Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Haguen mukaan Venäjän lähellä olevien valtioiden liittyminen Natoon Euroopan ollessa sodassa on niin ennennäkemätöntä, että tilanne vaatii ”poliittista tahtoa” ja ”oikeudellista kekseliäisyyttä” laajentaa Naton turvatakuita koskevaa viidettä artiklaa.

– Täysi suoja Suomelle ja Ruotsille kirjaimellisesti yhdessä yössä, ja selkeän julistuksen allekirjoittaminen kaikissa liittoutuneiden pääkaupungeissa, jota seuraa ratifiointiprosessi ennätysajassa, Hague hahmottelee.


360_F_382178720_d3HcxqKmlFKLIs9CddgrMqGQi01fSq9w.jpg


 
MUTTA mitä nämä vaihtoehdot oikein ovat? Tuomiojan mukaan varteenotettava vaihtoehto olisi ollut esimerkiksi EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen.

”EU:n puolustusvalmiuksien kehittämisessä on kolmessa viime vuodessa tapahtunut enemmän kuin kolmessakymmenessä sitä edeltävässä.”

”Meillä on myös laaja kahden tai useampien maiden välinen puolustusyhteistyöverkosto, joista merkittävin on tietysti yhteistyö Ruotsin kanssa. Sitä olisi voinut viedä eteenpäin ihan kahden väliseksi puolustusliitoksikin”, Tuomioja mainitsee toisena vaihtoehtona.



Onko tuon nyt mahdotonta tajuta se, ettei EU:ta aleta kehittämään puolustusliitoksi ? Valtaosa EU-maista on NATO-maita ja sen kautta on yhteinen puolustus järjestetty. Mitä helvetin järkeä käydä rakentamaan päällekkäisiä järjestelmiä ? Ja varsinkin nyt kun ryssä sotii Euroopassa. Vain siksikö että Erkki Tuomioja kokee ikuista USA-inhoa ja NATO-kammoa ?

Ihan oikeastiko Saksalle annetaan tilaisuus sabotoida kaikkien EU maiden puolustusta ja samalla pakotetaan kaikki ostamaan nimenomaan Saksalaisia aseita?
 
Turhan paljon Eki saa mediahuomiota. Varmaan äänestyspäivänkin suurin uutinen, mitä Eki teki ja mitä ajattelee. Ja jälleen tarpeeksi ääniä eduskuntaan uudelle kierrokselle…
 
Sarjassamme täysin luokatonta artikulointia. Ekistä näkee ilman silmiäkin, että koville ottaa sen -oman luomuksen- kiertyvän viemäriin. Inhimillistä, mutta eiköhän se siitä.
Se on sitä vanhempien miesten luopumisen tuskaa; sitä miten vaikeaa on luovuttaa viestikapula seuraavalle. Hyvin ja usein valitettavan tuttua esim maatalouspuolella. Mutta esiintyy myös muissa hommissa.
 
Se on sitä vanhempien miesten luopumisen tuskaa
Tässä tapauksessa se on myös ideologista tuskaa. Koko elämä rakennettu valheelle on melkoinen hautakiven teksti. Ensin meni Neuvostoliiton myötä sosialismi jonka varjolla saattoi myydä isänmaansakin. Sitten Venäjä joka muuttui lähinnä fasistiseksi. Vanhasta jäi vain DNA:n pureutunut USA:n viha jonka energian myötä keplotteli poliitikon päiviään eteenpäin ja nyt sitten pitäisi liittyä Natoon.

Siinä tuo nyt sopertaa, että pitäisi saada aikaa etsiä jokin vaihtoehto. Tuomioja tulisikin nostaa puheenjohtajan vierelle ihan esimerkkinä, ettei totuus näistä myyristä unohtuisi.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä tapauksessa se on myös ideologista tuskaa. Koko elämä rakennettu valheelle on melkoinen hautakiven teksti. Ensin meni Neuvostoliiton myötä sosialismi jonka varjolla saattoi myydä isänmaansakin. Sitten Venäjä joka muuttui lähinnä fasistiseksi. Vanhasta jäi vain DNA:n pureutunut USA:n viha jonka energian myötä keplotteli poliitikon päiviään eteenpäin ja nyt sitten pitäisi liittyä Natoon.
Erkin tapauksessa se on ainakin 110 prosenttisesti sitä. Ja tuo mitä muutenkin kirjoitit on myös täysin totta!
 
Saksa on kutsunut suomen ja ruotsin pääministerit tänään kokoukseen. Onko saksa laittamassa kapuloita nato rattaisiin venäjän riippuvuutensa vuoksi?
 
Turhan paljon Eki saa mediahuomiota. Varmaan äänestyspäivänkin suurin uutinen, mitä Eki teki ja mitä ajattelee. Ja jälleen tarpeeksi ääniä eduskuntaan uudelle kierrokselle…
Suhteettoman paljon saa Eki tosiaan huomiota suhteessa todelliseen painoarvoonsa. Aina välillä pitää ihmetellä miten ukon juttuja jaksetaan päivästä toiseen märehtiä. Suomi on vapaa maa ja tolloillakin pitää olla edustus mutta rajansa rypemiselläkin.
 
