Suuri maatalouskeskustelu

Äkkijyrkän kantturoita on tullut on tullut kyllä jahdattua, perkele. Poliisit sanoi ettäs akka puree kun sitä yrittää taltuttaa.

Uutelan Skatan tila oli kyllä eläinrääkkäystä puhtaimmillaan.
Taitelijat on suuria persoonia:) Miina asusteli lehminensä myös Ylä-Savossa jonkun pätkän. Asunto ja lehmät oli kyläkoulun vieressä ja kun aitoja ei ollut, oli koulun piha paskaa täynnä, Miinan lehmät ''miinotti''.

Suuret taitelijat tykkää myös nudistina auringon otosta ja ei kai siinä mitään, mutta alakoulun lapset oli siinä vieressä ja auringonpalvonta ilman rihman kiertämää herätti pahaa verta koulun johtoportaassa ja joissakin ''pikkumaisissa'' vanhemmissakin.

Jotain muutakin ja aikamoista äksöniä (yksityiskohtia viitsi rueta avaamaan) oli ja lienee niin, että kunnan johto oli jokseenkin helpottunut, kun Miina siitä lehminensä lopulta puoliväkisin lähti. Muistelen, että melkoinen episodi oli se muuttokin.. siinä oli poliisi ja palokunta, hyvä ettei PV Paseineen paikalla.

Miinasta voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se lehmistä ihan näköisen patsaan tai taulun väsäsi. Julmettu puulehmä oli vielä jokunen vuosi sitten etelässä jonkun huoltoaseman rampin vieressä, lieneekö vielä?

Edit: olihan ne maaseudun lapset lehmänpaskaan tottuneet, mutta ilmeisesti miinoitettu urheilukenttä aiheutti ylimääräistä pyykkiä ja pahennusta. Pallopelissä lehmänpaskassa päälläsi, niin kyllähän siinä kamppeet sotkeutuu.
 
Viimeksi muokattu:
Tartti ilmottaa Hilkka. Soitin nautarekisteriin, ullllatuuuuus! Eihän mulla mitään nautoja olekaan. En myöskään ollut rekisteröitynyt nautojenpitäjäksi. Paitsi sen kädessäni olevan eviran lapun mukaan olin. Etsintöjen jäkeen löytyi muinaislehmätkin ja ne ehkä saatiin tällä yrityksellä tänne asumaan. Hilkalle toivon saaneeni merkit tilattua ja huomenna täytyy soittaa vielä uudestaan että saan vasikan rekisteriin. Sikäli mikäli ei mee ihan hirveen käteen enää huomenna, pysytään jopa siinä 7vrk:n säännössä.
 
Vaikka et pysyisikään, sinua ei (ehkä) myöhästymisestä sanktioita, kun et hae tukia. En ole ihan varma tästä.

Yleensä kun byrokratiakoneiston hampaisiin on kerran joutunut, esim. tuo eläintunnisterekisteri, siitä ei seuraa mitään hyvää.

Tyypillisiä sanktion paikkoja ovat lihakarjan osalta syntymätilan rekisteriin laittama väärä sukupuoli. Tarkastuksessa huomataan, että tällä eläimellä onkin väärän näköisiä värkkejä ja johan rupesi tukileikkuri viuhumaan. Puhumattakaan tippuneista korvamerkeistä. Tai syntymän tai poiston ilmoituksen myöhästyminen, taas tuli näpeille.
 
En mä varmaan mitään sanktioita kyllä saa, paha leikata tukia kun sellaisia ei ole. Eikä nää sekoilut ole (yllättäen) edes mun vika. Multa löytyy kaikki liput ja laput, kaikista rekisteröitymisistä ja muista. Se ettei ne saa järjestelmiään toimimaan, ei toivottavasti ole mun vika. Ja jos yrittävät, niin tuo äskeinenkin puhelu tallennettiin. Sieltähän se selviää että yritetty on.
 
Pohjanmaalla taitaa olla aika voimakkaita antipatioita naapurikuntia kohtaan? :)
Kuten se kyltti Seinäjoella liikenneympyrässä, Nurmoolaiset vain kolme kierrosta.

Meillä ei niinkään, poikkeuksena Pohjanmaan maakunnan rajaa vasten oleva Kiuruvesi, ehkä ne ottaa teiltä vaikutteita:)
Se on aina ollut maineessa, että siellä ulkopuoliset ottaa herkästi pataansa.
Se oli nurmos, joku kares kurakauppalainen oli sen laittanu kun ei niillä ole yhtä hienoa ympyrää.
 
Kyllä mä ohuesti tota lehmää kummastelen. Hevostamma ei varsastaan erkane ku väkisin. Tää perinnelehmä jättää ihan rauhassa Hilkan karsinaan ja lähtee itte suorittaa jotain köyrypomppimismanööveriä pihan ympäri ja siitä paalille seisoksimaan. Siellä se toimittaa kunnes talutetaan sisään vasikanhoitoon, muuten paskat nakkaa koko vasikasta.

Ei se Hilkkakaan kyllä äiteen perään huutele. Siellä makajaa ja jos jonkun äänen päästää, isosisko naapurista vastaa ja se on niinku sillä taputeltu.
 
