Suvun miesten kokemuksia rintamalla

[pstsika]

Sai siitä hyvästä "Winterschlacht im Osten 1941/42" -mitalin ja vaarin natsimitalia on monesti ihailtu. Tämän lisäksi hän näpisti upseerimessistä pöytäveitsen, johon on painettu saksan kotka. Natsiveitsellä sitten voiteli leipäänsä.

Minäkin olen ihastellut arkistooni liitetyn ja perintönä tulleen papan sotilaspassin, kunniamerkkien ja haulikon ym lisäksi mainitun miehen sotamuistoja. Punatähtikokardit ym on varmaan otettu entisten vihollisten lakeista ja tuskin rupliakaan on Forexilta vaihdettu, sillä pappa ei Ryssälässä käynyt ilman asetta...

 

[Erkki]

Isäni sekä hänen kaksi veljeään osallistuivat jatkosotaan, nuo molemmat setäni invalidisoituivat jo heti hyökkäysvaiheessa. Isäukko puolestaan oli ilmasuojelujoukoissa kesään -44 asti, jolloin käsky kävi täydennysmieheksi Vuosalmelle. Siellä konepistoolimies selviytyi rauhan tuloon asti naarmuitta, kerran tosin konekiväärisuihku repi asetakin ja villapaidan rikki. Kannakselta tie vei vielä Lapin sotaan jossa joutui käkkimään Lätäsenon asemissa sodan loppuun asti. Kävimme Vuosalmella muutama vuosi sitten ja se oli kyllä mieleenpainuva reissu, valitettavasti vain aikataulu ei antanut myöten laajempaan maastossa liikkumiseen. Hän olisi mielellään käynyt katsomassa maastossa paikkaa, missä oli ollut mukana tuhoamassa tankkia.

 

[JR49]

Äitini isä, ukki, ei ollut aseellisissa tehtävissä. Hän oli kiskobussin kuljettajana VR:llä. Kun suurhyökkäys alkoi -44, juuri hän oli sen kiskobussin kuljettaja, joka vei joukon kenraaleja neuvonpitoon Mannerheimin luo päämajaan. Ukkini on kertonut, että hänellä oli ehdoton etuajo-oikeus raiteilla Kannakselta Mikkeliin. Muut junat seisoi ja odotti, kun ukki porhalsi ohi, mennen tullen. Tässä Tali-Ihantala -elokuvassa on kohtaus neuvonpidosta. Hauska ajatella, että ukkini on pienellä panoksellaan siihen osallistunut.
Sodan jälkeen Lagus asui jossain Lohjan suunnalla. Ukki oli kova ottamaan kuppia, ja niin oli Laguskin. Ajeli kuulemma autollaan ojan pohjatkin jo ravinteliin menneessään... Ukki oli kerran mennyt 50-luvulla esittäytymään ja kysymään, muistaako herra kenraali junakyydin. Kenraali kertoi muistavansa, ja tarjosi kännit samassa pöydässä sen kunniaksi.
Varsinaisesti ukki oli raideliikenteen tarkastaja-majurin käytössä. Sekin joi kuin sieni, ukki oli monet kerran kantanut sitä olallaan ulos jostain upseerien "neuvonpidosta".

 

[Deeiii]

Tarina kertoo että ukin heitinryhmän poteroon tuli Kannaksella 1944 lentopommista täysosuma. Ukki jäi jonkin ihmeen kautta ainoana henkiin koko porukasta, tosin sai rautaa olkapäähän ja kylkeen, ja heitin meni niin mutkalle että joutui jatkamaan savottaa kiväärimiehenä. Hautajaisissa sukulaismies kertoi, että äijän vankkumaton optimismi ja hyvä tuuli oli perua juurikin tuosta tapahtumasta - ei kuulemma ollut syytä murehtia mittään kun noin hyvä tuuri pääsi kerrankin käymään.

