Tämän päivä alokkaat

Olin tänään Pioneerirykmentissä Keuruulla ns. omaisten päivänä. Ystäväni poika on siellä alokkaana. Alokkaat pääsivät ensimmäiselle lomalleen. Oli todella mukava havaita, että alokkaista ja alikersanteista paistoi läpi hurtti huumori ja motivaatio. Kaiken lisäksi ylivoimainen enemmistö (n. 95 %) heistä vaikutti todella hyväkuntoisilta ja reippailta nuorilta.

Onneksi maamme tulavaisuus on tällaisten nuorten käsissä.

Olin varusmiehenä samassa paikassa vajaat 30 vuotta sitten, silloisessa Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa. Vaikutelmaksi jäi, että se oli hyvä palveluspaikka. Kohtelu oli asiallista, minkäänlaista simputukseen viittaavaa ei esiintynyt. Tuskinpa tilanne siitä ainakaan huonommaksi on mennyt, vaan päinvastoin.
 
Joo. Minäkin liputan kernaasti nykyisen nuorison puolesta positiivisessa mielessä. Minustakin pojat ovat polvesta parantuneet. Fysiikka ei ole samaa mitä joskus on ollut, mutta kenties muut avut ja valmiudet ovat jopa paremmat. Joka tapauksessa positiivinen kuva jää joka kerta, kun näkee varusmiehiä touhussa.

Itä-harjoituksen aikana törmäilin päivittäin sotaväkeen ja pitää sanoa, että vaikutuksen tekivät. Kuljettajat olivat taitavia, pojat puomeilla kohteliaita ja silti tarkkoja hommissaan ja asioista paistoi tietty tekemisen meininki. Esimiesten ja varusmiesten käyttäytymisestä paistoi tietty helppous ja välittömyys, erittäin positiivista. Erityisesti tosiaan minuun teki vaikutuksen cv-kuskit, olivat selvästi osaajia puikoissa.

Se mikä sitten huolestuttaa, on tämä pudokkaiden kasvava joukko. Valitettavasti taitaa olla niin, että edes vm-palvelus ei tapaa enää näitä...he sitä enimmin tarvitsisivat ihan hlökoht. Se on pirun iso surku. Sanotaan mitä sanotaan niin monelle vm-aika on tuonut mahdollisuuden ponnistaa vielä kerran jaloilleen, huomata, että pärjää porukassa ja ei ole pekkaa pahempi jne.
 
Omienkin havaintojeni mukaan palvelukseen saapuvat (ja siellä parin viikon jälkeen vielä jatkavat) ovat hyvää sakkia. Normaali jakauma erilaisten asioiden suhteen vallitsee, mutta sotatöihin aivan käypäistä sakkia.

Yleinen fyysisen suorituskyvyn lasku ja käden taitojen heikentyminen on sitten yhteiskunnan tasolla iso trendi, mutta siihen nähden tuo parikymppisten sakki on jees.
 
Näin nuorempaa sukupolvea edustaen voin sanoa, että tunnen monia samanikäisiä nuoria joilla suurinosa vapaa-ajasta menee tietokoneen kanssa pelejä pelaten. Välillä lähdetään skootterilla alepaan ostetaan pari litraa kokista ja saarioisten mikropitsoja.
Onneksi tälläisiä tapauksia on vielä selvä vähemmistö. Suurinosa on heitä jotka liikkuvat ulkona ja viettävät sosiaalista elämää muualla kuin netissä ja pelien parissa.
 
ukkopekka kirjoitti:
Näin nuorempaa sukupolvea edustaen voin sanoa, että tunnen monia samanikäisiä nuoria joilla suurin osa ajasta menee tietokoneen kanssa pelejä pelaten. Välillä lähetään skootterilla alepaan ostetaan pari litraa kokista ja saarioisten mikropitsoja.
Onneksi tälläisiä tapauksia on vielä selvä vähemmistö. Suurinosa on heitä jotka liikkuvat ulkona ja viettävät sosiaalista elämää muualla kuin netissä.

Varmasti näinkin..mutta jos muistelen omaa nuoruuttani 70- ja 80-luvulla niin kyllä nimenomaan tuon liikkumisen suhteen ero on valtava.

