SUURI RESERVILÄISKESKUSTELU

Second

Eversti
baikal kirjoitti:
Amatsoni on arvellut, että nyt otetaan ballerinoilta luulot pois poikkeen.
No itsellä on tullut vastaan ihan joutavaa mutinaa ihan joutavasta asiasta. Joku wanha herra perseillee kurssilla kuin lavatansseissa ikään, häintä kehoiteitaan olemaan hiljaa kun kurssin johtaja tai joku muu kouluttaja puhuu niin eihän siitä mitään tule, ei ainakaan hiljaista. Sitten joku vähemmän "reserwiläistä ymmärtävä" tolokun kouluttaja antaa huomatuksen hieman karkeaan sävyyn ja jopa suu loksahtelee auki ja alkaa kuiske että onpa olevinaan sotaherra. Millään tavalla meidän seinoreita kohtaan vitustelematta, mutta minun nähdäkseni erityisesti jotkut vanhemmat miehet on niitä joita on sitten pirun hankala saada "ruotuun". Lieneekö sitten ikä ja asenne taustalla vaikuttaa, wanhat jäärät kai ne taipumattomimpia juuri on asiassa kuin asiassa.

Toki tässä on ongelmia sekä kouluttajien kuin koulutettavien asenteissa. Jälkimmäiset odottaa aktiivista vuorovaikutteista keskustelua (enemmän tai vähemmän) joutavasta asiasta makkaran paiston lomassa kun taas ensimmäiset haluaisi kohdella reserwiläisiä enemmän kuin varusmiehiä joille ei aina välttämättä tarvitse tai jaksa perustella asioita vaan ne pitää tehdä mutisematta ja palaute pitää ottaa vastaan mukisematta. Vähän ääriesimerkkin omaisesti.

Voi toki olla että tuossa Jarpin mainitsemassa tapauksessa ei asia ole ihan näinkään... Eipä tuokaan ihme olisi, meitä on moneen junaan.
 
Mosuri

Alokas
BAN
baikal kirjoitti:
Amatsoni on arvellut, että nyt otetaan ballerinoilta luulot pois poikkeen.
Saman tyylistä touhua olen havainnut MPK:n kursseilla viime aikoina. Kaikenlaisia kääpiökukkoja, kekkuleita ja entisiä alokaskouluttajia on alkanut esiintyä kouluttajina kursseilla. Kurssiohjelmiin on alkanut ilmestyä sulkeisia jne.. Myös kurssin kouluttajien ja kurssilaisten perustavanlaatuista eroa on alettu korostaa. Ei ole sopivaa, että kurssilainen puhuu kouluttajalle tauolla ja esim. sodessa käynti tauolla voidaan kieltää jne... Osa kouluttajista ja huollon "vääpeleistä" jopa elvistelee rähinäremmeillä ja roikottelee suupielestään jotain omaa mulkkuaan huomattavasti suurempaa sikaria.

Eli ehkä siellä MPK:ssa on ymmärretty, että sotilaallisuus = alokaskoulutus.
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Mosuri kirjoitti:

Aluetoimistoko lie ohjeistanut? Vai ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen?
 
KorpiSISSI

Kenraali
Jarppi kirjoitti:
Sainpas hetki sitten mielenkiintoisen puhelinsoiton. Eräs reserviläinen, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka kanssa minun piti mennä pari vuotta sitten Säkylään torjuntakomppaniakurssille, soitti ja kertoi viikonloppuisen tapauksen. Hänen piti soittaa jollekin henkilölle, jolla on sama sukunimi kuin allekirjoittaneella, mutta soittikin minulle, joka olin ilmeisen väärä henkilö, mutta kertoipa kuitenkin tilanteensa minulle, koska olen kuitenkin ollut edes jossain määrin MPK:n touhussa mukana.

Oli kuulemma ollut viime viikonloppuna kohteensuojauskurssilla Hämeenlinnassa, jossa kurssin vääpelinä oli toiminut joku naispuoleinen henkilö ja joka oli kuulemma simputtanut ilmeisen raskaasti ja muutenkin käyttäytynyt törkeästi. Soittaja kertoi ottaneensa yhteyttä Kanta-Hämeen piiritoimistolle, mutta ilmeisesti mitään ei ole asian eteenpäin viemiseksi tehty.

Kysynpä, että oliko joku palstalaisista kyseisellä kurssilla ja onko kyseinen tilanne taltioitunut jonkun mieleen?

