Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Tätä veikkaan itsekin. Jotain on sanottu ei-niin-verhotusti. Nyt ikkuna avautui ja sen mukaan on reagoitu - totuus paljastuu joskus Salen muistelmien myötä.
Ei kait tässä ole juuri muita kiittäminen kuin mestari strategi Putinia; käänsi kansan mielipiteen, muutti NATOn tahtotilan ja tämä pakotti poliittiseen etenemiseen, kun Suomalaisille pakkosyötetty "optio" suli.
 
Hyökkäyksen alussa Sale loihi lausumaan jonku telkkariesiintymisen viimeiseksi riviksi, että ei johda Suomea sotaan. Ihan sanatarkkaan en muista. Tuo on minulle vahvistus pelon pohjalta toimimisesta.
Jos snagarilla on Bandidosin pojat jonossa edellä, niin onko pelkuri jos ei kiilaa?
 

”Pelkään pahoin, että olemme menossa kylmää sotaa kylmempään tilanteeseen, ellei sitten peräti tulikuumaan”, tasavallan presidentti arvioi.​


 
Joku vielä uskoo, että tuomiojalaiset oltaisi voitu saada järkiinsä että ahaa, kuultuani argumentit ymmärrän että NATO onkin meille paras ratkaisu.
Vaikea kuvitella, että tuo desantti jolla maanpetturuus on veressä olisi saatu isänmaan asialle. On kuitenkin niin, että jos yhtenään ei olisi nostettu Nato-optiota, kahdenvälisiä sotilasyhteistyösopimuksia ja jopa EUn turvatakuita tapetille ja näiden ohessa tapettu Nato-keskustelua niin nämä Tuomiojalaiset eivät olisi saaneet niin paljon ilmaa. Ilman argumentteja he saattoivat luoda mielikuvilla keskustelua ja jäädyttää Suomen vaihtoehdot tuulen alle Venäjän paskanhajuun.

Niinistö on maininnut tulevansa hyvin juttuun Tuomiojan kanssa. Kertoo paljon.
 
Jos Kiovaan lähetetyt iskuosastot olisivat onnistuneet ja Zelenskyi olisi tapettu päivänä yksi? Tai jos hän olisikin ollut pelkuri ja tarttunut USA:n tarjoukseen ja paennut maasta. Tai jos ryssät olisivat toimineet muun maailman odotusten mukaisesti, ja tuhonneet kaukovaikutuksella merkittävän osan puolustajan niille sijoilleen, eikä olisi tullut liikekannallepanoa lainkaan?
Silloin me oltaisiin täällä paskat housussa ja jostain optiosta Pohjois Atlantin liittoon oltaisiin hiljaa. Puhuttaisiin hyvistä väleistä Venäjään ja silleen...
 

Mites nuo Lauri Nurmen väitteet ovat aiemmin osuneet kohdalleen?
 

Mites nuo Lauri Nurmen väitteet ovat aiemmin osuneet kohdalleen?
Eikös se julkistanut ensimmäisenä HX-päätöksen? Toki noita hutejakin on tullut..

FE5pLFfXsAQU0Bi
 
Tämä. Jaksetaan itkeä ja vinkua (ja syystäkin) Halosen - Tuomiojan linjasta, mutta unohdetaan että sen jatkeeksi tuli Niinistön - Tuomiojan linja. No, kansa heräsi, ja poliitikotkin.

Mutta ei me oltaisi Natoon menossa ilman kansan selvää ja suoraa mielipidettä. Ihmeteltäisiin jotain EU-puolustusta ja Ruotsi-Suomi sotilasliittoa, peloissamme. Siis poliitikot peloissaan.

Olen samaa mieltä, että tästä tulee aikanaan mielenkiintoista luettavaa tutkijoilta ja historioitsijoilta. Jo Neuvostoliiton aloittama refleksiivinen kontrolli Suomea kohtaan kääntyi ihan itse harjoitetuksi kontrolliksi jo silloin, ja niin vain jatkui - ehkä jonkin verran heikentyneenä mutta silti - aina helmikuulle saakka.

Sitähän tuo just oli. Omaehtoista kotisuomalaista suomettumista / toiveajattelua helmikuuhun asti. Luultiin, toivottiin että Venäjä hyväksyisi Suomen "vakautta Itämerelle tuovan liittoutumattomuuden". Nyt sitten meni pasmat täysin sekaisin kun Putler ilmoittikin ettei Venäjä salli NATO:n ottavan enää uusia jäseniä, toisin sanoen ilmoitti ettei Suomen Nato-optiot paljoa paina. No, tilanne muuttui ja nyt Suomessakin tajutaan että optio on nyt lunastettava.
 