Ei se juuri sanaakaan puhunut meille nyrkillätapettaville niistä ajoista, mutta kun olin lähdössä ulkomaille ja kävin ihan sotapuvussa moikkaamassa, niin totesi että se rynnäkkökivääri on hyvä pyssy - "semmoisia jos olisi ollut joka miehellä Kannaksella niin ei olisi pirukaan tullut läpi" - ja neuvoi vaan että jos tosipaikkaan joudut niin tähtäät vaan rauhassa mahaan, siitä pysähtyy. Sanoi myös että jos ois vähän nuorempi niin voisi lähteä mukaan .

 

[Deeiii]

Toinen ukki ei ihan ehtinyt Kannakselle mutta otteli sitten Lapissa; justiinsa vähän aikaa sitten löytyi kuvia, joissa poseeraavat erinäisissä paikoissa. Harmi että useimmista ei enää tiedä, missä tarkkaan. Siitä suvusta meni kyllä miehiä vasemmalta ja oikealta, oliko se 6.3.40 taisi kaatua kaksi veljeä ja serkku kerralla. Kova päivä on ollut kotitalossa. Muistelen mummon kertoneen että ei jäänyt siihen sen suvun sankarivainajat, mutta tarkkaan en enää muista.

Ukkia vissiin korpesi aika lailla ettei ehtinyt venäläisille antamaan velipoikien puolesta takaisin. Oli sitten sotien jälkeen "metästyskerhossa" aika aktiivinen, ja pojille opetti aseenkäyttöä vähän liiankin kanssa. Tietynlainen asenne sitä sieltäkin välittyi.

 

[JR49]

Toinen ukki ei ihan ehtinyt Kannakselle mutta otteli sitten Lapissa; justiinsa vähän aikaa sitten löytyi kuvia, joissa poseeraavat erinäisissä paikoissa. Harmi että useimmista ei enää tiedä, missä tarkkaan. Siitä suvusta meni kyllä miehiä vasemmalta ja oikealta, oliko se 6.3.40 taisi kaatua kaksi veljeä ja serkku kerralla. Kova päivä on ollut kotitalossa. Muistelen mummon kertoneen että ei jäänyt siihen sen suvun sankarivainajat, mutta tarkkaan en enää muista.

Ukkia vissiin korpesi aika lailla ettei ehtinyt venäläisille antamaan velipoikien puolesta takaisin. Oli sitten sotien jälkeen "metästyskerhossa" aika aktiivinen, ja pojille opetti aseenkäyttöä vähän liiankin kanssa. Tietynlainen asenne sitä sieltäkin välittyi.

Näinpä. Meilläkin ei olisi nuorempien tarvinnut enää lähteä, oli jo kyllin monta kaatunut. Lähtivät silti.
Kylällä oli muuten kaksi kruununraakkia. Heidän suurin surunsa oli, kun ei päässyt mukaan. Siinäpä asennetta nykypolville...

 

[jalmari]

Parhaiten taidan tietää mummon veljen jatkosodasta. Tämä johtuu siitä, että se aika on taitelijan vapaudella kuvattu samassa komppaniassa palvelleen kirjailija Linnan toimesta. Myös toinen ukkini palveli JR 8:ssa, mutta eri komppaniassa.
Toisen ukin palveluksesta minulla ei ole tietoa, mutta kiitokset asianomaisille tuossa sukututkimus-ketjussa annetuista ohjeista. Niillä pääsen alkuun selvityksessä.

Minulla on kanssa se käsitys, ettei ukot mielellään puhunut "ulkopuolisten" kanssa sodasta. Toisten osallisten kanssa sitäkin enemmän. Itsekin muistan lapsuudesta naapurin Kustin aina kyselleen, milloin ukkini on tulossa käymään ja pääsee tarinoimaan. Äitini sanoi lapsena pelänneensä sotaa kovasti, kun ukot aina siitä puhuivat. Toistensa kanssa kylläkin, mutta lapset kuulivat myös sen, mitä heille ei tarkoitettu. Ainakin suomalaisille oli vertaistukea tarjolla, kun asia koski koko kansakuntaa. Siinä mielessä voi olla jopa vaikeampi palata Vietnamista tai Irakista, että muu yhteiskunta on jatkanut elämää entiseen malliin ja omat kokemukset saattaa olla hyvinkin erilaisia.

