Syyrian konflikti

Suunnilleen kaikki on delegoitu joko aktiivisesti tai passiivisesti. Lähi-idän politiikka ml. Syyria on Mattis / Tillerson -pöydällä, ilman että presidentti (osaa) ottaa juuri mihinkään kantaa.

Hyvä johtajahan osaa löytää hommiin sopivat henkilöt ja delegoida tehtävät heille, todella hyvä älyää vielä pysyä pois alaistensa tieltä.

Vaikka Trump on mitä on, niin tuolla tyylillä saattaa tulla joitain järkeviä tuloksiakin. Syyriasta en uskaltaisi veikata tulevan mitään kovin hyvää siltikään. Kurdeille ehkä, mutta koko Syyrialle en.
 
Hyvä johtaja asettaa yleiset suuntaviivat toiminnalle ja jättää toteutuksen pätevien alaisten harteille. On sitten nähtävänä onko Trump ns. "wing it" vai tehnyt noin.
 
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Trumpin asettuminen presidentin paikalle näkyy sitä kautta, että Trump jos jotain niin on pikemmin jättänyt oman roolinsa täysin seremoniamestarin tasolle. Suunnilleen kaikki on delegoitu joko aktiivisesti tai passiivisesti. Lähi-idän politiikka ml. Syyria on Mattis / Tillerson -pöydällä, ilman että presidentti (osaa) ottaa juuri mihinkään kantaa.

Saa nähdä mitä tästä kaikesta tulee, tuntuu että mitään strategiaa ei ole, vaan reagoidaan asioihin. Toisaalta, ketkä ovat Trumpin "Art of the Deal" kirjan lukenut, niin tämä juuri oli Trumpin malli josta oli ylpeä. Hän ei "sitoudu" mihinkään, vaan menee työpaikalle ja reagoi asioihin. Toimii varmasti yritystasolla, mutta maailman ainoan supervallan toimintamallina on vähintään mielenkiintoinen.

En epäile tätä ollenkaan, kuitenkin päättävät elimet ovat vaihtaneet henkilöstöä ja täten tämä näkyy tätä kautta. Selvennykseksi en ole mikään Trump fani, maailman tasapainoisuuden vuoksi olisin toivonut Clintonia presidentiksi vaikka ideologia onkin perseestä.
 
Pakolaisia ruvennu palaamaan kotiinsa.

UNHCR seeing significant returns of internally displaced amid Syria’s continuing conflict
Aid agencies estimate that more than 440,000 internally displaced people have returned to their homes in Syria during the first six months of this year. In parallel, UNHCR has monitored over 31,000 Syrian refugees returning from neighbouring countries so far in 2017. Since 2015, some 260,000 refugees have spontaneously returned to Syria

The main factors influencing decisions for refugees to return self-assisted mostly to Aleppo, Hama, Homs, Damascus and to other governorates are primarily linked to seeking out family members, checking on property, and, in some cases, a real or perceived improvement in security conditions in parts of the country.

http://www.unhcr.org/en-us/news/bri...ernally-displaced-amid-syrias-continuing.html
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Venäjä laukaisi risteilyohjuksia Syyriaan – maalina Isisin asevarastot
Venäjä testaa uutta ilmasta laukaistavaa risteilyohjustaan Syyriassa.

5.7.2017 klo 19:03
13-3-7678868.jpg

Venäläinen Tupolev Tu-95 pommikone. Puolustusvoimat
Venäjän ilmavoimat on tehnyt iskun risteilyohjuksilla Syyriaan ääri-islamilaisen Isis-järjestön varastoja ja komentokeskuksia vastaan, sanoi Venäjän puolustusministeriö keskiviikkona. Ministeriön mukaan kolme ase- ja ammusvarastoa ja yksi komentokeskus tuhottiin.

Iskun tekivät Engelsin lentotukikohdasta Etelä-Venäjältä toimineet Tupolev Tu-95MS -pommittajat, jotka Venäjän puolustusministeriön mukaan laukaisivat ohjuksensa noin tuhannen kilometrin päästä niiden maaleista.

Pommittajien reittiä ei kerrottu. Jos ne ovat lentäneet Engelsistä etelään, ohjukset on laukaistu ilmeisesti Iranin ilmatilasta. Venäjän puolustusministeriö kertoo, että Syyriasta Hmeimimin tukikohdasta nousseet venäläiset Suhoi Su-30 -hävittäjät suojasivat pommitustehtävää - jolloin niiden on pitänyt lentää Irakin ja Iranin yllä.

