Suuri maatalouskeskustelu

Katso liite: 41885
No, ei tässä minunkaan niittokoneessa mitään varsinaista kehumisen aihetta ole.

Hihnaremontin jälkeen meni hihnapyörän laakerointi. Takimmaisen laakerin pettäessä hinhapyörä alkoi hangata suojakotelon seinämään.

Siinä ja tässä, ettei palanut koko kone. Vahinko ei olisi ollut suuri. (Vetotraktorin palaessa samassa hötäkässä olisi voinut jo loivasti alkaa v.t.ttamaan.)
Ei näemmä siihenkään ole laitettu rasvanippaa vaan kestovoideltu laakeri. Helpossa paikassa olisi "pruutata" vaseliinia laakeriin.
Kironnut puimuria kanssa kun ei ole mahdollista laakereita voidella, no onhan siinä niitä voideltaviakin paljon mutta joo, jotkut taas kiroaa kun joutuu niin paljon päivittäin rasvaprässiä tunkemaan ahtaisiin paikkoihin.:rolleyes:
 
Vaikuttaa lehmämäärä lisääntymisen sijaan vähenevän. Suunnitelman mukaan nyt piti olla kolme, tällähetkellä tallissa on yksi. Hilkka näemmä lähti naapuriin kesää viettämään (tarjosivat kyllä tilalle bussin kokoista holsteinia, en ottanut) ja Rauha panttaa vasikkaa vissiin jouluun asti. Rauhaa ei kiinnosta yhtään Hilkan kylillä luuhaaminen, eikä kyllä mikään mukaan. Tänään se kävi ovella toteamassa että on paska keli, pitäkää tunkkinne ja käveli takaisin karsinaansa.

porukan alfa-uros, palliton poni on aivan sijoiltaan tämmöisestä lehmien omavaltaisesta toiminnasta. Sillä alkaa hihna vinkumaan vähemmästäkin sekoilusta ja nyt sen feng shuit on aivan nyrjähdyksissä, koska se rusina-aivoinen törppö ei tiedä huutaisko hilkkaa kotiin laitumen toisessa päässä vai portilla rauhaa ulos, se pyörii päämäärättömästi ympyrää mikä taas käy yleensä fiksun ja tasaisen suomentamman hermoon... ja ja ja.

vettäkin on tullut niin kivasti että sorsajahtiin voi luultavasti käydä ihan tässä kotipihalla. Laitoin kokeeksi kumiankan isoimpaan lätäkköön kellumaan ja totesin että hyvältä vaikuttaa. Mies ikävä kyllä sattui paikalle kyselemään tyhmiä ja pilasi koko sorsastussuunnnitelman. Uhkasi kutsua anopin kylään mikäli löytää mut pihasta ammuskelemasta kumiankkoja (miehet on ihan uskomattomia ilonpilaajia).

on siitä kaatosateesta muutakin iloa, vuohilla maitomäärät kasvaa kohisten kun lypsää taivasalla. Vettä kun tulee riittävästi niin maitoämpärissä on äkkiä litra ylimääräistä (on muuten kyrvästanialaisten lapsisotilaiden toppahousuilla ihan uskomaton imukyky, satalitraa minuutissa ihan kevyesti)

ihan mahottoman hyviä hiirestäjiä nuo vanhanajan maatiaiskissat, tuli talvella haalittua niitä kolmin kappalein. Nyt ne on kesällä päässyt tositoimiin, vasta on mennyt 5 ankantipua ja jokunen kaninpoikanen. Näistä kunnia hansulle ja pirrelle. Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakon tositoimihan tosiaan oli lykkiä pirre paksuksi ja sen jälkeen siirtyä konsulttihommiin. Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakko on ilmeisesti vielä vähän etsikko-vaiheessa oman seksuaalisen identiteettinsä ja minuutensa kanssa koska pirren sijaan se edelleen keskittyy tuhertamaan villasukkien ja mäyräkoiran kanssa.

tupakka ja siiderisato vaikuttaa huomattavan hyvältä. Mansikoitakin tulee vaikkei mulla ollutkaan sitä ukrainalaista erikoisosaajaa niitä laittamassa, että kyllä se tästä.
 
