstä, missä esimerkiksi poliittisen osaston päällikkö Klaus Törnudd vakuutti Ison-Britannian suurlähettiläälle, ettei Afganistanin tilanne vaikuttanut Suomen turvallisuuteen.
KGB-upseeri Viktor Vladimirov. © JORMA PUUSA / LK
TAMMIKUUN lopulla kiiri Supon korviin tietoja, jotka olivat omiaan hälventämään pahimpia pelkoja. Neuvostoliiton uutistoimisto APN:n toimitusjohtaja Vasili Zaitšikov oli keskusteluissaan muun muassa eduskunnan puhemies Johannes Virolaisen kanssa muistuttanut Suomen ja Afganistanin valtiosopimusten välisistä eroista. Toisin kuin Suomen kohdalla, puhuttiin Afganistanin sopimuksessa esimerkiksi sotilaallisen avun pyytämisestä sisäpoliittisen tilanteen ratkaisemiseksi. Afganistanin sopimus olikin neuvostotulkinnan mukaan enemmän liittosopimus kuin ystävyys- ja yhteistyösopimus.
Zaitšikov oli kertonut lisäksi, että Afganistanista oli esitetty vastaavanlaisia pyyntöjä kuluneina vuosina aikaisemminkin, mutta Neuvostoliitto ei ollut niihin vastannut arvaten länsimaiden reaktion. Mutta nyt oli CIA saanut ulotettua lonkeronsa Afganistanissa niin laajalle, että asiaan oli pakko puuttua. Suomen ei tarvinnut kuitenkaan olla huolissaan, sillä Lenin oli sille itsenäisyyden aikanaan antanut eikä Neuvostoliitto ollut maata vuonna 1944 valloittanut, vaikka olisi voinut. Ja voisi tietysti yhä, mutta se ei kuulunut enää tapoihin. Enää ei Neuvostoliitto ollut myöskään järjestämässä tällaisen sotilaallisen avun pyytäjiä Suomen sisälle, kuten vielä vuonna 1939, jolloin Kuusisen hallitus ”pyysi” puna-armeijaa Suomeen.
Toisaalta Supolla oli tiedossaan samaisen Zaitšikovin toiselle suomalaiselle keskustelukumppanille tekemä huomio koskien Yhdysvaltojen suunnitelmaa sijoittaa risteilyohjuksiaan Norjaan. Zaitšikov ei nimittäin uskonut, että Suomi pystyisi estämään sellaisten lentämisen maa-alueensa yli, joten Suomi tarvitsisi niiden torjunnassa apua, jota Neuvostoliiton olisi yya-sopimuksen nojalla annettava.
Koska Suomi ei voisi puolueettomana maana katsella ilmatilassaan lenteleviä ohjuksia, voisi edessä olla Neuvostoliiton vaatimus konsultaatioista. Vähintään olisi saatava neuvostoliittolainen tutka-asema jonnekin päin Tornionjokilaaksoa. Samoin tarvittaisiin torjunta-asemia. Miksikään miehitysaikeiksi näitä tarpeita ei Zaitšikovin mielestä kuitenkaan pitänyt tulkita, vaan sellaiset huhut olivat vastustajan liikkeelle laittamia. Siihen ja koko tilanteeseen oli syypää Yhdysvallat ja sen toiminta.
Tiitinen otti nämä Zaitšikovin kannanotot esille Viktor Vladimirovin kanssa, joka kiisti spekulaatiot tutka- ja torjunta-asemista vääränä tietona. Sinänsä tuollaisia ajatuskuvioita saattoi tietysti esittää, mutta oikea tavoite oli estää ohjusten sijoittaminen Norjaan.
Vladimirov kertoi Tiitiselle vielä myöhemmin ottaneensa asian esille Zaitšikovin kanssa, minkä jälkeen hän sanoi olevansa entistäkin vakuuttuneempi siitä, että Zaitšikovin sanomaksi väitetty oli maiden suhteiden huonontamiseen tähtäävä tahallinen provokaatio. Neuvostoliitto ei halunnut Suomen suhteen mitään muutoksia eikä halunnut millään tavoin vahingoittaa sen ulkopoliittista asemaa.
