UUTISET
Muuttunut Venäjä-linja
Julkisesti on puhuttu vain vähän siitä, että nykyisin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavat Alexander Stubb, Elina Valtonen ja Antti Häkkänen pitivät Sauli Niinistön politiikkaa vaarallisena uhkapelinä, kirjoittaa Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi analyysissä.
Lauri Nurmi
perjantai 28.6.2024 klo 6:00
Suomi julkisti ennen juhannusta uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
Valtionjohto varoittaa suomalaisia Venäjän iskuista ja Venäjän suoran sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuudesta.
Uhka-arviot löytyvät tekstin kappaleesta, jossa nimenomaan arvioidaan Venäjää.
– Sotilaalliseen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen Suomea vastaan on varauduttava, selonteossa arvioidaan.
On korkea riski, että venäläiset tekevät erilaisia sabotaaseja ja tuhotöitä Suomea vastaan.
– Venäjän vihamieliset hybridi- ja sabotaasitoimet ovat ulottuneet laajasti Eurooppaan. Suomeen kohdistuva hybridivaikuttaminen erityisesti Venäjän toimesta on kasvanut merkittävästi. Suomen itärajalla alkanut välineellistetyn maahantulon tilanne on esimerkki hybridihyökkäyksestä, valtionjohto painottaa selonteossa.
LUE MYÖS
Valtionjohto varoittaa Venäjän iskuista
Välitöntä sotilaallista uhkaa ei ole, mutta sen ei pidä antaa tuudittaa suomalaisia Ruususen uneen.
Jos valtionjohto antaisi asevoimilleen välittömän valmiusvaatimuksen, sotilaallisen suorituskyvyn pitäisi olla käytettävissä samana päivänä – tai jos se ei sitä olisi, se rakennettaisiin sellaiseksi.
Selonteossa näkyvät vahvoina uuden tasavallan presidentin
Alexander Stubbin ulko- ja turvallisuuspoliittiset painotukset, vaikka virallisesti kyse on hallituksen linjapaperista.
Vertailu edelliseen selontekoon paljastaa, kuinka hurjasti Suomen Venäjä-linja on muuttunut.
Kun edellinen ulkopolitiikan linja määriteltiin selonteossa lokakuussa 2020, Suomea johtivat pääministerinä
Sanna Marin (sd) ja tasavallan presidenttinä
Sauli Niinistö.
Silloin ulkopolitiikan oppina oli kunniassa vakauspolitiikka, johon ei sopinut ajatus Nato-jäsenyyden hakemisesta.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vieraili Lapissa Kevon tutkimusasemalla ja seurasi samalla presidentti Urho Kekkosen jälkiä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Stubb on viitoittanut Suomelle uutta suuntaa. LAURI NURMI
Valtionjohdon ajattelu kulki siten, että Suomen Nato-jäsenyys ärsyttäisi Venäjää ja horjuttaisi siten Itämeren alueen kuviteltua vakautta.
– Toimiva naapuruussuhde Venäjän kanssa on Suomelle tärkeä, selonteossa painotettiin syksyllä 2020.
Selonteossa tähdennettiin, että Suomen valtionjohdon, poliitikkojen, virkakunnan ja yritysten piti turvata tiiviit suhteet Venäjään ja edistää maiden välistä kaupankäyntiä.
– Suomi pitää yllä toimivia ja tiiviitä suhteita Venäjän kanssa aloilla, jotka ovat Suomen ja EU:n kannalta keskeisiä. Suomi tekee yhteistyötä ja käy vuoropuhelua Venäjän kanssa kahdenvälisistä asioista, kansainvälisestä tilanteesta ja turvallisuudesta, ilmasto- ja ympäristökysymysten kaltaisista globaaleista haasteista ja Itämeren ja arktisen alueen kysymyksistä sekä edistää maiden välisiä taloussuhteita, Suomen linjaksi määriteltiin.
Kahdenvälinen Venäjä-suhde muodosti yhden pilarin rakennelmassa, jota kutsuttiin aktiiviseksi vakauspolitiikaksi.
– Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi ja jännitteiden vähentämiseksi, selonteossa korostettiin.
Vähemmän tiedettyä on, että nykyisin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavat Stubb, ulkoministeri
Elina Valtonen (kok) ja puolustusministeri
Antti Häkkänen (kok) pitivät vakauspolitiikkaa vaarallisena uhkapelinä, jossa panoksena oli Suomen kansallinen turvallisuus.
Stubb, Valtonen ja Häkkänen ajattelivat, että Venäjä oli jo todistanut sotaisuutensa ja diktaattori
Vladimir Putin vaarallisuutensa. Se olisi heidän mielestään puoltanut Suomen Nato-jäsenyyttä jo kauan sitten.
Etenkin Stubb ja Valtonen ärsyttivät säännöllisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistöä Nato-myönteisillä lausunnoillaan ja kirjoituksillaan, mutta avointa linjariitaa yritettiin silotella julkisuudessa puhumalla kansallisen yhtenäisyyden tärkeydestä.