Tuohon aikaan koulun välitunneilla pelattiin jalkapalloa hikipäässä hyödyntäen jokainen käytettävissä oleva sekunti. Koulun jälkeen riennettiin metsään leikkimään erilaisia sota-, intiaani- ym hyvin fyysisiä leikkejä..ellei sitten pelattu sitä jalkapalloa iltamyöhään. Talvella meno oli muuten samaa, mutta jalkapallo vaihtui jääkiekkoon.
Silloisessa kotikaupungissani oli urheilukenttä talvisin jäädytetty luistinradaksi. Tuolloin se oli iltapäivästä iltamyöhään, ilta toisensa jälkeen, tupaten täynnä lapsia ja nuoria pelaamassa lätkää tai muuten luistelemassa. Viime talvena pistin merkille käydessäni niillä kulmilla erään asian. Keli oli mitä parhain lätkän pelaamiseen..kentällä ei ollut kuin ihan muutama poika pelaamassa. 30 vuotta sitten siellä olisi ollut 200 poikaa - merkittävä ero siis.
Toinen esimerkki: tuolloin nassikkana kotikulmilla järjestettiin useamman tahon toimesta erilaisia monen osakilpailun sarjahiihtoja ja maastojuoksuja. Kerran viikossa siis kisa ja kokonaistulos muodostui eri osakilpailujen sijoituspisteiden mukaisesti. Tuolloin noissa kisoissa oli kymmenittäin lapsia ja nuoria..usein jopa reilusti yli 100 lasta/nuorta yhdessä osakilpailussa.
Nyt kun tänä päivänä vastaavia juttuja itse on järjestämässä, niin hyvä jos parikymmentä lasta ja nuorta saa mukaan.

No, ajat muuttuu ja ihmiset sen mukana..se on tottakai realiteetti, mutta ero on esim 80-lukuun tässä liikunta-aktiivisuuden määrässä valtava. Tietenkin noiden aktiviteettien tilalle on tullut muita aktiviteettejä, jotka kehittävät muita valmiuksia..mutta liikunta on jäänyt vahvasti noiden muiden aktiviteettien varjoon aika selkeästi.
 
Mulla on tietysti vähän subjektiivinen näkökulma tähän asiaan kun kaikki lapseni ovat urheilleet ( ja urheilevat vieläkin ) aktiivisesti. Suurin osa heidän kavereistaankin on sitten eritasoisia urheilijoita. Lähinnä pallopelejä, futista, lätkää, korista. Muistan kyllä heidän lapsuudestaan, miten pihan lapset pelasivat kesäisin pihalla futista ja pesistä, se oli 90-luvulla. Eri ikäiset tytöt ja pojat keskenään.
Tänä päivänä en sellaista enää juurikaan näe.
Oma lapsuuteni oli hyvin samantapainen kuin Kapiaisella, vaikka vietinkin sen ihan Helsingin ydinkeskustassa. 100 metrin päässä oli puisto ja siellä hiekkakenttä. Kesällä futista ja talvella lätkää. Siihen sitten joukkeuharjoitukset päälle ja vielä pari kertaa viikossa illalla koulun "jengissä" korista. Tulihan sitä liikuttua ja se jäi "veriin". Jotain liikuntaa pitää olla vieläkin, vaikka sitten väin kävelyä.
Joskus ne seikkailuleikit menivät vähän liian pitkällekin. Tulihan sitä monta kertaa Kaivarissakin jäälautoilla seilailtua ja jokainen varmaan arvaa, miten siinä monasti käy.

