Syyrian konflikti

Olipa hyvä että Assad hoksasi käyttää kemikaaleja juuri kun oli pääsemässä ylikynteen Ghoutan alueella ja Trumppikin alkoi höpistä joukkojen poisvedosta.

Nyt saadaan uutta tulta purjeisiin ja voidaan bongailla uusia asevideoita!

Valkoisten kypäreitten edustaja on vahvistanut tapahtuneen YLE:n esittämässä videopätkässä, joten kaikenlainen spekulointi voidaan lopettaa alkuunsa.

Ei muuta kun tulikomentoja pojaat.
 
Uutisvideoissa on näkynyt paksua valkoista savua. Tämän perusteella arvelisin että aluetta on pommitettu fosforilla ja ihmiset ovat pääasiassa tukehtuneet savuun (vrt. aiemmat huhut Turkin tekemistä 'kaasuiskuista'). Tietojen mukaan kyseessä oli tynnyripommi joten onhan se mahdollista että siihen on jotain muutakin sotkettu.
Voihan tuo edellä näytetty klippi olla vanhakin mutta valkoisen fosforin ja sariinin käyttö eivät sulje toisiaan pois. Vanha Neuvostoliittolainen doktriini taisi olla 1/3 konventionaalista, 1/3 polttovaikutteista ja 1/3 kaasua.
 
Olipa hyvä että Assad hoksasi käyttää kemikaaleja juuri kun oli pääsemässä ylikynteen Ghoutan alueella ja Trumppikin alkoi höpistä joukkojen poisvedosta.

Nyt saadaan uutta tulta purjeisiin ja voidaan bongailla uusia asevideoita!

Valkoisten kypäreitten edustaja on vahvistanut tapahtuneen YLE:n esittämässä videopätkässä, joten kaikenlainen spekulointi voidaan lopettaa alkuunsa.

Ei muuta kun tulikomentoja pojaat.
Valkoiset kypärät vahvistaneet. Oliko tämä sarkasmia?
 
Olipa hyvä että Assad hoksasi käyttää kemikaaleja juuri kun oli pääsemässä ylikynteen Ghoutan alueella ja Trumppikin alkoi höpistä joukkojen poisvedosta.

Nyt saadaan uutta tulta purjeisiin ja voidaan bongailla uusia asevideoita!

Valkoisten kypäreitten edustaja on vahvistanut tapahtuneen YLE:n esittämässä videopätkässä, joten kaikenlainen spekulointi voidaan lopettaa alkuunsa.

Ei muuta kun tulikomentoja pojaat.
No juuri tällaisina hetkinähän Assadin olisi hyvä käyttää kaasua kun kaikki Suomalaisia keskustelufoorumeita myöden pitäisivät sitä varmasti false flagina?
 
Sen olen tiennyt jo vuosia sinun viestejä seuraamalla ja alkaa jo vähän haukottaa touhu. Foorumin sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että rupla-palkasta tulee bannit, oli asiallista tekstiä tai ei.

Haista jätkä pitkä vittu.
 
Olipa hyvä että Assad hoksasi käyttää kemikaaleja juuri kun oli pääsemässä ylikynteen Ghoutan alueella ja Trumppikin alkoi höpistä joukkojen poisvedosta.

Nyt saadaan uutta tulta purjeisiin ja voidaan bongailla uusia asevideoita!

Valkoisten kypäreitten edustaja on vahvistanut tapahtuneen YLE:n esittämässä videopätkässä, joten kaikenlainen spekulointi voidaan lopettaa alkuunsa.

Ei muuta kun tulikomentoja pojaat.

Toki Assad on käyttänyt kemikaaleja koko sodan ajan. Eikä siis sen monimutkaisempia kuin Kloorikaasua. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Juttu voi myös olla lavastus,eikä siinäkään ole mitään uutta. Kuitenkin Assadin voittamiset eivät liity tähän. Kloorikaasu,tynnyripommit,sotarikokset ovat tavanomainen sotakeino. Ehkä nyt vain sattui menemään lapsia.
 