Sen enempää Tiitinen kuin presidenttikään eivät vakuuttelua uskoneet. Sitä vastaan puhui sekin, että helmikuun lopulla oli suomalaisten korviin kantautunut lisää Zaitšikovin kannanottoja, kun tämä oli kertonut Uuden Suomen päätoimittaja Johannes Koromalle mielipiteensä Suomen kyvystä puolustaa Lapin koskemattomuutta. Kykyä ei ollut.
Kekkonen ymmärsi, miksi Lapin tilanne neuvostoliittolaisia kiinnosti, mutta tällaiset puheet eivät voineet enää tapahtua ilman, että puhujan esimies oli tietoinen asiasta. Vaikka vaara ei olisikaan juuri silloin ollut akuutti – esimerkiksi Vladimirov oli luvannut, että asia oli heidän puoleltaan loppuun käsitelty – loi se kuitenkin pelottavia näköaloja.
ENTISTÄKIN vakavammiksi puheet muuttuivat, kun puolustusministeri Lasse Äikäs meni heinäkuussa antamaan Moskovan vierailunsa jälkeen Tiedonantajalle lausunnon, jossa totesi Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinovin ilmaisseen syvän huolensa Norjan suunnitelmista hyväksyä Yhdysvaltojen asevarasto alueelleen. Artikkelista saattoi nimittäin saada käsityksen, että matkan aikana oli uusittu Ustinovin vuonna 1978 tekemä ehdotus Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista. Vaikka Äikäs oli sellaiset puheet ehtinyt jo kiistää, ei kiistämistä uskottu sen enempää taistolaisten kuin syvään suomettumiseenkaan uskovien piirissä.
Vladimirov kiisti jälleen, että kyse olisi ollut Neuvostoliiton painostuksesta. Päinvastoin, kyse oli taas kerran CIA:n järjestämästä provokaatiosta. Kekkosen viha kohdistui puolestaan Äikäkseen ja tämän harkitsemattomaan lausuntoon. ”Olisi täysi syy vaihtaa ministeriä”, vaikkei Kekkonen tätä mielipidettään julkisesti aikonutkaan esittää.
Vaikka Suomen ja Afganistanin tilanteilla oli eronsa, ei oman ulkoisen turvallisuuden puolesta voitu olla tuntematta huolta. Varsinkaan, kun Neuvostoliitto yritti samaan aikaan saada Suomen mukaan vaatimaan Natoa perumaan päätöksensä ohjusten sijoittamisesta Norjaan ja herättelemään pelkoja yya-sopimuksen mukaisten konsultaatioiden aloittamisesta. Tavan mukaan ja puolueettomuuteensa vedoten, ja Vladimirovin kannustamana, Suomi pidättäytyi äänestämästä YK:n yleiskokouksessa tammikuussa 1980 Neuvostoliiton hyökkäyksen tuomitsemisen puolesta, sillä kyse oli kahden suurvallan välisestä konfliktista.
Kirjoitus on ote Mari Luukkosen väitöskirjasta Rautaesiripun varjossa. Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1990 (Otava). Luukkonen väittelee tohtoriksi huhtikuussa Turun yliopistossa
Nyt on sikäli onnellinen tilanne että niin SDP:ssä kuin Vasemmistoliitossa on pragmaattiset ja vailla YYA-ajan taakkaa olevat johtajat. Anderssonilla on hankalampi rako mutta myös myös hyvin vahva asema puolueessaan. Nämä naiset pystyvät tekemään tarvittavat päätökset ja vetämään muutkin perässään. Soraääniä varmasti tulee muttei laajassa mitassa. Homma vaatii oman prosessointinsa mutta kyseessä on kuitenkin monille tuskallinenkin poliittinen täyskäännös joten se sallittakoon.Marinin lauantainen puhe demariväelle ja tp Niinistön haastattelu viikko sitten kertoivat niin selvästi kuin tilanteessa mahdollista, että Nato-hakemus lähtee kevään aikana. Ehkä jo vapun tienoilla.
Marinin puhe oli mielestäni jämäkkä eikä jättänyt jossittelulle sijaa. Etenkin kun yleisönä oli demarijääräjoukko. Marin on minun silmissä noussut uuteen arvostukseen. Samoin Niinistö on tehnyt töitä aivan helvetisti koko tämän vuoden, Suomen hyväksi.
