Syyrian konflikti

Kannataisi ehken tutustua asioihin, ennekuin kirjoittelee kaikenlaista höpöä. Jos nyt aloitetaan siitä, että Israel ei ole koskaan tehnyt ilmaiskuja arabikansalaisiaan vastaan. Esim. Gazan ja Länsirannan arabit eivät ole Israelin kansalaisia, Israelin arabit kyllä.

Ja Mossadin upseeri todennäköisesti joutuisi miettimään aika kauan oman maan kansalaisen surmaamista. Melko lailla samaan tyyliin, kuin Suomen viranomaiset suomalaisen surmaamista. Joten vaikka se joissain tilanteissa olisi mahdollista, niin ei kuulu yleisesti länsimaisen demokratian (joka Israel kuitenkin on) toimintaan.

Aika hassua, että Israel jotenkin tarvitsisi oikeutuksen ilmaiskuille salaisella operaatiolla jne. Ei ole ennenkään moisille haettu sen suurempia oikeutuksia ja on tehty suurempiakin ilmaiskuja.

On sulla ihmeellinen kuva Israelista. Varmaan johtuu siitä, että esim. Suomessa julkisuudessa harvemmin esitetään muut, kuin negatiivisia uutisia. Ei siellä nyt eletä missään Venäjän tyylisessä valtiossa, jossa sotia oikeutetaan hämärillä kerrostalopommituksilla.

Ehkäpä olet oikeassa, onhan ne arabi-israeliitit kuitenkin virallisesti kansalaisia, joten ne eivät ole niin vapaata riistaa kuin esim. YK:n sotilastarkkailijat. Rasismiahan kys. maassa näitä arabikansalaisia kohtaan riittää, mutta virallisesti sitä on sitten vissiin koitettu suitsia. Itse en oikein fanita tuota itseään juutalaiseksi kutsuvaa maallistunutta ashkenazi-porukkaa, joka on ylikynnessä Israelin yhteiskunnassa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Racism_and_ethnic_discrimination_in_Israel
 
Muistuttaisin myös siitä, että mikäli Israel saisi päättää, niin ne valitsisivat Assadin Syyrian johtoon mieluummin, kuin riskeeraisivat jonkun ISIS:n valitseman johtajan Syyrian johdossa.

Israel on pahassa raossa...Assadin hallinto on tiukasti linkittynyt Hezbollahin kanssa, jotka ovat Israelin tällä haavaa pahin vihollinen alueella. Toisaalta, Assadin/Hezbollahin tappio voisi merkitä ISISin nousua Syyrian johtoon ja he nyt tuskin ovat yhtään sen Israel-myönteisempiä kuin Hezbollahkaan: päinvastoin, voi hyvinkin olla että hessut ovat se pienempi paha. Heidän kanssa voi ainakin yrittää neuvotella ilman että neuvottelijan päällä pelataan potkupalloa.

Paras vaihtoehto olisi tietenkin Jordanian kaltainen suht maallinen, stabiili hallitus jota voisi edustaa Vapaan Syyrian armeija: mutta oikeasti, uskooko kukaan enää tässä vaiheessa että sellainen voisi toteutua?
 
Netissä liikkuvien huhujen mukaan Al-Nusran rintama liittyi Isiksen riveihin.

No huh. Sehän tarkoittaisi jo aikasmoista taisteluiden karaisemaa armeijaa. Mitä kaikkea tuo pumppu saakaan aikaiseksi. Assadi on kova jätkä kun se sotii noita vastaan ainoana valtiona.Virallisesti.
Al-Nusran ja saudien suhde taitaa olla huomattavasti tiiviimpi kuin Isisksen nykyään. Käsittänyt että Isisksellä on Saudien kanssa sukset ristissä. Saavat vain yksityistä rahoitusta ja tukea toisin kuin Al-Nusra.
.
Mutta kaiken takana on liian passiivinen Demokraatti presidentti jenkeissä.
Mikä järki siinäkin on , että ainoat jatkuvat ilmaiskut tehdään Pakistanin heimoalueella? Samaan aikaan kun on kehittymässä modernin ajan suurin islamistien armeija.
Tulee ihan mieleen vanhat kunnon ajat jolloin viimeksi Muslimit innostuivat näin. Silloin ne valtasivat Espanjaa myöten kaikki.
 
Tulee myös mieleen tuoreempi Mahdi Army Sudanissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mahdist_War

Tuntuu että on vielä enemmän yhtymäkohtia...ja tuokin aiheutti briteille kiusaa melkein 20v ajan.
 
Tulee myös mieleen tuoreempi Mahdi Army Sudanissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mahdist_War

Tuntuu että on vielä enemmän yhtymäkohtia...ja tuokin aiheutti briteille kiusaa melkein 20v ajan.

En lukenut kokonaan, mutta tuon konfliktin alku on kyllä sitä itseään. Ensiksi lähetetään kaksi komppaniaa hakemaan kapina johtajaa, jolloin nämä kaksi komppaniaa päättää kumpikin hyökätä kohteeseen eri suunnista, jolloin ne alkavat ammuskelemaan toisiaan ja lopulta se pikkuinen kapinallisjoukko teurastaa molemmat komppaniat erikseen. Lähetetään lisää sakkia, jotka väijytetään ja tuhotaan. Sitten lähetetään 4000 ukon porukka laittamaan kepeillä aseistettu, nälkiintyvä kapinajoukko kuriin, mutta sitten asetutaan kapinallis leirin viereen yöpymään eikä aseteta vartioita! Seuraavana iltana kapinalliset ovat aseistautuneita ja muutenkin paremmin varustettuja.
 
