Syyrian konflikti

Juuri tulleen tiedon mukaan 103 venäläissotilasta on kaatunut Syyriassa, monet heistä raketinheitintulessa Raqqassa. Ruumiit on koottu lentotukikohtaan Ain Issa’ssa.

Kaatununeista 45 Pihkovan laskuvarjojääkäriä Sirii’ssä, 5 miestä GRU:n erikoisjoukoista koulutuskeskuksessa Raqqa’ssa ja 10 miestä Vladivostokin merijalkaväestä. Yli 40 vaunua ja ajoneuvoa on tuhoutunut, mukaan lukien 12 T-72-panssarivaunua, 3 Ka-52-taisteluhelikopteria ja 2 IL-76-kuljetuskonetta.

Pöyhiskelen lisää, kun häntä ehdin.

Justiinsa. Juuri tätä povasin kun viimeyönä kirjoitin pohdintaa. Tulipa yllätyksenä että jo nyt se rökäletappio tapahtui. Ilmeisesti vastapuoli toivotti kaverit tervetulleeksi. Putinilla on kovat halut leikkiä suurvaltaa, mutta se vaatii kapasiteettiä. Syyrian tapauksessa puhutaan isoista määristä sotilaita jota sinne tarvittaisiin. Parisataa tuhatta ja kunnon ilmatuki. Muuten tulee vain ruumiita ja paljon.
 
Pitemmän aikaa on näyttänyt siltä, että Venäjä haluaa osoittaa samanlaista roolia, jonka se kokee Usan ottaneen? Oletteko huomanneet, sen huomaa aika monesta seikasta. Tiettyä jäljittelyä tapahtuu koko ajan enemmän.

Kansainvälisestä oikeudesta tai YKsta puhuminen on lähinnä lapsellista tässä kontekstissa.
Venäjälle supervaltana oleminen merkitsee ennen kaikkea sitä, että kansainvälisiä sopimuksia voidaan rikkoa yksipuolisesti ilman pelkoa sanktioista.
 
Täytyisi saada selville Venäjän suunnitelut ja oleva kokoonpano Syyriassa. Tästä voi tulla iso juttu. Ainakin sosiaalista mediaa naapurin sotilaat käyttävät ahkeraan sieltä, mutta kun ei voi olla varma, niin jätän kuvat julkaisematta.
Näyttää siltä että ihan taistelevia joukkoja sinne on mennyt.
Sekin olisi kiinnostava tietää, että ovatko he kurmoottamassa Isistä vai yleisemmin Assadin suojana. Ainakin ensimmäiset Dronet ja koneet taistelualueen yllä havaitsi Al-nusra omalla lohkollaan.

Jos niillä on taistelevia joukkoja, niin ovat ottaneet kovan riskin. Parempi ilmatuki toimia, kun Al-nusra ja islamilainen rintama tekee seuraavan ison hyökkäyksen. Naapurilla on geeneissä sellainen juttu että hommat ei mene ihan aina putkeen.

Jos ryssät menee sinne isommalla joukolla, niin siitä tulee vain uusi Afganistan venäläisille. Eihän venäläisjoukoilla ole sitä vähääkään todellista taistelukokemusta ääri-islamistisia terroristeja vastaan mitä länsijoukot ovat kuitenkin menneen vuosikymmenen aikana saanet esim. Irakissa ja Afganistanissa (Tšetsenia on tässä katsannossa pelkkä pahainen rajakahakka, ja sekin meni ihan persiilleen venäläisten puolelta). Venäläinen COIN-strategia, mitä se on?

Vaikka Venäjä nyt sitten saisi pommitettua jonkun jo valmiiksi rauniokasana olevan ISIS:in hallussa pitämän kaupungin täysin maantasalle Groznyin malliin, niin mitäpä se pitkässä juoksussa auttaisi?