Sain ehkä Hilkan rekisteriin. Korvamerkitkin ehkä tulee postissa. Hämmentävä systeemi, hevosilla oriinpitäjän täytyy toimittaa todistukset siemennyksestä ja varsomisesta ja varsasta otetaan dna näyte. Tän lehmän kohalla oli ihan täysin vapaa-ehtoista ilmoittaa sonni eikä sitä mistään tarkistella. Kai sillä ny muuten mitään väliä oo mutta luulis ny että tollasella rahalla kun pyöritetään tuollaista organisaatiota ja niitä kaffenkeittäjiä ja kopiovastaavia on nurkat pullollaan, ylläpidettäis edes muodon vuoksi jotain rekisteriä suomenkarjasta. Alkuperäiseläintukiaisiin vissiin riittää että siellä on jossain seassa näitä muinaismuistoja.

Hilkka kasvaa silmissä. Äiteelehmä ei ihan toivotulla tavalla hoikistunut poikimisen myötä, myös Hilkan isosisko Hulina on vähän turhan turpea. Mun tarttis se saada siemennettyä, ensin tarttis vaan bongata kiima.
 
Liitteet

  • image.jpg
    image.jpg
    461.3 KB · Luettu: 20
  • image.jpg
    image.jpg
    716.7 KB · Luettu: 23
  • image.jpg
    image.jpg
    647.3 KB · Luettu: 33
Sain ehkä Hilkan rekisteriin. Korvamerkitkin ehkä tulee postissa. Hämmentävä systeemi, hevosilla oriinpitäjän täytyy toimittaa todistukset siemennyksestä ja varsomisesta ja varsasta otetaan dna näyte. Tän lehmän kohalla oli ihan täysin vapaa-ehtoista ilmoittaa sonni eikä sitä mistään tarkistella. Kai sillä ny muuten mitään väliä oo mutta luulis ny että tollasella rahalla kun pyöritetään tuollaista organisaatiota ja niitä kaffenkeittäjiä ja kopiovastaavia on nurkat pullollaan, ylläpidettäis edes muodon vuoksi jotain rekisteriä suomenkarjasta. Alkuperäiseläintukiaisiin vissiin riittää että siellä on jossain seassa näitä muinaismuistoja.

Hilkka kasvaa silmissä. Äiteelehmä ei ihan toivotulla tavalla hoikistunut poikimisen myötä, myös Hilkan isosisko Hulina on vähän turhan turpea. Mun tarttis se saada siemennettyä, ensin tarttis vaan bongata kiima.

Kaunissilmäinen tyttö.
 
Pistäppä videota Hilkasta,siitä on aikaa kun on vasikkaa rapsutellut,taisi olla -80 luvulla.
 
Mä en osaa laittaa tänne videota. Tai siis se sanoo että väärä joku. Tietysti voisihan jonkun pätkän laittaa youtubeen ja siitä sitten
 
Voisiko tuon tuubijutun jotenkin tuotteistaa eli kerätä mainostuloja, mikäli klikkauksia tulee riittävästi? Tai sitten striimaus eli reaaliaikainen Hilma -tosiTV?

Voin vain kuvitella videon kommentointiosaston. Jöröt ukot kommentoimassa vasikan ulkonäköä, terveyttä, kasvua, luonnetta. Myöhemmin väännetään sitten vastuullisesti tulevan sulhasen ominaisuuksista.

Ylen aamuteeveen sijalle voisikin tunkea -@Baltriber aamulypsyllä- ohjelman. Samoin Flinkkilä-tastula-ohjelmakohdan voisi täyttää huoletta samanlaisella tarjonnalla. Sivumennen sanoen tämä tuli mieleen tänä aamuna, kun avasin telkkarin vahingossa ehkä ykköseltä ja saman tien kuvaruudun kaikki tuumat täyttyivät itkuisella jo melkoisesti elämää nähneellä naisella, joka vakuutti viskibassolla: " se oli ihan kauheeta"....tuo repliikki jäi ainoaksi, kun kaukosäädin reagoi ravakasti ja löysin etsimäni kanaalin. Ohjelma oli joku plinkkilä-bastula-teemainen itkuvirsi sunnuntaiaamun ratoksi. Ja sitä olenkin ihmetellyt jo lapsesta lähtien, miksi ihmeen he---ssä sunnuntaiaamulle pitää olla joku mahdollisimman suuri ihmiskohtainen tragedia puitavaksi? Toivooko yleisö sellaista vai täytetäänkö sellaisella ohjelmalla jonkun virkaansa saattohoitavan toimittajan työaikaa, jotta voidaan se palkka tilittää edes jollain tapaa perustellen?
 
Juu, ja marraskuulle oma teurastuspäivän teemansa. Tappajaiskeitto ja sen valmistaminen vaihe vaiheelta. Ruokaryyppyinä korpikuusen kyyneltä ja äitelää kotisiideriä. Välillä joku nuoremmista Baltribereistä ampua kajauttaa haulikolla tunkiolle työntyvän harakkaparven pöliseväksi kasaksi ja vuohikatras kiipeää Ylen teknisen puolen auton katolle, ankkaparvi paskoo ylimmän toimihenkilön nappaskengille. Ja tapahtumat vain kiihtyvät koko ajan....

Olisko vähän hapokasta Ylen tuotantopolitiikka silmällä pitäen?
 
No mutta just tollastahan meillä on! ;)
 
Back
Top