En ala sotkea tuota Vonkan upeaa talvisotaketjua, mutta kiitokset myös pstsialle siellä esitetystä Petäjäsaarta koskevasta jutusta. Nyt Nilsiässä esitetään tällaista näytelmää:
http://www.kirkkojakoti.fi/447-nilsian-kirkossa-palataan-unohdetulle-rintamalle

 

[Deeiii]

Äiti kans kertoi että ei ne miehet ulkopuolisille puhuneet, mutta joka jumalan sunnuntai oli tupa täynnä ukkoja ja sinisenä tupakinsavusta kun käytiin sotaretkiä yksityiskohtaisesti läpi. Lapset ja naisväki häädettiin ulos, ja sieltä ovensuulta sitten kurkistelivat ja kuulostelivat ukkojen mutinaa.

Tämä lentopommillakin tappamatta jäänyt ukki muuten oli myöhempinä vuosinaan tarkka siitä, että ei sotaveteraaniksi sopinut kutsua. Kuulemma oli ollut mukana kun muutkin meni, ja piti hulluna että jonkin "sata vuotta sitten" tapahtuneen takia leimataan loppuiäksi. Hän oli maanviljelijä ja metsänkasvattaja, sitä oli tehnyt ikävuodet 10-18 ja 23-88 ja omasta mielestään oli siinä ihan hyväkin. Siinä välissä vähän käynyt jossain kun käskettiin.

Oli sillä kohtalainen rivi tummuneita mitalejakin - eka kerran näin hautajaisissa - ja eno sanoi että osa oli jo hukkunutkin kun ei niistä ollut niin lukua pidetty ja jossain lipastojen perillä pyörineet. Maamiesseuran kultainen ansiomerkki sillä oli ja sen myöntökirja oli oikein kehystettynä kunniapaikalla. Hautakiveen sentään antoi rintamamiesliiton merkin laitattaa.

 

[PM04]

Isäni puolelta jo edesmennyt isoisäni palveli Laguksen rytmiryhmässä vaununjohtajana Sturmissa (Tyyne taisi olla vaunun nimi) ja Äitini puolelta myöskin jo edesmennyt isoisäni oli tuolla pahimissa rähinöissä mukana kannaksen suunnalla jalkaväessä. Isoäidit taasen palvelivat maatamme lottina molemmat ja ovat jo haudan levossa hekin.
Äidin puolen vaari sai aika pahastikin siipeensä (selkäänsä), kun selkä brennasi.

 

[Vonka]

Gustav Hägglund avautuu Voldemarin muistoista:

Mielenkiintoista on myös virallista historiaa optimistisempi kuva talvisodan lopusta.

Hän kertoo, että isän mielestä rauhan tulo pelasti Laatokan pohjoispuolelle saarretut venäläisdivisioonat.

– Ne olisivat murtuneet aika nopeasti.

Gustav Hägglund on sitä mieltä, että suomalaisten asema talvisodan lopulla oli parempi kuin usein uskotaan.

– Tein aikoinaan valtiotieteellisen graduni talvisodan rauhaan johtaneesta kehityksestä. Siinä tuli perehdyttyä aika pitkälti tähänkin. Tilanne ei ollut ollenkaan toivoton.

Tykistöllä oli Hägglundin mukaan ampumatarvikkeita jopa enemmän kuin sodan alkaessa.

– Vihollisen etenemisnopeus Kannaksella oli 1,5 kilometriä vuorokaudessa linjan murruttua 15. helmikuuta. Neljässä viikossa alle 40 kilometriä. Ei olisi kovin nopeasti ehditty Helsinkiin.

Viipurinlahdella koettiin ensin katastrofi, kun venäläiset hyökkäsivät jäätä pitkin.

– Mutta kenraaliluutnantti LennartOesch sai sen padottua. Kelirikko oli tulossa. Jäiden sulettua venäläiset olisivat jääneet mottiin.

Kenraali Gustav Hägglund arvioi, että Suomen tilanteesta on annettu liian pessimistinen kuva.