Venäläisistä joukoista ei ole kuitenkaan minkään alueen hallussapitäjiksi pidemmäksi aikaa, saati sitten rauhoittajiksi. Nehän vain saavat viimeisetkin paikalliset aseelliset ryhmittymät kääntymään itseään vastaan kovakouraistensa ja täysin tarkoituksenmukaisettomien toimiensa seurauksena. Venäläisten puolella sotiessa on ihan yhtä suuri todennäköisyys tulla tapetuksi venäläisten kuin varsinaisten vihollisten toimesta.

Sitten kun vielä Saudi-Arabialla ja muilla sunniarabimailla taitaa olla vielä muutama kana kynittävänään venäläisten kanssa Iranin ja Assadin tukemisesta, niin voitte olla varmoja ettei venäläisiä vastaan taistelevilta joukoille tule ainakaan aseistusta puuttumaan...

Kuka luulee, että jotain venäläisiä ammatti- ja sopimussotilaita, tai vielä vähemmän varusmiehiä, kiinnostaa kuolla jonkun Syyrian vuoksi?

Nehän raukat alkavat siellä peloissaan ampua kaikkea mikä liikkuu, sen nyt arvaa minkälaista jälkeä siitä alkaa tulemaan kun jokaisen rasahduksen perään tilataan tykistökeskitys ihan noin niin kuin varmuuden vuoksi...

Tähän sopii varsin hyvin vanha raamatullinen sananlasku: "Se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu".
 
Laitan nyt kuitenkin

11951413_1190780347604129_1037671578942231965_n.jpg


11947620_1190780354270795_3391808997318999515_n.jpg

Nuo venäläisjoukot ovat kyllä niin rosvojoukon näköisiä, että ei tule tuommoisia täällä tavattaessa olemaan mitään vaikeuksia omien ja vihollisten eroittelusta. Tommosilta joukkioilta ei tarvitse kohdattaessa paljoa alkaa kyselemään, että milläs asioilla sitä liikutaan, ei muuta kuin kuulaa perään niin paljon vaan kun lähtee...
 
Druze gunmen kill six Syrian security personnel in south - monitor
Druze gunmen in southern Syria killed six government security personnel during violent protests after a Druze leader and dozens of people died in two car bomb blasts overnight, a monitor said on Saturday.

The two explosions late on Friday and ensuing protests killed at least 37 people in and around the town of Sweida, a stronghold of Syria's Druze minority, the Britain-based Syrian Observatory for Human Rights told Reuters.
http://www.reuters.com/article/2015/09/05/mideast-crisis-syria-druze-idINKCN0R50JQ20150905
 
Juuri tulleen tiedon mukaan 103 venäläissotilasta on kaatunut Syyriassa, monet heistä raketinheitintulessa Raqqassa. Ruumiit on koottu lentotukikohtaan Ain Issa’ssa.
.

Sijainnin perusteella tappioiden aiheuttajaksi voi arvella islamisteja ISIS-nimen alla. Lisäksi vielä kollateraali eli haavoittuneet niin pari pataljoonaa pois pelistä. Kuitenkin koulutettuja joukkoja...
 
Syyriassa Putin voi olla varma, että ne ei sääli venäläisiä, eikä venäläiset niitä, kova katkeruutta herättävä sota on se mitä Putin sisäpoliittisesti tarvitsee. Jos Putin kurmoottaisi Ukrainaa kovaa niin siitä nousisi sisäpoliittisia ongelmia Venäjällä. Mietin itsekin, että aikooko se Putin vetäytyä hissuksiin Ukrainasta ja sen nöyryytyksen peittämiseen tarvitaan kovaa sotaa Syyriassa, ettei Putinin kovan pojan imago kärsi.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri tulleen tiedon mukaan 103 venäläissotilasta on kaatunut Syyriassa, monet heistä raketinheitintulessa Raqqassa. Ruumiit on koottu lentotukikohtaan Ain Issa’ssa.