Itse olen ollut Natoon menossa jo 80-luvulla teininä, koska NL oli pahis ja jenkeillä oli parhaat sotalelut
Nyt ollaan jo lähellä.
Mainitut puheet eivät ole jääneet ryssältäkään kuulematta. Nyt on jo selvää, että Suomi Natoon. Mutta kumman hiljaa ryssä on ollut. Vai oletteko kuulleet jotain poliittisia kommentteja sieltä? Eikä edes ilmatilaloukkauksia ole ainakaan uutisoitu. Luulisi, että jotain keppostelua idästä olisi tulossa.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Nyt voisi olla se aika että kauheasti ei kannata louskuttaa leukojaan jos joku poliitikko tai puolue kääntää takkinsa Naton suhteen sen kannattajaksi. Tämä ihan siksi että jokainen tervejärkinen maanpuolustaja jolle tuttua homma laajemmin kuin oman poteronreunat ymmärtää sen sotilaallisenvoiman mitä me tarvitsemme pidäkkeeksi taaksemme ollaksemme varmoja jopa itänaapurin ymmärtävän sen. Yhdysvaltalainen saattaisi käyttää sanontaa "make no mistake about that". En itse ole Sanna Marinin äänestäjä enkä missään nimessä SDP:n kummankaan kokonaisuuden näyttöjen suhteen, etenkin puolueen kohdalla. Tästä huolimatta voin ja haluan avoimesti kehua tässä Marinia erinomaisesta puheesta eilen puoluevaltuuston kokouksessa (löytyy Youtubesta, alkaa noin 25:30 kohdalta demarien omassa videossa) joka videolla oli vielä vakuuttavampi esitys kuin tekstinä. Tosin toi "toveri" särähtää omaan korvaan melkoisesti melko vastakkaisen maailmankuvan omaavana.Tuuliviiri lähes kaikessa mutta toverit ne vaan pysyvät
Siinä puheessa oli jo ihan toisella tavalla johtajuutta ja päättäväisyyttä, demarien osalta kanta vaikuttaa olevan Nato-myönteinen. Ps Tuomioja todennäköisesti koitti ennen puhetta sanoa että "Koita edes vähän pehmentää ettei me Tarjan kanssa näytettäisin niin hölmöiltä ja väärältä puolelta miten asiamme touhuttiin."Kunhan olot joskus palaavat sille tasolle että valtakunnan huolet on miesten kuukautiset ja heikosti kiinnostava työmatkapyöräily sydäntalvella niin sitten vasta itse alan kritisoimaan poliittisesti vastapuolenkin touhuja enemmän jotka ovat tässä kriisiajan kynnyksellä seisseet samaan suuntaan. Ihan siksi että se tämänhetkinen yhteinen tavoite on se iso sateenvarjo joka mahdollistaa myös tuon kaiken jonninjoutavan touhunkin kun kaikki perustarpeet on kunnossa.
On selvää, että kun olosuhteet muuttuvat niin myös mielipiteet muuttuvat - paitsi niillä jotka ovat sementoineet kantansa niin että mielipide ei muutu vaikka mikä olisi.
On hölmöä puhua takinkääntämisestä jos olosuhteet muuttuvat niin radikaalisti että mielipiteen muuttaminen on perusteltua. Sehän vasta hölmöä olisi, että joskus muinoin tehty päätös pitää hautaan asti vaikka maailma ympärillä muuttuisi kuinka paljon tahansa.
On hölmöä puhua takinkääntämisestä jos olosuhteet muuttuvat niin radikaalisti että mielipiteen muuttaminen on perusteltua. Sehän vasta hölmöä olisi, että joskus muinoin tehty päätös pitää hautaan asti vaikka maailma ympärillä muuttuisi kuinka paljon tahansa.
Ja jos mielipidettään vallitsevaan tilanteeseen suhteuttavia haukutaan niin sitten pitää varmaan kehua vaikkapa Paavo Väyrystä. Siinä se on suoraselkäinen mies eikä mikään tuuliviiri
Jokainen meistä on joskus tehnyt huonoja tilannearvioita ideologisen painolastin tms takia mutta fiksuilla on kanttia muuttaa linjauksiaan kun perusteet riittävästi muuttuvat.
