Syyrian konflikti

@Merten sheriffi Ei kannata ikinä mennä vannomaan kenestäkään mitään vaikka olisikin oman maan tukijoukkoja. Eihän Venäjänkään olisi niin tyhmä ollut että tiputtaisi eurooppalaisen matkustajakoneen. Kun ei tiedä kuka painostaa ja ketä sekä mitkä ovat kenenkin tavoitteet
 
Trumpin ohjusiskut Syyriaan ja uhkailut vaikuttavat korvaan supattajien touhuilta. Trump joka ei lue raportteja on helppo johdattaa jos osaa. Usan presidenttinä ollut näitä ennekin, mutta Trump taitaa olla omaa luokkaansa.- Bush Jr. sai todella paljon johdatusta tietyiltä tahoilta aina Jumalaa myöten joka sekin kyllä puhui pastorin kautta.

Usan oleminen Syyriassa on muutenkin mielenkiintoinen. Virallinen selitys on Isisi, mutta Iranin torppaaminen on kerrottu tavoitteeksi moneen kertaan. Miten Haukat aikovat perustella Syyriassa olemisen Isiken sortumisen jälkeen?
Kuitenkin Iran vihaajien määrä Trumpin hallinnossa on sitä luokkaa,että ei sieltä helposti pois tulla. Jos Iranin arkkivihollinen Dick Cheyne joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että Irak on vain ensimmäinen vaihe ennen Irania, toimii nyt neuvonantajana Pencelle niin jotain ikävää tapahtuu vielä.
 
kyllähän jo hillary clintton sanoi että et jos hänet valitaan seuraavaksi pressaksi niin iran, saudi-arabia ja libya on kohteet jotka tuhotaan eli kuka maksaa nää sotaseikkailut, jenkkien budjetti ei siihen riitä. taitaa olla siionisti rahaa ja paljon jaettavaks että israel vois laajentaa alueitaan. samat voimat yrittävät vaikuttaa myös trumppiin ja taitaa pikkuhiljaa alkaa tehoamaan, koska aluksi hän sanoi että raha ei hänen päätöksiinsä voi vaikuttaa.
 
@Merten sheriffi Ei kannata ikinä mennä vannomaan kenestäkään mitään vaikka olisikin oman maan tukijoukkoja. Eihän Venäjänkään olisi niin tyhmä ollut että tiputtaisi eurooppalaisen matkustajakoneen. Kun ei tiedä kuka painostaa ja ketä sekä mitkä ovat kenenkin tavoitteet
No totta tuo koneen pudotus. Tosin ihmettelen myös sitä miten Ukraina rahanhimossaan piti lentokäytävää auki. Mutta se ei kuulu tämän ketjun aiheeseen. Tuosta oman maan tukijoista sanon vaan, että VMP.
 
Ulkomaat 02.07.2017 09:36

Syyrian tv: Autopommi tappanut useita Damaskoksessa
Epäiltyjä hyökkääjiä oli kaikkiaan kolme.

Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa on räjähtänyt itsemurhapommi. Syyrian valtiollisen television mukaan useita ihmisiä on kuollut ja haavoittunut.

Epäiltyjä hyökkääjiä oli kaikkiaan kolme. Television mukaan erikoisjoukot kertovat räjäyttäneensä kaksi räjähteillä varustettua autoa ennen kuin ne pääsivät Damaskokseen.

Kolmas auto onnistui ajamaan kaupunkiin, ja kuljettaja räjäytti itsensä, kun hänet oli saarrettu.

STT
 
Pro syyrian tilit kertovat Jordanisasta tulevista rekoista joissa kaasua,ja kaasunaamareita.
Jos Isis kukistuu Syyrialaisessa Raqqan kaupungissa,niin miten Kurdit ja muut Usan tukemat pystyvät pitämään sen hallussa Assadisteilta. Se on kuitenkin Assadin kaupunki. Tarvitaanko siihen pieni kaasuisku jotta voidaan tukea kaupungin puolustusta. Vai onko kaasuiskut valmistelua jo Raqqan jälkeiseen huomattavasti vaarallisempaan tilanteeseen..

