Seuraavaan varusmiestarinaan teen hiukan pitemmän johdannon. Yksi kafkamaisimmista jutuista tapahtui Ruovedellä vuonna 2008, kun kokonainen kylä päätti mennä mukaan vuosia jatkuneeseen kiusaamiseen.
Siitä tuli arkkityyppinen esimerkki siitä, miten vainoamiseen saadaan kaikki instituutiot mukaan. Pienessä mittakaavassa tästä on kysymys kaikissa tapauksissa, kun mietitään, miksi kiusaamista ei saada loppumaan. Koska järki ja tahto kiusaajien vanhemmilta puuttuvat. Ehkä se on geneettistä.
Joitakin virkamiehiä voi heiluttaa talon ulkopuolelta. Joitakin taas ei, mutta siihen lopuksi.
Samuli Saarisen painajainen alkoi, kun hän oli valmistautunut viettämään 18-vuotispäiväänsä.
"Samuli Saarinen lähestyy aseen kanssa koulua." Näin soitti Ruoveden terveyskeskuksen lääkäri HÄKEen ja kertoi vielä, että Saarinen on oikein kunnon aikeissa. Hän sai poliisit vakuuttuneeksi. Ruoveden Yhteiskoulun rehtori
Jouko Heikkilä oli päivää ennen ilmoittanut kaikkiin koteihin varoitusviestin ampuma-uhasta kiusaajien liikkeelle laittamien huhujen perusteella. Hätäsoiton teki terveysaseman lääkäri edelleen huhujen perusteella, sillä Saarinen oli kävellyt koulun ohi kotiaan kohti jalkakäytävää pitkin. Asetta hänellä ei ollut missään, ei mukana, ei kotona, ei edes vaarin vintillä.
Taustalla oli vuosia jatkunut kiusaaminen, joka oli muuttunut sellaiseksi, että häntä abiturienttivuotenaan (Kauhajoen tapahtumien jälkeen) oli nimitelty "kouluampujaksi", koska hän oli julkikiusattu. Kerran hän meni läppään mukaan ja vastasi liian terävästi kiusaajille, mistä rehtori sai aiheen nostaa hysterian kodeissa.
Tuona päivänä hänen äitinsä oli kattanut pöydän, ja ikimuistettava täysi-ikäisyysjuhla oli alkamassa, kun poliisi tuli sisään.
Samuli Saarinen sai terveysaseman lääkäriltä pakkolähetteen Pitkäniemeen tahdosta riippumattomaan hoitoon. Lääkäri kirjoitti hänet samantien mielisairaaksi ja turvallisuudelle vaaralliseksi. Saarinen oli kauhuissaan ja peloissaan. Koko hänen tulevaisuutensa kaatui. Myöhemmin eräs erikoissairaanhoitaja sanoi: "Samuli oli shokissa, kauhuissaan. Terveydenhoitohenkilöstö ajettiin sellaiseen tilaan, jossa heillä ei ollut vaihtoehtoja... talon ulkopuolelta..."
Samuli Saarisen oma elämä muuttui hänen 18-vuotispäivänään. Harrastukset, koulunkäynti. Mikään ei ollut enää kuin ennen. Vaikka hän oli syytön.
Yksi kiusattu. Kylän lapset mukana. Lopulta koko kylän vanhemmat mukana. Heidän mukanaan koko kylän instituutiot mukana.
Äiti luhistui.
TAYS taas on tunnettu siitä, että siellä on jokunen ammattimies. Lääkäri totesi: "En löydä perusteita potilaan ottamiseksi - - tarkkailuun. Sen sijaan herää voimakas huoli siitä, että syntynyt tilanne on potilaalle suuri henkilökohtainen trauma pitkäaikaisen kiusaamisen lisäksi ja vaatii ehdottomasti tämän käsittelyä ja hoitoa."
Samantien TAYS lähetti Samulin kotiin, mihin hän kuuluikin. Mutta kyläyhteisö ei sallinut opiskelua.
TAYS totesi myöhemmin: "Se on aika tyypillinen yhteisöreaktio - - se, joka pitäisi lähettää tutkittavaksi, on se koko joukko, joka siinä alkaa reagoida - -." TAYS myös toivoi, että olisi auttanut, jos sen väki olisi päässyt keskustelemaan asianosaisten kanssa paikan päällä koulussa ja Ruovedellä. Sen suoremmin ei kai voi sanoa, että kokonainen yhteisö on mielisairas.
Joka tapauksessa jo vuonna 2008 asia oli selvitetty kokonaan viranomaisten kanssa ja tyhjäksi havaittu. Kiusaaminen ja vainoaminen taas ei vaadi perusteita ja se jatkui. Samuli sai opiskella etänä ja häntä vietiin kuin vankia esimerkiksi kuuntelutehtäviin.
Lopetan Ruoveden lukiossa 19.1.2009 alkaen henkilökohtaisista syistä. - Samuli Saarinen.
Näin jatkui häpeällinen ja surullinen yhden surkean pohjoishämäläisen Twin Peaksin kollektiivinen sairaskertomus.
Potilastiedot ovat silti pysyviä rekistereissä, sillä ne säilytetään 10 vuotta kuoleman jälkeen.
Löysikö Samuli Saarinen miltään yhteiskunnan instituutiolta enää tasa-arvoista mahdollisuutta? TAYS ja Tampereen iltalukio ansaitsevat kiitoksen mutta onko muita?
Vastaus:
