Suuri maatalouskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja H.A
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Auttakaas amatööriä. Tarttis tehdä laitumelle jotain. Lähtökohta umpikuollut savimaa, karjanlantaa tai jotain muuta parannetta tuo on nähnyt joskus 80-luvulla (paitsi siis nyt ne mitä noiden takapuolista sinne on pudonnu..). Siinä on kasvatettu apulannalla kauraa vuoteen 2007. 2008 siihen kylvettiin heinä ja siitä tehtiin heinää vuoteen 2012, luomuna siis ja ilman lannoitteita ja tietääkseni se heinä tosiaan kylvettiin ekana vuonna ja sit paalattiin saunakukkaa. Sen jälkeen siinä on laiduntanut hevoset ja nyt pari kesää lehmät lisäksi. Jos ei sada, se on savanni, jos sataa, se on pelkkää liejua. Multaa, matoja tai mitään paskakärpästä kummempaa orgaanista tavaraa siinä ei oo. Mä en ihan tarkkaan nyt ole kartalla näistä luomuvaiheista kun ostettiin noi pellot 2007 mutta ne oli vuokrattuna pois kun siinä oli niitä kaikkia luopumistukijuttuja ja me muutettiin tähän vasta 2012

Tarttis siis sellasia toimenpiteitä jotta siellä kasvaisi mahdollisimman monipuolisesti jotain, eli mitä? Ei kuitenkaan liian tömäkkää alkuperäiseläimille.. kalkkia ny vissiin ainakin. Minkähän hintaista noin suunnilleen sellanen lysti on? Onko sellasia jotain valmiita laidunseoksia? Mitenhän noissa hinnottelu menee, onko nää niitä jos olet hankkijan ykkösbonuskultajäsentiliasiakas (eli oikea maanviljelijä) maksaa tuote noin kymmenkertaa vähemmän kuin tavalliselle sunnuntaipuutarhurille?
 
..umpikuollut savimaa.. ..Jos ei sada, se on savanni, jos sataa, se on pelkkää liejua.

Tarttis siis sellasia toimenpiteitä jotta siellä kasvaisi mahdollisimman monipuolisesti jotain, eli mitä? ...kalkkia ny vissiin ainakin. Minkähän hintaista noin suunnilleen sellanen lysti on?

Koska en tiedä asiasta mitään ja ymmärrän vähemmän kuin tiedän, olen juuri oikea henkilö johtamaan sinua harhaan. Eli älä vaan usko sanaakaan tarkistamatta asiaa kuudesta luotettavasta ja asiantuntevasta lähteestä. Näiden saatesanojen jälkeen...

- Kalkki taitaa isoissa erissä olla sen verran halpaa että kuljetus maksaa kalkkia enemmän. Levittämisestä en uskalla sanoa mitään.
- Sopiiko savimaa ja herne yhteen? Jos herneen myynnin saa hoidettua itse, niin siitä kai jää jotain käteenkin?
- Luin joskus jostain, että joku perunanviljelijä olisi erikoistunut maan parantamiseen perinnekikoilla. Taisi olla toisenlaista maata kuitenkin. Mutta ainahan niksejä voi kysellä.
- Jos on hyvää savea niin voisiko sitä hyödyntää jotenkin? Polttaa tiiliä? Myydä turpanaamareiksi elähtäville akoille? Jotain muuta?
- Käykö joku ruoppausjäte tms? Imuruoppaat naapurijärven pohjaan sadan vuoden aikana kertyneen ravinteikkaan mudan pellolles?
- Järkkäät rokkifestarit. Sex&mud&rock'n'roll...

@Pihatonttu muuten hyviä ideoita mutta tarkoitus olisi pitää laitumena. Ruoka tuotetaan toisaalla, juurikin sellaisilla hippiperinneluontaistalousmenetelmillä. Eli siis siinä osassa tiluksia mikä ei ole ollut tehomaatalouden käytössä. Penkkeihin kierrätetään kompostoitunut karjanlanta, hukkaheinät käytän katteena ja sitten ne kumppanuuskasvihöpöhöpöt. Risuaitoja ötökänpesinä ja kukkia pölyttäjille (kunnes tulee aika läträtä rajalla glyfosaattia ja reilusti koko 20ha ja vitunmoisella tuulella).

mutta toi pelto, sen oikee elvyttäminen vaatis joko muhkean perinnön tai eurojackpotin ja monta vuotta. Kuolleen maaperän kompostilla palauttaminen vaatii kohtuu ison karjan ja muutakin kun talikon ja kottarit jos aletaan siirtymään pottumaa-mittakaavasta hehtaareihin.
 