– Kovilla oltiin, mutta ei lähelläkään murtumista.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426177870918.html?pos=ok-nln

 

[Sardaukar]

Isänisä kaatui Kannaksen suurtaisteluissa 1944 muutama kuukausi ennen isän syntymää. Hänen veljensä oli kaatunut Talvisodassa 3 pv ennen aselepoa Vuosalmella tapellessaan muiden pohjalaisten mukana. Talvisota-elokuvan rykmentin komentaja Martti Laurila on muuten meikäläisellekin jotain sukua Jaakko Ilkan ja Könnin kellosukujen kautta, kuten noillekin hepuille.

Äidinisä taisteli Taipaleessa Keski-Suomalaisten rykmentissä Talvisodassa ja 18. Divisioonassa jatkosodassa. Elokuussa 1941 oli taistelulähettinä ylittämässä tietä tukkipinon takaa, kun venäläinen luoti osui sivulta lonkkaan. Isoisä putosi onnekseen ojaan, eikä tielle, mutta koska luoti oli vaurioittanut lonkkahermoa, jalka jäi sojottamaan pystyyn ylös miehen maatessa selällään ojassa. Joten ryssä poksautti näkyvillä olevaan sääreen vielä pari kertaa. Sota loppui siihen ja matka Ruotsiin sotasairaalaan alkoi. Siellä sääri jouduttiin myöhemmin puolivälistä amputoimaan. Saaliina sodasta tuli siis amputoitu jalka ja muista kunnostautumisista alikersantin arvo, VR4 (joka oli korpraalille aika kova merkki) ja VM2. Isoisä kuoli 2013 90 v. iässä.

Äidinisän kaksi veljeä kaatuivat myös jatkosodassa, toinen 1942 hiihdettyään miinaan, toinen 1944 tarkka-ampujan luodista.

Sinänsä hauska yhteensattuma, että molempien isoisien yksiköt ovat Talvisota-elokuvassa, eli keskisuomalaiset ja Laurilan rykmentti, joka vaihtoi heidät pois linjasta.

 

[baikal]

Hiukan minua huvittaa kuinka moni seikka esim. Talvisodasta näyttää kovasti toisenlaiselta kuin veteraanien eläessä. Vaan mistäpä veteraanit mitään olisivat ymmärtäneet, kyllä Volde sentään tiesi paremmin, miten sotaväki jaksoi. Jos Volde kerran tiesi, että miehet ovat suorastaan levänneitä, niin sitten asia varmaan oli niin. Kunhan veteraanit saadaan joskus iltahuutoon saakka, niin sitä ei tiedäkään, miten tarinat muuttuvat? Eilen muuten itseasiassa oli taas veteraanikeräys päällä. Autosotamies rimputteli ovikelloa ja vaikka joka vuosi päätän, että enää en anna latiakaan, niin kuitenkin jotain tulee antaneeksi. Nuorimmatkin veteraanit alkavat olla siinä iässä, että vähän minä epäilen sitä, mihin keräysrahat lopulta menevät. Juu, "on perinnetyön aika" ja rahantarve varmasti vielä kasvaa entisestään......

 

[Sardaukar]

Hiukan minua huvittaa kuinka moni seikka esim. Talvisodasta näyttää kovasti toisenlaiselta kuin veteraanien eläessä. Vaan mistäpä veteraanit mitään olisivat ymmärtäneet, kyllä Volde sentään tiesi paremmin, miten sotaväki jaksoi. Jos Volde kerran tiesi, että miehet ovat suorastaan levänneitä, niin sitten asia varmaan oli niin. Kunhan veteraanit saadaan joskus iltahuutoon saakka, niin sitä ei tiedäkään, miten tarinat muuttuvat? Eilen muuten itseasiassa oli taas veteraanikeräys päällä. Autosotamies rimputteli ovikelloa ja vaikka joka vuosi päätän, että enää en anna latiakaan, niin kuitenkin jotain tulee antaneeksi. Nuorimmatkin veteraanit alkavat olla siinä iässä, että vähän minä epäilen sitä, mihin keräysrahat lopulta menevät. Juu, "on perinnetyön aika" ja rahantarve varmasti vielä kasvaa entisestään......