Oli vähän vaikea ottaa asiaan kantaa, mutta kehotin ottamaan yhteyttä piiriin tai jos ei tapahdu, niin keskustoimistolle.

rem
Hmm.. kyseinen henkilö lienee joutunut nuorehkon naispuolisen, kohdetta suojaavan osaston johtajana toimineen upseerin käskytettäväksi.
Käsketty viestimiehen tehtävä ja siihen liittyneet käskytykset eivät tainneen kyseistä herraa miellyttää.
Asia lienee jo hoidossa ja taistelija on saanut opastusta siihen, että nuorempiankin naispuolisia esimiehiä on toteltava ja käsketty tehtävä hoidettava tinkimättömästi. :a-smiley: Ei ole aina kyse simputuksesta vaikka nainen käskee. :camo:
 
22499

Korpraali
Jos kyseessä on ollut PVn tilaama koulutus niin tällaista ei ole käsketty vaadittu tai haluttu. Päinvastoin kouluttajavalinnassa on säännönmukaisesti pyritty eroon näistä lieveilmiöistä. Kouluttajaoikeudet menettää helpommin kuin ne saa asioilla on kyllä usein kaksi puolta
 
22499

Korpraali
ja itse itseäni jatkaen oikea tasa tilatussa koulutuksessa on antaa palautetta PVn asettamalle tapahtuman johtajalle ei MPKlle. Asiaa voisi kuvata niin että valtio omistaa sirkuksen sirkusteltan ja yleisön ja tavallaan palkkaa sirkuksen esiintyjät jotka ovat näitä vapaaehtoisia. MPK ei johda tilattua koulutusta
 
KorpiSISSI

Kenraali
22499 kirjoitti:

Kyse ei ollut pv:n tilaamasta koulutuksesta ja kyseinen naispuolinen reservinupseeri oli koulutettavana ja toimi asianmukaisesti. Tosin tilanteiden noopeatempoisuus kiristi johtajan pinnaa ja hän käskytti stressautuneena ehkä tiukemmin, kuin norm. pienemmän ressin alaisena (nimim.sivusta seuranneena). Käskytyksen kohteeksi joutunut, suurikokoinen n.40v "herrasmies" ei ole armeijaa käynyt ja ehkä hieman sovinistisesti suuntautunut, koki väärytenä sen että "pikkutytöt hyppi nenille".
..asia lienee rauhottumaan päin..
 
Second

Eversti
KorpiSISSI kirjoitti:
Jarppi kirjoitti:
Sainpas hetki sitten mielenkiintoisen puhelinsoiton. Eräs reserviläinen, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka kanssa minun piti mennä pari vuotta sitten Säkylään torjuntakomppaniakurssille, soitti ja kertoi viikonloppuisen tapauksen. Hänen piti soittaa jollekin henkilölle, jolla on sama sukunimi kuin allekirjoittaneella, mutta soittikin minulle, joka olin ilmeisen väärä henkilö, mutta kertoipa kuitenkin tilanteensa minulle, koska olen kuitenkin ollut edes jossain määrin MPK:n touhussa mukana.

Oli kuulemma ollut viime viikonloppuna kohteensuojauskurssilla Hämeenlinnassa, jossa kurssin vääpelinä oli toiminut joku naispuoleinen henkilö ja joka oli kuulemma simputtanut ilmeisen raskaasti ja muutenkin käyttäytynyt törkeästi. Soittaja kertoi ottaneensa yhteyttä Kanta-Hämeen piiritoimistolle, mutta ilmeisesti mitään ei ole asian eteenpäin viemiseksi tehty.

Kysynpä, että oliko joku palstalaisista kyseisellä kurssilla ja onko kyseinen tilanne taltioitunut jonkun mieleen?

