Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Toisaalta eikö tuo ole oikea järjestys.. miten voisi vastustaa jotain jota ei ole.
Olisihan siitä voinut sanoa kun Suomesta yhteyttä otettiin etukäteen ja kantaa tiedusteltiin erikseen? Käsittääkseni Haavisto soitti Turkin ulkoministerille(?) viime viikolla aiheesta, ja aiemmin Niinistö oli keskustellut asiasta Erdoganin itsensä kanssa. Ihan varmasti myös NATO:n sisällä tätä asiaa on käsitelty ennen kuin asia on menty käytännössä lupaamaan paitsi kandidaateille, myös medialle. Vielä siinä vaiheessa valittamista ei kuitenkaan ole löytynyt.
 
Kun katsoin niitä videoita Ruotsin viimeisimmästä mellakasta, niin se tuntui siltä että Ruotsi on menettänyt otteensa. Poliisiautoja poltettiin, poliiseja jopa ammuttiin. Siinä videolla mitä näin ne poliisit lähti karkuun ja "hävisi" koko mellakan. Sitten ne vaan jäi riehumaan sinne. Onkohan niistä ketään myöhemmin saatu kiinni ja rangaistu ?

Tuohan on täysin väärä viesti lähi-idästä, afrikasta yms tulleille ihmisille. Ei tuollaista mellakkaa VOI jättää noin kesken. Minun mielestä sinne pitää tuoda niin paljon voimaa, että näytetään kuka on isäntä talossa. Armeija apuun ja sen kalusto paikalle jos poliiseja aletaan ampumaan. Toivottavasti Suomella on todella kovat otteet ja lainsäädäntö kunnossa, jos/kun tuo alkaa joskus Suomessa.
Se on alkanut jo Suomessa. Suomessa onneksi poliisi toimii isossa kuvassa hiukan eri tavalla kuin Ruotsissa (Ruotsissa on todella päteviä yksiköitä poliisissa, mutta se iso kuva). Lisäksi olemme kansakuntana hiukan erilaisia kuin läntinen naapuri. Ja onneksi vasemmisto-feministi-vihreiden etsikkoaika meni ohitse. Toki Suomessa on jo ongelma, mutta me voimme voittaa sen. Rehellisesti en itse usko Ruotsin kykyyn selvitä ongelmastaan, sinne syntyy todellisia ghettoja,

Edit. Jatkan hiukan. Suomella on yksi etu, meillä on armeija kunnossa, joka hätätapauksessa pystyy tukemaan poliisia. Ruotsissa ei siihen pystytä.
 
Hyvä, että NATO-kalusto lentää ilman rahaa.

Omiin koneisiin verrattuna puuha on halpaa.

Ei nyt parempaa lähdettä, joten saa kelvata:

The three host nations contributed €2.2 million in 2011 to cover the deployment expenses and are supposed to contribute €3.5 million yearly by 2015.

Lisäys:

Last but not least, greater support for Baltic Air Policing was also the result of the decision by Lithuania, Latvia and Estonia to increase their financial
contribution to the mission from €2.2 million in 2011 to €3.5 million by 2015. Beyond that date, host
nations are supposed to contribute €5 million a year, which should cover most of the expenses
incurred by allies performing four month deployments at the Baltic States.

Toisaalta eikö tuo ole oikea järjestys.. miten voisi vastustaa jotain jota ei ole.

Mutta voi luvata tukea Suomen ratkaisuille ennen kuin alkaakin vastustamaan niitä?

Uutisissa kertoivat kumminkin että näppärästi Turkki ei virallisissa vastauksissaan Suomen tiedusteluihin ole maininnut termiä NATO lainkaan.

Mutta eikös Sale puhunut ihan puhelimessa sulttaanin kanssa ja kuulemma hyvältä kuulosti?

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008728936.html
 
Tuosta Turkin-kuviosta vielä; Turkilla lienee jäänyt hampaankoloon sekä pohjoismaitten vastustuksesta Turkin EU-jäsenyyteen, että marinasta liittyen Turkin ihmisoikeustilanteeseen ja Turkin opposition mahdottomaan asemaan.

