Taistelijan varustuksen uusiminen etenee

Samses

Ylipäällikkö
Ruotuväki-lehti uutisoi tänään. "Hankintoja toteutetaan" kuulostaa hyvältä, paljon paremmalta kuin "hankintoja mietitään alustavasti". :)

*****
Maavoimien uudistetun taistelutavan yhteydessä uudistuu myös yksittäisen taistelijan varustus. Yksittäisen taistelijan varustuksen kehittäminen jatkuu myös tänä vuonna. Varustuksen uudistus on tarkoitus saada päätökseen vuoteen 2020 mennessä.
– Taistelija on keskeinen elementti uudistetussa taistelutavassa. Uudistuksen kautta haetaan parempaa tilannetietoisuutta eli informaation kulkua, parempaa taistelutehoa ja jokasään taistelukykyä, everstiluutnantti Matti Honkela Maavoimien esikunnasta kertoo. Käytännössä yksittäisen sotilaan tulisi pystyä taistelemaan vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta.
Vuonna 2014 taistelijan varustukseen liittyvää tutkimusta jatketaan ja hankintoja toteutetaan. Kehitystyötä tehdään muun muassa kypäräjärjestelmän osalta – tarkoituksena on, että kypärään integroidaan esimerkiksi pimeännäkölaitteita ja kommunikaatiojärjestelmä.
Osana taistelijan varustuksen kehittämistä puolustusvoimat hankkii uudenlaisia kevyitä kertasinkoja ja PKM-konekiväärejä. Aseet tulevat olemaa vahvemmin läsnä, kun esimerkiksi jalkaväkiryhmään sijoitetaan jatkossa kaksi konekivääriä yhden sijaan.
 
-2020 mennessä siis on valmis yksittäisen taistelijan varustus. No niin, tämä onkin asia, joka on huutanut ajanmukaistamista. Ja toteutuu kohtuullisella rahoituksellakin, ei vaadi enää mitään biljardeja euroja.

Miksi mulla on sellainen kutina ollut kotvan vasemmassa kannikassa, että koko paketti elää vielä ja pitkään? Puhutaan ja kirjoitetaan uudistetusta tst-tavasta, mutta jos rehellisiä ollaan, pitäisi puhua "koko ajan uudistuvasta tst-tavasta"? Tulee yrittämättä mieleen, että edelleen hankitaan kokemusta ja hiotaan erilaisia malleja, mikään ei ole nauloilla hakattu peruskallioon. Ja tästä on annettava kyllä pisteet ja papukaija: jos kehittämisresursseja on ja osaamista, niin kehittää vaan eteenpäin, ihan okei.

Uusiutuva välineistö, monipuolisempi toimintakyky, tst-kentän asettamat vaatimukset osaamiselle, vaatimukset yksittäistä taistelijaa kohtaan tämän suorituskykyä koskien....miten kauan aidosti vm-palvelus nykymuodossaan pystyy aikuusten oikeesti tuottamaan taistelijat uusituvaan konseptiin?
 
Tässä uudistuksessa on ehkä tullut sellainen kuva, että taistelutapa on täysin jäykkä ja muuttumaton paitsi silloin kun se murroksenomaisesti muuttuu. Ei näin! Jos mielenkiintoa riittää ja jaksaa lukea vanhoja kirjoja, niin siinä vanhassakin taistelutavassa on nähtävissä eroja esim. 80-luvun, 90-luvun ja 2000-luvun oppaissa. Nythän MAASK:ssa sijaitseva maataistelukeskus on tehnyt paljon tsttapauudistukseen liittyvää tutkimustyötä ja varmasti jatkaa sen parissa vielä kauan. Maailman muuttuminen ei lakkaa ja jos meillä muutoksen seuraaminen ja johtopäätösten teko lakkaa niin ei se ketään muuta huijaa kuin meitä. Ensimmäisten joukossa uuteen tsttapaan koulutetut varusmiehet varmasti huomaavat monen asian muuttuneen kun tulevat jonkun vuoden päästä kertaamaan.
 