Toki nykyäänkin lapset liikkuvat ja harrastavat sitä futista ja lätkää ( ja tietysti paljon muitakin lajeja ), mutta se suurin ero lienee siinä, että nuo piha- ja puistopelit omalla ajalla ovat jääneet vähemmälle. Ainakin sellaisen kuvan olen saanut. Olen yli 20 vuotta "pyörinyt" junioriurheilun parissa erilaisissa tehtävissä ja mieleen on jäänyt erityisesti se, miten asiat ovat muuttuneet. Liian monien esim futiksen pariin tulevien lasten kohdalla tuntuu siltä, että heidät tuodaan "iltapäivähoitoon" harjoituksiin. Aika monet heistä vielä joutuvat "toteuttamaan" isän tai joskus myös äidin totetumattomia haaveita. Se helposti johtaa vastenmielisyyteen, jos nuori huomaa, ettei olekaan niin hyvvä kuin pitäisi. Pahimmillaan se voi johtaa myös yleiseen liikuntavastaisuuteen. Tilalle tulee mukavampaa, tietokonepelaamista yms. Suurin drop-out tapahtuu siinä 12-15 vuoden ikähaarukassa. Aika iso asia olisi, jos löytyisi toimijoita, jotka osaisivat pitää heidät vielä mukana tuon ajan yli.
 
Bodyguard kirjoitti:
Suurin drop-out tapahtuu siinä 12-15 vuoden ikähaarukassa. Aika iso asia olisi, jos löytyisi toimijoita, jotka osaisivat pitää heidät vielä mukana tuon ajan yli.

Tämä "ongelma" koskee ihan kaikkia harrasteita. Jos muistan tarkkalleen niin juuri 15 ikävuosi on se joilloin helposti tehdään pesäero entisiin harrastuksiin kun etsitään sitä omaa identiteettiä. Olipa kyseessä musiikki, liikunta tai mikä muu tahansa. Mutta kaippa konstit tuohon löytyy, tehdään harrastuksesta mukavampia, trendikkäämpiä tai jotakin.

Omasta nuoruudesta sen verran että ainakin omalla luokalla sekä muillakin ylä-aste luokkien pojilla oli tietyn lainen maskuliinisuus ihanne, tähän liittyi voima ja lihakset joilla totta kai haettiin tyttöjen huomiota. En tiedä onko tuossa tullut muutosta, mutta aika monella se ajoi painonnostoon tai muuten fyysisen suorituskyvyn ylläpitämiseen. Itse kuljin lenkillä ja tein noita intin lihaskuntotestiin kuuluvia suoritteita, painon nostoon en oikein ikinä päässyt sisälle (ja kyllähän sen liiallisesta harrastamisesta varoiteltiin). Sen sijaan tyypilliset joukkuelajit jäivät aika vähälle, luistelu ja ehkä jalkapallo. Toki minulla joukkue- tai yleisurheilutoiminta jäi taka-alalle ennen yläaste ikää ja se korvautui omissa oloissa puurtamisella joten minun näkemykseni voivat olla liian rajoittuneita.

Yksi ongelma hyvin yleisesti pojilla tuntuu olevan se että paino = voima. Eli ylipainokin on voimaa.

Aika paljon valitetaan urheilun jäämisestä taka-alalle, mutta minä olen itse ehkä vieläkin "huolestuneempi" siitä että kaikenlainen fyysinen aktiviteetti, eli hyötyliikuntakin, jää kokoajan entistä enemmän taka-alalle. Ihan kaikkiin elämän perusjuttuihin, kuten halkosavottaan tai ruohonleikkuuseen, on apuvälineitä joilla oma hikoilu ja fyysinen rasitus saadaan minimoitua lähes täysin.

Kuinka suuret terveysvaikutukset olisivat vaikka sillä että nurmikko ajetaan kerran viikossa työnnettävällä leikkurilla ja talven puuvarasto hakattaisiin kirveellä? Autoilu on yksi piru. Lumet sentään vielä kolataan lumikolalla ja tupakointi sentään näyttää jäävän entistä enemmän pois muodista.
 
