Suomi, Ruotsi ja USA allekirjoittavat kolmenvälisen aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä

Yhteistyössä on omat mahdollisuutensa, kunhan lahden tällä puolen pidetään tarkkaan mielessä Suomen etu kaikissa tilanteissa. Jas muistetaan se, että Ruotsi pitää kyllä taatusti huolen omista eduistaan kaikissa tilanteissa.

Nuo poliitikkokieliset ilmaisut ovat vähän sellaisia, ne voivat tarkoittaa yhteistä puolukkakiisseliä ja marmelaatia tai oikeasti jotain. Mietin vain, että mikä on se panos, jonka Ruotsi tuo -syvenevään puolustusyhteistyöhön-?
 
Ruotsalaisilla taitaa olla hätä päällä, kun oma pesä ei ole kunnossa. Lupaus, vaikkakaan ei sitova sellainen, lähettää tarvittaessa prikaati Suomen avuksi on suuruusluokaltaan melkoinen panostus. Tarkoittaa 10% Ruotsin sodanajan joukoista. Yhteinen joukko-osasto on taas selkeä viesti maiden puolustusvoimien käytännön kyvystä toimia yhteistyössä. Jännä nähdä mitä tulee seuraavaksi. En pitäisi huonona ideana esim. Ruotsalaisten prikaati kaluston sijoittamista pysyvästi Suomeen ja säännöllistä yhteistä harjoitusohjelmaa. Tällainen tuntuu juuri tällä hetkellä kaukaa haetulta ajatukselta, mutta suunta on kuitenkin selvä. Örkki ja kaverit saisi varmaan yhteisslaagin pelkästä ajatuksesta. :ROFLMAO::ROFLMAO:




 
Ruotsalaisilla taitaa olla hätä päällä, kun oma pesä ei ole kunnossa. Lupaus, vaikkakaan ei sitova sellainen, lähettää tarvittaessa prikaati Suomen avuksi on suuruusluokaltaan melkoinen panostus. Tarkoittaa 10% Ruotsin sodanajan joukoista. Yhteinen joukko-osasto on taas selkeä viesti maiden puolustusvoimien käytännön kyvystä toimia yhteistyössä. Jännä nähdä mitä tulee seuraavaksi. En pitäisi huonona ideana esim. Ruotsalaisten prikaati kaluston sijoittamista pysyvästi Suomeen ja säännöllistä yhteistä harjoitusohjelmaa. Tällainen tuntuu juuri tällä hetkellä kaukaa haetulta ajatukselta, mutta suunta on kuitenkin selvä. Örkki ja kaverit saisi varmaan yhteisslaagin pelkästä ajatuksesta. :ROFLMAO::ROFLMAO:





Tämä kehitys on hyvin luonnollista. Ruotsilla on puutteellinen kyky vastata alueen ainoaan viholliskuvaan Venäjän uhkaan. Ruotsin keskittyessä vähäisin miesmäärin eteläisen suunnan uhkiin ja merivoimiin jää muut skenariot hyvin vajanaisesti haastetuksi. Ja kaikki muut skenariot sisältävät Norjan ja etenkin Suomen välissään.

Jos Ruotsi voisi vastata haasteeseen jo Suomen alueella ja antaa pidäke, ettei Venäjä voi edetä pala kerrallaan Ruotsin rajalle sitomatta maata konfliktiin jo Suomen puolella niin tottakai tämä lisää Venäjän laskemaa hintaa. Yhdessä Suomen maavoimien kanssa Ruotsinkin kyky vastata hyökkäyssuuntiin idästä ja pohjoisesta on merkittävästi suurempi kuin yksinään. Eikä Ruotsalaisia yhtään haittaisi jos konflikti rajautuisi Suomen alueelle. Tämä on kuin ruotsalainen versio ansalangasta ja varmasti Ruotsi kuitenkin pidättää harkinnan reagoida tilannekuvaan sen realisoitua.