Oli vähän vaikea ottaa asiaan kantaa, mutta kehotin ottamaan yhteyttä piiriin tai jos ei tapahdu, niin keskustoimistolle.

rem
Hmm.. kyseinen henkilö lienee joutunut nuorehkon naispuolisen, kohdetta suojaavan osaston johtajana toimineen upseerin käskytettäväksi.
Käsketty viestimiehen tehtävä ja siihen liittyneet käskytykset eivät tainneen kyseistä herraa miellyttää.
Asia lienee jo hoidossa ja taistelija on saanut opastusta siihen, että nuorempiankin naispuolisia esimiehiä on toteltava ja käsketty tehtävä hoidettava tinkimättömästi. :a-smiley: Ei ole aina kyse simputuksesta vaikka nainen käskee. :camo:
Kappas perkelettä. Aika lähelle osuin tämän version mukaan. :salut:
 
22499

Korpraali
MPKn muussa koulutuksessa ei ole upseereita on vain koulutettavia ja kouluttajia Jos niissä joku sotilasarvoilla esiintyy on se jo pelkästään asia josta pitäisi ottaa yhteyttä keskustoimistoon. Asia kun perustuu lakiin puolustusvoimista lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja PEn antamaan hallinnolliseen määräykseen
 
vehamala

Kenraali
Mod

Hyvin yksinkertainen sääntö: reserviläisellä voi olla sotilasasu merkkeineen vain KH:ssa tai VEH:ssa eli PV:n tilaisuudessa.
Sitten on näitä harvoja poikkeuksia joistain juhlatilaisuuksista tms. , mutta pääsääntö on helppo.
 
KorpiSISSI

Kenraali
22499 kirjoitti:
MPKn muussa koulutuksessa ei ole upseereita on vain koulutettavia ja kouluttajia Jos niissä joku sotilasarvoilla esiintyy on se jo pelkästään asia josta pitäisi ottaa yhteyttä keskustoimistoon. Asia kun perustuu lakiin puolustusvoimista lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja PEn antamaan hallinnolliseen määräykseen
Arvomerkit ja arvot ei luonnollisesti olleet käytössä.. Sori kun paljastin ko. koulutettavan johtajan olleen sellainen (resups). Ei asia muutu siitä vaikka kyseessä oli siviili, joka oli asetettu johtajan asemaan. Hyvin kuitenkin kyseinen nais-siviili hoiti hommansa, vaikka tämä yksi mies-siviili ei ollutkaan tyytyväinen kohteluunsa.
 
Mosuri

Alokas
BAN
KorpiSISSI kirjoitti:
22499 kirjoitti:
ja itse itseäni jatkaen oikea tasa tilatussa koulutuksessa on antaa palautetta PVn asettamalle tapahtuman johtajalle ei MPKlle. Asiaa voisi kuvata niin että valtio omistaa sirkuksen sirkusteltan ja yleisön ja tavallaan palkkaa sirkuksen esiintyjät jotka ovat näitä vapaaehtoisia. MPK ei johda tilattua koulutusta
Kyse ei ollut pv:n tilaamasta koulutuksesta ja kyseinen naispuolinen reservinupseeri oli koulutettavana ja toimi asianmukaisesti. Tosin tilanteiden noopeatempoisuus kiristi johtajan pinnaa ja hän käskytti stressautuneena ehkä tiukemmin, kuin norm. pienemmän ressin alaisena (nimim.sivusta seuranneena). Käskytyksen kohteeksi joutunut, suurikokoinen n.40v "herrasmies" ei ole armeijaa käynyt ja ehkä hieman sovinistisesti suuntautunut, koki väärytenä sen että "pikkutytöt hyppi nenille".
..asia lienee rauhottumaan päin..
Kyseinen kaveri on saanut "porttarin" vissiin useampaankin paikkaan- eli kursseile ei kyseistä herraa huolita. Vakavasti kannattaa harkita samaa käytäntöä koko MPK koulutuksen osalta. Mies on aikoinaan vapautettu asepalveluksesta- kyseisen herran tavanneet kyllä tajuaa, ettei vapautus tullut allergioiden vuoksi...
 
KIM

Majuri

Olin tässä kyseisessä Parolan harjoituksessa. Simputukseksi kutsuttua tapausta en nähnyt, mutta tiedän tämän henkilön jonka on kirjoitettu kertoneen tulleensa simputetuksi. Olen ollut arviolta 5 kertaa aikaisemmin hänen kanssaan samassa harkassa. Mielestäni on toisaalta hyvä, että näitä Sven Tuuvia on mukana toiminnassa. Kyllä yksi hitaampikin kaveri ryhmässä mukana menee. On johtajien ja kurssilaisten kannalta opettavaista kun on joku perään katsottava mukana. Olen ihan varma, että seuraavassakin sodassa johon Suomi joutuu, on mukana heikompaakin ainesta. Itse asiassa kuka tahansa meistä saattaa paineen alla muuttua perään katsottavaksi. Ko. henkilössä minua tosin harmittaa rivot ja epäasialliset puheet, mutta on niitä rääväsuita meillä piiripäällikköä myöten. Ko. henkilö on omien sanojensa mukaan saanut porttikiellon oman paikkakuntansa harjoituksiin. Toivottavasti hänet huolitaan meidän piiriin edelleen. Kaveri on erittäin innokas ja vaaraton (paitsi viholliselle). Havaintojeni mukaan hän tottelee hyvin käskyjä ja korvaa parikin tavallista miestä oikean paikkaan laitettuna.

