Suvun miesten kokemuksia rintamalla

JR49 kirjoitti:
Pitkän etsimisen jälkeen löysin Kansa taisteli -lehdestä kertomuksen, jossa pappani haavoittuu pst-tykin ampujana toimiessaan. Olihan nuo vuosikymmenten aikana suusta suuhun kulkiessaan tapahtumat muuttuneet, mutta raju tarina silti, ja kertoja osaa maalailla tunnelmaa. Kertoja haavoittuu itsekin, ja hoippuvat sitten kahdestaan venäläisten tulituksen läpi takalinjoille.
Mielenkiintoista on, että porukasta on kuvakin artikkelin yhteydessä ennen haavoittumisia. Saa nähdä, tunnistetaanko siitä pappaa.
Tarinasta Kt-lehdessä oli olemassa perimätieto suvun keskuudessa. Siihen liittyen minulla on olemassa valokuva, missä pappa poseeraa käsi paketissa saman kylän sotakaverinsa kanssa.
Yksiköstäkin oli vähän epävarmuutta, mutta nyt selvisi sekin aukottomasti. Onneksi pappa joi natsansa lomien yhteydessä, taisin siitä aikaisemmin kirjoittaa (huijattiin kaverinsa kanssa ostamaan vettä viinana, varastivat kostoksi lestinheittäjän viinat, suljettiin putkaan, saivat lahjomalla viinaa yöksi putkaan ja olivat aamulla enemmän kännissä kuin sinne laitettaessa :D). Eli luulisi tällaisesta tempauksesta olevan maininta yksikön papereissa, mikäli ovat säilyneet. JR 8 kyseessä.

Pdf-dokumentin hakutoiminnalla löytyi muuten papan vanhin velikin, komppanianpäällikkönä toiminut kaveri, ja oikein kuvan kanssa.

Edit: Höh, digiarkistossa päättyi vuoteen -42 Tykkikomppanian tarina, ei auta tässä tapauksessa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itse itseäni lainaten, isäni luki ao. artikkelin, ja tunnisti isänsä siihen liittyvästä valokuvasta! Aivan loistavaa! Nyt on minullakin papan sotataipaleesta jotain kouriintuntuvaa.
 
En ole isovanhemmilta paljon kysellyt. Äskettäin tilasin papan veljen ja mummon isän kantakortit itselleni.

Mummon isä suoritti asevelvollisuuden 1937 viestikomppaniassa. 10.10.1939 liikekannallepanoon, toimi kp ampujana. Otti osaa ainakin Alassalmen-Kiantajärven-Juntusrannan taisteluihin. Toiseen palvelukseen 11.9.1941. Ja jos nyt tekstistä oikein selvää sain niin taistelut mihin otti osaa: kiestinki, kangasvaara ja uhtuan suunta pohj. puoli kivennapa, muolaa, heinjoki, antrea, vuosalmi.

Kaatui 24.7.1944 Äyräpäässä, kannaksella.



Papan veli M kuului II/JR 12. Tässä tarina hänen katoamisesta.

R4vqydO.jpg
 
Isoenoni M syntyi 1914 ja kaatui 25-vuotiaana maaliskuussa 1940 Kollaanjoella. Tämä on se mies, jonka tarinan tunnen kaikkein huonoiten, sillä enää ei ole ketään, jolta kysyä ja arkistoissa ei paljoa ole materiaalia ja sekin vähä on ristiriitaista.

M syntyi maanviljelijäperheeseen ainoana poikana ja perheeseen kuului myös kolme siskoa. M oli suojeluskuntalainen ja siskot lottia. Isoäiti I (s. 1923) muuten palveli Jatkosodan aikana IV-lottana, mutta se on eri tarina, kun tässä puhutaan miehistä.

