baikal kirjoitti:
Bodyguard kirjoitti:
Joukkueurheilussa varsinkin tuo 15 vuoden ikä on hyvinkin kriittinen. Sen jälkeen siirrytään B-junioriksi, jolloin vasta alkaa se todellinen kilpaurheilu. Valtaosassa joukkuelajeista ( lätkän tämän päivvän tilanteesta ja lentopallosta en ole varma ) vasta B-juniorina pelataan SM-titteleistä. Sitä ennenkin on jo olemassa kilpasarjoja, esim. futiksessa D-junioreista alkaen, mutta ne pelataan vaan alueellisesti ja futiksen yleisen käytännön mukaan tuolloin sallitaan vielä edestakaiset vaihdot. B-junnuna ja siitä eteenpäin kilpasarjoissa ( ainakin SM ja I divari ) ei edestakaisia vaihtoja enää sallita.
Siihen kun vielä lisätään kaikki muut "uudet" kiinnostuksen aiheet, seurustelu, päihdekokeilut ym., niin vaikeaa voi olla pitää junnuja mukana alemmilla sarjatasoilla ( joukkuelajeissa ).
Tietysti, jos nille drop-out pelaajille löytyisi vaikkapa kiinnostava ja heidän ominaisuuksilleen sopiva yksilölaji, niin liikuntaharrastus voisi jatkua aika kivuttomasti. Mutta kuinka moni joukkuelajien junnuvalmentaja pystyy sitä arvioimaan ja ohjaamaan nuorta kokeilemaan jotain muuta. Aika harvassa sellaiset ihmiset ovat.
Sitten on oma lukunsa tietysti ne, joita ei minkäänlainen ohjattu toiminta kiinnosta.
Pitäisikö tuossa 15-vuoden kimpuroilla saada yksilovalmennusta? Viimeistään tuossa vaiheessa omatoimi-harjoittelu on täytynyt omaksua karvoineen ja hampaineen...miten se sujuu edes kohtuullisesti onnistuen, jos joukkueurheilijalla ei ole mahdollisuutta hlokoht. valmennukseen? Vaikka nyt lätkä: on ihan selvää, että eteenpäin pyrkivän harjoittelijan on harjoiteltava muutoinkin kuin seuran harkoissa...se on tehtävä itse ja omalla ajalla...kuka ohjaa? Monessako seurassa on tähän paukkuja?
Urheiluopistoja ja - keskuksia on rakennettu kysta kyllin...tekeviä, osaavia käsiä on LIIAN vähän joka portaalla. Tämä ei koske vain huippu-urheilua...mielestäni "liikuntaosaajille" olisi tässä lötsihtyvässä maassa tilausta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin yhteiskunnan panostusta siihen, että kunnissa yms. olisi "liikuttajia" ja innostajia, vetäjiä ja sparraajia....mitä sitä tyhjää, eihän sitä tarvi. Ja jos jotain puuhataan niin rakennetaan joku urheilukenttä, joka kasvaa vesakkoa parin vuoden kuluttua ja juostukierros-hinta per elinkaaren aikana viuhtoo 20 euron kimpuroilla.
Puhun nyt futiksesta, jonka parhaiten tunnen. Monissa seuroissa ( ainakin isoimmissa ) pelaajat saavat jonkinlaista yksilövalmennusta erilaisten teho- ja bonusryhmiien muodossa ( D- ja C-juniorit ). Esim oma poikani sai tuolloin yksilöllisen juoksuohjelman ( ison seuran fysiikkavalmentajan tekemä ). B-junnuna ja siitä eteenpäin ovat sitten Akatemiat. Niille on jopa olemassa oma SM-turnauksensa. Ryhmäkoko näissä on yleensä pienempi kuin normaalijoukkueissa, joten valmennus on sitä kautta yksilöllisempää. Näiden ryhmien harjoitukset ovat myös lisäharjoituksia, eli oman joukkuen harjoituksia ei korvata näillä. C-juniorina ovat myös piirijoukkueet, joilla on omat katsastuksensa ja harjoituksensa. C-junnuna alkavat myös maajoukkueryhmät omine katsastuksineen ja leireineen.
Noiden teho- ja bonusryhmien heikkous on yleensä seuran resurssit. Riittävän tasokkaat valmentajat, harjoitusaikojen yleinen niukkuus ( talvella ) ja joillain paikkakunnilla harjoitusolosuhteet ( talvella ). vaikka futis on Suomessa kesälaji, se perustyö tehdään kuitenkin talvikaudella ( pelikauden ulkopuolella ).
Nämä mainitsemani lisäharjoitusmahdollisuudet koskevat siis sitä parhaimmistoa, joka eniten on tehnyt ja tekee myös sitä omaehtoista harjoittelua. Ongelmana onkin ne pelaajat, jotka jäävät tämän ulkopuolelle. Se ryhmä onkin sitten paljon suurempi.
Ennen D-junnuikää futiksessa on yleensä useita joukkueita ikäluokan sisällä ( isoimmissa seuroissa jopa 7-8 ). Silloin lisäharjoitteluna ovat esim ns. ikäluokkatreenit, joita eri seurat järjestävät vaihtelevia määriä. Joillain seuroilla ( HJK, TPS, Honka esim ) on jo tuolloin "epävirallisia" edustusjoukkueita kerättynä ikäluokan eri joukkueista. Näille on sitten jokunen treeni.
Futiksen ongelma on mielestäni se, että D-junnuiästä lähtien ( 12 v. ) ns. haaste- ja harrastejoukkueiden harjoittelumahdollisuudet seuran puitteissa pienenevät, koska ne edarit ovat useein etusijalla. Haastejoukkueissa voi vielä innostusta riittää aina sinne 15 v ikään asti ( mahdollisuus nousta edariin, ainakin teoriassa ), mutta harrastejoukkueet sitten hiipuvat pikku hiljaa. 15 v. sitten, kun pelaajat toteavat, ettei sinne edariin pääse, heittävät he nappikset naulaan.
Mulla on sellainen tuntuma, että tämä juttu on aika lailla samanlainen myös muissa lajeissa. Jos tämän drop-out massan liikuntaharrastukselle haluttaisiin saada luontevaa jatkoa, pitäisi mielestäni viimeistään 12 vuotiaana ainakin jakaa tietoa muista lajeista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Sen suurimpana esteenä lienee seurojen ja lajiliittojen halu pitää kynsin hampain kiinni harrastajamääristään , koska se on yksi aika suuri kriteeri valtionavulle ja myös kuntien mahdollisille avustuksille. Eli raha ratkaisee, valitettavasti.
Vaikka tämä ei suoraan liitykään tämän päivän asevelvollisiin, niin nuo 12-15 vuotiaat ovat niitä tulevaisuuden asevelvollisia ja mitä useampi heistä saadaan pidettyä liikuntaharrastuksen parissa, sitä parempia asevelvollisia he sitten ovat.
Yrittäkää jaksaa, mun juttuni ovat joskus turhan pitkiä, sorry.