Näin muuten ensimmäisen kylvinkoneen ihan pellolla hommissa lauantaina. Alkuviikosta oli talvisänki kynnetty, mitä pidän täällä Pirkanmaan savialueella pikku riskinä ja sitten viikonloppuna muokkaus ja kylvö. En kyllä muista, että koskaan olisin ennen huhtikuun puoltaväliä nähnyt lannoitushommaa kummempaa hommaa tehtävän, mut kai se siitä taas lähtee.
 
@Pihatonttu muuten hyviä ideoita mutta tarkoitus olisi pitää laitumena. Ruoka tuotetaan toisaalla, juurikin sellaisilla hippiperinneluontaistalousmenetelmillä. Eli siis siinä osassa tiluksia mikä ei ole ollut tehomaatalouden käytössä. Penkkeihin kierrätetään kompostoitunut karjanlanta, hukkaheinät käytän katteena ja sitten ne kumppanuuskasvihöpöhöpöt. Risuaitoja ötökänpesinä ja kukkia pölyttäjille (kunnes tulee aika läträtä rajalla glyfosaattia ja reilusti koko 20ha ja vitunmoisella tuulella).

mutta toi pelto, sen oikee elvyttäminen vaatis joko muhkean perinnön tai eurojackpotin ja monta vuotta. Kuolleen maaperän kompostilla palauttaminen vaatii kohtuu ison karjan ja muutakin kun talikon ja kottarit jos aletaan siirtymään pottumaa-mittakaavasta hehtaareihin.
Isännälle terapiakaivinkone ;)
 
Auttakaas amatööriä. Tarttis tehdä laitumelle jotain. Lähtökohta umpikuollut savimaa, karjanlantaa tai jotain muuta parannetta tuo on nähnyt joskus 80-luvulla (paitsi siis nyt ne mitä noiden takapuolista sinne on pudonnu..). Siinä on kasvatettu apulannalla kauraa vuoteen 2007. 2008 siihen kylvettiin heinä ja siitä tehtiin heinää vuoteen 2012, luomuna siis ja ilman lannoitteita ja tietääkseni se heinä tosiaan kylvettiin ekana vuonna ja sit paalattiin saunakukkaa. Sen jälkeen siinä on laiduntanut hevoset ja nyt pari kesää lehmät lisäksi. Jos ei sada, se on savanni, jos sataa, se on pelkkää liejua. Multaa, matoja tai mitään paskakärpästä kummempaa orgaanista tavaraa siinä ei oo. Mä en ihan tarkkaan nyt ole kartalla näistä luomuvaiheista kun ostettiin noi pellot 2007 mutta ne oli vuokrattuna pois kun siinä oli niitä kaikkia luopumistukijuttuja ja me muutettiin tähän vasta 2012

Tarttis siis sellasia toimenpiteitä jotta siellä kasvaisi mahdollisimman monipuolisesti jotain, eli mitä? Ei kuitenkaan liian tömäkkää alkuperäiseläimille.. kalkkia ny vissiin ainakin. Minkähän hintaista noin suunnilleen sellanen lysti on? Onko sellasia jotain valmiita laidunseoksia? Mitenhän noissa hinnottelu menee, onko nää niitä jos olet hankkijan ykkösbonuskultajäsentiliasiakas (eli oikea maanviljelijä) maksaa tuote noin kymmenkertaa vähemmän kuin tavalliselle sunnuntaipuutarhurille?
Kääntö niin syvältä kuin pystyy, äestys ja välivuosi niin taas takuuvarmasti rikkaruoho kasvaa!:D
 
No kannattaisiko uudistaa. Kyntö ja kylvö. Toki jos samalla pitää laiduntaa se on vaikeaa. Jos on karjanlantaa niin aina parempi. Viljavuustutkimuksen voi aina tehdä. Jos ei ole kalkittu pitkään aikaan niin se varmaan kannattaa. Mutta ei sitä voi suoraan nurmeen laittaa. Pitää muokata. Kalkkia saa vaikka hankkijalta levityksineen mutta pitää olla tarpeeksi iso määrä että yleensä toimittavat. Maanparannuskasveja sitten voi laittaa myös. Mutta ilman tutkimusta kasvukunnosta on varmaan vaikea sanoa mitään.
 