Joukkueurheilussa varsinkin tuo 15 vuoden ikä on hyvinkin kriittinen. Sen jälkeen siirrytään B-junioriksi, jolloin vasta alkaa se todellinen kilpaurheilu. Valtaosassa joukkuelajeista ( lätkän tämän päivvän tilanteesta ja lentopallosta en ole varma ) vasta B-juniorina pelataan SM-titteleistä. Sitä ennenkin on jo olemassa kilpasarjoja, esim. futiksessa D-junioreista alkaen, mutta ne pelataan vaan alueellisesti ja futiksen yleisen käytännön mukaan tuolloin sallitaan vielä edestakaiset vaihdot. B-junnuna ja siitä eteenpäin kilpasarjoissa ( ainakin SM ja I divari ) ei edestakaisia vaihtoja enää sallita.
Siihen kun vielä lisätään kaikki muut "uudet" kiinnostuksen aiheet, seurustelu, päihdekokeilut ym., niin vaikeaa voi olla pitää junnuja mukana alemmilla sarjatasoilla ( joukkuelajeissa ).
Tietysti, jos nille drop-out pelaajille löytyisi vaikkapa kiinnostava ja heidän ominaisuuksilleen sopiva yksilölaji, niin liikuntaharrastus voisi jatkua aika kivuttomasti. Mutta kuinka moni joukkuelajien junnuvalmentaja pystyy sitä arvioimaan ja ohjaamaan nuorta kokeilemaan jotain muuta. Aika harvassa sellaiset ihmiset ovat.
Sitten on oma lukunsa tietysti ne, joita ei minkäänlainen ohjattu toiminta kiinnosta.
 
Bodyguard kirjoitti:
Joukkueurheilussa varsinkin tuo 15 vuoden ikä on hyvinkin kriittinen. Sen jälkeen siirrytään B-junioriksi, jolloin vasta alkaa se todellinen kilpaurheilu. Valtaosassa joukkuelajeista ( lätkän tämän päivvän tilanteesta ja lentopallosta en ole varma ) vasta B-juniorina pelataan SM-titteleistä. Sitä ennenkin on jo olemassa kilpasarjoja, esim. futiksessa D-junioreista alkaen, mutta ne pelataan vaan alueellisesti ja futiksen yleisen käytännön mukaan tuolloin sallitaan vielä edestakaiset vaihdot. B-junnuna ja siitä eteenpäin kilpasarjoissa ( ainakin SM ja I divari ) ei edestakaisia vaihtoja enää sallita.
Siihen kun vielä lisätään kaikki muut "uudet" kiinnostuksen aiheet, seurustelu, päihdekokeilut ym., niin vaikeaa voi olla pitää junnuja mukana alemmilla sarjatasoilla ( joukkuelajeissa ).
Tietysti, jos nille drop-out pelaajille löytyisi vaikkapa kiinnostava ja heidän ominaisuuksilleen sopiva yksilölaji, niin liikuntaharrastus voisi jatkua aika kivuttomasti. Mutta kuinka moni joukkuelajien junnuvalmentaja pystyy sitä arvioimaan ja ohjaamaan nuorta kokeilemaan jotain muuta. Aika harvassa sellaiset ihmiset ovat.
Sitten on oma lukunsa tietysti ne, joita ei minkäänlainen ohjattu toiminta kiinnosta.

Pitäisikö tuossa 15-vuoden kimpuroilla saada yksilovalmennusta? Viimeistään tuossa vaiheessa omatoimi-harjoittelu on täytynyt omaksua karvoineen ja hampaineen...miten se sujuu edes kohtuullisesti onnistuen, jos joukkueurheilijalla ei ole mahdollisuutta hlokoht. valmennukseen? Vaikka nyt lätkä: on ihan selvää, että eteenpäin pyrkivän harjoittelijan on harjoiteltava muutoinkin kuin seuran harkoissa...se on tehtävä itse ja omalla ajalla...kuka ohjaa? Monessako seurassa on tähän paukkuja?

Urheiluopistoja ja - keskuksia on rakennettu kysta kyllin...tekeviä, osaavia käsiä on LIIAN vähän joka portaalla. Tämä ei koske vain huippu-urheilua...mielestäni "liikuntaosaajille" olisi tässä lötsihtyvässä maassa tilausta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin yhteiskunnan panostusta siihen, että kunnissa yms. olisi "liikuttajia" ja innostajia, vetäjiä ja sparraajia....mitä sitä tyhjää, eihän sitä tarvi. Ja jos jotain puuhataan niin rakennetaan joku urheilukenttä, joka kasvaa vesakkoa parin vuoden kuluttua ja juostukierros-hinta per elinkaaren aikana viuhtoo 20 euron kimpuroilla.
 