M palveli varusmiehenä Viipurissa Huoltopataljoonan Kuormastokomppaniassa saaden koulutuksen ajomieheksi ja ampumatarvikevaraston kirjuriksi. Ei kovin sotainen tehtävä suoraan sanottuna. Arvostelu vm-ajalta on täsmällisyyden, ahkeruuden, huomiokyvyn ja käytöksen osalta arvioitu hyväksi. Sotilaallinen kehitys tyydyttäväksi ja ampumaluokka kiväärillä huonoksi. Liekkö ollut silmissä vikaa vai sohlo kivääri? Sotilaskoulutukselle on jokatapauksessa annettu painoarvoa, koska M on jopa päässyt 10 vrk säästölomalle... Varusmiespalvelus kuitenkin päättyi 350 vrk:n jälkeen lokaluussa 1937 ja rangaistuksia ei palvelusaikana tullut, vaikka ennen inttiä olikin saanut 150 markan sakot luvattomasta aseenkantamisesta. Onkohan tuo ollut aikanaan isokin raha?

YH:n alkaessa M oli astunut palvelukseen 13.10.1939 Tuusulan sotilaspiirissä ja määrätty Kuormastokomppaniaan, josta siirretty joulukuun lopulla jalkaväkirykmentti 69. Tehtävä on ollut kiväärimies ainakin siirron jälkeen. JR 69 perustettiin vasta sodan aikana aika sekalaisesta porukasta ja varustettiin huonosti, mutta siitä huolimatta se joutui todella koviin taisteluihin Talvisodan viimeisen kuukauden aikana. M kaatui ihan Talvisodan viimeisinä päivinä. Kai.

Kaatuneet tietokanta sanoi joskus 15 vuotta sitten, että ruumis olisi jäänyt kentälle. Eräs sukulaismies muistaa kuitenkin hautajaiset, joissa olisi ollut arkku. Toinen taas puhui, että M olisi kadonnut. Kaatuneet tietokanta sanoo nykyään, että kaatui ja haudattiin kotiseurakunnan hautausmaalle. Eräs matrikkeli sanoo, että ruumis tuhoutui. Kantakortti sanoo, että kaatui Kollaanjoella ja isoäiti ei eläessään tästä asiasta puhunut. Minun arvioni on se, että ruumis jäi viholliselle tai tuhoutui täysosumasta. Varmuuden saisi kai ainoastaan tekemällä kaivauksia sankarihaudoilla…

Kun maanviljelijäperheen ainoa poika kaatuu ja talon ainoa jäljellä oleva mies on lähestulkoon 60-vuotias, niin se aiheuttaa tietynlaisen kriisin tilanhoidossa. Isoäitini isä J kuitenkin sai jollain tavalla hommat hoidettua sodan aikana ja sotien jälkeen isoisäni M tulikin tuohon isännäksi. Isoisoisäni J:n puukko kuitenkin on päätynyt minulle samoin kuin isoisovanhempien kamarin seinällä kolmekymmentä vuotta riippunut suuri kehyksissä oleva valokuva perheen sankarivainajasta. Kuva ehti olla runsaat parikymmentä vuotta melkeinpä piilossa sen jälkeen kun isoisovanhempani olivat kuolleet ja talon isäntäväkenä olivat mamma ja pappa. Näin jälkikäteen ajateltuna pidän melkein ihmeenä, että se on säästynyt, sillä papan kuoleman jälkeen 1980-luvulla mamma poltti lähes kaiken sotiin liittyvän ml. sotien aikainen kirjeenvaihto ja valokuvat. Jäljelle jäi oikeastaan vain papan kunniamerkit ja hänen hankkimansa sotia käsitelleet kirjat, joihin aloin tutustumaan pikkupoikana serkkutyttöjen avustuksella. Olen kirjoihin tutustuessani ollut niin pieni, että en ole osannut vielä lukea vaan ainoastaan valokuvat ovat olleet ymmärryksen kohteena, joten kolme vanhempaa serkkutyttöäni ovat sitten lukeneet tekstit minulle…

