Syyrian konflikti

Hän on "paikallinen". Eri ase ja varusteet.
Toki huomasin tämän mutta ilme täysin sama mitä teloitusvideoissa isis taistelijoilla. En henk koht pitäisi kasvojani peitettynä tuolla päin maailmaa jenkki sotilaiden vieressä.
Luottamuksen oltava luja. Tai sitten kuvaamisen yhteydessä vasta kasvot peitetty.
 
Tämä onkin se hulvattomuus. Muualla parhaimmissa erikoisjoukoissa ikärakenne on 30-40v. Suomessa ruvetaan 3x5v erkkareita just potkimaan pois hommista.

Heitän vaan tällaisen vaikkauksen:

Tottakai erkkareissa täytyy olla huippukunto, aivan varmasti ulkomaillakin. Voisiko silti olla niin että Suomessa on suunniteltu erkkareiden enemmän joutuvan "kaukopartio"-luonteisiin iskuihin tai joutuvan marssimaan mahdollisesti pitempiä matkoja vastustajan selustassa kuin (koptereilla sun muilla) matkoja taittelevat kollegansa? Toki Suomenkin erkkarit kopterilla / lentokoneella liikkuu, mutta jos painotus on erilainen.
Jokainen käsittää että joku 40v alkaa olemaan jo huippukuntonsa ohittanut fyysisellä saralla, vaikka sitten etujakin ikääntyneellä olisi.

Kannattaa myös muistaa ettei Suomikaan erkkareita mihinkään pois potki. Sodanajansijoitus reservissä luulisi olevan aivan varmasti ihan kohdallaan..
 
Toki huomasin tämän mutta ilme täysin sama mitä teloitusvideoissa isis taistelijoilla. En henk koht pitäisi kasvojani peitettynä tuolla päin maailmaa jenkki sotilaiden vieressä.
Luottamuksen oltava luja. Tai sitten kuvaamisen yhteydessä vasta kasvot peitetty.

Sisällisodasta kun on kyse, niin kuvattaessa ainakin kannattanee peittää kasvonsa. Mikäli väärä tyyppi tunnistaa, niin esim. sukulaiset voivat joutua kostoiskujen maaliksi.
 
Jeps. Tuon kolkan taistelut eivät näytä venyvän.

Millaistakohan diiliä Trump meinaa hieroa Putinin kanssa? Pompeo ainakin on kovasti viime aikoina antanut ymmärtää, ettei Assadia tulla suvaitsemaan vallankahvassa.

Mielenkiintoinen juttu. Alusta asti on viesti Syyrian suhteen ollut se, että Iran on torpattava,vaikutusvallan kasvu pysäytettävä ja lopuksi ajettava pois alueelta. Kuitenkin kokoajan käynyt vähän toisinpäin. Trump puhuu joukkojen vedosta yms. Israel on tehnyt aktiivisesti iskuja. T
 
Tuoretta ANNA -pätkää etelä Syyriasta:


Vain käännös puuttuu.. tai ainakin venäjän taito...:p
 
Ei mikään puolueeton lähde mutta onhan näitä samoja juttuja uutisoitu aikaisemmenkin. Ilmeisesti myös Kurdit ostivat ISIS öljyä mitä ei tietenkään tässä artikkelissa mainita.

QAMISHLO (Kurdistan 24) – A senior Islamic State (IS) commander in a Syrian Kurdistan (Rojava) jail on Sunday claimed IS sold gas and oil to the Syrian regime and Turkey during its rule over the past three years in Syria and Iraq.

In an exclusive interview with Kurdistan 24, Razeek Radeek Maksimo, an Azerbaijani IS senior commander, shared stories of his time with IS before his arrest by the US-backed, Kurdish-led Syrian Democratic Forces (SDF).
http://www.kurdistan24.net/en/news/78f3aed3-9dff-4fd4-9d5d-49e0c3a42cd2
 
Mielenkiintoinen juttu. Venäjä uudisti PMC rakennettaan pian Wagnerin kohtalokkaan hyökkäyksen jälkeen.

"Wagner" has a serious competitor. Rain found out that the new private military company Patriot, supposedly affiliated with the Ministry of Defense, has been involved in military operations in Syria since at least the spring of 2018.

https://translate.google.com/transl...&utm_campaign=news&utm_term=467148&edit-text=

Olisiko Wagnerin sekoilu vuoden alussa johtunut GRU:n ja puolustusministeriön valtataistelusta? Nyt PMC:n hallinta näyttäisi siirtyvän puolustusministeriöön.
 
Back
Top