Putinin aloittama sota käänsi kyllä tuulen suunnan sen verran voimakkaasti, että ymmärtää viirien kääntymisen. Osoittaa myös kypsyyttä, että ymmärtää muuttaa mielipiteensä kun maailma muuttuu. Näin on tehnyt iso osa suomalaisista.
Olisikin syytä puhua ajasta ennen ja jälkeen Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan.
Marin on mielestäni tässä uudessa ajassa puhunut hyvin johdonmukaisesti ja selkeästi. Myös Natojäsenyydestä. Selkeämmin kuin Niinistö. Marin ei ole sortunut selittelyyn eikä ole erehtynyt ihailemaan omaa runollisuuttaan Niinistön tapaan vaan on sanonut selväsanaisesti sen minkä on voinut sanoa.
No hän on nuori, idealistinen sosialisti ja SDP:stä - totta. En minä edelleenkään hänen taloudenpitoa voi kehua. Mutta ainakin kasvaa näissä kriiseissä hyvällä vauhdilla. Täytyy ottaa noin henkilönä huomioon, että hänellä on varsin pitkä lista vaikeita taustapiruja: Tuomioja, Halonen….
Samaa voi sanoa tanssii tähtien kanssa Kaikkosesta. Ja hän on Keskustasta. Kyllä meillä on vähän tuuriakin näissä joissakin henkilöissä joista ei kyllä päällepäin tai puolueen suhteen sitä odottaisi.
Viimeksi muokattu:
Eikä se että yhtä sektoria hoidetaan hyvin tarkoita että kaikesta muustakin ollaan yhtä mieltä. Onhan tämä kuitenkin omien pinttyneiden ennakkoluulojenkin vinkkelistä suorastaan huvittavaa että tarvittiin vihervasemmiston hallitus jotta puolustusmenot saatiin kohdilleen ja jäsenyys Natossa tulille. Elämä on toisinaan erikoista.
Taustatuki on tässä kyllä ollut korvaamaton apu
Asia on luonnollisesti paljon monimutkaisempi ja hankintojen osalta nyt vain annettiin lopullinen siunaus aiemmin isommalla porukalla sovituille asioille.Taustatuki on tässä kyllä ollut korvaamaton apu
YliKoo
Greatest Leader
Niinistö on puhunut asiasta niin selkeästi, kuin se on ollut mahdollista.
Vallitsevassa tilanteessa unohtuu helposti, että ennakkoon Ukrainan nopea kaatuminen näytti lähes väistämättömältä. Jos Niinistö olisi nostanut Nato-lipun presidentilinnan salkoon jo ennakkoon ja näin olisi käynyt, kävisi perkeissä nyt suhina.
Marin ilmoitti ennakkoon, että ei hänen hallituskaudellaan. Mutta kun presidentti ja kansa vetivät linjan, oli turvallista aloittaa taas selkokielinen puhe, kuten vain kunnon opportunisti osaa.
Meille kävi tuuri, että ryssät päätti ryssiä hyökkäyksen, ja Ukraina sai hyvän puolustusvaihteen päälle. Sekä siinä, että valtionpäämiehenä sattui tällaisella hetkellä olemaan valtiomies, ja pääministerinä omaa uraansa ajatteleva peesaaja.
Vallitsevassa tilanteessa unohtuu helposti, että ennakkoon Ukrainan nopea kaatuminen näytti lähes väistämättömältä. Jos Niinistö olisi nostanut Nato-lipun presidentilinnan salkoon jo ennakkoon ja näin olisi käynyt, kävisi perkeissä nyt suhina.
Marin ilmoitti ennakkoon, että ei hänen hallituskaudellaan. Mutta kun presidentti ja kansa vetivät linjan, oli turvallista aloittaa taas selkokielinen puhe, kuten vain kunnon opportunisti osaa.
Meille kävi tuuri, että ryssät päätti ryssiä hyökkäyksen, ja Ukraina sai hyvän puolustusvaihteen päälle. Sekä siinä, että valtionpäämiehenä sattui tällaisella hetkellä olemaan valtiomies, ja pääministerinä omaa uraansa ajatteleva peesaaja.