Noihin aikoihin mamma alkoi kai katumaan sitä, että kirjeet ja valokuvat tuli poltettua, sillä minulle hän ymmärrykseni rajoissa puhui sota-ajoista, vaikka tätä ei ollut kolmen tyttären ja kolmen tyttöpuoleisen lapsenlapsen kanssa tapahtunut. Serkkutytöt olivat jostain syystä olleet vähän paitsiossa ja mamma oli ehkä jopa ylisuojelevainen näiden osalta mm. ulkoleikkien suhteen, kun taas minun kiipeillessäni pihan tammipuissa ja äidin käskiessä alas etten putoaisi oli mamma vain sanonut, että anna kiipeillä. Jos putoaa, niin oppiipa pitämään tiukemmin kiinni.

Ensimmäisenä sotien jälkeen tälle puolen sukua syntyneenä poikalapsena minulla oli näin jälkikäteen arvioituna selvä erityisasema. Joskus noin kaksivuotiaana piirsin liiduilla lipaston oven sisäpuolelle kissoja. Äiti tietysti suuttui, mutta mamma toi erivärisiä liituja ja lopulta tuo teos jopa signeerattiin ”pstsian kissat & päivämäärä.” Lipasto oli mamman kaatuneen isoveljen tekemä ja kun se myöhemmin entisöitiin ihan ammattilaisen toimesta, niin piirtämäni kissat jäivät tarkoituksella sinne oven sisäpuolelle, vaikka kaikki muut pinnat joutuivat käsiteltäväksi.

En tiedä johtuiko se, että mamma kertoi juttuja sota-ajasta siitä, että olin vuosikymmeniin ensimmäinen sukuun syntynyt eikä sukuun naitu miespuoleinen vai siitä, että minua vilpittömästi kiinnosti kuulla. Ehkä molempia. Olin kuitenkin vasta 13-vuotias kun mamma kuoli ja olin saanut tuohon mennessä kuulla paljon enemmän kuin vaikkapa äitini tai tätini. Myöhemmin kun olen heiltä jotain yksityiskohtaa kysynyt, niin vastaus on ollut lähinnä se, ettei mamma noista juuri puhunut. Ja ne serkkutytöt tietävät vielä vähemmän.

En tiedä onko siinä papan kuoleman ja minun syntymäni välissä purettu jotain sodanaikaista traumaa, kenties liittyen siihen kaatuneeseen tai kadonneeseen isoveljeen, jonka lopullinen kohtalo näyttää edelleen olevan vähän avoin, polttamalla kirjeitä ja valokuvia ym. ja lopulta asian kanssa on oltu jotenkin sinut, kun juttua alkoikin tulla ja suhde miespuoleiseen lapsenlapseen oli niin paljon erilainen kuin naispuoleisiin.
 
Isoisä toimi kesällä -44 hevosmiehenä 14.Divisioonassa. Eräänä iltana, palatessaan etulinjasta iltapalaa jakamasta, vastaan tuli pataljoonankomentaja. Ystävällisenä pohjoissavolaisena isoisäni tietenkin tervehti esimiestään kättään kohottamalla ja huudahtamalla sotilaallisen kuuluvalla äänellä "TERVE!" johon epäystävällinen vastaus oli ollut: "KRHM! Kääntäkää tuo lakki edes oikein päin, kun näytätte muutenkin niin Perkeleesti ryssältä!"
 
Ja sitten jos laittaa jonkin hieman sotaisamman suvun tarinan, niin toinen sukulainen pisti Elias Simojoen naaman kuosiin, kun Elias-pastori tuotiin Laatokan jäältä. "Se oli niin räävitön se naama, kun ne konekiväärin luodit oli tullu takaa ja sen niin repineet, niin minä sitä sitten yritin paikkailla ja kasata sen mitä rukkaskädellä pysty. Ihan, että jos ne kuitenkin sen arkun sitten kotona aukasevat."