Kaatununeista 45 Pihkovan laskuvarjojääkäriä Sirii’ssä, 5 miestä GRU:n erikoisjoukoista koulutuskeskuksessa Raqqa’ssa ja 10 miestä Vladivostokin merijalkaväestä. Yli 40 vaunua ja ajoneuvoa on tuhoutunut, mukaan lukien 12 T-72-panssarivaunua, 3 Ka-52-taisteluhelikopteria ja 2 IL-76-kuljetuskonetta.

Pöyhiskelen lisää, kun häntä ehdin.

Ohhoh. Ei ole mennyt kuin Strömssössä. Mutta on siellä ruuti palanut.
 
Ar Raqqah nyt oli varmaan Syyrian kovin paikka minne venäläiset sotilaat voi heittää. Itse venäläisten osallistumisesta taisteluihin en ota kantaa. Hieman liikaa huhujen asteella. Venäjällä on ollut koko ajan joukkoja Syyriassa.

syria-map.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ohhoh. Ei ole mennyt kuin Strömssössä. Mutta on siellä ruuti palanut.

Oliskohan koko uutinen Elsoilua, niin tai näin Venäjä ei voi kuin hidastaa ison pyörän rattaita Syyriassa ostaakseen itselleen lisää linnoittautumisaikaa.
Iso ratas lähtee, kun leijona on kaadettu, mutta kaataja ei tule olemaan voittaja.
 
U.S. concerned over Russian moves in Syria

Secretary of State John Kerry expressed U.S. concern over reports of Russia’s enhanced military build-up in Syria in a telephone call on Saturday with his Russian counterpart, the State Department said.

“The secretary made clear that if such reports were accurate, these actions could further escalate the conflict, lead to greater loss of innocent life, increase refugee flows and risk confrontation with the anti-ISIL coalition operating in Syria,” the department said, using an acronym for Islamic State.

Kerry and Russian Foreign Minister Sergei Lavrov agreed that discussions on the Syrian conflict would continue in New York later this month, the department said.

Various media reports on Friday quoted U.S. officials as describing an increase in Russian forces in Syria, expanding Moscow’s military support for Syrian leader Bashar al-Assad amid the grinding civil war.

Quoting unidentified Obama administration officials, the New York Times reported that Russia has dispatched a military advance team to Syria and has sent prefabricated housing units for hundreds of people to a Syrian airfield and delivered a portable air traffic control station there.

The Times reported that some U.S. officials said the temporary housing suggested that Russia could deploy as many as 1,000 advisers or other military personnel to the airfield that serves Latakia, Syria’s principal port city.

An uprising against four decades of Assad family rule broke out in 2011 and turned into a full-blown civil war in which Islamist militants have become the strongest element fighting Damascus.

Lavrov last month said the United States should cooperate with Assad, a longtime ally of Moscow, to fight Islamic State of Iraq and Syria (ISIS) forces who have seized swathes of northern and eastern Syria.

The United States and Russia have been at loggerheads over the civil war in Syria, where Russia has backed Assad while the United States wants a political transition to end his rule.

 

al-Arabiya

 

http://www.syriahr.com/en/2015/09/u-s-concerned-over-russian-moves-in-syria/
 
Ranska harkitsee ilmaiskuja ISIS:tä vastaan

Toistaiseksi ilmavoimia on käytetty terroristijärjestö Isistä vastaan vain Irakissa, sillä Ranska ei ole halunnut hyödyttää samalla Assadin hallintoa.

Ranska saattaa laajentaa ilmaiskuja Syyrian puolelle, kertoo Le Monde -ranskalaislehti Daily Telegraphin mukaan. Tähän saakka maa on antanut aseapua Bashar al-Assadin hallintoa vastaan taisteleville maltillisiksi katsomilleen kapinallisille sekä pommittanut terroristijärjestö Isisin kohteita Irakissa.