Hmm, mitenkä tämän nyt ilmaisisi: "onhan näkemyksissä kovasti kulttuurisiin ja lainsäädännöllisiin eroavaisuuksiin perustuvia ristiriitoja".
Turkin rauhoittamiseen on ihan helppo keino.
Puolustusvoimat pistää sinne tarjouspyynnön lennokeista.
 
Suomalaisena toki toivon, että päästään Naton jäseneksi mahdollisimman pian. En kuitenkaan ole huolestunut, vaikka jäsenyys lopullisesti tulisi esimerkiksi 2 vuoden päästä. Venäjällä ei ole voimaa tunkea Suomeen lähimpään 5 vuoteen. Kyllä Ukraina pistää niin paljon paskaksi niiden systeemejä, että ei mitään rajaa. Eikä Suomen armeijakaan mikään vitsi ole.

Toisaalta osa minusta haluaisi, että se jäsenyysprosessi kestäisikin 2 v. Kammattaisiin läpi kunnolla sisäisen turvallisuuden asiat. Mikä on loppujen lopuksi tärkeää ja mikä ei. Saataisiin cyberturvallisuus-hyökkäyksiä joka päivä, mahtavaa, kaikki sopeutuisi niihin aika äkkiä.
 
En olisi älyttömän huolissani Erdoganista tässä kohtaa. Erdo on viimeiseen asti tinkaajamiehiä ja tuosta vihjailusta on vielä pitkä matka neliraajajarrutukseen. Enemmänkin näyttäisi että hakee sisäpoliittista pönkitystä ja koettaa ravistella jotain pikkuvoittoja jos sattuisi tipahtamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Nytpä sitten nähdään mihin asti ne tuen lupaukset riittää. Kieltämättä tämä alla oleva twiitti hieman helpotti päivän aikana kertynyttä tuskaa, mutta toisaalta tulee mieleen väistämättä että se asenne, missä ei todellakaan luoteta ulkopuoliseen apuun, mutta otetaan se kiitollisena vastaan jos sellaista sattuisi tulemaan, on palvellut suomalaisia hyvin.

Loppupeleissä Suomen kansa itse taistelee tiensä irti Venäjästä kuten Ukrainakin, mutta meidän tilanteemme on äärettömän paljon helpompi.

Pitää vaan pitää varansa ettei mene luottamaan kaikkiin kauniisiin lupauksiin at face value.

Ehkä vähän offtopic, mutta osaltaan toivon että Turkki EI hyväksyisi Suomea ja Ruotsia mukaan.

Turkki on omissa aiemmissa Natopohdinnoissani ollut se maa, jonka kanssa olen vierastanut samaan sotilasliittoon kuulumista. Turkin toiminta sekä oman maan opposition kohdalla että Syyrian sodassa on herättänyt itselle kysymyksiä enkä tosiaan jaa Erdoganin arvomaailmaa.

Mutta Natolle ei ole ollut vaihtoehtoja.

Nyt jos kaikki muut maat toivottavat Suomen ja Ruotsin tervetulleeksi paitsi Turkki, niin jonkinlainen aito vaihtoehto kyllä syntyy. Enkä usko että se olisi sen vähemmän uskottavampi kuin Natokaan.

Mitään päällekkäisiä rakenteita ei ole vain haluttu tehdä, koska on annettu ymmärtää että hakekaa Natoon.

Tilanne muuttuu tältä osin jos Natoon ei päästäkään. Ja uskon että meidän kannalta hyvään suuntaan.
 
En usko että tuolla varsinaisella Nato'-ratifioinilla on paljon väliä. Pääasia, että se hakemus lähtee. Sen jälkeen se elää omaa elämäänsä eri maiden parlamenteissa. Joskus se kuitenkin hyväksytään.

Paljon tärkeämpää oli esimerkiksi se UK:n JEF julistus. Siinä kuitenkin luvattiin sotilaallista apua suoraan, tarvittaessa.
 
