Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Vielä kun alettaisiin käymään noita suomettumisen ajan syntejä läpi.
Jos miettään suomettumisen synkkiä vuosikymmeniä, niin tiettyyn varovaisuuteen oli hyvät perusteet. Unkari, Tsekki, Puola ja Afganistan vaikkei Eurooppaa olekaan. Ei Suomi olisi sen kummemmassa asemassa ollut.

Mutta se, että edistettiin omaa uraa ja tehtiin sisäpolitiikkaa kotiryssien avulla ja kilpailtiin siitä, kuka on eniten rähmällään, on jyrkästi tuomittavaa.

Noita tuomioita ei olla jaettu, ja nyt olisi aika, kun leima jäsenpaperissa kuivuu. Poliitikkojen lisäksi -varsinkin- yliopistot, taiteilijat, virkamiehet, media ja erityisesti reporadion väki.

Jos ei virallista lustraatiotansaada aikaan, voisi joku asiallinen media aloittaablaajan juttusarjan, jossa asiat kerrottaisiin niin kuin ne tapahtuivat.
 
Vai että UTVA olisi ollut jo viikonloppuna tietoinen lopullisesta paprusta?
 
Vai että UTVA olisi ollut jo viikonloppuna tietoinen lopullisesta paprusta?

En pidä ihmeellisenä, koska hinkattu kuukauden verran ja luonnollisesti pitänyt keskustella että mitä siihen laitetaan tai voidaan laittaa. UTVA on looginen elin pitää mukana.
 
Tarkoitinkin poliittista keskustelua ja poliittikkojamme. Jälkisuomettuneisuus sisäpolitiikan lyömäaseena säilyi aivan loppuun saakka. Häkämiehen Venäjä-Venäjä-Venäjästä Halosen räpätädin aikana aina Niinistön konahduksiin jos liturgiaa ei noudatettu. Jos viime aikoina ei enää aivan ura mennyt poikki, niin siinä se pieni toki tärkeä ero.

Totuutta ei saanut / voinut sanoa niinkuin se oli. Skenaarioita joissa Venäjä esitettiin epäedullisessa valossa ei saanut esittää. Islannissa tapahtuvaan ilmapuolustusharjoitukseen ei saa osallistua! Suomeen tulee jenkkien panssarivaunuja! (ne ekat strykerit Nibizalla...).

Kyllä. Huimaa miettiä että vielä puoli vuotta sitten murehdittiin kaikesta että mitä Venäjä tästä ajattelee tai voisi ajatella, voiko näinkään nyt varmasti tehdä.

Viimeiset 30 vuotta piti joka asiassa erehtyä sille puolelle että Venäjä/Putler ei varmasti suuttuisi, mikä suitsi ulkopolitiikkaa (ja osin sisäpolitiikkaakin) laajalla rintamalla. Olen melko varma että sellainenkin asia kun Suomen talous olisi tänään paremmalla tolalla, jos Nato-jäsenyys olisi toteutunut jo 15 vuotta sitten, saati sitten jo 90-luvulla.
 
Juu kyllä virkamiehille ja neuvotteluille on tietty evästys ja reunaehdot annettu matkaan. Ei homma sentään niin pyörähdä, että Niinistö lähtee neuvottelemaan ja lyö päätteeksi nimen paperiin.
 
Suomi on kuitenkin nyt merkittävästi paremmassa asemassa.

Nyt on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa noin 28/30 maasta ratifioivat Suomen jäsenyyden.
Se, että tekeekö Turkki ja Unkari sitä, ei yksinään tee Suomesta enää siinä vaiheessa samalla tavalla turvatonta kuin mitä Suomi aikaisemmin oli.
Edelleen silloinkin paineet ovat Natolla. Suomea ei voi jättää yksin ja ilman tukea mutta ilman jäsenyyttä on hankala päästä suunnittelemaan ja sopimaan yhteisiä puolustusstrategioita.

Erdoon voi luottaa
Erdo saa tästä vielä kunnon läiskäsyn poskelleen. Ja veikkaan, että sen antaa USA:n kongressi.
 
Tuo nyt oli niin odotettavissa. Toisaalta jos kirjoitetaan sopimus jossa jotain sovitaan niin oletus pitäisi olla, että siitä pidetään kiinni. Oli kyllä sen verran laveasti muotoiltu soppari, että jättää vähän turhan paljon tulkittavaa ja väärin ymmärrettävää. Suomen kohdalla en usko, että ehtojen täyttäminen lopulta koituisi kohtaloksi mutta kuten aiemmin jo kirjoitin niin Ruotissa tuo ei tule olemaan mikään läpihuuto juttu. Suomi kun on vielä itsensä betonoinut Ruotsin kanssa niin Ruotsin sisäpolitiikasta joka on aika vaikeaa ja ei tuo maan feministinen ulkopolitiikkakaan mitenkään kivalta ole näyttänyt saatta tuoda Suomen nato tielle kuoppia ja mutkia.
Huvittavaa voisi toki olla, että Turkki ratifioisi Suomen jäsenyyden muttei Ruotsin jäsenyyttä. Tuohan saattaa olla aivan mahdollisuuksien rajoissa.
 