Joo, tätä minä olen funtsinut, homma elää resurssien salliessa, taitojen ja kokemusten karttuessa jne. Periaatteessa jonkin uuden aseen ilmestyminen näyttämölle voi taas hinkata palikoita uuteen järjestykseen.

Susitaival nyt väisti väitteeni siitä, että asioiden ja vaatimusten muuttuessa nykymuotoisen asevelvollisuuden on kohta hankala tuottaa intiaanit kehiin?
 
Susitaival nyt väisti väitteeni siitä, että asioiden ja vaatimusten muuttuessa nykymuotoisen asevelvollisuuden on kohta hankala tuottaa intiaanit kehiin?

Ei siitä tarvitse tulla estettä asevelvollisuudelle yleensä, tietysti yksityiskohdat muuttuvat kun SA-vahvuus on pienempi ja kierto siinä nopeampaa. Pienempää joukkoa on helpompi pitää ajan tasalla ja muille vapaaehtoisille on sitten paikallistasolla tarjota tietoa uudistuksista ja harjoittelumahdollisuuksia. Ei ehkä siihen varusmiesaikaiseen tehtävään mutta yhtä kaikki tärkeisiin tehtäviin. Ison koulutetun reservin ja pienen SA-vahvuuden yhteensovittaminen velvoitepohjalta + vapaaehtoisuus ja toiveet huomioiden ei tietystikään ole aivan yksinkertaista, yksi joutuu lähtemään kun ei halua ja toinen valittaa kun ei koskaan kutsuta.
 
..Uusiutuva välineistö, monipuolisempi toimintakyky, tst-kentän asettamat vaatimukset osaamiselle, vaatimukset yksittäistä taistelijaa kohtaan tämän suorituskykyä koskien....miten kauan aidosti vm-palvelus nykymuodossaan pystyy aikuusten oikeesti tuottamaan taistelijat uusituvaan konseptiin?

Ansaitseisi kyllä ihan oman keskusteluketjunsa, mutta:

Nykyisellä 5½kk koulutuksella ei kauaakaan (2kk alokas/peruskoulutuskausi ja lopusta 2vkoa homman alasajoon ja varusteiden luovutukseen kotiuttamisineen) ja kun tuosta lasketaan pois viikonloput sekä 8-11/12-16 virka-ajan mukainen todellinen koulutusaika niin melko heikoilla kantimilla mennään.
Samaa joutokäyntiä on myös 12kk johtaja- ja erikoismiehistön koulutuksessa (12-2-2-1=7kk-vlv:t ja illat)

Mikäli palvelusaikaa lisätään (ei mene ikinä läpi) ja joutoaika (vlv:t ja illat) karsitaan (ei riitä palkkarahoitus) niin sitten noita uuden mallin taistelijoita saadaan koulutettua.
Vaan tämäkin loisi ongelmia: nykyinen varuskuntien kasarmikapasitetti on suunniteltu pienemmälle joukkiolle eli majoitustilat loppuisivat kesken.
Värvääminen ei myöskään ratkaise ongelmaa, sillä supistuneesta palkkabudjetista ei riitä varoja uusien (vaikkakin halvempien) turpien syöttämiseen.
Kertausharjoittaminen... No tämä kortti on nähty viimeisen 20 vuoden aikana ja kuuluu luokkaan: "jos voittaisin lotossa, niin..."
 
Tvälupsin puheissaon perää, mutta miksi nykynuorista ei voitasi kouluttaa reserviläisarmejan totisia taistelijoita.
Se mikä on meistä 40-50v ukoista uutta ja hifiä, on monesti nuorille arkipäivää.

Mulla on luottoa siihen, että nykyinen järjestelmä pystyy kouluttamaan taistelujoita, mutta ei ilman panostusta ja kuten Tvälups eritteli, aikaahan se vaatii.
 