Niin, hx hankkeen osalta, mut eipä siinä oikein ollut vaihtoehtoja.
Ja korvettien. Jos hallitus haluttiin pitää pystyssä niin molempien piti edetä.
Suomen NATOon hakeutumisessa on paljon samoja piirteitä kuin HX-hävittäjähankinnassa. Kaikki tehdään mahdollisimman huolella ja perusteellisesti harkiten.
Me olemme olleet NATO-tiellä jo vuosia. Liittyminen NATOon tapahtuu täysin saumattomasti.
Niinistön vakamielistä suhtautumista kuvastaa lausunto ”prosessin epäonnistuminen olisi kuoleman suudelma”.
Poliitikkomme ovat heränneet siihen asiaan että voisimme tehdä samanlaisen jäsensopimuksen NATOn kanssa kuin Norjalla.
Aikataulun kannalta mitä parhain ratkaisu. Kenenkään ei tarvitsi tuhlata turhaa aikaa hieromaan sitä sopimusta.
Mikä on kelvannut NATOlle ja Norjalla kelpaa meillekin. Taas päinvastoin NATO-maat voivat hyväksyä samat ehdot Suomelle(ja Ruotsille). kuin Norjallakin.
Siksi onkin paikallaan tarkastella Norjan ja NATOn suhdetta.
www.is.fi
Ylihuomenna 5.4 pääministeri Jonas Gahr Støre matkustaa Tukholmaan ja keskustelee pääministeri Magdaleena Anderssonin kanssa.
Olisi kaikkien kannalta järkevää että Andersson saisi sossari-hallituksen tuleemaan NATOon samanaikaisesti Suomen kanssa.
Presidentti Niinistö matkusta oliko 21-22.4 viralliselle valtiovierailulla Norjaan. Jos vierailuohjelmasta voisi jotain päätellä niin tämä tehdään täysillä.
www.presidentti.fi
Koko jäsenyys on melkeinpä naulattu kiinni. Olemme varautuneet jo kaikkiin Venäjän mahdollisiin ilkeyksiin hakuprosessissa.
Onko sitten NATO-maita jotka estäisivät Suomen liittymisen NATOon? Teoriassa voi olla mutta ei käytännössä. Toimittajat kirjoittavat aamulla usein mitä unissaan näkevät yöllä. Suuret NATO-maat kyllä laittavat veneen keikuttajat ruotuun.
Norjassa on hyvin vankka kannatus sekä NATOlle että läheisille suhteille Yhdysvaltoihin. Ainoat puolueet jotka vastustavat asiaa ovat Rødt ja Sosialiske Venstre ja hekin varmaan sen takka että tietävät ettei heidän kantansa tule koskaan realisoitumaan.
Norjan uusin ylpeys on Poseidon P-8 merivalvontakoneet. Niillä valvotaan mm sukellusveneiden liikkeitä Pohjois-Atlantilla
www.vg.no
Cold Response on ollut Suomelle näyteikkuna NATOon. Harjoittelu NATOssa on mitä parasta ”kirittämistä”. Siellä varmasti kaikki haluavat näyttää mihin kykenevät ja ottaa mahdollisesti mallia muilta. Cold Responsessa valtava kirjo erialaisia asejärjestelmiä. Voisi ennemminkin kysyä että mitä sieltä puuttu.
Katsokaa Cold Response 2022 -säiettä!
Hyvä artikkeli Norjan NATO-politiikkaan!
Pääministeri Støre:
”– Altså, Rødt og SV som ikke vil ha samarbeidsavtale med USA og vil ut av Nato: Det var en gal oppskrift før, og den er enda mer gal i dag. Der har de ikke noen god sikkerhetspolitisk lesing av Norges behov, legger han til. ”
Støre:lla olisi kaikki edellytykset toimia vastaisuudessa NATO:n pääsihteerinä. Hän on saanut eliittikoulutuksen Ranskassa ja puhuu sujuvaa ranskaa.
Nykyään on ajatus että NATOn seuraava pääsisihteeri pitäisi olla nainen. Apprillipäivänä olisin ehdottanut Tarja Halosta.
www.vg.no
Norjassa ei ole NATOn tukikohtia, mutta siellä on amerikkalaisia sotilaita ja asevarastoja joissa on mm Abrams-tankkeja.