Viestien taso kertoo lähinnä paskasta lähi-itä tuntemuksesta.
@Merten sheriffi älä oikeesti jaksa tuutata tuota venäjä paskaa tänne foorumille.

Monet järjestöt ovat tiukassa yhteistyössä muiden paikallisten liikkeiden kanssa (osa terrorijärjestöjä, sielä vielä yksilötason eroja.
Jos tuolla alueella et ole tietyn järjestön kanssa edes nimellisessä väleissä, lähtee herkästi henki sekä toiminnan vapaus.
Lähi-idässä on äärimmäisen vaikeaat uskonnolliset suhteet valtaan missä uskonto tunkee koko yheteiskunta rakenteen läpi, mihin länsimaissa ei olla totuttu. Tähän sitten yhdistyy viellä mm Sunnin ja Shioejen keskinäinen viha toisia kohtaan mikä on todella kovaa paikoin. Sitten vielä muut vähemmistöt.

On huomioitava aina iskuissa myös keskinäinen viha ja kasvojen menettämisen kostaminen. Yksinkertaisesti pahasti pieleen mennyt operaatio sotilasjohtajalla saattaa johtaa kasvojen menetykseen kyseisellä johtajalla, milloin kyseinen asia kostetaan hyvin kovasti ja tällöin toiminta ei vaikuta kauhean järjen mukaiselta länsimaissa. Ei tuo ole enää perinteinen valtausoperaatio vaan paikoin kosto paikallisille vihollisten tukemisesta.
Tällöin paikallisia siviilejä pidetään sotilaina.

Erittäin pelkistetysi asia.
On paljon huomioitavia asioita mitä ei yllä edes ole mainittu mutta jos länsimaisesti aletaan miettimään lähi-idän tapahtumia mennään lähes aina pieleen ja asiat vaikuttavat täysin epäloogisilta.
 
Jahas mikäs tällä kertaa oli se venäläinen propaganda? Voiko tuota perseenreikää puolueettomasti edes tarkastella. Mä olen seurannut aika paljon Syyrian sisällissotaa ja tullut siihen tulokseen, että parempi jos hallitus sen nyt mahdollisimman nopeasti hoitaa loppuun. Perusteluna vaikkapa se, että uskaltaisin ehkäpä vierailla Damakoksessa mutta en missään muualla Syyrissa. Muualla lähtisi varmasti henki.
 
https://www.i24news.tv/en/news/inte...ith-syria-strike-options-within-hours-sources

"Both the Joint Chiefs of Staff and CENTCOM, the US forces in the Middle East, were compiling target lists and attack options to be presented to Trump and his national security team "

Teoriassa isku voisi tapahtua jo tänä yönä, jos tyydytään yksinkertaisempaa tomahawk-toimintaan, eikä esim. pyritä tuhoamaan maan alla olevia kemiallisten aseiden varastoja.
///
http://www.jpost.com/Middle-East/Israeli-officals-US-must-strike-in-Syria-549144

The United States must attack the regime of Bashar Assad in Syria in response to the regime chemical gas strike on the Syrian town Douma that killed more than 70 people, Strategic Affairs and Public Security Minister Gilad Erdan said Sunday.

Construction Minister Yoav Gallant, a former major-general who is the security figure closest to Netanyahu, also expressed hope that military action would be taken against the Syrian leader.
“Assad is the angel of death, and the world would be better without him,” he said.

Zionist Union MK Nachman Shai demanded an emergency meeting of the Knesset Foreign Affairs and Defense Committee to discuss the readiness of the home front for a Syrian chemical attack.
///
 
Jos saisimme vedenpitäviä todisteita Assadin osallisuudesta näihin kaasuiskuihin, niin minäkin kannattaisin Assadin tuhoamista. Tällä hetkellä todisteet ovat luokkaa pelkkiä oletuksia.
 
Back
Top