Ei sinänsä ole pakko laidunnuttaa tai sitten uudistaa lohkoissa. Mä vaan haluaisin pitää sen edes vähän monimuotoisena ja myös ”köyhänä”. Tömäkästi lannoitettu ja elinvoimaisena kasvava timotei-apila laidun tappaa mun eläimet (2 kyyttöä ja 2 alkuperäisrotuista hevosta). Onko olemassa jotain ns. Luonnonniitty seoksia? Tai siis kuukkeli tai maatalouskauppakin varmaan kertoo, mutta jos jollain on kokemusta.

ehkä kannattaa kysellä naapureiden kalkitussuunnitelmia, jos sais ton sitten samaan.

@nimimerkki onko ehdotuksia maanparannuskasvista umpiköyhään maahan? Ei tavitse tutkia kasvukuntoa, sen näkee silmällä, pelkkää savea. Ei matoja. Ei mitään multakerroksia. Kituliasta heinää ja saunakukkaa.

ongelma tässä on enimmäkseen se että mua vituttaa että ostin tietämättömyyttäni paskaraiskion yli kymppitonni/ha, enkä todella ole kauhean innostunut uhraamaan tohon enää kovinkaan paljoa rahaa. Työtä toki voin, mutta kylmää käteistä en. Myöskään mitään arvoa tuolla ei enää ole, koska annoin tukioikeudet naapurille. Kunhan keksin jonkun hyvän syyn, käyn kiusaamassa pankinjohtajaa noilla. Noilla pelloilla on nimittäin paperilla melkoinen vakuusarvo ja iso tukku vapaita kiinnityksiä :ROFLMAO:

tietämättömyydellä tämän paskaraiskion kohdalla tarkoitan sitä etten tyhmyyttäni ymmärtänyt mitä tehomaatalous tuollaisenaan tekee maalle ja mikä työ on palauttaa se maa jälleen elinvoimaiseksi. Myyjä ei tokikaan mitenkään huijannut tai mitään. Ennen kuin keltään ratkeaa suoni päästä, vika ei ole viljelijöissä vaan järjestelmässä. Järjestelmän mukaanhan muu kuin yaran ”tarjoama” maanparannus on ympäristörikos.
 
Isokin pinta-ala? Viljavuustutkimus olisi lähtökohtaisesti poikaa, ts. maanäyte, josta analysoidaan ph, pääravinteet ja hiveniäkin tarpeen mukaan.

Tämän perusteella peruskalkitus kuntoon. Irtona pienin määrä kalkkia on nuppikuorma 20 tn. Levitysvaunu on viiden tonnin satsi ja jos joku levityttää lähistöllä, niin neuvottelukysymyshän tuon viidenkin tonnin erän saanti pelkästään on.

Itse laittaisin siihen vihaamasi glyfosaatin keväällä kun se hyvin vihertää, kalkki pintaan ja kylvö esim. kaura 150 kg/ha + valmis laidunnurmiseos, jossa mukana palkokasvia. Esimerkki seoksesta: timotei-nurminata 25 kg/ha + puna-apila 2-3 kg/ha.

Pienimmän riesan tie kun kylvätät sen urakoitsijalla suorakylvökoneella. Kylvön voi tehdä heti ruiskutuksen jälkeen, ei tarvitse odotella.

Nuo savikot eivät laidunmaina ole parhaita. Tamppaatuvat sateella ja poudan koittaessa kovettuvat betoniksi. Syväjuurinen palkokasvi nurmiseoksessa on tästä syystä hyvä, se murentaa maata ja ottaa syvältä vettä. Toisaalta ne kestää huonosti juuri laitumella tapahtuvaa ylenmääräistä tamppaamista. Apilan jos pistäisikin 50/50 seoksella puna/valkoapilaa eli 1.5 kg/ha molempia.

Perinteinen tapa on kyntää, muokata ja kylvää. Suorakylvättämällä säästät kustannuksia, suorakylvön kustannus on luokkaa 100 euroa/ha. Siemenkustannus tuohon päälle tietysti, samoin kalkki sekä suosittelemani glyfosaatti ruiskutuksineen.

Siinäkään ei ole mitään järkeä, että juolavehnikköön yrität sitä laidunta ilman glyfosaattia uusia. Saat uusituksi juolavehnikön, et uutta hyvää laidunnurmea.

Syötön voi aloittaa, kun keli on sopivan kuiva ja kauran juuressa oleva nurmensiemen on hyvin itänyt, käytännössä kasvusto noin polvenkorkuista.