Tietenkään ei pidä unohtaa sitä että Norja toimii aktiivisesti laajojen NATO-harjoitusten isäntänä.
www.vg.no
Me olemme olleet NATO-tiellä jo vuosia. Liittyminen NATOon tapahtuu täysin saumattomasti.
Niinistön vakamielistä suhtautumista kuvastaa lausunto ”prosessin epäonnistuminen olisi kuoleman suudelma”.
Poliitikkomme ovat heränneet siihen asiaan että voisimme tehdä samanlaisen jäsensopimuksen NATOn kanssa kuin Norjalla.
Aikataulun kannalta mitä parhain ratkaisu. Kenenkään ei tarvitsi tuhlata turhaa aikaa hieromaan sitä sopimusta.
Mikä on kelvannut NATOlle ja Norjalla kelpaa meillekin. Taas päinvastoin NATO-maat voivat hyväksyä samat ehdot Suomelle(ja Ruotsille). kuin Norjallakin.
Siksi onkin paikallaan tarkastella Norjan ja NATOn suhdetta.
Eläköitynyt kenraali: Nato tarjoaisi Suomelle Norjan mallia
Naton perustajamaihin lukeutuva Norja on rajoittanut erillisten tukikohtien tai ydinaseiden sijoittamisen maahan.
www.is.fi
Ylihuomenna 5.4 pääministeri Jonas Gahr Støre matkustaa Tukholmaan ja keskustelee pääministeri Magdaleena Anderssonin kanssa.
Olisi kaikkien kannalta järkevää että Andersson saisi sossari-hallituksen tuleemaan NATOon samanaikaisesti Suomen kanssa.
Presidentti Niinistö viralliselle vierailulle Norjaan - Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 18/2022 1.4.2022 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee virallisen vierailun Norjaan 21.–22. huhtikuuta 2022. Vierailu käynnistyy torstaina 21. huhtikuuta Norjan ulkopoliittisen instituutin vuosiseminaarilla, jonka aiheena on kasvavan...
www.presidentti.fi
Koko jäsenyys on melkeinpä naulattu kiinni. Olemme varautuneet jo kaikkiin Venäjän mahdollisiin ilkeyksiin hakuprosessissa.
Onko sitten NATO-maita jotka estäisivät Suomen liittymisen NATOon? Teoriassa voi olla mutta ei käytännössä. Toimittajat kirjoittavat aamulla usein mitä unissaan näkevät yöllä. Suuret NATO-maat kyllä laittavat veneen keikuttajat ruotuun.
Norjassa on hyvin vankka kannatus sekä NATOlle että läheisille suhteille Yhdysvaltoihin. Ainoat puolueet jotka vastustavat asiaa ovat Rødt ja Sosialiske Venstre ja hekin varmaan sen takka että tietävät ettei heidän kantansa tule koskaan realisoitumaan.
Norjan uusin ylpeys on Poseidon P-8 merivalvontakoneet. Niillä valvotaan mm sukellusveneiden liikkeitä Pohjois-Atlantilla
Herfra skal Norge overvåke russerne i nord
EVENES (VG) Norge vil være Natos øyne og ører når aktiviteten for å overvåke Russland trappes opp i nord. Det må blant annet de nye P8-flyene sørge for.
www.vg.no
Cold Response on ollut Suomelle näyteikkuna NATOon. Harjoittelu NATOssa on mitä parasta ”kirittämistä”. Siellä varmasti kaikki haluavat näyttää mihin kykenevät ja ottaa mahdollisesti mallia muilta. Cold Responsessa valtava kirjo erialaisia asejärjestelmiä. Voisi ennemminkin kysyä että mitä sieltä puuttu.
Katsokaa Cold Response 2022 -säiettä!
Hyvä artikkeli Norjan NATO-politiikkaan!
Pääministeri Støre:
”– Altså, Rødt og SV som ikke vil ha samarbeidsavtale med USA og vil ut av Nato: Det var en gal oppskrift før, og den er enda mer gal i dag. Der har de ikke noen god sikkerhetspolitisk lesing av Norges behov, legger han til. ”
Støre:lla olisi kaikki edellytykset toimia vastaisuudessa NATO:n pääsihteerinä. Hän on saanut eliittikoulutuksen Ranskassa ja puhuu sujuvaa ranskaa.
