Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Eiköhän ne ollut ne ydinaseet,jotka lopulta piti päät kylmänä puolin ja toisin.
Niin, suurvaltojen välillä, ja NATO:n avulla valtaosa länsieurooppalaisista pääsi niiden turvaan.

Jos jenkeillä, briteillä ja ranskalaisilla olisikin ollut ydinaseet, mutta entäs ne muut valtiot? Olisiko neukkula jättänyt Saksat "yhdistämättä", jos ei olisi ollut USA:ta ja NATO:a vastapuolella?
 
Ei kuitenkaan kelpaa Suomelle, koska suomettuminen.

No, tämä nähdään aikanaan. Nyt kasvussa olevat sukupolvet eivät ole rasittuneet YYAlla, UKKlla eikä IVOlla. :) Tämä nyt kouluja käyvä nuoriso ja sitä vanhemmatkin tulevat olemaan päättäjiä jo 15 plus vuoden kuluttua.

Kunhan vain tuo -suomettuminen- ei olisi liian helppo selitys kaikelle? Maailma voi olla rumempi paikka kuin arvaammekaan. Kuoleeko suomettuminen koskaan? Mitä sillä ylipäätään enää tarkoitetaan?

Olen vakavasti pohtinut sitäkin vaihtoehtoa, että kyse on enemmän päättämisen sietämättömästä vaikeudesta kuin mistään muusta tekijästä. Kun katsoo poliitikkojen kieltämätöntä lapatossuilua asiassa kuin asiassa, niin onko ihme, ettei päätöstä jostain Natosta saada aikaiseksi....ylittäähän se päätös todennäköisesti poliittisen järjestelmämme kapasiteetin heittäen. Niin kauan, kun Suomen päättäjät komennetaan ruotuun ähkäisemällä, että mainehaitta ja iso poliittinen seuraus.....on turha odottaa yhtään mitään, näin se vaan on. Uskon muuta, kun näen jotain tapahtuvan.

Kokoomus, demari, vasuri, keskusta....ja todennäköisesti myös Persu komennetaan eteiseen niin äkkiä mm. EUn suunnalta, ettei ole tosikaan. Ja jos en väärässä ole, niin Saksa ei ole halunnut heiluttaa Itämeren altaan poliittista venettä....se on sen etu mm. taloudellisesti ja suhteissaan Venäjään.

Suomettuminen vai omien tekohousujen puuttuminen.....mitäpä arvelet, kumpi on SE vai molemmat? Suomettuminen korjautunee ajan myötä, mutta tekohousut pitää ompeluttaa iha ite. Eli?
 
Hyökkäämättömyyssopimus, kahdenkeskinen puolustusyhteistyö, EU:n turvatakuut ja myös NATOn 5. Artikla ovat kaikki paperia joilla on tosipaikan tullen se yksi ja sama hyötykäyttö. Tosin vessapaperia valmistetaan maassamme siinä mittakaavassa ettei karheaa lumppupaperia tule ensimmäisenä valituksi perseen pyyhkimiseen.

Jotta voitaisiin olla varmoja konkreettisesta ja jatkuvasta tuesta konfliktin aikana, pitäisi USA:lla, Saksalla ja Ranskalla olla Suomessa joko puolustettava etuja tai uhkia. Öljyä tai strategisesti tärkeitä maametalleja ei Suomesta löydy. Käytännössä ainoa keino saada jenkit sitoutumaan sotaan Suomen puolesta on varmistaa että konfliktin ensimmäisenä päivänä tappioita tulee muutama sata Kentuckilaista punaniskaa.

Venäjä ei tule kohdistamaan Suomeen täysimittaisen sotilaallista hyökkäystä muuten kuin osana yleiseurooppalaista suursotaa jolloin hyökkäys tulee oltiin jäseniä eli ei. Pelotevaikututus sen torppaamisessa on hyödytön.

Ennenkuin Venäjä ryhtyy täysimittaisen sotaan, on sillä käytettävissään laaja kirjo muuta vitutusta. Taloudellista, poliittista, puolisotilaallista, kyberiä. Mallia voi katsoa eteläisestä veljesmaasta joka on täysjäsen ja jolla on maaperällään pysyvä (?) NATO kontigentti. Hybridihivutus on kuitenkin päällä täydellä voimallaan.

NATO keskustelussa veisataan ensin että pitää liittyä ja sitten ryhdytään pohtimaan mitä suorituskykyä saadaan ja mihin sen vastineeksi sitoudutaan. Minun mielestäni asioita pitäisi pohtia päinvastaisessa järjestyksessä.
 
Totta kai pitää olla realisti, jopa jossain määrin kyyninen, kun tekee itse pitkän tähtäimen suunnitelmia #turpo ja #ulpo rintamalla. Realpolitik ei ole hävinnyt minnekään, vaikka moni luuli tovin näin olleen.