Taipaleessakin taistellut isoisä oli sotainvalidien kuntoutuslaitosreissun mukana päässyt sitten aseveljiensä kanssa katsomaan tuon Talvisota-elokuvan. Totesi vain jälkeenpäin meikäläiselle, että "ei se nyt ihan noin kovaa rytinää aina ollut". Muutenkin isoisä alkoi puhella sodasta enemmän vasta kun olin itse kapiaisena.

 

[Deeiii]

Ukki ei tosiaan suuremmin sotavuosista imeväisille puhunut, mutta muutama vuosi ennen kuolemaansa ruokapöydässä ihan yllättäen kertoi, että oli käynyt elokuvateatterissa katsomassa Tali-Ihantalan, kun oli kutsuttu. Sanoi että hyvä elokuva, "mutta äänistä täytyy sanoa että kyllä ne siellä paikan päällä oli paljon kovempia."

 

[Vonka]

Taipaleessakin taistellut isoisä oli sotainvalidien kuntoutuslaitosreissun mukana päässyt sitten aseveljiensä kanssa katsomaan tuon Talvisota-elokuvan. Totesi vain jälkeenpäin meikäläiselle, että "ei se nyt ihan noin kovaa rytinää aina ollut". Muutenkin isoisä alkoi puhella sodasta enemmän vasta kun olin itse kapiaisena.

Se kai vähän riippui, missä oli ja minä päivinä oli. Taipaleen lohkolla, jos joutui olemaan Kirvesmäessä tai Terenttilässä, muutamina aikoina oli ainakin asemäärien osalta suurempaa rytinää kuin elokuva voi koskaan edes näyttää. Jos taas oli siellä sivummalla vaikka Linnankankaalla, pääsi kuin koira veräjästä.

Isäni mukaan kesäkuun 14 päivä alueella Vammelsuu - Sahakylä - Kuuterselkä oli sellainen ikimuistettava materiaalipäivä, jolloin päivälläkin oli pimeää, kun räjähdysten nostattama pöly nousi niin korkealle. Yli tuhat tykkiä ja heitintä + satoja lentokoneita, paljon panssareita. Muu aika oli kuin korpisodassa.

 

[Bodyguard]

Hiukan minua huvittaa kuinka moni seikka esim. Talvisodasta näyttää kovasti toisenlaiselta kuin veteraanien eläessä. Vaan mistäpä veteraanit mitään olisivat ymmärtäneet, kyllä Volde sentään tiesi paremmin, miten sotaväki jaksoi. Jos Volde kerran tiesi, että miehet ovat suorastaan levänneitä, niin sitten asia varmaan oli niin. Kunhan veteraanit saadaan joskus iltahuutoon saakka, niin sitä ei tiedäkään, miten tarinat muuttuvat? Eilen muuten itseasiassa oli taas veteraanikeräys päällä. Autosotamies rimputteli ovikelloa ja vaikka joka vuosi päätän, että enää en anna latiakaan, niin kuitenkin jotain tulee antaneeksi. Nuorimmatkin veteraanit alkavat olla siinä iässä, että vähän minä epäilen sitä, mihin keräysrahat lopulta menevät. Juu, "on perinnetyön aika" ja rahantarve varmasti vielä kasvaa entisestään......

Itsekin olen miettinyt, mihin ne rahat tänä päivänä menevät... Mutta joka kerta sitä aian heltyy antamaan, kun se nuori kaartinjääkäri siilitukassaan sitä keräyslipasta tarjoaa... Muistui tässä mieleen toiseksi vanhimman poikani valatilaisuus 2000-luvun alussa... Se pidettiin Kauniasten urheilukentällä ja ohimarssi oli sitten Kaunialan sairaalan viereisellä kadulla... Siellä ne vanhat ukot istuivat pyörätuoleissaan kadun varressa kunniapaikalla tippa linssissä, vetipä muutama kättä lippaankin ( ne, jotka kykenivät )... Täytyy sanoa, että kosketti...