Saksa on kutsunut suomen ja ruotsin pääministerit tänään kokoukseen. Onko saksa laittamassa kapuloita nato rattaisiin venäjän riippuvuutensa vuoksi?
Ei onneksi sitä pelkoa. Päinvastoin Saksalla on nyt niskassaan paljon mainehaittaa ja luulempa, että enemmänkin on tarve nostaa profiiliaan niin Natossa kuin puolustuspolitiikassa yleensäkin. Siellä on hallitus aika sekaisin joten mielenkiintoista kyllä kuulla.
 
Suhteettoman paljon saa Eki tosiaan huomiota suhteessa todelliseen painoarvoonsa. Aina välillä pitää ihmetellä miten ukon juttuja jaksetaan päivästä toiseen märehtiä. Suomi on vapaa maa ja tolloillakin pitää olla edustus mutta rajansa rypemiselläkin.
Valitettavasti kun meillä on näitä YYA-poliitikkoja niin meillä on myös YYA-ajan toimittajakouluttajia edelleen yliopistoissa. Tai heidän kollegoita ja heimoveljiä jotka yliopistojen kammioissa ovat erkaantuneet meidän muiden todellisuudesta. Tähän vielä päälle tämä klikkijournalismi jossa ammatilliseen kunnianhimoon riittää, että avaat jutun.
 
Ei onneksi sitä pelkoa. Päinvastoin Saksalla on nyt niskassaan paljon mainehaittaa ja luulempa, että enemmänkin on tarve nostaa profiiliaan niin Natossa kuin puolustuspolitiikassa yleensäkin. Siellä on hallitus aika sekaisin joten mielenkiintoista kyllä kuulla.
Meidän mielestämme asia on toki näin, mutta onko Scholzin? Uutisien mukaan nimenomaan hän on koollekutsuja.


"Saksan liittokansleri Olaf Scholz on kutsunut Suomen ja Ruotsin pääministerit tiistaina retriittiin Mesebergin linnaan Berliinin lähelle.

Iltalehdelle kerrotaan, että saksalainen retriitti tarkoittaa käytännössä sitä, että pääministerit Sanna Marin ja Magdalena Andersson käyvät Scholzin sekä muiden Saksan liittohallituksen jäsenten kanssa ”strategisen keskustelun, jossa puidaan avoimesti ja luottamuksella Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä sekä Venäjän kehitystä pitkällä tähtäimellä”."

Pisti silmään tuossa tuo luottamuksella. Itse en Suomen pääministerinä keskustelisi Scholtzin kanssa yhtään mistään mitä en haluaisi samassa pöydässä kuvitteellisesti istuvan Lavrovin kuulevan.
 
Se on sitä vanhempien miesten luopumisen tuskaa; sitä miten vaikeaa on luovuttaa viestikapula seuraavalle. Hyvin ja usein valitettavan tuttua esim maatalouspuolella. Mutta esiintyy myös muissa hommissa.
Ei pelkkää luopumisen tuskaa viestikapulana, vaan koko oman ideologian haaksirikko.

On jo yli 30 vuotta siitä, kun naapurimaa Neuvostoliitto romahti ja Nato-jäsenyydestä alettiin väitellä tosissaan Suomessa. Jäsenyydestä tuli kansaa jakanut kysymys. Tultaessa 2000-luvulle Nato-jäsenyyden estäminen oli yksi Tarja Halosen päätavoitteista hänen presidenttikausillaan. Täytyy tunnustaa, että siinä hän onnistui hyvin.

 
Suomi päättää hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä torstaina 12. toukokuuta. Iltalehti on varmistanut tiedot ulko- ja turvallisuuspolitiikan eri lähteistä.

 
Meidän mielestämme asia on toki näin, mutta onko Scholzin? Uutisien mukaan nimenomaan hän on koollekutsuja.


"Saksan liittokansleri Olaf Scholz on kutsunut Suomen ja Ruotsin pääministerit tiistaina retriittiin Mesebergin linnaan Berliinin lähelle.

Iltalehdelle kerrotaan, että saksalainen retriitti tarkoittaa käytännössä sitä, että pääministerit Sanna Marin ja Magdalena Andersson käyvät Scholzin sekä muiden Saksan liittohallituksen jäsenten kanssa ”strategisen keskustelun, jossa puidaan avoimesti ja luottamuksella Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä sekä Venäjän kehitystä pitkällä tähtäimellä”."

Pisti silmään tuossa tuo luottamuksella. Itse en Suomen pääministerinä keskustelisi Scholtzin kanssa yhtään mistään mitä en haluaisi samassa pöydässä kuvitteellisesti istuvan Lavrovin kuulevan.
Ehkäpä Sannan tulisi paatoksella muistella Suomen ja Saksan tiivistä ja monivaiheista yhteistä historiaa. Unohtamatta Molotovin ja Ribbentropin sopimusta...
 
Back
Top