Sitä, montako ohjusta laukaistiin, Venäjä ei ole kertonut. Ei myöskään iskuun osallistuneiden pommikoneiden määrää. Yksi Tu-95MS voi kuljettaa enimmillään kahdeksan Kh-101 -risteilyohjusta.

Aseiden kokeilua?
Kh-101 on Venäjän uusin ilmasta laukaistava risteliyohjus, joka on ollut käytössä nelisen vuotta. Se on tutkalla normaalia vaikeammin havaittava, ja sen kantomatkan arvioidaan olevan lentoradasta riippuen 4 500–5 500 kilometriä. Kh-101 on pitkän kantaman täsmäase. Venäläinen luonnehdinta ohjuksesta on

Voidaan tietysti kysyä, kannattaako sellaista ohjusta käyttää parin ammusvaraston tuhoamiseen – ottaen huomioon, että Venäjällä on perinteisempää hävittäjäpommittajakalustoa valmiiksi Syyriassa.

Venäjän ohjusiskut ovatkin ilmeisesti uuden aseen kokeilua sotaolosuhteissa. Venäjä on käyttänyt Kh-101 -risteilyohjusta ensi kertaa juuri Syyriassa. Niitä laukaistiin Venäjän Syyrian sotaretken alussa marraskuussa 2015, sitten ainakin marraskuussa 2016 ja helmikuussa 2017. Venäjän ilmoituksen mukaan joka kerran Isisin kohteisiin.
https://yle.fi/uutiset/3-9707876
 
Linkki: http://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-syria-ypg-idUSKBN19Q2S0

Exclusive: Kurdish YPG militia expects conflict with Turkey in northern Syria

The head of the Syrian Kurdish YPG militia said on Wednesday that Turkish military deployments near Kurdish-held areas of northwestern Syria amounted to a "declaration of war" which could trigger clashes within days.

Turkey's Deputy Prime Minister Numan Kurtulmus retorted that his country was not declaring war but that its forces would respond to any hostile move by the YPG, which he described as a small-scale army formed by the United States.

The mounting tensions between two U.S. allies in northwestern Syria risk opening yet another front in the multi-sided conflict, in which outside powers are playing ever greater roles.

They could also distract the YPG from the U.S.-backed campaign it is spearheading to capture Islamic State's stronghold of Raqqa, some 200 km (125 miles) away.

Asked by Reuters whether he expected a conflict with Turkey in northern Syria, where the two sides have exchanged artillery fire in recent days, YPG Commander Sipan Hemo accused Turkey of preparing for a major military campaign in the Aleppo and Afrin area.

"These (Turkish) preparations have reached level of a declaration of war and could lead to the outbreak of actual clashes in the coming days," he said in emailed comments. "We will not stand idly by against this potential aggression."

Turkey's policy in northern Syria has been focused on containing the growing sway of Kurdish groups that have established autonomous regions since Syria's war began in 2011.

Ankara says the YPG represents a security threat, seeing it as an extension of the Kurdistan Workers Party (PKK), which has been fighting an insurgency against the Turkish state for decades.

"This is not a declaration of war. We are making preparations against potential threats," Kurtulmus told Reuters in an interview. "Their (YPG) primary goal is a threat to Turkey, and if Turkey sees a YPG movement in northern Syria that is a threat to it, it will retaliate in kind."

President Tayyip Erdogan said Turkey was ready to carry out ground operations against Kurdish forces in northern Syria along with the rebel forces it backs there if necessary.

"If there is a threat against us, our troops will conduct any operations with the Free Syrian Army (FSA) on the ground," he told France 24 television in an interview shown later on Wednesday.

Turkish forces deployed in northern Syria last year in support of FSA groups in an operation that forced Islamic State away from the border and also drove a wedge between YPG-held areas.

In recent weeks, Turkey has sent reinforcements into the area north of Aleppo, according to Turkey-backed rebel groups who have established control over a section of the Turkish-Syrian frontier with Ankara's support.

Hemo was last week cited as saying the YPG had a plan to capture that area between the towns of Azaz and Jarablus. Asked about that remark, he described the Turkish intervention as "occupation" of Syrian land, and said the YPG had never "threatened Turkey or its security".