Siis haloo - Saksako oli muka Suomen Natojäsenyyden esteenä. Nyt heitit kyllä sellaisen leijan, että totuutta ei ole nimeksikää. Saksassa ei ole ollut sotilaspoliittista ulottuvuutta aikoihin, vaan se sotii taloudella

No sinä itse tässä sen sanot. Olimme mukana samassa löysissä, on aivan turha väittää muuta. Mutta eipä mitään, en jaksa vängätä menneistä juurikaan. Pääasia on, että nyt ajetaan päätyyn.

Ei millään pahalla, mutta olen tottunut luottamaan käsityksiini ja niihin tietoihin, joita olen ollut tilaisuudessa saada muualtakin kuin linjalta hs, is, il jne. :)
 
Ymmärrät nyt väärin tai oikaiset. Avoimempi keskustelu ei välttämättä olisi tähtäävä mihinkään juoksukilpailuun Natoon niin kuin miltä tilanne nyt tämän päivän valossa näyttää. Se olisi kuitenkin pakottanut Natokritiikin argumentteihin jossa kritiikki olisi ollut huomattavasti vaikeampaa kuin tunnepohjainen asian käsittely. Tämä keskustelun vaientaminen antoi mahdollisuuden joillekin toimia Suomen edun vastaisesti.

Mietipä Naton vastustajien argumentit nyt. Niitä ei tahdo löytyä. Ei niitä olisi löytynyt aiemminkaan jos keskustelu olisi ollut mahdollista.

Minun mielestäni Niinistö ei ole toiminut Nato-myönteisesti tai sen vaihtoehdon puolesta ennen kuin tämän vuoden puolella. Kansan pakottamana.

Vasta sen 19.3. Financial Timesin haastattelun jälkeen, kun tulivat uudet entisestään nousseet Nato-jäsenyyden kannatuslukemat. Helmikuun lopulla kannatus oli 53-28, eli n. 65% kantansa ilmaisseista kannatti jäsenyyttä - kun maaliskuun kyselyistä useimmissa kannatus oli 75-80% kantansa ilmaisseista, ja oli luultavasti myöhäistä että kansan enemmistö enää päätyisi vastustamaan, vaikka Niinistö tai jopa hallitus tai eduskunta vastustaisi, vaan kapuloiden heittelystä rattaisiin seuraisi iso äläkkä.

Niinistön kanta ilmeisesti muuttui vasta Gallup-tulosten vaikutuksesta ja/tai siksi, että jotkut puhuivat hänelle järkeä päähän. Eli ei vuoden vaihteessa, eikä vielä maaliskuun alkupuolella. Toki asiaan varmaankin vaikutti myös se, että taisi tulla Bidenin reissulta kylmää vettä niskaan idealle USA:sta Suomen ja Ruotsin puolustusliiton konkreettisena takaajana, eli tuolle vaihtoehdolle Nato-jäsenyydelle, jota tarjoiltiin kansalle ennen maaliskuun loppupuolta. Kummasti myös maininnat Major non-Nato ally -asemasta loppuivat mediassa heti maaliskuun alun jälkeen.

Muutos näkyi mielestäni Nurmen ja Ristamäen haastattelussa, joka tehtiin 1.4., ja näkyi ehkä ainakin osittain jo n. viikkoa aiemmassa haastattelussa, jonka tosin itse tulin lukeneeksi vasta huhtikuun alkupuolella.

Maaliskuun alussa:

Ja FT:n haastattelu julkaistiin siis 19.3.:
Finland’s president has warned that applying for Nato membership would carry a “major risk” of escalation in Europe as the Nordic country explores ways to improve its security set-up after Russia’s invasion of Ukraine.
Sauli Niinisto said that joining Nato was one of the two main alternatives to Finland’s current position inside the EU but outside a military alliance. The other option is a deepening of its defence co-operation with the US and neighbouring Sweden.
“The starting point is that we are looking at something else than continuing just like this,” Niinisto told the Financial Times. “All these alternatives have an advantage that our security will improve. Or we make sure that our stability remains and that we can make sure we live in [a] secure environment . . . Our main headline is: Finnish security.”

Niinisto, who as president exercises considerable influence over Finland’s foreign policy, said: “I understand very well that, for example, [joining] Nato might seem like our worries are over. But all the different alternatives include risks we have to recognise . . . At the moment the major risk is escalation of the situation in Europe.”

Niinisto underscored that deepening defence co-operation with Sweden and the US was a real possibility, alongside Finland’s status as an enhanced partner of Nato. “It is a large network of different co-operation that we have created. One alternative is to create it more and more,” he said.
He added that in his recent meeting with US president Joe Biden “Swedish-Finnish-American co-operation was discussed, and we got a lot of understanding from Washington”.