baikal kirjoitti:
Bodyguard kirjoitti:
Joukkueurheilussa varsinkin tuo 15 vuoden ikä on hyvinkin kriittinen. Sen jälkeen siirrytään B-junioriksi, jolloin vasta alkaa se todellinen kilpaurheilu. Valtaosassa joukkuelajeista ( lätkän tämän päivvän tilanteesta ja lentopallosta en ole varma ) vasta B-juniorina pelataan SM-titteleistä. Sitä ennenkin on jo olemassa kilpasarjoja, esim. futiksessa D-junioreista alkaen, mutta ne pelataan vaan alueellisesti ja futiksen yleisen käytännön mukaan tuolloin sallitaan vielä edestakaiset vaihdot. B-junnuna ja siitä eteenpäin kilpasarjoissa ( ainakin SM ja I divari ) ei edestakaisia vaihtoja enää sallita.
Siihen kun vielä lisätään kaikki muut "uudet" kiinnostuksen aiheet, seurustelu, päihdekokeilut ym., niin vaikeaa voi olla pitää junnuja mukana alemmilla sarjatasoilla ( joukkuelajeissa ).
Tietysti, jos nille drop-out pelaajille löytyisi vaikkapa kiinnostava ja heidän ominaisuuksilleen sopiva yksilölaji, niin liikuntaharrastus voisi jatkua aika kivuttomasti. Mutta kuinka moni joukkuelajien junnuvalmentaja pystyy sitä arvioimaan ja ohjaamaan nuorta kokeilemaan jotain muuta. Aika harvassa sellaiset ihmiset ovat.
Sitten on oma lukunsa tietysti ne, joita ei minkäänlainen ohjattu toiminta kiinnosta.

Pitäisikö tuossa 15-vuoden kimpuroilla saada yksilovalmennusta? Viimeistään tuossa vaiheessa omatoimi-harjoittelu on täytynyt omaksua karvoineen ja hampaineen...miten se sujuu edes kohtuullisesti onnistuen, jos joukkueurheilijalla ei ole mahdollisuutta hlokoht. valmennukseen? Vaikka nyt lätkä: on ihan selvää, että eteenpäin pyrkivän harjoittelijan on harjoiteltava muutoinkin kuin seuran harkoissa...se on tehtävä itse ja omalla ajalla...kuka ohjaa? Monessako seurassa on tähän paukkuja?

Urheiluopistoja ja - keskuksia on rakennettu kysta kyllin...tekeviä, osaavia käsiä on LIIAN vähän joka portaalla. Tämä ei koske vain huippu-urheilua...mielestäni "liikuntaosaajille" olisi tässä lötsihtyvässä maassa tilausta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin yhteiskunnan panostusta siihen, että kunnissa yms. olisi "liikuttajia" ja innostajia, vetäjiä ja sparraajia....mitä sitä tyhjää, eihän sitä tarvi. Ja jos jotain puuhataan niin rakennetaan joku urheilukenttä, joka kasvaa vesakkoa parin vuoden kuluttua ja juostukierros-hinta per elinkaaren aikana viuhtoo 20 euron kimpuroilla.

Puhun nyt futiksesta, jonka parhaiten tunnen. Monissa seuroissa ( ainakin isoimmissa ) pelaajat saavat jonkinlaista yksilövalmennusta erilaisten teho- ja bonusryhmiien muodossa ( D- ja C-juniorit ). Esim oma poikani sai tuolloin yksilöllisen juoksuohjelman ( ison seuran fysiikkavalmentajan tekemä ). B-junnuna ja siitä eteenpäin ovat sitten Akatemiat. Niille on jopa olemassa oma SM-turnauksensa. Ryhmäkoko näissä on yleensä pienempi kuin normaalijoukkueissa, joten valmennus on sitä kautta yksilöllisempää. Näiden ryhmien harjoitukset ovat myös lisäharjoituksia, eli oman joukkuen harjoituksia ei korvata näillä. C-juniorina ovat myös piirijoukkueet, joilla on omat katsastuksensa ja harjoituksensa. C-junnuna alkavat myös maajoukkueryhmät omine katsastuksineen ja leireineen.
Noiden teho- ja bonusryhmien heikkous on yleensä seuran resurssit. Riittävän tasokkaat valmentajat, harjoitusaikojen yleinen niukkuus ( talvella ) ja joillain paikkakunnilla harjoitusolosuhteet ( talvella ). vaikka futis on Suomessa kesälaji, se perustyö tehdään kuitenkin talvikaudella ( pelikauden ulkopuolella ).