Samainen arjen realismi ja realpolitik sanoo, että parempi olla läntisten järjestelmien jäsen kuin niiden ulkopuolella.

Munattomuudesta ja päätösten tekemisen pelosta olen valitettavasti samoilla linjoilla kuin veli @baikal .

Eräänlainen surkeuksien surkeus tässä oli vaikkapa se, että maailmaa syleilevä vihervasemmistolainen hallitus ei uskaltanut tehdä päätöstä al hol-lasten hakemisesta kotiin. Astukaapa hetkeksi vihervasemmistohallituksen intersektionaalisiin kenkiin. Voiko olla mitään sen enempää keskiössä, kuin naisten ja lasten pelastaminen tero-leiriltä. Eivät uskaltaneet, virkamiehiä piti pelotella tekemään päätös.

Vastaavalla kyynisyydellä voi tosiaan miettiä, miten sitten maanpuolustusta keskiössä pitävä oikeistokonservatiivi saisi aikaan NATO-päätöksen.

Surkeuksien surkeus.
 
Vastaavalla kyynisyydellä voi tosiaan miettiä, miten sitten maanpuolustusta keskiössä pitävä oikeistokonservatiivi saisi aikaan NATO-päätöksen.

Surkeuksien surkeus.
Olen sanonut tämän ennemminkin.
Natoa ette saa kuin äänestämällä. Eduskuntaan pitää äänestää NATO myönteinen edustus. Mieluusti riittävän suuri,koska tässä kannattaa myös varautua perustuslain muuttamiseen.

Helppoa kuin heinänteko.


Ilmainen neuvo olis Natottajille, että yrittäkää tehdä Venäjästä edes jollain tavalla kyvykäs vihollinen julkisuuteen. Tuo omien kykyjen yletön ylistäminen vs vihollisen kykyjen totaalinen mitätöinti ei edistä asiaa.
 
Olen sanonut tämän ennemminkin.
Natoa ette saa kuin äänestämällä. Eduskuntaan pitää äänestää NATO myönteinen edustus. Mieluusti riittävän suuri,koska tässä kannattaa myös varautua perustuslain muuttamiseen.

Helppoa kuin heinänteko.


Ilmainen neuvo olis Natottajille, että yrittäkää tehdä Venäjästä edes jollain tavalla kyvykäs vihollinen julkisuuteen. Tuo omien kykyjen yletön ylistäminen vs vihollisen kykyjen totaalinen mitätöinti ei edistä asiaa.
Mutta kun niillä on niitä superaseita.
 
Mutta kun niillä on niitä superaseita.
Tiedä niistä superaseista.

Palstan enemmistön mielipide ilmeisesti alan ammattilaiset mukaan lukien on ainakin se, että yksikään itäohjus ei osu muualle kuin ilmaan, koneet eivät lennä, laivat uppoavat itsekseen, tankit hajoavat kun kerran kivellä heittää ja kaikki sotilaat jotka eivät ole sammuneet votkan takia ovat kuolemaisillaan nälkään kurjuuteen tukehtuvassa maassa. Yleensä tämän näkökannan voimammaimmat julistajat ovat myös tiukimpia NATO-kannattajia.

@Passi tarkoittanee sitä (ja on oikeassa), että on loogisesti haasteellista perustella toisella lauseella NATO:on liittymisen välttämättömyyttä ja toisella lauseella perustella miksi se liittymisen ainoa syy on täysin kyvytön rotiskovaltio jonka armeija on merkityksetön ja sisäinen hajoaminen on vain kuukausien kysymys:).
 
Ymmärsin kyllä mitä @Passi ajoi takaa, mutta toisaalta en ole samaa mieltä, että NATO olisi mikään "pelon kautta" -prosessi.Olemme mukana käytännössä kaikissa läntisissä yhteistyöjärjestöissä, NATO on poikkeus. Puolustusliittoon mukaan meno olisi järkioletus, ei jotain mitä tarvitsee perustella uhalla.

Samanaikaisesti, ei Venäjän uhkaa varmaankaan tarvitse mitenkään lietsoa, luulisi kiihkeimmänkin ex-stallarin tajuavan, että kommunismi-impearilismin korvasi nyt pseudo-fasistinen Venäjä-imperialismi. Samoin kaikki varmaan tietävät ja ymmärtävät, että itärajan takaa löytyy kuranttia tahi riittävän kuranttia kamaa sen verran, että ei ole ihan heti loppumassa. Samoin kylmä kyky käyttää niitä häikäilemättä niin sotilas- kuin siviilikohteita kohtaan.

Superaseilla viittasin lähinnä siihen, miten Venäjän "tiedotteet" menevät sukkana läpi mediassa.
 