Tässä 5.3. artikelissa ei muuten viitattu ollenkaan Niinistön reissun yhteydessä Nato-jäsenyyden hakuun - saati prosessin aikaisiin jenkkien (ei siis Naton) turvatakuisiin:

Kyselikö Niinistö jäsenyyshaun aikaisista USA:n turvatakuista, tai kyselikö hän Major non-Nato ally -asemasta tuolla reissulla, vaiko ainoastaan tuesta Suomen ja Ruotsin puolustusliitolle? Viimeistään kun hakemus ("aiekirje") on lähetetty, on median tehtävänä kysyä sitä ja odottaa saavansa joko vastaus ilman kiertelyitä ja kaarteluita, tai sitten selkeä kieltäytyminen vastaamasta. Jos media ei hoida tehtäväänsä avoimen demokratian edistämisessä, niin mitä tehtävää se siis hoitaa?
 
Viimeksi muokattu:
Henkilökohtaisesti Nato jäsenyys on yhtä iso asia kuin neuvostoliiton kaatuminen. Tai oikesastaan tämä vasta tekee neuvostoliiton kaatumisesta ison asian

Sama. Venäjän keisarikunnasta irtautuminen on vienyt jo reilu sata vuotta, tietyllä tavalla. Toiseksi ei liene haittaa siitäkään, että asemoidutaan jopa reippaammalla otteella kuin lännen Kansankoti. Ruotsalaisten taivasteluun ei pidä vaan lähteä ollenkaan mukaan, jos ei ole pakon pakko. Lue: ellei sitä edellytetä.
 
Ei millään pahalla, mutta olen tottunut luottamaan käsityksiini ja niihin tietoihin, joita olen ollut tilaisuudessa saada muualtakin kuin linjalta hs, is, il jne. :)
Hieno juttu sinulle. Omat tietoni on mm Bundeswehristä serkuiltani. No - mitäpä ne nyt siellä itse tietäisivät.
 
Viimeksi muokattu:
Vasta sen 19.3. Financial Timesin haastattelun jälkeen, kun tulivat uudet entisestään nousseet Nato-jäsenyyden kannatuslukemat. Helmikuun lopulla kannatus oli 53-28, eli n. 65% kantansa ilmaisseista kannatti jäsenyyttä - kun maaliskuun kyselyistä useimmissa kannatus oli 75-80% kantansa ilmaisseista, ja oli luultavasti myöhäistä että kansan enemmistö enää päätyisi vastustamaan, vaikka Niinistö tai jopa hallitus tai eduskunta vastustaisi, vaan kapuloiden heittelystä rattaisiin seuraisi iso äläkkä.
”Gallupeja on pidetty”, taisi olla yksi yrmeä kommentti, eikös se ollut juuri tässä välissä?
 
”Gallupeja on pidetty”, taisi olla yksi yrmeä kommentti, eikös se ollut juuri tässä välissä?

No hitto, jonkun tuollaisen minäkin muistan, muttei tainnut olla sanatarkka lainaus, kun ei googlella löydy. Eikä löytynyt samantapaisia vaihtoehtoja googlettaessani, eli liittyikö Nato-jäsenyyteen, ja milloin tuo oli? Jos jollain löytyy artikkelilinkki tms. niin linkatkaa. Ärsyttää, kun en löydä...

Jaa, katselin hieman tarkemmin linkkejä joita haulla tuli, niin olisikohan ollut tämä (ja tuo "gallupeja on pidetty" tms. joku muu lainaus, ehkä vanhemmilta ajoilta):
Niinistö ei vastauksissaan tuntunut antavan gallupeille suurtakaan arvoa, mistä kertoo muun muassa presidentin kommentti: ”Se on galluptulos. Eihän siitä muuta lausuttavaa ole. Kovassa nousussa”.
 
No hitto, jonkun tuollaisen minäkin muistan, muttei tainnut olla sanatarkka lainaus, kun ei googlella löydy. Eikä löytynyt samantapaisia vaihtoehtoja googlettaessani, eli liittyikö Nato-jäsenyyteen, ja milloin tuo oli? Jos jollain löytyy artikkelilinkki tms. niin linkatkaa. Ärsyttää, kun en löydä...

Jaa, katselin hieman tarkemmin linkkejä joita haulla tuli, niin olisikohan ollut tämä (ja tuo "gallupeja on pidetty" tms. joku muu lainaus, ehkä vanhemmilta ajoilta):

Ettei ollut pressitilaisuus jenkeissä?
 
Back
Top