Se oli ihan selvä asia että ympäripyöreästä sopparista missä kukaan ei saa mitään tulee jossain vaiheessa ongelmia :ROFLMAO:

Se kuitenkin yllätti että sulttaani alkoi kiukuttelemaan jo nyt kun muste ei ole vielä edes kuivunut. Ongelma on iso jos Erdogania ei saada tavalla tai toisella ruotuun. Tämä kiista voi kestää vuosia kuten Erdogan jo uhkailee.

- Kuinka kauan Pohjois-Makedonia oli ehdolla Natoon? 20 vuotta. En sano, että näin käy, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan, Erdogan sanoo.
 
Viimeksi muokattu:
Lappeenrantaan NATO-tukikohta. :)

Tuolta löytyisi hyviä paikkoja tukikohdalle...Immalanjärvi, Nuijamaa ja liekohän vielä vanhat Konnunsuon vankila-alueen paikatkin kunnosttaviksi tukikohdaksi....

Hieman kauempaa rajalta löytyykin sitten aivan uutta tukikohtaa vaikka sissi-/tiedustelukomppanialle jne.
Täällä olisi majoitustilat valmiina ja valleilla suojattua helikopterikenttää jne
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7a654e8f-e107-4096-a608-94e10d019a3d

Nämä tilat on itsasiassa tarkoitettu Suomeen hakeutuville Rosqvardian/FSB:n erikoisjoukoille.. Alueen fasiliteettien omistajana on Igor Kesaev/ent. FSB, nykyisin Putinin suosiolla oligarkki. Kun huomioidaan maailmantilanne nämä tilat olisi muutenkin syytä lunastaa suomalaisten käyttöön.

Helposti löytyy paljon muitakin vastaavia alueita. Monet niistä ovat pääosin venäläisten omiin tarpeisiinsa hankkimia hotelli/tukikohta tiloja. Olleet jo vuosia vaikka minkäänlaista käyttöä..tai sitten vain valmiudessa tulevia tilanteita varten.

Suomen NATO-jäsenyyden myötä voi katsoa niiden merkityksen kadonneen..Tuskinpa ryssän sapotöörejä tai muitakaan erikoisjoukkoja suvaitaan NATO:n jäsemaassa,
 
Mitäs nyt on tapahtunut kun töistä ajellessani olin kuulevinani radiosta jotta Stoltenbergin mukaan NATO tulee jo nyt puolustamaan Suomea kuin jos olisimme NATO:n jäsen?

Valtakunnallisissa YLE:n uutisissa siis. Olenko minäkin saanut sen auringon piston?

EDIT: https://areena.yle.fi/audio/ohjelmat/57-NmrRmyvwP

Siinä se klo 17 uutiset toimittanut toimittaja Pietu sanoo kohdassa 00:40 että Stoltenberg sanoo jotta NATO on valmis puolustamaan Suomea ja Ruotsia samaan tapaan kuin se puolustaa jäsenmaitaan.

EDIT2: Tässä NATO:n kotisivuilta litterointia Stoltenbergin tämänpäiväisestä tiedotustilaisuudesta, eka kysymys. Lieneekö tuosta toimittaja saanut innoituksen tulkintaansa?

https://www.nato.int/cps/en/natohq/opinions_197301.htm

...And with that, I am ready to take your questions.

NATO Spokesperson Oana Lungescu: We’ll start with CNBC.

Hadley Gamble (CNBC): Secretary General, Hadley Gamble with CNBC News. Can I ask you to respond directly to the comments we heard overnight from Russian President Vladimir Putin? He essentially suggested that Sweden and Finland joining the Alliance would require some kind of response from the Russian government. He said that if there were NATO weapons systems placed in those two countries that that would precipitate a direct response from his government. And can I also ask you to respond directly to him, and when he says that, at this point, Ukraine should surrender completely and all he wants is the Donbass region?

NATO Secretary General Jens Stoltenberg: So we decided today to support Ukraine, to make sure that Ukraine prevails as an independent sovereign state in Europe. And President Putin's brutal war against Ukraine is absolutely unacceptable. It's causing a lot of death, damage for the Ukrainian people, but it also has ramifications over the whole world, not least because of the increase in food prices. So it's President Putin that should withdraw its forces and end this war immediately by stopping attacking a democratic sovereign nation and causing so much suffering in Ukraine.