Toisaalta Ruotsi laskee fiksummin. He tietävät, että oli Venäjän agressio sitten kohdistuva Suomeen, Baltiaan tai Itämeren saariin niin vahvasti Euroopan Unioniin ja Natoon nojaava Ruotsi on mukana ja Venäjän vastapuolella.

Varmasti Suomikin näin laskee mutta laskee samalla, että voi väistää ensi-iskun kun ei kuulu suurimpaan uhkakuvaan Natoon, ei luovuta ilmatilannekuvaa ja varustautuu kyllin jotta ei ole houkutteleva kohde. Ja saa sitten jatkossa apua konfliktin laajettua.

Molemmat maat pelaavat pokeria. Ja Suomi joutuu lyömään korttinsä pöytään ennen Ruotsia.
 
Viimeksi muokattu:
Syy, miksi yhteistyö Ruotsin kanssa on välttämätöntä selviää yhdellä vilkaisulla kartalta.

Niille, joille se on jotenkin vaikeaa, niin yksi sana: huoltovarmuus

Kriisitilanteessa Suomea pystytään huoltamaan vain Ruotsin maa- ja merialueen kautta, Norjallakin saattaa siinä vaiheessa olla omia ongelmia.

Ruotsin mahdollinen panostus ja osallistuminen Suomen puolustamiseen on sitten hopea ja pronssitilalla. Eli hyvä jos pystyvät mutta melkolailla irrelevantti ykköstilan prioriteettiin. Siihen liittyy se, pystyykö Ruotsi pitämään merireitit avoinna. Plan B on sitten Göteborg-Uumaja jne.-maayhteys josta laivalla Pohjanlahden yli Suomen länsirannikon satamiin.

Nyt on väännetty rautalangasta taas.
 
Viimeksi muokattu:
Syy, miksi yhteistyö Ruotsin kanssa on välttämätöntä selviää yhdellä vilkaisulla kartalta -Huoltovarmuus. Kriisitilanteessa Suomea pystytään huoltamaan vain Ruotsin maa- ja merialueen kautta.
Huoltovarmuudesta on toki omakin ketjunsa täällä, mutta samaa aihetta sivutaan yhteisessä puolustusvalmistelussa eli liitossa.
Asia on juurikin noin kuin @Sardaukar rautalankaa väännät.

Karttaa katsoen ainoat Suomea huoltavat satamat ovat Ahvenanmaan pohjoispuolella. Suomen ja myös Ruotsin puolella on sopivaa satamainfraa useassa paikassa. Tukholmasta pohjoiseen 350km olevat satamat ovat kyvykkäitä ja kaikkiin menee rautatie Etelä-Ruotsista. Kysehän on sitten siitä että kuinka nuo pikkusatamat ruuhkautuvat. Sellainen on varmasti edessä nopsasti.
Yhteisessä puolustusvalmistelussa on ensisijaisen tärkeää että mikään vieraan vallan tuholaisjoukko ei pääse Tukholma-Ahvenanmaa-Turku linjan pohjoispuolelle. Sen linjan vartiointi on yhteinen tehtävä.
Tässä mielessä se Airiston helmen penkominen oli ihan fiksuasia. Ei sieltä olis kuitenkaan Turku-Tukholma väliin tyydytty. Pohjoinen poikkiliikenne oli ihan varmasti kompassin asetuksissa...jollakin.
.
 
Nuo poliitikkokieliset ilmaisut ovat vähän sellaisia, ne voivat tarkoittaa yhteistä puolukkakiisseliä ja marmelaatia tai oikeasti jotain. Mietin vain, että mikä on se panos, jonka Ruotsi tuo -syvenevään puolustusyhteistyöhön-?

Ilma- ja merivoimat, satamat, lentokentät ja muut tukeutumisalustat, tilannekuvatietoa, salaiset sopimukset Yhdysvaltojen kanssa, Suomea väljemmät tiedustelulait, tutkakoneita, kuljetuskoptereita, logistiset yhteydet maailmalle, jokusen jäänmurtajan, mahdolliset varastonsa ja varikkonsa, kolme tykkiä, pelastusarmeijan joulupadat ja ison nivaskan rahaa joka voi tarvittaessa muuttua johonkin muuhun muotoon.