Ilmaiskuja Syyriassa ei ole tehty, sillä Ranskassa ei ole samalla haluttu antaa välillistä hyötyä al-Assadin hallinnolle. Nyt iskuja halutaan kuitenkin laajentaa terroristien tukialueille, sillä tähänastiset toimet on koettu tehottomaksi.

Lisäksi pakolaistilanteen kehitys ja Venäjän kasvava sotilaallinen läsnäolo Syyriassa ovat saaneet Ranskan harkitsemaan tilannetta uudelleen. Venäjä on tukenut al-Assadin hallintoa jo pitkään.

Maan presidentti Francois Hollande peräänkuulutti torstaina poliittista ratkaisua taistelussa terrorismia vastaan. Tämä edellyttää hänen mukaansa oikeita menetelmiä ja hyvää yhteistyötä. Ranskalaisviranomaisten mukaan Hollanden on tarkoitus ilmaista näkemyksiään asiasta tarkemmin maanantaisessa tiedotustilaisuudessa.





Lue myös:

Venäjä vahvistaa osanoton Syyrian sotaan, kiistää suoran puuttumisen



http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ranska_isis_syyria-40512
 
Viranomaislähde: Venäjä on pyytänyt lupaa sotilaslennoille Syyriassa

Yhdysvalloissa seurataan tarkasti Venäjän väitettyjä sotilastoimia Syyriassa.

”Olemme tietoisia raporteista, joiden mukaan Venäjä on saattanut lähettää asevoimien henkilöstöä ja lentokoneita Syyriaan. Me seuraamme näitä raportteja hyvin tarkasti”, Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest totesi torstaina järjestetyssä mediatilaisuudessa.

Useat uutismediat ovat raportoineet tällä viikolla sitkeistä huhuista, joiden perusteella Venäjä olisi lisännyt merkittävästi osallisuuttaan Syyrian konfliktissa. Venäjä on antanut avoimesti diplomaattista tukea sisällissotaa käyvän maan presidentille Bashar al-Assadille ja sen uskotaan myös aseistaneen al-Assadin hallinnon joukkoja sodan alusta lähtien.

Verkkouutiset kertoi tässä jutussa Israelin suurimman sanomalehden Yedioth Ahronothin Ynet -verkkosivuston uutisesta, jonka mukaan Venäjä olisi lähettämässä nopeasti lentäjiä ja sotilaskoneita Assadin tueksi.

Ynetin siteeraamien länsimaisten diplomaattilähteiden mukaan maahan on jo saapunut venäläinen joukko-osasto, joka on ottanut päämajakseen hallituksen ilmatukikohdan Damaskoksen lähistöllä.

Venäjän kerrotaan siirtävän maahan kaikkiaan jopa tuhansia miehiä. Joukot koostuvat sotilasneuvonantajista, kouluttajista, huoltojoukoista ja ilmavoimien henkilökunnasta.

Venäläiset sotilaslähteet ovat kiistäneet väitteet. Ynetin toimittaja Alex Fishman on taas puolustanut lähteitään venäläismedialle, kuvaten niitä "erittäin luotettaviksi".
Erikoisia lentoja
Venäjän joukkojen mahdollisesta osallistumisesta Syyrian taisteluihin on esitetty sekä video- että kuvatodisteita. Bashar al-Assadin hallinnon joukkojen mediaosasto julkaisi hiljattain propagandavideon (alla), jolla esiintyy Venäjää puhuvia sotilaita sekä näkyy uudehko venäläinen BTR-82A -panssariajoneuvo.

Videon lisäksi sosiaalisessa mediassa ja uutissivustoilla on kiertänyt Syyrian kapinallisjoukkoihin liitetyillä twitter-tileillä ahkerasti jaettu kuvasarja, jolla väitetysti näkyy venäläisiä Su-34-, Su-27- ja Mig-29 -hävittäjäkoneita Syyrian taivaalla. Kuvissa näkyy lisäksi myös venäläinen Pchela-1T -lennokki. Syyrian ilmavoimilla ei ole käytössään ainakaan Su-34 -koneita.