Väittelyt jäivät julkisuudelta piiloon, osapuolten välisiin keskusteluihin.
Puolustusministeri Antti Häkkänen keskusteli toukokuussa Lapissa amerikkalaisen eliittiprikaatin komentajan Ryan Barnettin kanssa. Yhdysvaltain asevoimat harjoittelee säännöllisesti Suomen itärajan puolustamista Naton uusien puolustussuunnitelmien mukaisesti.
Niinistön kunniaksi on sanottava se, että hän ei Nato-toppuuttelussaan mennyt yhtä pitkälle kuin Marinin hallituksessa vaikuttaneet sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset. Näiden vaatimuksesta edelliseen selontekoon kirjattiin seuraava lause: ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.”
Demareille ja vasemmistoliittolaisille – ja myös joillekin keskustalaisille – lause tarkoitti sitä, että Suomi ei sallisi Nato-maiden käyttää Suomen ilmatilaa tai aluevesiä Baltian puolustuksessa.
Lause herätti kummastusta, ja se ärsytti myös Niinistöä, joka oli aiempaa voimakkaammin alkanut syventää Suomen kahdenvälistä suhdetta Yhdysvaltojen kanssa.
Jos Suomi olisi tarvinnut ja saanut apua Venäjän sotilaallisia operaatioita vastaan, tehokkaassa puolustautumisessa vaadittavat vastaiskut olisivat kohdistuneet maalla, merellä ja ilmassa väistämättä myös hyökkääjän omalle valtioalueelle.
Kreml olisi voinut väittää, että amerikkalaisten hävittäjien ja ilmatankkauskoneiden lentäminen Suomen ilmatilaan olisi ollut alueen antamista vihamielisiin tarkoituksiin.
Niinistö halusi antaa Iltalehdelle haastattelun, jossa hän yksiselitteisesti kumosi lauseen merkityksen.
– Lause on huono, enkä alun alkaenkaan ole ymmärtänyt sitä. Se ei tarkoita mitään, Niinistö sanoi 8. joulukuuta 2020, kun varsinaista haastattelua pohjustettiin.
Niinistö halusi vaalia Suomen mahdollisuutta hakea Natoon, eikä pitänyt Nato-option uskottavuutta heikentäneistä ilmaisuista.
Vuonna 2024 selonteko alkaa otsikolla ”Uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikka”.
Siinä Suomen linjaksi paalutetaan arvopohjainen realismi.
Vakauspolitiikka-sanaa ei edes mainita selonteossa. Se on Stubbilta, Valtoselta, Häkkäseltä ja pääministeri
Petteri Orpolta (kok) tietoinen valinta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtonelikko haluaa, että opillinen linjanmuutos pannaan laajasti merkille.
Arvopohjainen realismi määritellään seuraavasti: ”Pidämme kiinni meille tärkeistä ja keskeisistä arvoista, kuten demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista, rauhasta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Samalla olemme valmiita vuoropuheluun myös sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa näkemyksiämme ja arvojamme.”
Vanhaa perintöä ja jatkuvuutta edustaa valmius yhteistyöhön diktatuuri Kiinan ja autoritääristen arabimaiden kanssa.
Ajatuksena on estää näiden maiden sotilaallinen liittoutuminen Venäjän kanssa.
Venäjän suhteen Suomen valtionjohto noudattaa yksinomaan realismia, eikä jousta arvoista tuumaakaan.
Kuvassa Petteri Orpo, Elina Valtonen ja Alexander Stubb kesällä 2017 kokoomuksen puoluekokouksessa. Nyt heillä on uudet roolit Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa. PETTERI PAALASMAA
Valtionjohto korostaa selonteossa, että Venäjä-suhteen parantaminen on nyt yksin Venäjästä kiinni.
– Se, miten Suomi arvioi Venäjä-suhdetta ja yhteistyömahdollisuuksia, riippuu Venäjän toiminnasta.
– Suomi pidättäytyy poliittisten suhteiden rakentamisesta Venäjän kanssa niin kauan kuin se jatkaa hyökkäyssotaansa ja kansainvälisen oikeuden loukkaamista. Venäjän kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä tuetaan mahdollisuuksien mukaan, uusi johto linjaa.
Sanavalinnoista paistaa kauas, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut Nato-maa.
Kiinnostavaa on ollut havaita, että uutta ulkopolitiikkaa pikemminkin kiitellään avoimuudesta kuin kritisoidaan yltiöpäisyydestä.
Eduskunnan konkari ja 1970-luvun ahdistavan idänsuhteen aikalaiskokija
Ben Zyskowicz kiteytti eduskunnan kahvilassa sen, mistä muutoksessa pohjimmiltaan on kyse.
– Nyt sanotaan suoraan se, mitä aiemmin on hymistelty.
www.iltalehti.fi