When it comes to Finland and Sweden. Finland and Sweden are sovereign nations and they have the right to choose their own path and to join NATO. We have welcomed them into our Alliance. We are, of course, prepared for any eventuality. But at the same time, I think what we see now in Ukraine demonstrates that Russia is now fully focused on that war, and therefore, also… We are also taking note of messages from Moscow actually, that it doesn't change that much that Finland and Sweden are joining the Alliance. While they have communicated different messages from Moscow on that issue, the most important thing for us is that Finland and Sweden will become members of the Alliance. We are there to protect all Allies, and of course also Finland and Sweden. And we are prepared for all eventualities.

NATO Spokesperson:
We’ll go to Swedish Radio.

Jan Andersson (Swedish Radio): Jan Andersson, Swedish Radio. Now you will apparently have another two Member States, Sweden and Finland. What kind of challenges will you have in terms of unity? You have a lot of differences in [a] way, these groups of Member States, we're talking about economics, politics, military power. And the second question, if I may, when will you sign the Accession Protocol? Thank you.

NATO Secretary General: The political decision, the real decision to invite Finland and Sweden to join NATO was taken at this Summit yesterday. So that decision has been taken. And then we will do the formal signing of the Accession Protocol on Tuesday, with the presence of Swedish and Finnish Foreign Ministers. But the reality, the decision, has been decided already with the political decision by all the leaders yesterday, at this Madrid Summit."
------------------

Nytkö ei koskaan enää yksin ja never again?
 
Viimeksi muokattu:
Ja taas mennään:

Erdogan: Jos Suomi ja Ruotsi eivät toteuta lupauksiaan, ei Turkki ratifioi maiden Nato-jäsenyyttä​

Turkillahan ne paineet ovat...maan asiat ovat perusteellisesti sekaisin. Erdoganilla on muutenkin pelissä monella tavalla suurempia asioita joita on mahdotonta edistää ilman länsimaiden, EU:n ja ennen kaikkea USA:n hallinnon tukea...

Ja, tottakai myös Suomi hoitaa omat sitoumuksensa..Ei tässä ole Suomen puolelta enää mitään hyppimistä..
 
Eiköhän tuo ole vaan Erdon normaalia basaarihöpinää jonka pohjoismaalaisin korvin otetaan sellaisenaan vaikka niin ei pitäisi. Muutama kuukausi, paljon ratifiointeja ja F-16 päivityksiä kongressissa niin Erdokin taas toteaa, että ehdokasmaat tekevät lujasti töitä luovutusten suhteen joten ratifioidaan jäsenet ja päästään myös asekauppoihin.

Mitäs nyt on tapahtunut kun töistä ajellessani olin kuulevinani radiosta jotta Stoltenbergrin mukaan NATO tulee jo nyt puolustamaan Suomea kuin jos olisimme NATO:n jäsen?

Valtakunnallisissa YLE:n uutisissa siis. Olenko minäkin saanut sen auringon piston?
Stoltenberg muuttaa Lappeenrantaan.
 
Stoltenberg muuttaa Lappeenrantaan.

Mutta kun siellä odottelee jo Liz T. aivan tillin tallin jo valmiina, pahasti nestehukkaisena:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b33e55b4-0007-4d3a-9563-03c07b4b2afb

IL-erikoishaastattelu: Britannia antaa Suomelle Naton 5:ttä artiklaa vastaavat turvatakuut​

------------------
Ja muistaakseni UK on NATO-maa ja niiden ulkoministerillä on kanttia uhota, että ne tulevat lähettämään sotaa käyvään Suomeen joukkojaan jos niikseen tulee...

Se on ihan sekasin tai sitten tuolla NATO-herrojen kabineteissa Madridissa on sovittu jotain?

EDIT: Tai sitten britit oli vaan tosissaan kun allekirjoittivat Suomen kanssa sen turvatakuutuksensa.
 
Viimeksi muokattu:
Ja taas mennään:

Erdogan: Jos Suomi ja Ruotsi eivät toteuta lupauksiaan, ei Turkki ratifioi maiden Nato-jäsenyyttä​

Ei tässä mitään ihmeellistä ole: on allekirjoitettu sopimus, jossa mm. Ruotsi lupaa tiukentaa terrorisminvastaista lainsäädäntöään. Jos mitään lakimuutoksia ei ole Ruotsissa tehty siihen mennessä, kun tulee ratifioinnin aika, niin tietenkään Turkki ei ratifioi jäsenyyttä.
 
Back
Top