Itse olin tällä kertaa sisseissä reilun vuoden kertaustauon jälkeen. Kivaa oli, vaikka kunto oli heikohko reilun kuukauden sairastelun päälle. Ilmeisesti sovellun sissiksi hyvin kun olin niin huomaamaton, että joukkueenjohtaja huomasi minun olevan harjoituksessa mukana vasta kun lähdettiin huoltoon ja varusteluovutukseen ;).
Johtajuutta voitas kyllä seuraavaan kaksipuoleiseen taisteluharjoitukseen vähentää. Jos hyviä johtajia ja päälliköitä on liikaa niin hommat ei toimi. Parempi yksi huono johtaja kuin 5 hyvää!

Kerroppas korpisissi mikä porukka iski meidän ketjun vasempaan päähän meidän vikassa hyökkäyksessä (n. klo 7:25)? Ja miten ne sattuikaan olemaan siellä niin sopivasti? Olin itse ketjun vasemmassa päässä puun takana ja pidin lääkintätunnuksellista miestä jyvällä muutaman minuutin kun muu ryhmä ryömi lähemmäs. Koitin katsoa välillä vasemmallekin, mutta en erottanut siellä kuin keltaliivisiä. Meidän tulen avauksen jälkeen ehkä 10 sekunnissa sieltä tuli tien yli avorivissä ryhmä tai vajaa päälle ja jyräs meidät. Sain "tiputettua" sen lämärin ja jonkun toisen aseettoman herran autojen välistä. En tiedä olisinko saanut yhtään niitä vasemmalta hyökkääviä tiputettua ennen omaa kuolemaa. Mulla oli hyökkäykseen lähtiessä 2 paukkupatruunaa, joten piti huutaa jo laukaustakin. Omassa ketjussa taistelijat ei havainneet ajoissa vasemmalta kohdistuvaa hyökkäystä. Olivat niin innoissaan kun pääsivät yllättämään vartiomiehen ja teltat.
 
KorpiSISSI

Kenraali
KIM kirjoitti:
..

Olivatkohan niitä "vatsajalkaisia kiinijuoksijoita", jotka nappasivat vanginkin 3s:ssa? ..heillä kun oli tapana saapua paikalle yllättäen ja poistuivat välittömästi tehtävänsä suoritettuaan.. Koko vastasissiryhmä oli kuntotasoltaan 3000m+ coopperissa (ja metsässä)...pois luettuna minä, mutta koiran kans on helppo liikkua nopeen ja pitempiäkin jaksoja kun on liina vyötäsillä ja koira vetää vauhtia.
Kiertelin koiran kanssa sunnuntai aamuna pääasiassa sissien selustassa.
Pääsin muutaman sissin persuksiin edestä katsottuna vasemmalla siivellä siinä aamun ensimäisessä iskussa. Mutta toisessa iskussa irtautuvia sissejä saartaessani olivat nämä nopsajalat ehtineet ottaa kiinni juoksemalla koko partion, eikä koira saanutkaan luvattuja makupalojaan :camo:
 
KIM

Majuri
ei ne nyt ihan kaikkia juossu kiinni. Joutu kylläkin ottaan kädet pois taskuista. Ihan hauska veto toi kiinnijuoksu, vaikka ammuttiinhan me ne tuliylläkössä juuri ennen kiinnijuoksuyritystä. Tietääkseni ne sai juostua vaan yhden kiinni. Kiinnijuostu oli kans +3000 miehiä. Sillä jäi rynkyn remmi kiinni puuhun ja meno hyyty toppas siihen. Ei silti oli meidätkin jo ammuttu pariin kertaan ennen juoksua edeltänyttä tuliylläkköä. Etkä sinä korpisissi niin kovin sankari siinä tilanteessa ollut ampusin sut sinne mettään pariinkin kertaan. Tasit olis jees.
 