Laiduntaminen mielellään aitaamalla pieniin lohkoihin, ainakin naudoilla. Kuten tiedät, nauta on herkkusuu joka lahmaa parhaat paikat ja paskoo loput sekä survoo sorkillaan liejukkoon.

Edit: ei lannoittamaton timotei-nurminata-apilaseos noita sinunkaan lehmiäsi tapa.
@Leaderwolf voisi savikkoeksperttinä heittää jonkun viljely ohjeen, itse en savikoista käytännön tasolla tiedä mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Auttakaas amatööriä. Tarttis tehdä laitumelle jotain. Lähtökohta umpikuollut savimaa, karjanlantaa tai jotain muuta parannetta tuo on nähnyt joskus 80-luvulla (paitsi siis nyt ne mitä noiden takapuolista sinne on pudonnu..). Siinä on kasvatettu apulannalla kauraa vuoteen 2007. 2008 siihen kylvettiin heinä ja siitä tehtiin heinää vuoteen 2012, luomuna siis ja ilman lannoitteita ja tietääkseni se heinä tosiaan kylvettiin ekana vuonna ja sit paalattiin saunakukkaa. Sen jälkeen siinä on laiduntanut hevoset ja nyt pari kesää lehmät lisäksi. Jos ei sada, se on savanni, jos sataa, se on pelkkää liejua. Multaa, matoja tai mitään paskakärpästä kummempaa orgaanista tavaraa siinä ei oo. Mä en ihan tarkkaan nyt ole kartalla näistä luomuvaiheista kun ostettiin noi pellot 2007 mutta ne oli vuokrattuna pois kun siinä oli niitä kaikkia luopumistukijuttuja ja me muutettiin tähän vasta 2012

Tarttis siis sellasia toimenpiteitä jotta siellä kasvaisi mahdollisimman monipuolisesti jotain, eli mitä? Ei kuitenkaan liian tömäkkää alkuperäiseläimille.. kalkkia ny vissiin ainakin. Minkähän hintaista noin suunnilleen sellanen lysti on? Onko sellasia jotain valmiita laidunseoksia? Mitenhän noissa hinnottelu menee, onko nää niitä jos olet hankkijan ykkösbonuskultajäsentiliasiakas (eli oikea maanviljelijä) maksaa tuote noin kymmenkertaa vähemmän kuin tavalliselle sunnuntaipuutarhurille?
Varmaan joku maanmuokkaustoimenpide alkuun, kyntö olis hyvä aluksi mutta ei savelle keväällä ja siiten kylvö. Suojavilja+joku nurmiseos? Tietysti se viljan korjuu voi olla teille ongelma, ehkä joku tekisi siitä viljasta kokoviljasäilörehua teidän elikoille? Tai sitten suorakylvönä nopeasti kasvavaa nurmea kuten Italianraiheinää ja sekaan myös monivuotista nurmisiementä. Ja apulantaa sopivasti. Nää työt varmaan joku paikallinen viljelijä urakoisi, uskoisin.
 
Suojaviljana kaura, joka syötetään laitumena siitä pois. Ei sitä pakko ole puida.

Karjanlanta, minkä tahansa elikon, on lähtökohtaisesti aina tosi hyvä juttu maan elinvoimaisuuden ja rakenteenkin suhteen.
 
Nuo rouva Baltriberin tilusten koot ja eläinmäärät ei ole vielä täysin avautuneet, mutta noilla esittämilläsi toimilla uskoisin että lähtisi maatalous Hänellä uuteen nousuun.
Tuollaisen kurakoksi tallotun lohkon nurmen uudistaminen voi olla toisaalta melko hankalaa jos niitä ei voi ottaa hetkeksikään pois eläinten jaloittelukäytöstä eli uusi nurmi ei kerkeä juuri kasvaa. Tämä siis tilanteessa jossa laidunala on pieni suhteessa sitä käyttäviin nautoihin.
 
Eihän tässä ihan suoraviivaista oikotietä onneen ole ja kysymysmerkki itsellekin, miten nurmensiemen lähtee suorakylvöillä savikolla. Itse pistän ne pintaan, en vantaiden kautta syvälle ja moreeneilla on lähtenyt näin kasvuun hyvin.
 