Nykyään on ajatus että NATOn seuraava pääsisihteeri pitäisi olla nainen. Apprillipäivänä olisin ehdottanut Tarja Halosta.
Støre om SV og Rødts forsvarsdrøm: Enda mer gal nå
BARDUFOSS/SØRREISA (VG) Statsminister Jonas Gahr Støre (Ap) vil ha mer samarbeid med naboene som snuser på Nato. Men han avfeier SV og Rødts forsvarsdrøm.
www.vg.no
Norjassa ei ole NATOn tukikohtia, mutta siellä on amerikkalaisia sotilaita ja asevarastoja joissa on mm Abrams-tankkeja.
Tietenkään ei pidä unohtaa sitä että Norja toimii aktiivisesti laajojen NATO-harjoitusten isäntänä.
Støre foran Nato-toppmøtet: Derfor trenger ikke Norge allierte baser
BRUSSEL (VG) Nato-toppmøtet vil torsdag etablere nye fremskutte baser i medlemsland som grenser øst. Men Norge trenger ikke endre sin basepolitikk, sier statsminister Jonas Gahr Støre (Ap).
www.vg.no
Viimeksi muokattu:
PS:llä puolueista toiseksi eniten Nato-vastustusta... Tähänkin mittaukseen peilaten oli Persujen eduskuntaryhmän kannat yllättävänkin selvästi Naton puolella: https://yle.fi/uutiset/3-12384242
Jotenkin odotin, että heillä kun puoluepolitiikka on aina perustunut populismiin ja protestiäänien kalasteluun ja on systemaattisesti vastustettu järkiperäistä ajattelua, niin tässäkin tapauksessa olisi lähdetty kalastelemaan vastarannankiiskien ääniä.... Mutta hyvä näin päin!
Sinä nyt et millään halua ymmärtää, että joo - kyllä Niinistö näyttää Naton eteen töitä tekevän ja joo - on myös lausunut hyviä arvoja Ukraina-asiassa.
Mutta kun vertaa Marinin puheisiin niin Niinistö on ensinnäkin vaatinut kansanäänestystä, sitten kattavaa laajempaa viranomaisten seuraamaa mielipidetutkimusta ja nyt sitten mielipide onkin yks kaks selvitetty. Tässä välillä hän sivuutti selvän mielipidemuutoksen. Sen lisäksi hän puhui prosessista turvallisuuden lisäämiseksi joka mm tarkoitti USA:n, Ruotsin ja Suomen yhteistyötä kertomatta mitä se tarkoittaa. Sekaan mahtui Natohakemuksen kvanttiteoriaa ja hybriditurbulenssia.
Kyllä tuo enemmän kertoo kieltämättä nyt taitamattomasta tiedottamisesta kuin Natovastaisuudesta mutta jos pelkän Venäjän sumuttamisen yrityksenä sumuttaa häntä kuuntelevan kansan niin pieleenhän se meni.
Ei täällä asioita seuraava suomalainen kuulijakunta niin avutonta ole, etteikö sille voisi suoraan sanoa, ettei kaikkea voi sanoa - keksimättä kiertoilmausten kiertäviä kiertoilmaisuja.
No loppu hyvin kaikki hyvin, voitaneen nähdä - mutta kyllä näkemys kansan suunnasta tuli ensin itse kansalta ja nyt poliitikot sopeutuvat. Niinistöltä olisi pitänyt voida odottaa itsenäisempää ja selkeämpää johtamista.
Hän ei ole hävinnyt mitään, en minä sillä. Mutta voitettavaa oli.
Voi olla että asiat on hoidettu hyvinkin mallikkaasti mutta itsekin olisin toivonut Niinistön menevän selkeästi edellä kun tarve jäsenyydelle kävi ilmeiseksi eikä reagoivan yleisen mielipiteen muuttumiseen. Sauli ei ole enää ehdolla yhtään mihinkään joten minkäänlaiseen peesailuun ei enää ole tarvetta. Teot kuitenkin ratkaisevat ja vaikuttaa joka tapauksessa sille että meillä on sama suunta niin kuin joku jo viime vaalien alla tiesikin
- Status