Kapiainen koskettelee kirjoituksellaan taas kerran sitä realitya. Ruotsi ja Sveitsi olivat VÄHINTÄÄN yhtä paljon Saksan kavereita kuin suomalaiset....jos mitataan taloudellisesti, niin monin verroin enemmän vielä. Ja molemmat pelasivat niin monikasvoista peliä, että hitto soikoon! Ja tällä pelailulla taisivat selvitä joutumasta taisteluihin tai ANTAUTUMISEEN ilman suurempaa taistelua.
Juutalaisilta ryövätyn omaisuuden "tallettaminen" oli Sveitsiltä semmoinen temppu, että huhhuh....ja vain jonkun hikisen stevarin paljastukset käynnistivät mylläkän, joka muistetaan käkikellolandiassa iäti. Huomatkaa, että ko. stevari luokitettiin maanpetturiksi, se kertoo jotain.
Minä olen yksinkertaisena miehenä käsitellyt asiaa näin: sanokaa joku toinen valtio, joka selvisi samalla tavalla kuin Suomi edellisten sotien mylläkästä, pysytellään edes suunnilleen pikkuvaltioissa? Olimme natsien liittolaisia, mutta ei meillä toimittu samoin, kuin mm. Saksan valtaamilla alueilla, ei meillä ollut tuhoamisleirejä, ei annettu vainota juutalaisia ja mustalaisia, homoista puhumattakaan. Okei, vasemmistolaisia oli tyrmissä ja leireillä kurjissa oloissa...mutta pääsääntöisesti ko. hlöt ilmestyivätkin elossa ja suht terveinä tekemään politiikkaa vuonna - 44 syksyllä! Sotavankeja kohdeltiin alussa huonosti, mutta heidänkin ravinto ym. olot saatiin vakiinnutettua ja pahimmat vartijamöskärit siirrettiin hus hittoon. Ja edelleen: lukuisa joukko sotavankeja teki työtä mm. maataloudessa, ja nämä hirveät vaskistisuomalaiset syöttivät yleensä nämä luottovangit samassa ruokapöydässä missä itsekin söivät appeensa...tosi vaskisteja.
En pyri kuvaamaan suomalaisten toimia siten, että se oli vain ruusutarhaa ja mammattipuuroa, ihanaa toimintaa ja substralia...suomalaisetkin syyllistyivät hirvittävyyksiin, MUTTA SIITÄ EI TULLUT OHJELMALLISTA MAAN TAPAA!!!! Siitä on onniteltava meitä ennen eläneitä.
Minua voinee luonnehtia konservatiiviseksi pasifistiksi, aivan oikein...vaikka kirjoitankin mp-foorumilla ja olen asioista kiinnostunut ja malliksi vielä mukanakin tohinoissa. Miksi olen, vaikka olen pasifisti? Pienen kansan on minun ymmärtääkseni pakko taistella joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi, silloin pasifismin voi paiskata romukoppaan...se olisi valitettavaa, mutta hlökoht. vakaumukseni ja käsitykseni mukaan pienen maan pienellä kansalaisella ei ole muuta konstia...on tapeltava. Ja soisin tämän käsityksen pysyvän mukana uusienkin sukupolvien ajattelussa. Sotaa ei tarvi rakastaa eikä ihannoida, sitä voi huoletta pitää tyrmistyttävänä tunkiona, mutta....joskus tunkiota joutuu kääntämään, vaikka haju ei miellytäkään.
Tokkopa lomilta raahattu mukaan paneeliin.
