Suuri maatalouskeskustelu

Vuorokautinen konaishaihdunta taitaa näillä keleillä olla kolmen millin luokkaa. Ilman lupia saa pohjavettä ottaa 250 kuutiota vuorokaudessa, joten ilman laskutoimituksiakin voi päätellä, että sillä kastelee lähinnä kukkapenkkiä. Saa olla muuten melko hyvä porakaivo, jos tuollaisen määrän irti saa, porareitten vesitakuu taitaa olla luokka 70 kuutiota päivässä.

Pitkillä hellejaksoilla alkaa jo pienemmät vesistötkin olla kriittisiä paikkoja eikä purot tai tavan laskuojat riitä mihinkään. Mutta onhan Suomessa järviä ja jokia, ei taida olla kannattavaa kuitenkaan kuin erikoisviljelyssä.

Edellä kirjoitettu on sitten mutua.
 
Tuli vastaan.

Mikko Paunio

46 mins ·

Israelin vesihuolto on malli kaikille maille, joilla kasvava väestö ja niukat vesivaratkin. Olen itse ollut yhdellä Orot Rabin kivihiililaudevoimalan vieressä olevalla ja sen sähköä käyttävällä desalinaatiolaitoksella, joka tekee makeaa vettä Välimerestä. Nämä laitokset (niitä on muistaaksen viisi) lopetti veden säännöstelyn Israelissa
1f60e.png

Vuorokautinen konaishaihdunta taitaa näillä keleillä olla kolmen millin luokkaa. Ilman lupia saa pohjavettä ottaa 250 kuutiota vuorokaudessa, joten ilman laskutoimituksiakin voi päätellä, että sillä kastelee lähinnä kukkapenkkiä. Saa olla muuten melko hyvä porakaivo, jos tuollaisen määrän irti saa, porareitten vesitakuu taitaa olla luokka 70 kuutiota päivässä.

Pitkillä hellejaksoilla alkaa jo pienemmät vesistötkin olla kriittisiä paikkoja eikä purot tai tavan laskuojat riitä mihinkään. Mutta onhan Suomessa järviä ja jokia, ei taida olla kannattavaa kuitenkaan kuin erikoisviljelyssä.

Edellä kirjoitettu on sitten mutua.
Mutta olihan sitä vettä keväällä ihan perkeleesti ainakin itä-suomessa kun ei enää meinannut imeytyä maahan...
 
Mutta olihan sitä vettä keväällä ihan perkeleesti ainakin itä-suomessa kun ei enää meinannut imeytyä maahan...
Käyttökelpoinen vesi on kenttäkapasiteetti miinus lakastumisraja. Se tulee helteillä käytettyä aika hätäseen ja sen jälkeen ollaan kapllaarisen nousun varassa. Kuten edellä kerrottiin, hikeä maat pärjää eli sellaiset joilla kapillaariteetti on sopiva. Eli ei liian hienot kuten savimaata, joilla se on toivottoman hidas, eikä karkeat joilla se on nopea mitta ei nosta vettä syvältä.
 
Viimeksi muokattu:
Vuorokautinen konaishaihdunta taitaa näillä keleillä olla kolmen millin luokkaa. Ilman lupia saa pohjavettä ottaa 250 kuutiota vuorokaudessa, joten ilman laskutoimituksiakin voi päätellä, että sillä kastelee lähinnä kukkapenkkiä. Saa olla muuten melko hyvä porakaivo, jos tuollaisen määrän irti saa, porareitten vesitakuu taitaa olla luokka 70 kuutiota päivässä.

Pitkillä hellejaksoilla alkaa jo pienemmät vesistötkin olla kriittisiä paikkoja eikä purot tai tavan laskuojat riitä mihinkään. Mutta onhan Suomessa järviä ja jokia, ei taida olla kannattavaa kuitenkaan kuin erikoisviljelyssä.

Edellä kirjoitettu on sitten mutua.
Sitä kun alkaa laskemaan vesimääriä tyyliin x milliä vettä neliölle ( joka ei ole juuri mitään) kertaa hehtaarin neliöt niin huomaa nopeasti että puhutaan niin isoista vesimääristä että hirvittää. Ainakaan oman käsitykseni mukaan mikään porakaivo ei riitä missään järkevissä määrin siihen. Eikä se pohjavesikään käsittääkseni muutenkaan ole hyvä kasteluun. Ja muutenkin kastelu Suomessa nykyhinnoilla taitaa kannattaa vain erikoiskasveilla. Ja silloinkin vain jos saatavilla on joki- tai järvivettä.
 
Ei ole sateita tullut meilläkään. Kai tässäkin jotain pitäisi kasvaa? Vadelmia sain sentään tuosta etualan rinteestä pari kourallista.

BQ3q0XK.jpg

Edit: Ei siis ole omia maita, minun omistukseni rajoittuvat tuhannen neliön ok-tonttiin. Katselin näitä vaan ohi kulkiessani.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole sateita tullut meilläkään. Kai tässäkin jotain pitäisi kasvaa? Vadelmia sain sentään tuosta etualan rinteestä pari kourallista.

BQ3q0XK.jpg
Luultavasti kevätviljaa. Ei tuossa tarvitse puimurilla käydä, lohduton on satonäkymä pahimmin kuivuuden kurittamilla alueilla.

Resizer_16270455120800.jpg
Tuo minun ohra kuitenkin näyttää ohralta. Kesäkuun loppuun asti riitti vesi, siihen asti oli mahdollisuudet hyvään satoon.

