Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Jep, karhu tuli vastaan koulumatkalla, tyttö muna-asentoon, karhu kävi nuuskimassa ja painoi tassullakin selästä.Luitteko sen jutun, missä 12-vuotias tyttö kohtasi karhun, oliko se toissapäivänä vai eilen?
Niin no, pärjättiin kyllä paremmin ilman tätä nykyistä suurpetokantaa. Hirvijahtiin on päästy susien seassa vasta kahtena päivänä. Älyttömällä riskillä sulan maan aikaan, ihme, että koira on vielä hengissä. Se, että metästys meni susialueilla lekkerihommiksi, on pientä niiden aiheuttaman yleisen turvallisuuden tunteen järkkymisen rinnalla
Onhan tämä koirien kanssa harrastelu melkoista seikkailua nykyään, teillä päin, Ikarus taitaakin olla aika sakeaa jo, mihin väliin sinne enää koiriaan laittaa, aika harva taitaa enää metsään niitä viedä.
Kyllä. Etenkin kun unohdetaan MIKSI sudet ovat olleet "hiljaa" sata vuotta. Raatelivat kasan lapsia Varsinais-Suomessa, sudet tapettiin. Yleensä sen jälkeen onkin turvallisempaa...-ei ne oo sataan vuoteen- maistuu hiekalta suussa, kun tämän tietää
Kyssäri kieli poskessa. Jos metsästäjällä olisi Ns.Flashbang kranaatti tuossa tilanteessa ja saisi sen räjäytettyä karhun ollessa kimpussa, lähtisikö Karhu pois? Vai söisikö Karhu sokaistuneen ihmisen?edit: on muuten riskaabelia hommaa jäljistää haavoittunutta karhua pimeässä. Tunnen miehen, jolta reuskahti päänahka silmille, käsi ja jalka purtu poikki, kaverinsa ennätti hätiin viime hetkellä. Tuli aika pitkä lasaretti reissu.
Haavoittunut karhu yrittää tappaa vainoojansa niin pitkään kuin voimia on vähänkään jäljellä. Tuskinpa olisi sokaisukranaatistakaan apua, päälle tulee.Kyssäri kieli poskessa. Jos metsästäjällä olisi Ns.Flashbang kranaatti tuossa tilanteessa ja saisi sen räjäytettyä karhun ollessa kimpussa, lähtisikö Karhu pois? Vai söisikö Karhu sokaistuneen ihmisen?
Edit. Äiti oli meirän omissa mettissä puolukassa tapansa mukaan, taivaalla lenteli sellaista hyrräkopterin tekelettä harrastava kyläläinen. Myöhemmin kuuli siltä, että karhu oli tarkkaillut puolukanpoimintaa. Tämä ennen kännyköitä.
Edit. Harva kangasmetsä. Jos joku miettii miten näki.
Haavoittunut karhu yrittää tappaa vainoojansa niin pitkään kuin voimia on vähänkään jäljellä. Tuskinpa olisi sokaisukranaatistakaan apua, päälle tulee.
Tämä on totta. Olen vuosia liikkunut aktiivisesti alueella missä karhitiheys on suuri. Karhua en ole kertaakaan nähnyt, jälkiä ja jätöksiä kylläkin.Karhuja on meilläkin paljon. Ihmisen se kuulee ja vainuaa ennen kuin ihminen näkee, saattaa tarkkaillakin ihmisen huomaamatta, mutta yleensä ei tee mitään.
Tämä on totta. Olen vuosia liikkunut aktiivisesti alueella missä karhitiheys on suuri. Karhua en ole kertaakaan nähnyt, jälkiä ja jätöksiä kylläkin.
Parhaimmillaan tuoreet jäljet keväthangessa ovat menneet läpi alueen jolla oli toimintaa koko yön. Kukaan ei huomannut karhua vaikka se yön aikana siitä oli mennyt.
Samoin kerran emo pentuineen kulki metsäisen asuinalueen läpi ilman että kukaan niitä näki ensihavainnon jälkeen. Jälkiä kyllä nähtiin ja niistä pystyttiin päättelemään suunnilleen missä menevät, mutta näköhavaintoa ei enää toista koskaan saatu.
Kadehdittava on niiden taito kulkea huomaamatta.
Itsellä ehkä lapsellisen romanttinen käsitys karhuista. "Karhut on lepposia, ne syö pääasissa mustikoita ja jos painiksi menee antaa karhun voittaa joka toinen kerta, niin se ei hermostu.
Eikä siinä ole aikaa etsiä kranaattia taskusta, vedellä vapisevin käsin sokkaa ja odottaa kuutta sekuntia sytyttimen paloaikaa. Kyllä karhun tulossa on vauhtia. Tiheikössä aikaa toimia on ehkä pari kolme sekuntia...sitten se on jo puserossa kiinni. Jos on tullakseen. Se voi myös pysähtyä karkeasti sanoen noin kolmen metrin päähän..mutta kuka sitä odottaa, jos ase on käytössä...ei kukaan. Moni aseeton on kokenut tämänkin vaihtoehdon. Yhden miehen tunnenkin, joka koki eteen nousevan loukkaantuneen karhun, joka oli karjunut sielunsa pohjasta ja naamaan oli tuntunut kaamea haju ja kuuma henki....kuulemma hyvää ummetuslääkettä.![]()
Mutta 70% Suomen susistahan muutti länteen? Tästähän on Luken varma tieto.