 

[Sardaukar]

Se kai vähän riippui, missä oli ja minä päivinä oli. Taipaleen lohkolla, jos joutui olemaan Kirvesmäessä tai Terenttilässä, muutamina aikoina oli ainakin asemäärien osalta suurempaa rytinää kuin elokuva voi koskaan edes näyttää. Jos taas oli siellä sivummalla vaikka Linnankankaalla, pääsi kuin koira veräjästä.

Isäni mukaan kesäkuun 14 päivä alueella Vammelsuu - Sahakylä - Kuuterselkä oli sellainen ikimuistettava materiaalipäivä, jolloin päivälläkin oli pimeää, kun räjähdysten nostattama pöly nousi niin korkealle. Yli tuhat tykkiä ja heitintä + satoja lentokoneita, paljon panssareita. Muu aika oli kuin korpisodassa.

Oli juurikin Kirvesmäessä ja Terenttilässä, mutta ei loppuaikoina. Oli siirretty komppanianpäällikön toimesta taakse kun tarvittiin joku, joka osasi ajaa hevosta. Muutama päivä sen jälkeen yhteen komppanian korsuista tuli suuren venäläisen lentopommin osuma, jossa pitäjän miehet kärsivät suurimmat tappionsa. Isoisä totesi, että komppapäällikkö oli pelastanut hänen henkensä tuolla siirrolla.

 

[baikal]

Itsekin olen miettinyt, mihin ne rahat tänä päivänä menevät... Mutta joka kerta sitä aian heltyy antamaan, kun se nuori kaartinjääkäri siilitukassaan sitä keräyslipasta tarjoaa... Muistui tässä mieleen toiseksi vanhimman poikani valatilaisuus 2000-luvun alussa... Se pidettiin Kauniasten urheilukentällä ja ohimarssi oli sitten Kaunialan sairaalan viereisellä kadulla... Siellä ne vanhat ukot istuivat pyörätuoleissaan kadun varressa kunniapaikalla tippa linssissä, vetipä muutama kättä lippaankin ( ne, jotka kykenivät )... Täytyy sanoa, että kosketti...

Aivan. Nuori kaveri touhakkana ja hyvin asiallisesti esittää asiansa ja Asia on hyvä. Minä vaan aina märisen, kun lompakkoa pitää availla. Tenavalauma nurkissa vie minut vielä tärviölle joka tapauksessa, joten eipä sikäli tunnu missään.

 

[baikal]

Oli juurikin Kirvesmäessä ja Terenttilässä, mutta ei loppuaikoina. Oli siirretty komppanianpäällikön toimesta taakse kun tarvittiin joku, joka osasi ajaa hevosta. Muutama päivä sen jälkeen yhteen komppanian korsuista tuli suuren venäläisen lentopommin osuma, jossa pitäjän miehet kärsivät suurimmat tappionsa. Isoisä totesi, että komppapäällikkö oli pelastanut hänen henkensä tuolla siirrolla.

Oliko isoisälläsi perhettä minkä verran? Osa päälliköistä nimittäin siirsi varsinkin isoperheisiä miehiä mm. hevoshommiin ihan tarkoituksella.

 

[Sardaukar]

Oliko isoisälläsi perhettä minkä verran? Osa päälliköistä nimittäin siirsi varsinkin isoperheisiä miehiä mm. hevoshommiin ihan tarkoituksella.

Vaimo oli, muttei vielä lapsia. Saattoi olla, että naimisissa olo vaikutti asiaan plus ehken ikäkin (1913 syntynyt).

Ko. korsuosumasta: http://www.putkilahti.net/k120229e.php

Vihollisen 18.1. aloittama ilmapommitus sai hirvittävää jälkeä aikaan ja samalla suurimmat Korpilahden miehiä yhtenä päivänä kohdanneet tappiot. Tappiot aiheutti valtava 1000 kilon pommi, joka osui Linnakankaalla olleen miehistökorsun nurkalle. Pommi repäisi jäiseen maahan silmänräpäyksessä noin 15 metriä leveän ja 7 metriä syvän kraaterin. Pommi tappoi 24 miestä ja haavoitti yli kymmentä.

Isoisä oli juuri ennen tuota 16.1. tapahtunutta linjaan vaihtoa siirretty hevoshommiin ja olisi ollut muuten tuossa korsussa.