Raqqan jälkeen tilanne muuttuu. Isis on vetänyt parhaat joukkonsa jo pois kaupungista. Viimeinen taistelu käydään kuulemma Irak-Jordania-Syyria rajalla jossa paljon Syyrian öljykenttiä ja kaasuputki infraa..
Siellä on jenkkien tukikohtia ja suoja-aluetta. Myös Irakin Shiamilitia on hivuttautumassa sinnepäin.

https://www.nytimes.com/2017/06/10/...s-deir-al-zour-iran-russia-united-states.html
 
Artillery Marines Rain Steel on ISIS in Syria

No nyt ei pidetäkään enää meteliä kansainvälisen oikeuden takaamasta kansallisvaltioiden suvereniteetista ja loukkaamattomuudesta a la Ukraina vaan tungetaan paikalle oman käden oikeudella paukuttelemaan.

Muistaakseni Assad ei ole kutsunut amerikkalaisia maahansa vieraiksi vaan ainoastaan venäläiset & co:n.

Kannattaisi pitää huolta oman valtion yhtenäisyydestä ennen kuin ollaan tässä pisteessä että se on revitty hajalle susien toimesta.
 
Assadin hallinto on ollut laiton diktatuuri jo isäpapan vallankaappauksesta lähtien ja juntta jo sitäkin ennen. Enemmistö Syyrialaisista toivottaa Assadin varmasti helvettiin ja USA:n tervetulleeksi aavikolle ampumaan täsmätulta ISIS:stä vastaan kunhan siviilivahinkoja ei suuremmin tule.
///
ATGM (pääkaupunki)
///
Kapinallisten raportti kloorin käytöstä kuun alussa
https://pbs.twimg.com/media/DD07o8XXoAI0JxM.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Iranin hallinnon omistama Press TV kertoo, jotta FP olisi kertonut, notta USA:n hallinto haluaa liennyttää ennen Trumpin ja Putinin tapaamista. Syytä onkin, ennen kuin joku paukauttaa alas väärän koneen taivaalta.

http://www.presstv.ir/Detail/2017/07/03/527321/US-Syria-Russia-Tillerson-Assad

Tillerson says Assad's fate in hands of Russia: Report
Mon Jul 3, 2017 4:17PM

The United States reportedly wants Russia to influence the future leadership of Syria as Damascus regains full control of the Middle Eastern Arab state.

US Secretary of State Rex Tillerson relayed this message to the United Nations Secretary General Antonio Guterres, according to Foreign Policy magazine.

http://foreignpolicy.com/2017/07/03/tillerson-ready-to-let-russia-decide-assads-fate/ (vain maksaville asiakkaille)

During a private meeting last week, Tillerson told Guterres that President Bashar al-Assad's future now lies in the hands of Moscow, the report said Monday.

“What happens to Assad is Russia’s issue, not the US government’s,” Tillerson told the UN chief in the private meeting, according to sources close to the magazine.

45348502-8305-444d-8bb7-c26ac7b7059c.jpg

US Secretary of State Rex Tillerson (R) during a meeting with United Nations Secretary General Antonio Guterres (L) at the UN headquarters on April 28, 2017, in New York City (Photo by AFP)
Nearly three months ago, the secretary of state had insisted that Assad must go because of his alleged use of chemical weapons.

But Tillerson’s latest assurances to Guterres signaled the Trump administration’s new understanding that it was up to Moscow to decide on the issue due to geopolitical links between Russia and Syria and Moscow's support to Assad.

He also signaled that US military attacks on Syrian government forces in recent months were of tactical nature and not meant to weaken the government or strengthen the opposition forces.

Tillerson’s remarks are considered to be harbingers of the Syrian government's imminent victory against foreign-backed militants in the devastating six-year-long conflict.

Political observers assess the top diplomat’s remarks as a compromise on behalf of the Trump administration.

Syrians to decide

“The Syrian people should determine their country’s political future through a political process,” said a US State Department official asked by Foreign Policy to comment on Tillerson’s remarks to Guterres.