Nämä mainitsemani lisäharjoitusmahdollisuudet koskevat siis sitä parhaimmistoa, joka eniten on tehnyt ja tekee myös sitä omaehtoista harjoittelua. Ongelmana onkin ne pelaajat, jotka jäävät tämän ulkopuolelle. Se ryhmä onkin sitten paljon suurempi.

Ennen D-junnuikää futiksessa on yleensä useita joukkueita ikäluokan sisällä ( isoimmissa seuroissa jopa 7-8 ). Silloin lisäharjoitteluna ovat esim ns. ikäluokkatreenit, joita eri seurat järjestävät vaihtelevia määriä. Joillain seuroilla ( HJK, TPS, Honka esim ) on jo tuolloin "epävirallisia" edustusjoukkueita kerättynä ikäluokan eri joukkueista. Näille on sitten jokunen treeni.

Futiksen ongelma on mielestäni se, että D-junnuiästä lähtien ( 12 v. ) ns. haaste- ja harrastejoukkueiden harjoittelumahdollisuudet seuran puitteissa pienenevät, koska ne edarit ovat useein etusijalla. Haastejoukkueissa voi vielä innostusta riittää aina sinne 15 v ikään asti ( mahdollisuus nousta edariin, ainakin teoriassa ), mutta harrastejoukkueet sitten hiipuvat pikku hiljaa. 15 v. sitten, kun pelaajat toteavat, ettei sinne edariin pääse, heittävät he nappikset naulaan.

Mulla on sellainen tuntuma, että tämä juttu on aika lailla samanlainen myös muissa lajeissa. Jos tämän drop-out massan liikuntaharrastukselle haluttaisiin saada luontevaa jatkoa, pitäisi mielestäni viimeistään 12 vuotiaana ainakin jakaa tietoa muista lajeista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Sen suurimpana esteenä lienee seurojen ja lajiliittojen halu pitää kynsin hampain kiinni harrastajamääristään , koska se on yksi aika suuri kriteeri valtionavulle ja myös kuntien mahdollisille avustuksille. Eli raha ratkaisee, valitettavasti.

Vaikka tämä ei suoraan liitykään tämän päivän asevelvollisiin, niin nuo 12-15 vuotiaat ovat niitä tulevaisuuden asevelvollisia ja mitä useampi heistä saadaan pidettyä liikuntaharrastuksen parissa, sitä parempia asevelvollisia he sitten ovat.

Yrittäkää jaksaa, mun juttuni ovat joskus turhan pitkiä, sorry.
 
Kannustakaa kavereitanne tuomaan jälkikasvut mukaan tekemään jotain kivaa yhdessä. Aikapanostus on se olennainen, millään muulla asia ei korjaannu. Vaikka futista pelailemaan koko poppoo, niin suorituspaikkavaatimukset täyttyvät aika helposti (lähin koulun kenttäalue, puisto, niitty...) ja taatusti on kivaa kun sen oikein oivaltaa.

Huippu-urheilusta en tiedä mitään kun oma nuoruus meni mutasarjoja kolatessa.
 
koponen kirjoitti:
Kannustakaa kavereitanne tuomaan jälkikasvut mukaan tekemään jotain kivaa yhdessä. Aikapanostus on se olennainen, millään muulla asia ei korjaannu. Vaikka futista pelailemaan koko poppoo, niin suorituspaikkavaatimukset täyttyvät aika helposti (lähin koulun kenttäalue, puisto, niitty...) ja taatusti on kivaa kun sen oikein oivaltaa.

Huippu-urheilusta en tiedä mitään kun oma nuoruus meni mutasarjoja kolatessa.