Ilmailuasiantuntija David Cenciotti ruotii kuvia The Aviationist -sivustolla. Mikäli kuvat ovat aitoja, vahvistavat ne Cenciottin mukaan Ynetin uutisessa esitetyt väitteet. Kuvien aitoutta ei vielä ole vahvistettu.

Cenciotti nostaa esiin myös tunnusta MANNY6 käyttävän venäläisvalmisteisen Il-76 kuljetuskoneen, joka on Flightradar24 -palvelun lentotietojen mukaan tehnyt viime aikoina useita lentoja juuri Damaskokseen. Cenciottin mukaan kyse on Venäjän ilmavoimien lennosta, jota lennetään.....
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja_syyria_sotilaslennot_lupa-40467
 
Latakiassa on ollut jo monta vuotta Venäjän tukikohta ja Venäjä on jo vuosia halunnut lisätä läsnäoloaan tukikohdassa. Jos venäläiset on saaneet lentokentän käyttöönsä ja lisänneet tukikohdan suojajoukkoja niin helposti puhutaan sadoista miehistä. Siis jos lentokenttää on tarkoitus käyttää Venäläisten lentokoneiden tukikohtana ja järjestää niiden huoltoa myös siellä.
Ja vielä jos on tarkoitus kouluttaa Syyrialaisia niin sekin vaatii oman henkilöstönsä.
Tää tappiojuttu ei oikein täsmää. Jos nyt oikein ymmärsin niin eikö Raqqa ole aika kaukana Latakiasta. Miten Venäjä olisi saanut noin suuren osaston nopeasti sinne ja yhtäkkiä kaikki tai ainakin iso porukka kanttu vei. Hmm.
 
Uutislinkkejä:
 
Voisiko Venäjän päättäväiset ja rohkeat toimet olla avain kriisin ratkaisuun? Aina ei vain diplomaattisella lässytyksellä saada tuloksia.
 
Jos nyt oikein ymmärsin niin eikö Raqqa ole aika kaukana Latakiasta. Miten Venäjä olisi saanut noin suuren osaston nopeasti sinne ja yhtäkkiä kaikki tai ainakin iso porukka kanttu vei. Hmm.

Latakian eteläpuolella oleva venäläisten yksikkö Tartusissa oli vuoteen 2011 asti pelkkä huoltokeskus. Venäläisiä neuvonantajia valui maahan jo arabikeväästä ja vuodesta 2011. Vuonna 2013 hyvin suuri osa evakuoitiin. Strategia muuttui elokuussa. 23.8. otetulla videolla näkyy muiden muassa BTR-82A. Yhdessä APC:ssä on naamiomaalaus ja numero 111. Julkista tietoa tietenkin on, että Venäjä oli toimittanut Tartusiin ainakin 30 vaunua aikavälillä joulukuu 2013 - maaliskuu 2014.

Voit myös seurata somea ja vaikkapa vaimoja. Vaimot ovat OSINT-tiedustelijan parhaita kavereita. Tässä rouva valittaa, että mies on komennettu Syyriaan epämääräiseksi ajaksi.

fZi2wzA.png



Luodulla valeprofiililla voi käydä keskusteluun ja hups - selviää, että mies on merijalkaväkipataljoonassa ja ensin lentokenttävartiossa. Tavaraa ja joukkoja valuu maahan.

IikTS8o.png


hFzj5ld.jpg


Samasta vkontakte-profiilista voi liukua kavereiden profiileihin. Lisää tietoa. Outoa, jos kahdessa viikossa eivät erikoisjoukot ehdi satamaa pitemmälle. Yksin tässä kuvassa puretaan 300 miestä.

0n9bWgq.png


Tässä selitetään, miten kalusto liukuu Syyriaan.

Rbmti3w.png


Profiili paljastaa yksikön. 56529-4 (Vladivostok).

pgPD1CV.png
 
Back
Top