KorpiSISSI

Kenraali
KIM kirjoitti:
..Etkä sinä korpisissi niin kovin sankari siinä tilanteessa ollut ampusin sut sinne mettään pariinkin kertaan. Tasit olis jees.
No just joo.. kun en saanu koiraa päästää irti. Kuonokoppa olis jees. koira tyrkkäis kumoon eikä pururiskiä olisi. Tuo koira kun oli ainoa aseeni. Hmm. ethän sinä vaan aseetonta "siviiliä" ampunu? :a-shocked: Sinäkö se käännyit ja ampusit kun kielsin "zot", koska koira olis ollut 2m päästä kiinni persmuksissa ennen kuin asetta ehtis kääntää. Onneksi oli lyhyellä liinalla. Eipä taseista tai kaseista ole vielä koiran käyttöä simuloimaan. Koirassa on kyllä sankarikoira-ainesta, itsessäni en sitten millään. Realisti säilyy hengissä pidempään.
Hmm.. "PURUSIMULAATTORI" ..siinäpä seuraava kehityskohde.
 
Tuohon taisteluun osallistuneena tiedän että nopeat voittaa hitaat.Sissit eivät osanneet varoa että heihin isketään sivustalta.Sen jälkeen lähti vastasissien kostopartio saalistamaan.Sissit löytyivät tupakansavun perusteella,sitten kauhea selitys että he ovat lopettaneet vihollisuudet.Ei meille tullut tietoa siitä.Tilanne piti olla päällä klo 8 asti.Tämä tuhoaminen/vanginotto tapahtui klo 7.50.Yhdestä Supersissistä oli luvattu jopa palkkio vankina?.Pidetään peli pelinä ja aikataulu pitää.Yksipuolinen aselepo on omaehtoinen luovuttaminen. Muuten ihan hyvä harjoitus.
 
KorpiSISSI

Kenraali
Ylivänrikki kirjoitti:

Yli-Vänskä on oikeassa. Soveltava vaihe oli sovittu päättyväksi klo 0800.
..ja koko joukkue meni sikaaria savutteleva johtajan mukana.. OI-VOI :a-kiss: (onneksi en ollut tuolla sissijoukossa, kun itsellänikin tuo savukuri lipsuu)
Miten se ny menikään .. ääni-valo-tuli ... ja SAVU-kuri :a-huh:

Noh .. Takasin aiheeseen.

Kyllä sentään suomalainen ressuarmeija on monimuotoisuudessaan ja oikealla asenteella toimiva ratkaisu. Tehtävät kun sovitataan kykyjen ja taitojen mukaan, kaikkiin hommiin löytyy tekijänsä.

Jopa tuon KIMin mainitseman "swenin" ottaisin mielelläni suojamieheksi. Tekee tasan tarkkaan sen mikä käsketään, kunhan selkeästi ohjeista ja perustelee käskyn ja huomioi kykynsä. Oli harjoituksen turvallisuuden kannalta hyvä ettei häntä käsketty kiinniottotehtäviin, vaikka sekin olis taatusti onnistunut häneltä ja jokainen sissi olis noudettaessa lähtenyt mukaansa ihan mukisematta ..kaksikin kerrallaan. Eräässäkin harjoituksessa hän vastasi yksinään ryhmää ja toimi kuten esikuvansa Koljonvirralla, kun oli täsmällisesti ohjeistettu ja käsketty.

Mitä mieltä olette, löytyykö jokaiselle suomalaiselle paikkansa tosipaikan tullessa ja tartteeko kaikkia valmiuttaa valtion toimesta kykyjensä mukaisiin tehtäviin, jopa aseistettuna?
..vai onko kyse vaan alle 35v terveiden, superkuntoisten ja kaikin puolin henkisestikin nohevien "yksinoikeudesta" tai velvollisuudesta?
 
