HS: Helsinki pyytää turvallisuusselvitystä suurmoskeijan rahoituksesta – huolena mahdolliset kytkökset ääri-islamiin
Pia Jardi, Abdessalam Jardi, Anas Hajjar, Mohammed Hussein Omer ja Ilari Rantakari ovat suurmoskeijaa ajavan Oasis-säätiön hallituksen jäseniä. (KUVA: Kimmo Räisänen)
Bahrain on lupautunut koordinoimaan hankkeeseen varoja Persianlahden maista.
Helsingin kaupunki pyytää ulkoministeriöltä turvallisuusselvitystä Helsinkiin mahdollisesti tulevan suurmoskeijan rahoitusjärjestelyistä,
kertoo Helsingin Sanomat.
Kaupungin ja Suomen turvallisuusviranomaisten huoli on lehden mukaan se, että ulkomaalaisten rahoittajien myötä islamilainen ääriajattelu voisi lisääntyä Suomessa. Järjestelyjen turvallisuudesta on määrä tehdä myös Suojelupoliisin arvio.
Moskeijahankkeen kustannusarvioksi on kerrottu noin 110–140 miljoonaa euroa. Tästä summasta suurin osa on hankkeen ydinryhmän mukaan tulossa Persianlahden maista. Moskeijan varainhankinnan järjestäjäksi on valikoitunut Bahrain, jolla on läheiset suhteet muun muassa Saudi-Arabiaan.
HS:n mukaan Helsingin kaupunkia, sisäministeriötä ja Suomen shiiayhteisöä huolettaa rahan tulo hankkeeseen maista, joissa pääuskontona olisi sunnilainen wahhabismi. Wahhabismi on esimerkiksi Saudi-Arabian valtionuskonto.
Moskeijahankkeen vetäjät ovat HS:n mukaan sunnimuslimeja, samoin mahdolliset ulkomaiset rahoittajat. Entinen suurlähettiläs
Ilari Rantakari on aiemmin kertonut Bahrainin ilmaisseen halunsa rahoittamaan moskeijan imaamien koulutusta.
Muna vai kana?
Suurmoskeijaa ajavan Oasis-säätiön ydinryhmä on HS:n mukaan korostanut hankkeen suomalaisuutta ja suomalaisten täyttä määräämisvaltaa asiasta. Oasis-säätiön hallituksessa istuvat Ilari Rantakarin lisäksi
Abdessalam Jardi,
Anas Hajjar,
Mohammed Hussein Omer,
Muttaqi Khan ja
Pia Aiyad.
HS:n mukaan hankkeen ydinryhmä ei ole kertonut tarkemmin muista rahoittajista. Oasis-säätiön sekä Kiinteistöviraston tonttiosaston päällikön
Sami Haapasen mukaan rahoittajia on hankala kerätä ilman merkittyä tonttia tai suunnitteluvarausta. HS kuvailee tilannetta muna-kana-ilmiöksi.
– Meillä on aikanaan sitten toimittaa lista Supolle, viranomaisille ja medialle, Abdessalam Jardi kertoo HS:lle.
Suomessa on sunnimuslimeja noin 70 000, shiiamuslimeja noin 10 000. Islamin päähaarojen edustajilla on omat moskeijansa. Suurmoskeijasta tulisi HS:n mukaan pääasiallisesti sunnimuslimien kokoontumispaikka.
HS:n mukaan Bahrain ja Saudi-Arabia kytkeytyvät salafismiin, josta kumpuaa sunnilainen ääri-islam.