Tämä on hyvä vaihtoehto. Vanhempien aktiivisuus on tärkeää, kunha ei aseta liikaa paineita. Aika mutasarjoissa meni munkin nuoruus, lapset tosin ovat olleet tuossa kilpaurheilussa mukana. Ja ovat ( osittain ) vieläkin.

Niitä pihapelejä ja vastaavia juttuja kaipailen kovasti takaisin. Silloin oli kivaa. Iso juttu siinä oli se, että itse tehtiin, ei ollut vanhempia "päsmäröimässä". Eli sitä ajatellen, vanhempien rooli pitäisi omaksua kannustajaksi ja taustavaikuttajaksi.
 
Bodyguard kirjoitti:
Mulla on tietysti vähän subjektiivinen näkökulma tähän asiaan kun kaikki lapseni ovat urheilleet ( ja urheilevat vieläkin ) aktiivisesti. Suurin osa heidän kavereistaankin on sitten eritasoisia urheilijoita. Lähinnä pallopelejä, futista, lätkää, korista. Muistan kyllä heidän lapsuudestaan, miten pihan lapset pelasivat kesäisin pihalla futista ja pesistä, se oli 90-luvulla. Eri ikäiset tytöt ja pojat keskenään.
Tänä päivänä en sellaista enää juurikaan näe.
Oma lapsuuteni oli hyvin samantapainen kuin Kapiaisella, vaikka vietinkin sen ihan Helsingin ydinkeskustassa. 100 metrin päässä oli puisto ja siellä hiekkakenttä. Kesällä futista ja talvella lätkää. Siihen sitten joukkeuharjoitukset päälle ja vielä pari kertaa viikossa illalla koulun "jengissä" korista. Tulihan sitä liikuttua ja se jäi "veriin". Jotain liikuntaa pitää olla vieläkin, vaikka sitten väin kävelyä.
Joskus ne seikkailuleikit menivät vähän liian pitkällekin. Tulihan sitä monta kertaa Kaivarissakin jäälautoilla seilailtua ja jokainen varmaan arvaa, miten siinä monasti käy.

Toki nykyäänkin lapset liikkuvat ja harrastavat sitä futista ja lätkää ( ja tietysti paljon muitakin lajeja ), mutta se suurin ero lienee siinä, että nuo piha- ja puistopelit omalla ajalla ovat jääneet vähemmälle. Ainakin sellaisen kuvan olen saanut. Olen yli 20 vuotta "pyörinyt" junioriurheilun parissa erilaisissa tehtävissä ja mieleen on jäänyt erityisesti se, miten asiat ovat muuttuneet. Liian monien esim futiksen pariin tulevien lasten kohdalla tuntuu siltä, että heidät tuodaan "iltapäivähoitoon" harjoituksiin. Aika monet heistä vielä joutuvat "toteuttamaan" isän tai joskus myös äidin totetumattomia haaveita. Se helposti johtaa vastenmielisyyteen, jos nuori huomaa, ettei olekaan niin hyvvä kuin pitäisi. Pahimmillaan se voi johtaa myös yleiseen liikuntavastaisuuteen. Tilalle tulee mukavampaa, tietokonepelaamista yms. Suurin drop-out tapahtuu siinä 12-15 vuoden ikähaarukassa. Aika iso asia olisi, jos löytyisi toimijoita, jotka osaisivat pitää heidät vielä mukana tuon ajan yli.

Joukkueurheilu on ehkä mennyt ohjelmoidummaksi kuin ennen, vaikka kyllä noita kaveriporukoiden pelejeäkin, niin futista sulan maan aikana kuin lätkää talvella näkee edelleen vähän väliä. Omassa, 1960-luvulla rakennetussa taloyhtiössämme, jossa on väljät puistomaiset pihat (ja oma tontti, jota kaavoittajat eivät ole "kaupunkirakenteen tiivistämisen" merkeissä päässeet pilaamaan) tunnetaan edelleen perinteiset juoksu- ja piiloleikit kirkonrotta ja rosvo ja poliisi. Viimemainittu on ollut lähes jokapäiväistä viimeiset pari viikkoa. Mukana näyttää olevan suurin osa talon lapsista eskari-ikäisistä varhaisteineihin.
Toivoa ei siis vielä ole menetetty. 10-vuotia tyttärenikin viettää kavereineen välitunnit koulun pihan rekkitangoilla erilaisia kieppejä ja kippejä ja muita kieputuksia tehden.
 