Mosuri

Alokas
BAN
KIM kirjoitti:
Olen ollut arviolta 5 kertaa aikaisemmin hänen kanssaan samassa harkassa. Mielestäni on toisaalta hyvä, että näitä Sven Tuuvia on mukana toiminnassa. Kyllä yksi hitaampikin kaveri ryhmässä mukana menee. On johtajien ja kurssilaisten kannalta opettavaista kun on joku perään katsottava mukana. Olen ihan varma, että seuraavassakin sodassa johon Suomi joutuu, on mukana heikompaakin ainesta. Itse asiassa kuka tahansa meistä saattaa paineen alla muuttua perään katsottavaksi. Ko. henkilössä minua tosin harmittaa rivot ja epäasialliset puheet, mutta on niitä rääväsuita meillä piiripäällikköä myöten. Ko. henkilö on omien sanojensa mukaan saanut porttikiellon oman paikkakuntansa harjoituksiin. Toivottavasti hänet huolitaan meidän piiriin edelleen. Kaveri on erittäin innokas ja vaaraton (paitsi viholliselle). Havaintojeni mukaan hän tottelee hyvin käskyjä ja korvaa parikin tavallista miestä oikean paikkaan laitettuna.
Ahaa nyt tästä kaverista leivotaan jo Sven Hasselin Pikkuveljeä. Hyvinhän sitä mies sopii sotilaaksi jos käskyjen totteleminen ei luonnistu, keskittymiskyky on heikko, samoin kuin stressin sietokyky ja "monimutkaisten" asioiden kuten aseen puhdistamisen kanssa on vaikeuksia. Ei muuten ole ensimmäinen välikohtaus jonka kaveri on aiheuttanut- mutta kuvaa hyvin tyypin arvostelukykyä. Toisaalta kaveri kehuu kursseilla olevansa jonkinlainen sissi. Kannattaa muistaa, että rikkinäinenkin kello näyttää kaksi kertaa vuorokaudessa oikein... Toivottavasti noi Sven Tuuva jutut lohduttaa sitä kaveria jonka silmästä kaivetaan sysäriä pois?

Olisi ehkä syytä aloittaa uusi käytäntö: jos MPK:n sotilaalliselle kurssille pyrkii varusmiespalvelusta käymätön, olisi kyseiselle miehelle/naiselle syytä soittaa ja kysellä motiiveja kurssille osallistumiselle.
 
On totta että jotkut tarvitsevat enempi "peräänkatsomista" ja turvallisuus ennen kaikkea. Kokemukseni mukaan homma onnistuu kun kyseisen kaltaiset henkilöt sijoitetaan tehtävään, jossa olevat joukon johtajan, tai muun vastuullisen henkilön lähipiirissä (esim. Lähetti, Suojamies, Vartiomies). Hyvin on homma pelannut tällä tavoin. Itselläni oli varusmiesaikana sissiryhmässä mies, joka ei oppinut kunnolla erottamaan vasenta oikeasta eikä osannut suunnistaa ennenkuin käytin päivän aikaa henkilökohtaiseen tutorointiin. Metsässä tuli hänen muut kyvyt esille. Oli pyyteetön tekijä ja yritti aina parhaansa eikä "lusmuillut" koskaan. Toinen ryhmäni kaveri oli "vankilakundi", joka lusmuili kaikessa mahdollisessa. Hänet sain toimimaan ryhmän osana järjestämällä tilanteita, joissa hän joutui vastaamaan tekemättä jättämistään muulle ryhmälle. Ryhmäkuri toimi ja mies järjestyi ruotuun, tehden tehtävänsä.

Em. swen aiemmissa harjoituksissa noudattanut käskyjä tinkimättömästi. On ryhmän johtajan tehtävä tarkistaa sysärit ennen aseen käyttöä, kuten muutkin turvallisuusjutut ovat johtajan vastuulla .. Sitten on hieman eri asia jos johtajien pinna on lyhyt ja ovat muutenkin stressiä kestämättömiä. Tämmöiset johtajat eivät pysty hallitsemaan "poikkeavia" ihmisiä, eivätkä kunnolla muutoinkaan toimimaan paineen alla. Kyse on myös siitä, minkälaisen vastuun johtaja on kykeneväinen hallitsemaan. Tilannejohtaminen on ennen kaikkea IHMISTEN johtamista ja itse näen tämmöiset haastelliset tapaukset haasteena ja oppimismahdollisuutena myös itselleni. Jos tuntuu siltä että jollekkin ei voi asetta antaa, on hänet asetettava johonkin muuhun tehtävvä, jonka kokee haasteellisena mutta suoriutuu.
Tehtäviä kyllä riittää ja miehistä on aina pulaa.

PV:n tilaamat VEH ja kohdennetut KH -koulutustapahtumat ovat sitten toinen juttu. Osallistuja- ja kouluttajavalinnat suorittaa ko. aluetoimisto, samoin raamittaa koulutussisällön siihen liittyvin vaatein ja niillä mennään.
 
Top