Perinteitä kunnioittaen myös ison alueen jonne tai jonka kautta voi evakuoida suomalaisia siviileitä - etenkin lapsia - jos on pakko.

Noi tulevat ensimmäisenä mieleen.
 
Pääkirjoitus: Suomi ja Ruotsi tiivistävät kriisiolojen puolustusyhteistyötä – voiko naapurin apuun luottaa?

15.12,2019 klo 17:57
Suomi ja Ruotsi tiivistävät keskinäistä puolustusyhteistyötään kattamaan myös kriisiolosuhteet, kuten sodan, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Kreeta Karvala.
Ruotsi haluaa myydä Suomelle Jas Gripen E monitoimihävittäjiä.

Ruotsi haluaa myydä Suomelle Jas Gripen E monitoimihävittäjiä. Saab @Linus Svensson

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön avoin syventäminen alkoi vuoden 2015 alussa. Edellisenä vuonna Venäjä oli vallannut Krimin ja osallistui sotatoimiin, jotka jatkuvat yhä Itä-Ukrainassa.
Nyt viisi vuotta myöhemmin Suomen ja Ruotsin tiivis puolustusyhteistyö on vakiintunut osaksi Suomen puolustuspalettia, johon kuuluu uskottavan oman puolustuksen ohella myös puolustusyhteistyö Yhdysvaltain, Britannian ja EU:n kanssa.

Tiivistyneen Suomi–Ruotsi-yhteistyön seurauksena viime vuonna hyväksyttiin muun muassa yhteisymmärryspöytäkirja, jossa todettiin halu luoda valmius yhteisille sotilaallisille toimille ja operaatioille kaikissa tilanteissa.

Lauantaina puolustusministerit Antti Kaikkonen (kesk) ja Peter Hultqvist (sd) julkaisivat yhteiskirjoituksen (LM, DN 14.12.), jossa he totesivat Suomen ja Ruotsin määrittävän yhteistyötoimet myös kriisiolojen, ja myös sodan varalle.

Suomi ja Ruotsi haluavat parantaa muun muassa yhteistä tilannekuva-analyysiä, puolustusvoimien operatiivista vaikuttavuutta, alueellista valvontaa ja kriisinhallintaoperaatioiden koordinointia. Tarkoitus on myös käydä läpi tarvittavat lainsäädäntömuutokset, jotta yhteiset kriisiajan operaatiot olisivat mahdollisia.

Suomi ja Ruotsi myös harjoittelevat paljon yhdessä. Niissä harjoituksissa varaudutaan uhkiin ja katsotaan, mitä pitää parantaa. Esimerkiksi marraskuun harjoituksessa Suomi ja Ruotsi simuloivat yhteistä poliittista päätöksentekoa kriisitilanteessa.

Ruotsissa järjestetään ensi keväänä iso Aurora 20 -harjoitus, johon Suomi osallistuu noin 2 000 sotilaalla. Seuraavana vuonna Suomessa järjestetään pääsotaharjoituksen yhteydessä kansainvälinen Arctic Lock 21 -harjoitus, johon osallistuu yli 13 000 sotilasta. Harjoituksen tarkoituksena on testata kansainvälisen avun vastaanottamista ja yhteistoimintakykyä.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistyminen on hyvä asia, koska se lisää lähialueiden vakautta. Mahdollinen vastustaja – käytännössä Venäjä – saa vahvan signaalin siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat halukkaita ja kykeneviä toimimaan yhdessä kaikissa olosuhteissa.