Leuanvedot historiaan - varusmiesten kuntotesti uudistui

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1297827/leuanvedot-historiaan---varusmiesten-kuntotesti-uudistui

Leuanveto ja selkälihasliikkeet jäävät pois varusmiesten kuntotesteistä.
Armeija uskoo saavansa tarpeeksi kattavan kuvan varusmiesten kunnosta aiempaa suppeammalla testimäärällä.

Vastedes varusmiesten kestävyyttä punnitaan 12 minuutin juoksutestillä.
Lisäksi lihaskuntoa mitataan vauhdittomalla pituushypyllä, etunojapunnerruksilla ja istumaan nousuilla.

Testien arviointiasteikko muuttuu niin ikään. Minimipisteet saa tulevaisuudessa entistä helpommalla, mutta parhaan arvosanan saaminen vaikeutuu.

Testit ovat samat varusmiehille ja Puolustusvoimien henkilökunnalle. Varusmiesten osalta testit otetaan käyttöön kesän saapumiserän yhteydessä.
 
"Hyvää päivää alokkaat! Kaikki jotka pystyvät vetämään vähintään yhden leuan, käsi ylös nyt. Hyvä, siirtykää molemmat tuonne erikoisjoukkorekrytointipöydän luokse kersantti Kemppaisen mukana. Ja pääjoukko asento, jonossa perässä mars..."
 
vehamala kirjoitti:
Leuanvedot historiaan - varusmiesten kuntotesti uudistui

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1297827/leuanvedot-historiaan---varusmiesten-kuntotesti-uudistui

Leuanveto ja selkälihasliikkeet jäävät pois varusmiesten kuntotesteistä.
Armeija uskoo saavansa tarpeeksi kattavan kuvan varusmiesten kunnosta aiempaa suppeammalla testimäärällä.

Vastedes varusmiesten kestävyyttä punnitaan 12 minuutin juoksutestillä.
Lisäksi lihaskuntoa mitataan vauhdittomalla pituushypyllä, etunojapunnerruksilla ja istumaan nousuilla.

Testien arviointiasteikko muuttuu niin ikään. Minimipisteet saa tulevaisuudessa entistä helpommalla, mutta parhaan arvosanan saaminen vaikeutuu.

Testit ovat samat varusmiehille ja Puolustusvoimien henkilökunnalle. Varusmiesten osalta testit otetaan käyttöön kesän saapumiserän yhteydessä.

Tuossa ei puhuta mitään siitä, mutta eikös henkilökunnan tseteihin ole kuulunut jo pitkään se puristusvoimatesti?
 
Reserviläistenkin testauksessa on puristusvoimamittaria käytetty. Tai siis sellaisten reserviläisten joiden tiedot kirjataan samalla tavalla kuin henkilökunnan. Ilmeisesti ollaan optimoimassa sitäkin pois.

Sen sijaan muut kenttäkelpoisuuden osa-alueet pysyvät voimassa, ja edelleen koskevat niitä ressuja kuin aiemminkin, ymmärrän ma.
 
Minullakin loppui futiksen peluu siinä 12-vuotiaana, kun homma kävi totiseksi enkä ollut jengin parhaita pelaajia. Sitten olin huonokuntoinen läski muutaman vuoden, kunnes motivoiduin vasta 16-vuotiaana lenkkeilemään. Kieltämättä juuri yläaste-lukioikäisille pitäisi olla enemmän tarjolla mielekästä harrasteliikuntaa, jonka tavoite on liikunta ja hauskanpito. Siinä iässä ei enää pihaleikit kiinnosta ja seuraurheiluun on vaikea enää päästä mukaan, jos ei ole taitoa entuudestaan.
 
Oliko näin ennen siis 60/70 välissä että alokaat ei saanut loma ne 3 ensinmästä kuukauta?

Syy: piti opetella olla kotonasta piteempi aikaa?
 
Back
Top