Tillerson had announced earlier this year that Assad’s future “will be decided by the Syrian people.”

bdf3523f-39b5-4bfb-bbce-edc24760f442.jpg

Frames of US President Donald Trump (L) and Russian President Vladimir Putin on display in a shop. (AFP file photo)
Tillerson’s recent remarks announcing the decision to let Russia decide Assad’s future comes on the eve of President Donald Trump’s first face-to-face meeting next week with President Vladimir Putin on the sidelines of the G20 Summit in Germany.

Read more:
Tillerson said earlier this month that Trump had tasked him with repairing the broken US-Russia relationship.

The US Congress slapped sanctions against Russia for its alleged role in the US presidential election which ended with Trump at the helm.
 
Viimeksi muokattu:
Assadin hallinto on ollut laiton diktatuuri jo isäpapan vallankaappauksesta lähtien ja juntta jo sitäkin ennen. Enemmistö Syyrialaisista toivottaa Assadin varmasti helvettiin ja USA:n tervetulleeksi aavikolle ampumaan täsmätulta ISIS:stä vastaan kunhan siviilivahinkoja ei suuremmin tule.
///
ATGM (pääkaupunki)
///
Kapinallisten raportti kloorin käytöstä kuun alussa
https://pbs.twimg.com/media/DD07o8XXoAI0JxM.jpg

Ei tuolla perusteella voida antaa oikeutusta tulla toisen vallan maaperälle sotimaan. Joskus diktatuurit ovat tuonne päin paras vaihtoehto, näkihän sen Libyassakin. Mikäli tämä "enemmistö" Syyriassa päättäisi asioista, ei esim. Damascoksessa myytäisi viinaakaan.
 
Pienellä viiveellä rupeaa näkymään Trumpin astuminen presidentin paikalle.
Tässä vaiheessa hyvin hankala sanoa onko tämä kehitys suunta hyvä vai huono kokonaisuudessaan.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Trumpin asettuminen presidentin paikalle näkyy sitä kautta, että Trump jos jotain niin on pikemmin jättänyt oman roolinsa täysin seremoniamestarin tasolle. Suunnilleen kaikki on delegoitu joko aktiivisesti tai passiivisesti. Lähi-idän politiikka ml. Syyria on Mattis / Tillerson -pöydällä, ilman että presidentti (osaa) ottaa juuri mihinkään kantaa.

Saa nähdä mitä tästä kaikesta tulee, tuntuu että mitään strategiaa ei ole, vaan reagoidaan asioihin. Toisaalta, ketkä ovat Trumpin "Art of the Deal" kirjan lukenut, niin tämä juuri oli Trumpin malli josta oli ylpeä. Hän ei "sitoudu" mihinkään, vaan menee työpaikalle ja reagoi asioihin. Toimii varmasti yritystasolla, mutta maailman ainoan supervallan toimintamallina on vähintään mielenkiintoinen.
 
Ketä Usa "puolustaa" ja tukee Syyriassa Isiksen kaatumisen jälkeen? Ehkä parempi ettei Isis koskaan tuhoudu kokonaan,tai Usa joutuu lähtemään. Iran muuttuu suurvallaksi
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Trumpin asettuminen presidentin paikalle näkyy sitä kautta, että Trump jos jotain niin on pikemmin jättänyt oman roolinsa täysin seremoniamestarin tasolle. Suunnilleen kaikki on delegoitu joko aktiivisesti tai passiivisesti. Lähi-idän politiikka ml. Syyria on Mattis / Tillerson -pöydällä, ilman että presidentti (osaa) ottaa juuri mihinkään kantaa.

Saa nähdä mitä tästä kaikesta tulee, tuntuu että mitään strategiaa ei ole, vaan reagoidaan asioihin. Toisaalta, ketkä ovat Trumpin "Art of the Deal" kirjan lukenut, niin tämä juuri oli Trumpin malli josta oli ylpeä. Hän ei "sitoudu" mihinkään, vaan menee työpaikalle ja reagoi asioihin. Toimii varmasti yritystasolla, mutta maailman ainoan supervallan toimintamallina on vähintään mielenkiintoinen.

Tämä on totta. Trump on antanut Mattikselle täydet valtuudet aina joukkojen sijoittamisia myöten. Toki Trumpin vaikutustahan se on, että Mattiksella on tällainen valta.
 
Back
Top