LONG-TERM PLANS

Turkey, a NATO member, has been incensed by the U.S. decision to ally with the YPG. Washington took the decision to arm the group before the final assault on Raqqa began in June.

The YPG is fighting under the banner of the Syrian Democratic Forces (SDF), which includes Arab fighters.

In separate comments to the Saudi-owned Asharq al-Awsat newspaper published on Wednesday, Hemo said the United States had established seven military bases in areas of northern Syria controlled by the YPG or SDF, including a major airbase near Kobani, a town at the border with Turkey.

Citing operational security, the coalition said it did not confirm or deny information about "specific capabilities, force numbers, locations or movement of forces in Iraq and Syria".

Hemo indicated the YPG would keep fighting Islamic State even after its defeat in Raqqa, saying it was committed with "the international coalition to cleansing Syria of terrorism and establishing a political system capable of achieving real democratic transformation".

Turkish defense ministry sources said last month the United States had pledged that weapons provided to the YPG would be taken back once Islamic State was defeated. Turkey says that is not credible.

"There has never been an incident where a group in the Middle East has been armed, and they returned the weapons," Kurtulmus said. The United States "have formed more than a terrorist organization there, they formed a small-scale army."

He also warned the YPG not to try to drive out Arab or Turkmen residents from the town of Tel Rifaat, which is close to Afrin and controlled by YPG and Arab allies in the U.S.-backed Syrian Democratic Forces.

U.S. Defense Secretary Jim Mattis has left open the possibility of longer-term assistance to the YPG, saying the U.S. may need to supply them with weapons and equipment even after the capture of Raqqa.

Hemo said U.S. officials had denied any intention to take away the YPG's weapons and that the YPG would be needing more support due to its longer-term plans to tackle the remnants of Islamic State.

(Additional reporting by Orhan Coskun and Ercan Gurses in ANKARA and John Irish in PARIS, writing by Tom Perry, editing by Philippa Fletcher)
 
Se tuli taas tänään Trumpin puheessa. Syyriaan täytyy saada ratkaisu jossa Irania ei ole. Tuota ei voi selvemmin sanoa. Isiksen jälkeen terroristi maassa on Iran. Veikkaan kuitenkin,että isis ei sorru ihan heti. Sen verran hyvä tekosyy se on. Raqqa ei ole Isiksen loppu.
 
Venäjä laukaisi risteilyohjuksia Syyriaan – maalina Isisin asevarastot
Venäjä testaa uutta ilmasta laukaistavaa risteilyohjustaan Syyriassa.

5.7.2017 klo 19:03
13-3-7678868.jpg

Venäläinen Tupolev Tu-95 pommikone. Puolustusvoimat
Venäjän ilmavoimat on tehnyt iskun risteilyohjuksilla Syyriaan ääri-islamilaisen Isis-järjestön varastoja ja komentokeskuksia vastaan, sanoi Venäjän puolustusministeriö keskiviikkona. Ministeriön mukaan kolme ase- ja ammusvarastoa ja yksi komentokeskus tuhottiin.

Iskun tekivät Engelsin lentotukikohdasta Etelä-Venäjältä toimineet Tupolev Tu-95MS -pommittajat, jotka Venäjän puolustusministeriön mukaan laukaisivat ohjuksensa noin tuhannen kilometrin päästä niiden maaleista.

Pommittajien reittiä ei kerrottu. Jos ne ovat lentäneet Engelsistä etelään, ohjukset on laukaistu ilmeisesti Iranin ilmatilasta. Venäjän puolustusministeriö kertoo, että Syyriasta Hmeimimin tukikohdasta nousseet venäläiset Suhoi Su-30 -hävittäjät suojasivat pommitustehtävää - jolloin niiden on pitänyt lentää Irakin ja Iranin yllä.

Sitä, montako ohjusta laukaistiin, Venäjä ei ole kertonut. Ei myöskään iskuun osallistuneiden pommikoneiden määrää. Yksi Tu-95MS voi kuljettaa enimmillään kahdeksan Kh-101 -risteilyohjusta.

Aseiden kokeilua?
Kh-101 on Venäjän uusin ilmasta laukaistava risteliyohjus, joka on ollut käytössä nelisen vuotta. Se on tutkalla normaalia vaikeammin havaittava, ja sen kantomatkan arvioidaan olevan lentoradasta riippuen 4 500–5 500 kilometriä. Kh-101 on pitkän kantaman täsmäase. Venäläinen luonnehdinta ohjuksesta on

Voidaan tietysti kysyä, kannattaako sellaista ohjusta käyttää parin ammusvaraston tuhoamiseen – ottaen huomioon, että Venäjällä on perinteisempää hävittäjäpommittajakalustoa valmiiksi Syyriassa.