Viimeisen kuukauden se on siinä kitunut veden puutteessa ja pakkotuleentunut. Kohta puimaan. Lähtee tuosta jotakin, mutta ei mitään huippusatoa. Huippusatona pidän yli 6 tn/ha.

Kuitenkin tämän kesän kasvustoksi tuo on sademäärä huomioiden ihan ok.

Kevätkosteutta ei pidä hukata. Tuo kuvassa näkyvä kylvetty heti kun oli kylvettävissä, yhtään päivää se ei ollut ylimääräistä kuivamassa. Kylvin ja vuorokauden päästä sai jo sadetta, lähtö oli melko lähelle optimaalinen.
 
Metsän pohja rasahtelee kulkiessa kuin lasimurskalla kävelisi. Mustikka on pitkässä varressa suon laidassa, kankailla ei teeren nokkakaan täyty yhdellä napsaisulla. Puolukka jää pieneksi, olen siitä jo -varma-. Lakka kypsyä humppasee käsiin.
Hittolainen... olin viikko sitten sunnuntaina Oslon Akerselvan yläjuoksulla, järvi/ juoksutusallas on Oslon tärkein juomaveden lähde (kolmesta järvestä), ja siellä löytyi 200m-300m merenpinnan yläpuolella vyöhyke, jossa oli pulleita mustikoita, noh ehkä puolet todella hyvän vuoden sadosta.
Muualla on hyvin vähäistä. Näin neljä korppia, joita ei kaupungissa ole yhtäkään... eli olin kunnon erämaatunnelmissa, ja 15 min kävelymatkan päässä lähinnmästä (viimeiseltä) raitiovaunupysäkiltä.
Sienisadosta tulee aika apaattinen, jollei elokuussa ala alkukuusta sataa, ja suht pontevasti.

Tonne Maridalsvannet-järvelle kävelee jokea seuraten keskustasta noin 1,5 - 2 tuntia, käytännössä koko matka ylämäkeen. Korkeuseroa on vain 160m tuohon laskujoen alkupäähän, mutta vesi on puhdasta, pieniä taimenia näkee joessa, sora-/ kivikkopohjaa yläjuoksulla ja hiekkapohjaakin löytyy. Loistavia uimapaikkoja, vesi on juomakelpoista koska järvi on aidattu, ja kalastus, uiminen jne. siinä on kielletty pinkeän sakon uhalla.

akerselva
 
Viimeksi muokattu:
Ajattele positiivisia puolia. Kuivurissa ei tarvi pyöräyttää kuin pienen hetken, että roskat lähtee. Jos pitää liian kauan niin sitten kolmasosa jyvistäkin katoaa samaan ränniin.:D
Juu positiivisen kautta sitä pitää ajatella, jos sitä on parhaansa yrittänyt että satoakin tulisi ja kuitenkin säät pilaa kaiken niin...
Mullakin on monena keväänä tehnyt kiusaa se runsas olkisato kevytmuokatuilla lohkoilla, ainakaan sitä ongelmaa ei ensikeväänä ole:)
 
Juu, sitä voi itkeä tai nauraa, yhtä vähän se säihin vaikuttaa tekikö sitten kumpaa tahansa, mutta nauraminen on vähän kevyempää pääkopalle..
 
Ainakin täällä minun suunnalla ilmatieteenlaitos lupailee vettä tulevan viikon lopulle. Mahtaako tulla huonoon paikkaan jos nyt alkaa satamaan jatkuvasti vaikka vain kaksi viikkoa?
Suomen säitä lähes 50 vuotta seuranneena voisin sanoa, että ne on nykyään vähän samanlaisia kuin siinä On tämä savotta -videoklipissä, eli " Voi saatanan saatanan saatana, mikkään ei mee ikinä kohtuuvella, saatana!!" Tuntuu, että sitä säätilaa mitä alkaa olla, niin sitä on sitten aina liiallisuuteen asti. Niinkuin nyt tätä hellettä että kaikki kuivuu. Sitä ennen taas satoi keväällä viikkoja.. Mutta tietysti sade hyvää tekisi nyt yleensä, mutta viljan puintiin sitä ei ehkä kaivata. Luultavasti sataa vastaavasti elo, syys ja lokakuun kun kerran alkuun pääsee..
 
Ainakin täällä minun suunnalla ilmatieteenlaitos lupailee vettä tulevan viikon lopulle. Mahtaako tulla huonoon paikkaan jos nyt alkaa satamaan jatkuvasti vaikka vain kaksi viikkoa?
Sateita tosiaan luvataan taas kerrran tännekkinpäin, omalta kohdalta ne sateet ehkä voisivat auttaa vielä noin 16% viljelyksessä olevalle alalle. Antaa tulla vaan, ei tässä puinteihin ole kiire.
Se kuivuuteen tuleentuminen hidastuttaa myös puinteja niille lohkoille joilla jotain puitavaa myös on.

Ja yleensäkkin koko luonto kaipaa vettä aivan valtavasti. Hitto soikoon ne "pihanurmikot" jotka sammaleella saattaa ensikin vuonna menettää vihreytensä. :cool:
 
Voittaisinpa jossain lotossa muutaman miljoonan. Ryhtyisin maanviljelijäksi
Ensin ostat 100 ha kohtuullista peltoa. Meni milli.
Sitten traktorin, puimurin , työkoneet , tuotantosuunnasta riippuen mahdollisesti viljankuivaamo, viljalle varastotilaa, meni 2 millä lisää.

Nyt olet kolme polttanut, tuotantopanoksiin sitoutuu muutama kymppitonni lisää.

Onnea ja menestystä, siitä se lähtee:).
 
Back
Top