Ai juma, suorakylvö! Mä arvasin että tiiätte. Noita masiinoita tää kylä on puolillaan, eli tekijän saa. Tota glyfosaattia mun pitää vähän pureskella.. jo ihan siksi että se yksi ja ainoa ketä kehtaan pyytää, ja joka kyllä sen tulee tekemäänkin, tulee nauramaan kiusallisen suureen ääneen.

eli kalkkia ja suorakylvönä kaura+ rai+ joku timotei-apila tmv. Laidunseos. Apilaa tuolla vähän kasvaakin joissain kohin.

lehmät on kyllä kammottavia, ne todella syö herkut päältä ja sotkee loput, sitten huutavat lisää herkkua. Vuohi on ihan samanlainen.

mietin siis sitä että jos sen nyt kyntää, äestää ja kylvää. Ilman multaa, karjanlantaa tai mitään, se on kohta taas kun aurinko näkyy, samanlainen lasitasanko.
 
Niin siis tota laidunta on karvaa alle 3ha, syöjiä. 2 kyyttöä, suomenhevonen ja poni. Eikä siis välttämätöntä niitä siellä pitää. Tarhoissaan ne talvetkin seisoo ja voi niille laitumen laittaa toisaallekin (mikä vaikeuttaa vesihuoltoa ja sähköä..)
 
Ai juma, suorakylvö! Mä arvasin että tiiätte. Noita masiinoita tää kylä on puolillaan, eli tekijän saa. Tota glyfosaattia mun pitää vähän pureskella.. jo ihan siksi että se yksi ja ainoa ketä kehtaan pyytää, ja joka kyllä sen tulee tekemäänkin, tulee nauramaan kiusallisen suureen ääneen.

eli kalkkia ja suorakylvönä kaura+ rai+ joku timotei-apila tmv. Laidunseos. Apilaa tuolla vähän kasvaakin joissain kohin.

lehmät on kyllä kammottavia, ne todella syö herkut päältä ja sotkee loput, sitten huutavat lisää herkkua. Vuohi on ihan samanlainen.

mietin siis sitä että jos sen nyt kyntää, äestää ja kylvää. Ilman multaa, karjanlantaa tai mitään, se on kohta taas kun aurinko näkyy, samanlainen lasitasanko.
Jos haluat siitä oikein timmin, helkkaristi siihen ajamalla suota. Siis tosi paljon. Yhtä rasakasti naudan lietettä tai kuivalantaa. Paljon kalkkia, luokkaa 15-20 tn/ha. Ajettu turve happamoittaa. Kyntö.

Jo vain alkoi orgaaninen aines lohkolla paranemaan.
 
vaikka rauha ja hilkka tuntuu tuottavan päivässä painonsa verran paskaa, ei nekään ihmeisiin pysty :ROFLMAO: Lietettä meillä ei tule ollenkaan, vaan kaikki kompostoidaan.

tästä saattaa muodostua taas yhenpäiväset talkoot..
 
Eihän tässä ihan suoraviivaista oikotietä onneen ole ja kysymysmerkki itsellekin, miten nurmensiemen lähtee suorakylvöillä savikolla. Itse pistän ne pintaan, en vantaiden kautta syvälle ja moreeneilla on lähtenyt näin kasvuun hyvin.
"Helppoa" olisi jos olisi käytössä useita lohkoja ja nurmen voisi perustaa syksyllä kynnettyyn ja keväällä hyvin muokattuun maahan suojaviljaan joka puitaisiin optimaalisissa oloissa pois ja oljet saataisiin myös kerättyä lohkolta pois.. Mutta tällainen yksi jatkuvassa laidunkäytössä oleva lohko onkin vähän hankalampi juttu. Varmasti se suorakylvöllä nopeaa ja hitaampaa nurmea kasvamaan ja glyfosaatilla ennen kylvöä juolavehnälle kuritusta olisi ne ratkaisun avaimet. Ja luultavasti jonkunlaista lohkon jakamista useampaan syöttölohkoon joita sitten kierrättäisi sopivasti olisi se toimivin ratkaisu tässä.
 
Tuo laiduntavien eläinten määrä ei kyllä ole suuri. Ongelmia tuonkin alan ajoissa syöttämisessä saattaa tulla. Jos sattuisi rutikuiva poutakesä, ei hätää, mutta hyvissä oloissa korsiintunutta suojaviljana olevaa kauraa on käsissä noin puolet pinta-alasta.

Voihan sitä sitten syksyllä puidakin, mutta omanlaisensa talkoot on sitten jyvien kanssa.

Kylmästi jos jättäisi suojaviljan pois ja katsoisi, mitä tulee? Tai jättäisi puolet ajasta ilman tuota suojaviljaa.

Nimimerkillä korsiintuneen laitumen suojaviljan kanssa hankaluuksissa ollut:)
 
Back
Top