Syyrian armeijan T-72 panssarivaunuja. Huomatkaa ERA:n puuttuminen.
T-72EarlyVariant_Syria_Apr2014_1.jpg

Tuossa videolla siinä toisessa vaunussa ne on yhä jäljellä. Mutta kummassakin vaunussa tuo oikea takareuna on ottanut vahinkoa, eikä se näytä vihollisen tekemältä.

Mutta kuitenkin, olisiko Lapualaiset loppunut ja nyt Laihialaiset ovat tulleet tilalle?
 
Ehkäpä olet oikeassa, onhan ne arabi-israeliitit kuitenkin virallisesti kansalaisia, joten ne eivät ole niin vapaata riistaa kuin esim. YK:n sotilastarkkailijat. Rasismiahan kys. maassa näitä arabikansalaisia kohtaan riittää, mutta virallisesti sitä on sitten vissiin koitettu suitsia. Itse en oikein fanita tuota itseään juutalaiseksi kutsuvaa maallistunutta ashkenazi-porukkaa, joka on ylikynnessä Israelin yhteiskunnassa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Racism_and_ethnic_discrimination_in_Israel

Mjaa, nähnyt myös juttuja ihan sujuvasta yhteiselosta siellä täällä Israelissa. Rasismia tai muuta fobiaa varmaan esiintyy ihan tavallisen populan parissa puolin ja toisin, mutta kuinka paljon, siitä saatat antaa liian ylenpalttisen kuvan tuossa?

Ajatteleppa sitä mahdollisuutta, että tuo maallistuneiden immeisten ylikynsi on se mikä mahdollistaa suvaitsevaisen yhteiskunnan. Ei nyt tarvitse ketään fanittaa mutta ashkenazit saattavat olla ihan hyvä juttu tuolle pallonkolkalle.

Ja Wikipedia on älisevä kaaos. (No on siellä monesta vähemmän tulkinnanvaraisesta asiasta hyviä artikkeleja, ja vaikeistakin aiheista sentään antaa hyödyllisiä viitteittä enemälle lukemiselle jollei muuta. Mutta lähtökohtaisesti aina oma suolakontti selkään kun tuohon härdelliin kahlaamaan.)
 
Älisevä kaaos voisi tarkoittaa, kun kirjoittajalla palaa hihat.

Minun mielestäni wikipedia on helppo perustietolähde perustiedoille, että tietää perustiedot.
 
BBC: Britannia harkitsi kapinallisarmeijan varustamista Syyriassa

ULKOMAAT | Turun Sanomat 07:13 | 0
Päivitetty 07:47
Britannialla oli tarkoitus kouluttaa ja varustaa 100 000 miehen vahvuinen kapinallisarmeija kukistamaan Syyrian presidentti Bashar al-Assad, uutisoi BBC torstaina.

Armeijan oli tarkoitus syrjäyttää presidentti ennen kuin sen katsottiin olevan liian riskialtista.

BBC kertoo hallintolähteisiin viitaten, että salaisen ohjelman esitteli kaksi vuotta sitten Britannian asevoimien komentaja, kenraali David Richards. Britannian puolustusvoimien tiedottaja kieltäytyi kommentoimasta BBC:n tietoja.

Komentajan ehdotusta pohtivat pääministeri David Cameron, kansallinen turvallisuusneuvosto sekä amerikkalaisviranomaiset. Ajatusta pidettiin kuitenkin tuolloin liian radikaalina.

YK:n mukaan lähes 11 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua Syyriassa. Kolme miljoonaa ihmistä on paennut Syyriasta kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana. Kymmeniätuhansia on kuollut.

TS–STT

BBC:n uutinen
 
Jos Länsi ja Venäjä olisivat päässeet sopuun al-Assadin hallinnon nopeasta kaatamisesta eivät radikaalit islamistit olisi päässeet hillumaan nykyisen lailla! Tukemalla Syyrian nykyhallintoa Venäjä sai tahtomattaan aikaan melkoisen sopan!
 
Taas kilisee rahaa kassaan jos uutinen pitää paikkansa.
Fighters from the Islamic State group have seized control of Syria's largest oil field on the Iraqi border, forcing the withdrawal of rival fighters, Syrian activists say.

The Nusra Front, which has controlled al-Omar oil field since late last year, abandoned the facility on Thursday without firing a bullet, the UK-based Syrian Observatory for Human Rights said.
http://www.aljazeera.com/news/middl...es-syria-key-oil-field-20147314108662628.html
 
Viimeksi muokattu:
Mitä uutiset eivät meille kerro? Usa&CO eivät voi olla niin tyhmiä, että antavat aseapua esimerkiksi juuri Syyrian kapinallisille ja lopulta niitä käytetään Irakissakin maan valtaamiseen.
 
Mitä uutiset eivät meille kerro? Usa&CO eivät voi olla niin tyhmiä, että antavat aseapua esimerkiksi juuri Syyrian kapinallisille ja lopulta niitä käytetään Irakissakin maan valtaamiseen.

Onhan sitä kamaa lähetetty kapinallisille, mutta ei sitä ole ainakaan kuvien ja videoiden perusteella Irakissa käytetty.

TOW osuu T-62 panssarivaunuun.
Embedded media from this media site is no longer available
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top