Sama mies istui Jukka Malmivaaran kanssa pirtissä raatailemassa, kun EK tuli käväisemään kylässä. Istuttiin kahvipöytään ja siinä sitten isoeno sattui kysäisemään, että "Jaa-jaa. Kyllä se maalima muuttuu. Oletkos sinäkään EK armeijaa käynyt tai meinaatkos edes suorittaa?" Kun sitten punasteleva EK kertoi, että onhan se armeija käyty ja alikessun natsatkin saatu, repesi riemu pöydässä. "Minäkin olin alikersantti kun talvisota alkoi! Ylenin silloin kersantiksi ja jatkosodassa ylikersantiksi! Saako vanha ryhmänjohtaja puristaa nuoremman kättä?" No veikkosten sai ja tehtiin sinunkaupat sekä isoenon että piispan kanssa ja vertailtiin kokemuksia.

Jotenkin tuntui, ettei pelattu ihan samassa liigassa.

Samainen mies palasi Lapin sodasta kotiinsa (johon joutui, kun toinen pataljoona oli kieltäytynyt ja pohjoissavolaisten pataljoonan kotiuttaminen keskeytettiin ja aseet jaettiin takaisin) ja huomasi kotipitäjän rautatieasemalla Liisan, hevosensa, jota myös oltiin kotiuttamassa. "Minä sanoin sille vääpelille, että minä otan sen Liisan mukaani, niin ei tarvihte suotta käydä kahdenkymmenen kilometrin päästä sitä asioikseen hakemassa. Se vääpeli siinä sanoi, ettei sen Liisan kotiuttamisvuoro ollut vielä silloin, mutta minä halusin sinne kotiin niin kovasti, että minä otin sen Tokarevin, minkä minä siltä luutnantilta otin, mikä siinä polulla silloin tuli vastaan ja joka meinasi vangiksi ottaa, mutta minä sitä sillä kivellä sain lyötyä ja otin sitten siltä sen pistoolin, ja osotin sitä vääpeliä ohtaan ja sanoin että kyllä me nyt Liisan kanssa lähetään yhtä matkaa ja lähettiin kans."
 
Savolaiset sodassa...:D
Yllä olevasta tuli mieleen tarina, kun erään etelä-savolaisen pitäjän miehet lähtivät sotaan -41. Mummoni vanhin veli, Salukka, oli Talvisodan veteraani, pahansisuiseksi tunnettu, ja kovassa kännissä LKP-päivänä. Kai vähän pahalla tuulellakin. Horjui sotakavereidensa kanssa paikalliseen kahvioon sisälle, jonka sivuseinällä oli iso kokovartalopeli. Salukka näki sivukuvansa siinä, kääntyi killistelmään kuvaansa tarkemmin, ja ärisi Talvisodan sotakaverilleen:
- Kyll on mahottoman ruma mies tuolla peilissä. Ammu se pois perkele!
Ja kaverinsa, joka varsin ei hänkään selvinpäin ollut, kaivoi kupeestaan pistoolin ja ampui kahvilan peilin päreiksi! Ulkona oli kuulemma seisoskellut poliisi. Joka lahjakkaasti "ei kuullut" mitään erikoista tapahtuneen. Kerrankos sitä nyt kahvilassa laukauksia kuuluu...:) Laski epäilemättä tunteja, että porukkaa lähdettiin viemään kohti harjoituspaikkoja lähemmäksi rajaa. Tiesi jäävänsä toiseksi kiukkuisten rintamaveteraanien kanssa...

Nuorempi veli, tämä aikaisemmin esillä ollut konekiväärimies Viljo, moitti kovasti Salukkaa, että tapatti itsensä hölmöyttään. Salukka nimittäin sai sankarikuoleman elokuussa -41 hyökätessään konepistoolin kanssa liian pystyssä. Oli huollossa alun perin, mutta halusi etulinjaan.
Tämän sukuhaaran kahdesta kaatuneesta on tallella ainoastaan kaksi isoa valokuvaa, yksi kuorimarauta ja yksi juuri ennen Talvisotaa metsäpalstallemme kaivettu hyvin matala oja. Valokuvat on minulla tallella, muu suku olisi heittänyt roskiin.
 
Viimeksi muokattu:
Vaimon äidin äidin ensimmäinen mies kaatui vänrikkinä Lagilammen taistelussa, juoksi miinaan kun olivat jonnekin porukalla syöksyilleet. Puuhun sidottu paukku, hän haavoittui ja sitten kenttäsairaalassa menehtyi seuraavana aamuna.
Noh, mummin tuuri miesten kanssa oli sotaan liittyvä, kuten kaikilla lotilla lie ollut ja seuraava mies haavoittui jalkaan Äyräpäässä. Pohkeesta kuula läpi, mutta homma on ollut niin vähäpätöinen ja taistelu rajua, että taisi mennä useita päiviä, ennekuin Hugo ehti mennä jsp.lle, kovassa kuumeessa, verenmyrkytyksessä ja siitä viikoksi petipotilaaksi...
On se ollut hommaa.
 
Haudattiin tänään mummo.
Koska sukumme kokoontuu vain hautajaisissa :), luonnollisesti kyselin sitten suvun vanhuksilta isiensä rintamakokemuksista tarinoita.
Yksi ennen kuulematon tieto oli, että eräs papan veljistä oli tuomittu sotarikoksesta. Niin luki papareissa. Syy: juovuksissa olo ja hevosella hurjastelu :D.

Sitten kuulin kirjasta, jossa on mainittu saman veljessarjan yhden edustajan vangiksi joutuminen Talvisodassa. Kaveri lähti yhden naapurikylän miehen kanssa kahdestaan tuhoamaan tankkia, lähestyminen meni pieleen ja papan veli jäi vangiksi. Toinen pääsi vetäytymään. Hassu sattuma, olen istunut tämän miehen pojanpojan kanssa samassa koulubussissa kolme vuotta o_O.
 
Ei mene ihan sukuun, mutta naapuri on kuitenkin aika lähellä.

Naapurin isäntä oli sotimassa ensimmäistä sotaviikkoaan talvisodassa ja siirtyessään Saunajärven suunnalta kohden Jyrkkäkoskea, oli törmännyt johonkuhun tutunoloiseen mieheen, joka oli pitkään ja hartaasti raatauttanut. Vieraan poistuttua, oli Juuso ihmetellyt toveriensa naureskelua. Nämä olivat tuumineet, että taisi jäädä raatikaveri tunnistamatta, jolloin Juuso suutahti, koska mistä ne kaikki voipi ihminen tuntea? Tällöin kaverit olivat kertoneet, että se toinen tarinoitsija oli ollut Juuson veli. Eli muutaman vuorokauden valvominen ja hermopaine tekivät tehtävänsä. Pakko nostaa omaa häntää sen verran, että silloin PM Stubbin mielestä tämä oli sangen mainio ja kertomisen arvoinen tarina.

Toinen naapuri taas oli sitä mallia, että vielä -70-luvulla kylällä kuuli useamman kilometrin päähän, kun hevosta käskytettiin. Täysin pitelemättömän kirjoissa jo ennen sotia, ja talvisodassa teki sellaisen tempun, että kun tiedustelupartio hiihti huolimattomasti aukealle suolle ja havaitsi viereisellä vaaranrinteellä puna-armeijan asemat ja pyrki mahdollisimman huomaamattomasti pois kk-pesäkkeiden edestä, tämä sankari hiihti lähimmälle tervaskannolle, hakkasi siitä nuotioainekset ja keitti korvikkeet. Kirkkaassa päivänvalossa. Ihme ettei päässyt hengestään.
 
Isosetä alikersantti V kaatui Viipurin maalaiskunnan Portinhoikassa kesäkuussa 1944. Kaatumisilmoituksessa lukee "ruumiin kohtalosta ei tietoa".

Mutta nyt on. V löytyi ja jäänteiden mukana oli tuntolevy, joka johti siihen, että isotädin tyttäreltä pyydettiin DNA vertailunäyte ja V tunnistettiin varmuudella.

Ilmeisesti kyse on venäläisen etsintäryhmän löydöstä, koska tänäpäivänä suurin osa kentälle jääneistä sankarivainajista löytyy heidän toimestaan, mutta minulla ei vielä tässä vaiheessa ole asiasta tarkempaa tietoa.
 
pstsika kirjoitti:
Isosetä alikersantti V kaatui Viipurin maalaiskunnan Portinhoikassa kesäkuussa 1944. Kaatumisilmoituksessa lukee "ruumiin kohtalosta ei tietoa".

Mutta nyt on. V löytyi ja jäänteiden mukana oli tuntolevy, joka johti siihen, että isotädin tyttäreltä pyydettiin DNA vertailunäyte ja V tunnistettiin varmuudella.

Ilmeisesti kyse on venäläisen etsintäryhmän löydöstä, koska tänäpäivänä suurin osa kentälle jääneistä sankarivainajista löytyy heidän toimestaan, mutta minulla ei vielä tässä vaiheessa ole asiasta tarkempaa tietoa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Pääset sankarihautajaisiin :salut:
 
JR49 kirjoitti:
Pääset sankarihautajaisiin :salut:
Klikkaa laajentaaksesi...

Olen kerran ollut. Oli todella isänmaallinen tilaisuus. Sattui olemaan vielä kotipaikkakunnan oma mies. Rajajääkäri joka kaatui Talissa 1944. Suomalainen etsintäryhmä löysi ja DNA-tunnistuksen perusteella henkilöllisyys selvisi. Kun oli rajamies, niin rajavartiolaitos järjesti sotilaalliset hautajaiset todella tyylikkäästi.

https://www.sotasampo.fi/fi/persons/person_p7604
 
Isoäitini kaksi veljeä kaatuivat 1941 ja 1944, molemmat varusmiehinä ja vielä 20-vuotiaina. Toinen meni Syväriä saavutettaessa ja toinen Kannaksella kun suurhyökkäys alkoi. On siinä ollut surua perheessä. Toisen isoäidin veli puolestaan kaatui talvisodassa reserviläisenä, oli päässyt siviiliin 1,5 vuotta aiemmin, eli ei ollut paljoa päälle parikymppinen hänkään.

Isoisäni palveli talvisodassa vapaaehtoisena kaksi viikkoa ja haavoittui lievästi, sen jälkeen armeijaan vakinaiseen palvelukseen, josta rykmenttinsä kanssa Karjalaa valtaamaan. Reissulla tuli kaksi haavoittumista lisää, toisesta jonkun prosentin invaliditeettikin. Sodasta kotiutui syksyllä 1944. Sodan aikana tuli yksi ylennys ja joku mitali, josta en edes tiedä että mikä.

Muun suvun sotahistoria on ihan pimennossa.

Kuten monesti todettua, monet noista miehistä eivät puhuneet näistä asioista itse, vaan olen itsekin saanut onkia näitä esille enoni kautta ja pienellä taustatutkimuksella. Veikkaanpa, että jos olisin aikanaan mennyt isoisältä kyselemään sotakokemuksista, olisi vastaus ollut epämääräinen murahdus ja aiheen vaihto toisaalle.
 
Isoisä oli tuolla, kun sulut räjäytettiin. Olin ihan poika, kun hän kuoli joten asiasta emme puhuneet, mutta äiti kertoi että se oli oikeastaan ainoa, mitä hän isoisä kertoi sodasta. Oli ollut hirvittävää kuunnella, kun vesi vei lapsia jotka huusivat hädässään. https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/745

Isoisä oli korkean ikänsä vuoksi (1902 syntynyt) jo talvisodassa autonkuljettajana ajamassa haavoittuneita. Autoilijana hänet tietysti oli siihen myös kykenevänä määrätty.

Toinen isoisäni teki räätälinä univormuja ja muita vaatteita armeijalle, eikä olisi ikänsä puolesta enää rintamalle muutenkaan joutunut. Paikkakunnalla oli vankileiri, jossa isäni pikkupoikana (iltatähti) kävi viemässä leipää omalle nimikkovangilleen. Yksi vanhemmista veljistä menetti jalkansa rintamalla.

Vaimon molemmat isoisät kaatuivat.

Äitini oli evakko ja vaimoni äiti sotalapsena Ruotsissa.
 
Isän isoisä oli kansanedustaja eikä siten osallistunut sotaan ja isän isä puolestaan oli ensimmäinen ikäluokka, joka ei nuoruuttaan joutunut sotaan. Suojeluskunnassa pappa toimi, mutta ei sekään länsisuomalaisessa maalaispitäjässä juuri mitenkään sotaan liittynyt.

Mummon veli kuoli sodassa nuorena kadettina. Sisarukset palvelivat lottina ja mummonikin ehti pikkulottiin.

Äidin isä oli sodassa, eikä koskaan suostunut puhumaan kokemuksistaan läheisilleen. Sääli sinällään kun kuitenkin olin jo parikymppinen hänen kuollessaan eli olisi voitu puhua asioista. Edes perinteistä kännissä puhumista hän ei tehnyt, koska ei juonut viinaa. Ilmeisen kovissa paikoissa nämä 19. divisioonan pohjalaisnuorukaiset sotivat kun olen sotaretkeä selvitellyt. Ensin junalla Kurikasta Punkaharjulle, josta jalkamarssina Kiteelle ja siitä taisteluihin.

 
Viimeksi muokattu:
Meidän suvussa oli ihme tuuri kaikilla rintamalle joutuneilla. Pappa oli Rukajärvellä, selvisi parilla sirpaleella selässä. Hänen veljensä olivat Taipaleessa, sieltäkin tultiin ehjänä pois. Äitin isä taas oli kp-mies jääkärijoukkueessa, Ainuksen suunnalla, hänkin tuli ehjänä takaisin. Monesti mummu ja muu naisväki ihmetteli sitä, että kuinka heille kävi niin hyvästi, että saivat miehensä takaisin ehjänä. Kuntaas naapuritalosta kaatui kaksi veljestä ja kolmas haavoittui pahasti. Kummasti se kohtalo ihmisiä heittelee.

@YliKoo
Synnyinpaikkakunnan ainoa ritari kaatui (hukkui) Poventsassa, ei hänenkään kotinsa kovin kaukana omasta kotitalosta. Siellä se hautakivi on muiden jatkeena sankarihautausmaalla, joka kesä edessä sinisiä ja valkoisia kukkia.
 
Täällä varmaan voi myös esittää kysymyksen.

Paappani on syntynyt vuonna 1910 eli ei ollut mikään penska enää sotien aikaan. Sota ajasta ei ole edes lapsilleen kertonut oikeastaan mitään. Jotain kummiskin olen saanut irti. On sanottu että otti osaa Kiteen taisteluun, mutta myös että oli sodassa linnoittamassa(?)Ainoa fakta on että palveli jr58ssa. Nimi löytyy kirjasta ja on ollut mukana muistopatsasta paljastamassa.

Kysymys.
On myös kerrottu että paappa oli koko jatkosodan rintamalla/palveluksessa. Voiko tuo nyt pitää ollenkaa paikkaansa tuon ikäiseltä? Ja kyse ei ole upseerista.



Täytyisi vissiin tilata ne kantakortit.
 
@Passi Oletko lukenut JR58 historiikin? Siitä tehtiin vuosi kaksi sitten uusinta painos ja luulisin että sitä olisi vielä myynnissä. Ostin itse varuilta varastoon yhden uuden painoksen vaikka alkuperäinenkin löytyy. Hinta en tarkkaan muista 30-50€.
Suositeltavaa lukemista kaikille historiasta kiinostuneille, on mielestäni hyvin tehty joukko-osasto historiikki.

Lisäys. Tuossa historiikissa oli muistaaksi kohtuu pitkästi juttua kuinka eri ikäluokkia yritettiin kotiuttaa.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top