Suomen Natoon hakemisen ei kyllä olisi pitänyt missään tapauksessa tulla yllätyksenä Venäjälle. Pakkohan heidän olisi ollut tiedostaa tuon mahdollisuus Ukrainaan hyökkäämisen seurauksena. Olisiko mahdollista, että Venäjä olisi varmistanut jo etukäteen ettei Suomi tule saamaan kaikkien jäsenmaiden tukea hakemukselleen. Näin ollen Suomen Nato-hakemus kuuluu Venäjän alkuperäiseen suunnitelmaan sillä hakemuksen hylkääminen olisi voitto Venäjälle, koska väistämättä se rikkoisi Naton yhtenäisyyttä ja heikentäisi uskottavuutta.
Onko tälle muuten olemassa jotain virallista tautiluokitusta, kun yrittää löytää logiikkaa Putinin tekemisistä?
 
Kyllä Venäjä oletettavasti on olettanut, että näin tulee käymään, että Suomi liittyy Natoon.
Ukraina on vaan ollut niin kiinnostava paisti, että se riski on otettu. Eikä oletettu, että siihen juututaan.

Me toki käytämme tilaisuuden nyt hyväksi.

.
 
Itse en tuohon usko. Uskon siihen, että kaikki meni vituiksi, kun sota ei ollutkaan ohi 2-4 päivässä ja Zelenskyi ei luikkinutkaan länteen pakoon, ja Ukraina on onnistunut aiheuttamaan valtaisat tappiot ja pysäyttämään ryssän hyökkäyksen ja aloittamaan vastahyökkäykset alueen takaisin valtaamiseksi.

Putler laski, että koko homma on ohi niin pian, että seuraavaksi voi siirtää joukot ajoissa pohjoiseen Suomen vastaiselle rajalle. Mutta sodan venyessä kuukausia ja kuukausia, on Putlerin laskelmat mennyt päin honkia ja Venäjä on nyt täysin kiinni Ukrainassa eikä voi estää Suomen ja Ruotsin hakeutumista NATO:on.
 
Nytpä sitten nähdään mihin asti ne tuen lupaukset riittää. Kieltämättä tämä alla oleva twiitti hieman helpotti päivän aikana kertynyttä tuskaa, mutta toisaalta tulee mieleen väistämättä että se asenne, missä ei todellakaan luoteta ulkopuoliseen apuun, mutta otetaan se kiitollisena vastaan jos sellaista sattuisi tulemaan, on palvellut suomalaisia hyvin.

Loppupeleissä Suomen kansa itse taistelee tiensä irti Venäjästä kuten Ukrainakin, mutta meidän tilanteemme on äärettömän paljon helpompi.

Pitää vaan pitää varansa ettei mene luottamaan kaikkiin kauniisiin lupauksiin at face value.

Olipa sympaattinen video: heti kun mainittiin tyrannia, niin koira alkoi haukkumaan. Amerikkalaiset koiratkaan eivät voi sietää tyranniaa!
 
Kyllä Venäjä oletettavasti on olettanut, että näin tulee käymään, että Suomi liittyy Natoon.
Ukraina on vaan ollut niin kiinnostava paisti, että se riski on otettu. Eikä oletettu, että siihen juututaan.

Me toki käytämme tilaisuuden nyt hyväksi.

.

Kyllä, Ukraina oli joka tapauksessa Putinille paljon tärkeämpi kuin Suomi, joten en usko että meikäläisten mahdollinen jäsenyys painoi paljoa vaakakupissa.

Venäjä ei kauheana edes häviä Suomen jäsenyyden myötä. Tilanne on aika sama kuin Naton kumppaninakin, ml. tiedonvaihto ja harjoitustoiminta. Muutenkin Suomen kiristämisellä olisi ollut vain rajallisesti voitettavaa, eikä valloitusretki tänne olisi kovinkaan helppo, eli en usko että Suomi on Putelle ollut mitenkään erityisen houkutteleva kohde.
 
Back
Top