Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Minulle tämä tilanne ei tullut oikeastaan yllätyksenä lähinnä näin pitkä rauhan aika Euroopassa ihmetytti, mutta minäpäs kuuntelin ÄIJIEN sotajuttuja lapsuudessa he eivät olisi lainkaan yllättyneet. Mutta tuota eliitin sinisilmäisyyttä ei voi olla ihmettelemättä kouluja käynyttä väkeä mutta ihmismielestä ja historiasta ei mitään ymmärrystä. Taviksilla paljon realistisempi asenne maailmaan, varsinkin miehillä.Tässä on kasvanut aikuisuuteen kokonainen sukupolvi, joka on kasvanut Pax Americanan aikana.
Heille sanat sota, Suomi ja minä eivät kuulu luontevasti samaan lauseeseen.
Esimerkiksi isäni sukupolvi (omani lisäksi) ei ole kokenut sotaa. Isä on sitä sotienjälkeistä sukupolvea (s. -48). Joten periaatteessa sekin on mahdollista, ettei jokunen sukupolvi koe koskaan sotaa omassa maassaan. Oma poika on nyt 5,5 vuotta.
Minulle tämä tilanne ei tullut oikeastaan yllätyksenä lähinnä näin pitkä rauhan aika Euroopassa ihmetytti, mutta minäpäs kuuntelin ÄIJIEN sotajuttuja lapsuudessa he eivät olisi lainkaan yllättyneet. Mutta tuota eliitin sinisilmäisyyttä ei voi olla ihmettelemättä kouluja käynyttä väkeä mutta ihmismielestä ja historiasta ei mitään ymmärrystä. Taviksilla paljon realistisempi asenne maailmaan, varsinkin miehillä.
Piti lisäämäni että eipä omat mukulatkaan niin kauhean vakavasti näitä asioita ota: pitäisi kertojalla varmaan olla omat kokemukset että olisi uskottava.
Tarkoitin sanoa sinulle ja muillekin, että me vanhemmat emme voi pedata lopultakaan lastemme elämää sillä tavoin kuin haluaisimme. Maailmanhistorian ja - tapahtumien pyörteissä olemme liian pieniä ja niin tulevat olemaan lapsemmekin. Sotia emme voi käydä pankkiin ikäänkuin säästöön, sellaista talletustiliä ei ole.
Keski-ikäisenä miehenä on joutunut toteamaan, että moni vanhempien oppi on joutanut luiskaan. Se mitä jälkipolville voi opettaa on moraali - tieto oikeasta ja väärästä, sekä luottamus siihen, että omia aivoja kannattaa käyttää.
Tässähän näkyy uusien opetusmenetelmien vaikutus luonnontieteiden osaamiseen. Pään silittely, diskuteeraaminen ja lattialla istuminen eivät nyt vaan toimi matematiikan ja kovien luonnontieteiden oppimisessa; opettajan on ihan oikeasti selitettävä asia ensin, ja sitten on tehtävä tehtäviä, jotta asia jää oppilaiden muistiin.Niin missä muualla kuin lukemisessa Suomi pärjää koulutuksen suhteen? Lukeminen taas selittyy sillä, että kieli on helposti luettava, ja televisio on tekstitettyä.
Onko meitä huijattu.
- Ei mikään oikea maa voisi tulla ensimmäiseksi koulutuksessa, terveydenhuollossa, tasa-arvossa ja lukemisessa. Lehdistövapaus ja ei korruptiota? Maa on mielikuvitusta, luotu vain muiden maiden inspiraatioksi.
Hyi helvetti. Tuollainen propaganda vain lisää maahanpyrkijöitä. En voi käsittää miten Suomi on muka turvallinen kun se on Venäjän (ja islamilaisen Ruotsinkin) rajanaapuri. Jo se fakta yksistään pitäisi riittää pitämään Suomen poissa turvallisuuden kärkikymmeniköstä.
Hyi helvetti. Tuollainen propaganda vain lisää maahanpyrkijöitä. En voi käsittää miten Suomi on muka turvallinen kun se on Venäjän (ja islamilaisen Ruotsinkin) rajanaapuri. Jo se fakta yksistään pitäisi riittää pitämään Suomen poissa turvallisuuden kärkikymmeniköstä.
The map above shows the percentage of residents in various European countries who are willing to fight and go to war for their country.
Full results below:
From high to low, these are the percentages by country:
The results are from a 2015 WIN/Gallup International global survey. The sample size and methodology was as follows:
- 74% – Finland
- 73% – Turkey
- 62% – Ukraine
- 59% – Russia
- 58% – Kosovo
- 55% – Bosnia and Herzegovina
- 55% – Sweden
- 54% – Greece
- 47% – Poland
- 46% – Serbia
- 41% – Latvia
- 39% – Switzerland
- 38% – Ireland
- 38% – Macedonia
- 38% – Romania
- 37% – Denmark
- 29% – France
- 28% – Portugal
- 27% – United Kingdom
- 26% – Iceland
- 25% – Bulgaria
- 23% – Czech Republic
- 21% – Austria
- 21% – Spain
- 20% – Italy
- 19% – Belgium
- 18% – Germany
- 15% – The Netherlands
A total of 62,398 persons were interviewed globally. In each country a representative sample of around 1000 men and women was interviewed either face to face (30 countries; n=32258), via telephone (12 countries; n=9784) or online (22 countries; n=20356). Details are attached. The field work was conducted during September 2014 – December 2014. The margin of error for the survey is between 2.14 and 4.45 +3-5% at 95% confidence level.
Europe is the continent with the fewest people willing to fight a war for their country. Globally, an average of 61% of respondents in 64 countries said they would. Morocco (94%), Fiji (94%), Pakistan (89%), Vietnam (89%) and Bangladesh (86%) had the highest percentage willing to fight.
The country with the fewest people willing to go to war was Japan, with just 11% of respondents saying they would fight.
Since World War Two, Europe has been relatively peaceful with major exceptions of the Yugoslav Wars in the 1990s and various political suppressions during the Cold War. However, the 19th century was also a relatively peaceful time for Europe that ended with the start of World War I.
For more on European wars and conflict have a look at the following books: