Tämä itseänikin harmittaa. Koska se keskuskusteluilmapiiri todellakin oli myrkyllinen. Puhuttiin mediassa esimerkiksi poliitikoista, kun sanoivat asiallisesti kannattavansa Natoa, että poliitikko "tuli Natokaapista ulos". Puhuttiin "Natohaukoista", "Natokiimasta" yms. Kaikki Natoon liittyvä leimattiin jotenkin oudon seksuaalisvälitteisenä mielenhäiriönä.
Tähän vuoteen asti, vakavasti otettavalle poliitikolle, oli miltei kuolemansuudelma poliittisesti sanoa Natosta mitään myönteistä. Jopa pahempi asia, kuin haukkua EU:ta tai spekuloida eurosta eroamista. Siitä ei vaan valtavirran poliitikon kannattanut puhua. Kokoomuksen linja tietysti oli eri, mutta ei sieltäkään mitään kantaa otettu erityisemmin Natoon liittymisen puolesta.
Joten tämä täyskäännös oli kyllä tosi raju ja nopea. Kukaan poliitikko ei voi kieltää sitä. Natojunaan hyppäsi todella moni poliitikko, joka on verisesti vastustanut Natoa kymmeniä vuosia. Samoin kuin moni toimittajakin. Fiksuimmat niistä tekivät sen todella nopeasti ja käännös oli täydet 180 astetta.
Itse haluan että nämä pahimmat poliitikot JA median edustajat, jotka tätä sairaanloista systeemiä ylläpiti ja siitä hyötyi, nostetaan moraaliseen häpeäpaaluun. Tässä asiassa, kun nyt ei puhuta mistään muinaishistoriasta ja YYA -ajasta,vaan ajasta ennen 2020-lukua.
Minun mielestäni asia oli eniten psykologinen. Yhtä yllätyksenä suurimmalle osalle kansaa tulee huoltosuhteen lopullinen romahdus, vaikka sekin on aritmetiikkaa.
Kerron omasta psykologiastani. Minunkin Nato-kantani kirkastui vasta 2008 - 2014. Vuosi 2014 ja siitä eteenpäin oli viimeinen pisara. Sitä ennen oli hetki jotain toiveajattelua siitä, että vaikka vieressä on tunnettu häirikkö, se antaisi
nyt tällä kertaa rauhassa täällä "rakennella saunoi ja pirtei". Minulta se hölmö usko juopon paranemiseen hävisi kymmenkunta vuotta sitten eikä minusta ole makkarasukkaiseksi sosiaalitantaksi.
Mutta 2000-luvun alussa olin jopa eri mieltä. En nähnyt sotaa. 2008, 2009 ja 2011 olivat merkittävät vuodet. Tuli signaaleja. Tuli tietoa. Siellä on kova ja ekspansiivinen regiimi, jolla on tavoite ja suunnitelmat. Venäjästä varoitti moni, ja heillä oli todisteet suunnasta, vaikka suurin osa kansaa ja poliitikkoja päättäväisesti kieltäytyi niitä näkemästä.
Oli minullakin vuosina 1991-2008 ajattelussa vallalla sellainen "Mannerheimin linja" eli että riittävän vahvana ja kumartelemattomana voisimme pysyä ristiriitojen ulkopuolella. Mutta kun emme olleet koskaan riittävän vahvoja ja sitten alkoi kumartelu ja pyllistely vuoron perään... milloin Brysseliin ja milloin Rosatomille ja Gazpromille ja Putinille.
Se harmitti. Sitten alkoi olla selvää, ettei siihen, mitä väistämättä on jollain aikavälillä kohdallemme varattu, kannata mennä yksin. Ei riitä rahkeet. Ilmatuki ja materiaaliapukin riittäisi pitkälle.
On jopa mahdollista, että pelkästään Natossa olemalla estämme yhden potentiaalisen uuden sodanleipaisun sieltä suunnalta. Siis tänne.
Eli minullakin näkemys on ollut vasta toistakymmentä vuotta selkeästi Nato-myönteinen. Olen kuitenkin seurannut turvallisuuspolitiikkaa ja tunnen jollain lailla historiaa ja ihmisen käyttäytymistä enkä tämän parempaan pystynyt.
HS saisi silti haastatella niitä, jotka tiesivät eikä tehdä juttuja jostain perseennuolijoista, jotka "yllättyivät ja "järkyttyivät" hyökkäyksestä Ukrainaan ja sotarikosten metodisesta toteuttamisesta. Mahdollisesti ei joku vaari, joka ammutaan Butšassa polkupyöränsä selästä huvin vuoksi, uskonut hänkään, mitä se pahimmillaan on. Muuten olisi ollut kellarissa. Vaikka näytöt niin Berliinistä 1945, Afganistanista, Tšetšeniasta, Syyriasta, Krimiltä ja Itä-Ukrainasta ovat olleet aina samanlaisia. Kuten myös Kuhmossa, Kuusamossa, Lieksassa, Liperissä, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä ja Suomussalmella olivat... Suuresta Pohjan sodasta puhumattakaan.
Enemmän häpeän sitä, että itse olen hetken aikaa ajatellut, että kyllä se siitä. Ei se siitä muutu.
open.spotify.com