Vaikka Suomen ja Ruotsin yhteistyö kattaa pian myös kriisiolot, silti kyse ei ole sotilasliitosta, sillä sitä varten tarvittaisiin erillinen sopimus, joka määrittelisi osapuolten toimet ja velvoitteet sodan sattuessa. Nykymallisessa yhteistyössä Ruotsi voi tarjota Suomelle apua EU-velvoitteiden pohjalta, ja siinä määrin kuin se hyödyttää Ruotsin intressiä.

Vaikka länsinaapurin kanssa tehtävä puolustusyhteistyö on Suomelle luontevaa ja tärkeää, silti se on vain yksi Suomen turvallisuuspoliittisista kumppanuuksista, joihin kuuluvat myös EU, Nato ja Yhdysvallat. Esimerkiksi tulevissa hävittäjähankinnoissa, joiden suhteen Ruotsi on lobannut vahvasti omaa vaihtoehtoaan, pitää päätöksenteon perustua puolustuksen tehokkuuden kannalta parhaimmalle vaihtoehdolle.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/dfbc90f9-f0ea-495d-a17d-8563fecc7b5d
 
Suomi-Ruotsi -akselia taas, mutta tämä on jo kova juttu. Puheista laeiksi, lahden toisellakin puolella. Koitin tavailla lakiehdotusta ekat sivut, on kova juttu: laki voimankäytön sallimiseksi Suomen alueella, Suomen jouduttua konfliktin kohteeksi, vaikka Ruotsi itse ei olisi osa konfliktia.

NATO-jäsenyys näyttää ylipääsemättömältä, eurooppalaista vaihtoehtoa ei ole (Ranksa tosin touhuaa mielenkiintoisia), sitä odotellessa Suomi-Ruotsi -sotilasliitto seuraavana askeleena, tai jonkinlainen molemminpuolinen solidaarisuuslauseke ja yhteisten sotilasharjoitusten syventäminen ja jatkaminen: kyllä kiitos.

 
Ruotsi haluaa myydä Suomelle Jas Gripen E monitoimihävittäjiä.


Ruotsi haluaa myydä Suomelle Jas Gripen E monitoimihävittäjiä. Saab @Linus Svensson


Odotellaan siis rauhassa henkeä pidättelemättä, miten pitkälle ruotsalainen tahto myötäsotimiseen piisaa. Hävittäjävalinnan jälkeen, kun Suomi valinnee amerikkalaiskoneen, voi tulla rauhallisempaa.:cool:
 
Ruotsalaiset kenraalit mielellään sotisi viimeiseen suomalaiseen
Olet kai tietoinen, että edellisen kerran kovan paikan edessä - sillloinkin oli pitkään puhuttu sotilasliitosta, mutta sellaista ei ollut - maahan saapui prikaati hyvin varustettuja, hampaisiin asti aseistettuja pieni sinikeltaisia miehiä (kaksinkertainen määrä ilmoittautui vapaaehtoiseksi), 12 patteriston edetä tykkejä, 100 it-tykkiä, 92 pst-tykkiä, kivääreitä sellainen 130 000 kpl, ja 800 konekivääriä. Ai niin, ja se kolmasosa ilmavoimistakin hiippaili lomamatkalle kauniiseen Lappiimme.

Kenraalit olisivat lähteneet Pohjois-Ruotsista ihan virallisten joukko-osastojen kanssa Suomeen, mutta poliitikot saivat tästä vihin viime tipassa, ja estivät.

Sellainen naapuri.
 
Ruotsi tuskin haluaa Venäjää rajanaapurikseen. Se auttaa kummasti päätöksenteossa ja edistää -yhteisen edun- löytämistä. :cool:

Kaikesta huolimatta olen havaitsevinani tiettyä suomikiimaa ja oletan sen johtuvan hävittäjäkaupoista, Ruotsin aseteollisuus saisi melkoisen uskottavuusruiskeen niin koti- kuin ulkomaillakin. Jos Ruotsi paaluttaisi julkisesti kohtalonyhteytensä Suomen kanssa, ajaisi läpi -puolustuslain- jne. niin tilaisin mieluusti Gripeneitä sen 70 kpl. :cool:
 
Back
Top