Olen sanonut tämän ennemminkin.
Natoa ette saa kuin äänestämällä. Eduskuntaan pitää äänestää NATO myönteinen edustus. Mieluusti riittävän suuri,koska tässä kannattaa myös varautua perustuslain muuttamiseen.

Helppoa kuin heinänteko.


Ilmainen neuvo olis Natottajille, että yrittäkää tehdä Venäjästä edes jollain tavalla kyvykäs vihollinen julkisuuteen. Tuo omien kykyjen yletön ylistäminen vs vihollisen kykyjen totaalinen mitätöinti ei edistä asiaa.
SUOMEN HALLITUS ELÄÄ 1980 LUVULLA. Sekä enemmistö on demareita ketkä vastutaa natojäsenyyttä. Kun me ollaan kiinni "venäjässä" maantietellisesti. Ja luulevat että kun liitytään natoon jenkit tuo meille kaikki ydinohjukset. "Demareitten idealogia"
 
Sekä enemmistö on demareita ketkä vastutaa natojäsenyyttä

Suomen eduskunnassa on kyllä porvarienemmistö, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa edes. Pidän täysin mahdollisena sitä, että asioita selitellään UKK, YYA JA IVO - malliin ja tosiasiassa kyseessä on kaikkein eniten haluttomuus ja munattomuus tehdä suurempia päätöksiä. Kunhan puhua leuhkastaan ja välillä vouhahdellaan.
 
Olemme mukana käytännössä kaikissa läntisissä yhteistyöjärjestöissä, NATO on poikkeus. Puolustusliittoon mukaan meno olisi järkioletus, ei jotain mitä tarvitsee perustella uhalla.

Toisessa vitjassa ollaan heikohkosti väännetty sodankäynnin muuttumisesta. On turha luulokuvitella, että asiat ovat menossa helpompaan suuntaan, jos panssarilauttoja ei näykään kaakossa rynnimässä. Jos olen oikein maailmankirjoja tulkinnut, niin liittoutuminen puolustaa tulevaisuudessa vielä enemmän paikkaansa kuin nyt.

Kun aiemmin on sanottu, että -kun harjoitellaan pahimman skenaarion mukaan, niin helpommat kyllä onnistuvat-......tämä lause voi tulla ihan uuteen tarkasteluun jos ei sitä jo lienekin. Eli se pahin skenaario ei olekaan se turvallisen tuttu entinen vaan jotain muuta.
 
Optio-linjalle löytyy persuista kannatusta, mutta onko tämä virallinen linja? Edellinen turvallisuuspoliittinen ohjelma näyttäisi olevan kuuden vuoden takaa.

 
onko tämä virallinen linja? Edellinen turvallisuuspoliittinen ohjelma näyttäisi olevan kuuden vuoden takaa

Bold. Ja onko tuo linja edes poikkeuksellinen Suomessa? Kaikesta puheesta huolimatta on ihan aiheellinen kysymys. Ulkopoliittinen keskustelu eritoten suhteessa Venäjään näyttää välillä suorastaan roolitetulta.
 
Tässä 7.6.2017 Historiafestivaalien tiimoilta käyty väittely Ben Zyskowiczin ja Jaakko Laakson välillä.

Tuo jotenkin osin osuvasti mielestäni tuota elettyä aikaa ja ilmiöitä kuvaa. Laakso, kokeneena toimittajana sekä poliitikkona taitaa kyllä kiemurtelevan matomaisuuden sekä miehekkyyden välttämisen taidot.

 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Harvemmin olen elämässäni niin voimakasta etomisen tunnetta kokenut, kuin aikanaan Laakson toimintaa seuratessani. Ja tuolloin olin kuitenkin poliittisesti vahvasti vasemmalle kallellaan.

Sikäli otsikon aiheeseen liittyvää, että tämänkaltaiset henkilöt ovat osaltaan pelon suomalaiseen kansanluonteeseen iskostaneet, mitä nyt vaikkapa NATO:n suhteen pohdinnassa esiin tulee.
 
Riiheläisen kirjoitus siitä miksi Suomi yrittää ajaa EU:n sotilaallisen voiman lisäämistä. NATO kun ei suomalaisille kelpaa.

 
Riiheläisen kirjoitus siitä miksi Suomi yrittää ajaa EU:n sotilaallisen voiman lisäämistä. NATO kun ei suomalaisille kelpaa.

Riiheläisellä on vaan se vika, että hän sanoo joidenkin asioiden olevan jotakin kun hänen pitäisi sanoa, että ne hänen mielestään ovat. Etenkin jos luonnehtii asioita joiden päätöksiä tehdään enemmän tai vähemmän vähin äänin ohjatusti ja sellaisissa piireissä joihin Riiheläinen ei kuulu.
 
Back
Top