Venäjän ohjusiskut ovatkin ilmeisesti uuden aseen kokeilua sotaolosuhteissa. Venäjä on käyttänyt Kh-101 -risteilyohjusta ensi kertaa juuri Syyriassa. Niitä laukaistiin Venäjän Syyrian sotaretken alussa marraskuussa 2015, sitten ainakin marraskuussa 2016 ja helmikuussa 2017. Venäjän ilmoituksen mukaan joka kerran Isisin kohteisiin.
https://yle.fi/uutiset/3-9707876

Putin ja Trump puuhasivat tulitaukoa osaan maata näytösmielessä. Trumpin tapaamisessa Putinille toistettiin jenkkien herkkä kohta, Assadin vallasta poisto.
Iran on vesittänyt aiemmin Venäjän yritykset vallan vaihtoon. Mielenkiintoista nähdä jos Assad väistyy, että antoiko Iran luvan, vai rikottiinko Venäjän ja Iranin suhteet. Putin laittaisi Assadin pois.

https://yle.fi/uutiset/3-9712662
 
Luulisin Syyrian (vähäisille) öljykentille olevan enemmänkin tunkua.

http://www.zerohedge.com/news/2017-07-06/syrian-army-set-recapture-oil-field-near-palmyra-isis

Tuo alue on kuitenkin kaukana päätuotantoalueesta, joka sijoittuu Raqqan ja Irakin väliselle osuudelle.
Tätä esitellään FT:n parin vuoden takaisessa jutussa
http://ig.ft.com/sites/2015/isis-oil/

Tuonne ISIS pureutunee viimeiseen asti. Ja apajille pyrkii kaikki: YPG, turkin tukemat "kapinalliset", USA:n tukemat "kapinalliset", muuten vaan kapinalliset, + Assadin porukka ja Iranin tukemat "kapinalliset"-
 
Usan suoja-alue on samoilla nurkilla. Vaikea ymmrtää miksi Isis käski kovimmat ja taistelun karaisemat joukkonsa lähtemään Raqqasta tuonne.
Jos asia on niin yksinkertainen, että Isis menee kaupungeista tuonne viimeiseen taisteluun, niin Usan raskaat pommittajat hoitavat heidät pois. Jotenkin tuntuu, että asia ei ole niin yksinkertainen.
 
A slither of land sandwiched between the the Kurdish controlled enclaves of Kobane and Afrin in northern Syria is fast becoming the country’s most volatile tinderbox.

The small area between the Kurdish cantons is home to a multi-ethnic group of Arabs, Kurds and Turkmen and is, in a sense, a microcosm of the Syrian war. There U.S., Russian, jihadi, Kurdish and Turkish forces all vie for power and influence.
http://warisboring.com/turkeys-proxies-attack-americas-allies-in-syria/
 
Venäläinen kuvausryhmä pääkaupungin lähiössä
Omien tunnistamista ei ole tehty ainakaan liian helpoksi kun joka jätkällä näyttää olevan erilainen maastopukukuosi.:confused:
Onkohan tyypit Assadin (Syyrian) virallisen armeijan sotilaita, vai jotain Assadia fanittavia "Aziz combat fightereita"?
 
Venäläinen kuvausryhmä pääkaupungin lähiössä
Neljän minuutin kohdalla sotilas (tai mikälie taistelija onkaan) saa näköjään luodista rintaansa, autss. Reportteri seisoo vain metrin parin päässä vasemmalla... Luotiliivi olisi voinut pelastaa, mutta eipä näy kypäriäkään kellään ja taisteluliivejäkin vain harvalla.
 
Venäläinen kuvausryhmä pääkaupungin lähiössä

Aikamoista härdelliä, tappioita tuli liukuhihnalta.
Kaikki samassa pakassa, ei suojia, ei valmistella asemia, ainoastaan ihmetellään ja patsastellaan...
Ei näyttänyt olevan lääkintämiehiä tai ensiapuosaamista.

Ei tarvitse ihmetellä että tuolla kolmannes kaikista kuolleista on Syyrian hallituksen joukkoja.
 
Back
Top