Tiedä vaikka Pikku- Herkosta tulisi liekki-sonnin tasoinen suurjulkkis, youtubet ja kaikki... En tosin toivo Houdinimaisia taipumuksia ko. elikolle.
 
Tiedä vaikka Pikku- Herkosta tulisi liekki-sonnin tasoinen suurjulkkis, youtubet ja kaikki... En tosin toivo Houdinimaisia taipumuksia ko. elikolle.

no Herkon isosisko on karannut naapurin teinilehmälaumaan (ja äsken siitä ohi mennessäni havaitsin sen viihtyvän ilmeisen hyvin siellä), että potentiaalia on. Ilmoitin Herkon nautarekisteriin mahtipontisesti siitoseläimeksi, mitä se kyllä toki onkin kun on kerran ainoa maailmassa niin ei sitä vakuumiin olla jauhamassa
 
Just olin sanomassa että ompa söpö ja hyvänmakuisen näköinen...
 
Niitto alkoi. Nyt viikko poutaa, eikä konerikkoja, jookos-kookos :rolleyes:
 
Juuri tulin hukkakaurakierrokselta ja kyllä v-tuttaa!:mad: Ei siitä että olisi paljonkin joutunut kantamaan niitä hukkiksia vaan ihan kästtämättömän huonoista viljelyksistä.
Pellot näyttää kauempaa ihan hyviltäkin mutta siellä kävellessä näkyy miten harvaa se on ja paljon tähkiä joitten mitta vain pari senttiä, siis ohra kyseessä.
Kaurat selvinneet kuivuudessa vähän paremmin muttei kehumista niissäkään.

Puinnit menee nopeasti läpi jos maat vaan silloin kantaa.
 
Ja kaksi tuntia myöhemmin riskinotto kostautui ja ensimmäiset niitokset kastuivat :D.

No, onneksi aika pieni ja pikainen kuuro isomman rintaman reunasta. Oli aika fifti-siksti miten menee. Parempana kesänä ei aiheuttaisi toimenpiteitä, mutta nyt olivat jo valmiiksi vähän kosteita.
 
Veljet, olisi pientä mietintää menossa. Miten saan kätevästi naapurin ja oman rajan tuntumaan mäynnyistä tai koivuista tms. näkösuojaa n.60-70M päähän. Tontiltani löytyy lyhykäsiä 10-30 cm männyn sekä koivun taimia runsaasti siirrettäväksi, vai haenko Hankkialta tms. jotain. Rajaa on jotain 70 metriä ja se on mäntykangas maastoa, kankaan alla kivikkoa ja varjoa riiittää, ilmansuunta on länsi/ luode johon taimia laittaisin. Riittääkö reikä rautakangella ja taimi siihen ?. Auttaako taimien täsmä kastelu (onnistuu) tai jokin muu menetelmä että kasvu onnistuu?.
 
Veljet, olisi pientä mietintää menossa. Miten saan kätevästi naapurin ja oman rajan tuntumaan mäynnyistä tai koivuista tms. näkösuojaa n.60-70M päähän. Tontiltani löytyy lyhykäsiä 10-30 cm männyn sekä koivun taimia runsaasti siirrettäväksi, vai haenko Hankkialta tms. jotain. Rajaa on jotain 70 metriä ja se on mäntykangas maastoa, kankaan alla kivikkoa ja varjoa riiittää, ilmansuunta on länsi/ luode johon taimia laittaisin. Riittääkö reikä rautakangella ja taimi siihen ?. Auttaako taimien täsmä kastelu (onnistuu) tai jokin muu menetelmä että kasvu onnistuu?.
Männylle kannattanee lapiolla laikuttaa (https://www.luke.fi/kehityshyppy/metsanhoitotieto/maanmuokkaus/305-2/515-2/) ja sitten istuttaa laikkuun (https://www.luke.fi/kehityshyppy/metsanhoitotieto/istutus-2/istutus/istutus-laikkuun/).
 
Back
Top