Osana taistelijan varustuksen kehittämistä puolustusvoimat hankkii uudenlaisia kevyitä kertasinkoja ja PKM-konekiväärejä. Aseet tulevat olemaa vahvemmin läsnä, kun esimerkiksi jalkaväkiryhmään sijoitetaan jatkossa kaksi konekivääriä yhden sijaan.

AT-4 kertasinkoja ovat laittaneet tilaukseen?
 
Tvälupsin puheissaon perää, mutta miksi nykynuorista ei voitasi kouluttaa reserviläisarmejan totisia taistelijoita.
Se mikä on meistä 40-50v ukoista uutta ja hifiä, on monesti nuorille arkipäivää.

Mulla on luottoa siihen, että nykyinen järjestelmä pystyy kouluttamaan taistelujoita, mutta ei ilman panostusta ja kuten Tvälups eritteli, aikaahan se vaatii.

Puhu vain omasta puolestasi. Aktiivisen reserviläisen pitää päivittää jatkuvasti omaa osaamistaan koska muuten jää jälkeen.
 
Puhu vain omasta puolestasi. Aktiivisen reserviläisen pitää päivittää jatkuvasti omaa osaamistaan koska muuten jää jälkeen.

Tietysti puhun.:cool:

Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, ettei asevelvollisuus ole mahdoton yhtälö nykypäivänä, jos niin halutaan. Riittävän pitkä ja tehokas koulutusaika sekä tietysti kertausharjoitus on edellytys tehokkaalle sotimiselle. On se kuitenkin täysin mahdollista.
 
Ai 5,5 kk:n koulutus, kunto varusmiespalveluksessa eli huipussaan Cooperin testin mukaan n. 2400 m keskimäärin, ei kertausharjoituksia sijoitusaikana (keskim. 10 v.) ja varustus kuin afrikkalaisilla?
 
Ai 5,5 kk:n koulutus, kunto varusmiespalveluksessa eli huipussaan Cooperin testin mukaan n. 2400 m keskimäärin, ei kertausharjoituksia sijoitusaikana (keskim. 10 v.) ja varustus kuin afrikkalaisilla?

Ja samaan aikaan on selvää, että mieskohtaiset vaatimukset ovat kasvaneet ohi sen, että tuolla kahen ja puolen tonnin cooper-fysiikalla ei vaan selviä tehtävistään. Jos perustettavan joukon sisälle osuu neljännes tarpeeksi hyväkuntoista väkeä ja loput "auttelee minkä jaksaa" niin kyllä tässä heikoilla jäillä mennä kirskutetaan. Minun viittäkymppiä lähenevän ukonkörilään fysiikka on lähellä tämän päivän keskimääräistä nuorisofysiikkaa ja olen tasan varma, että se ei riitä taistelukentällä, ei varmasti.

Varustus ohittaa tavoitetilassa varmasti keskimääräisen afrikkalaissoturin....ainakin pääosin. :rolleyes:
 
Tässä Cooper keskustelussa on toki pointinsa, mutta jos keskimääräinen tulos on 2400m, mikä se on oikeilla jv-taistelijoilla?
Tuo 2400m pitää sisällään jokaisen varusveijarin.

Siinä 10vuoden sijoituksessa ei ole mitään pahaa, sotiminen on nuorten hommia. Tukevissa osissa pärjäävät sitten vanhemmat ikäluokat.
Tietysti vanhempien ikäluokkin nohevimmat voisivat jatkaa tehtävissään.

Nyky systeemissä on toki ongelmansa, jos, tai kun kertauksia ei juuri ole, ei tule harjoitusta, eikä kiinnostusta pidetä yllä. Mutta silti asevelvollisuus on meille toimiva järjestelmä.
Vaatii siis parantelua.
 
Jokunen vuosi sitten oli Sodankylässä sissikomppanian Cooperissa kuulemma päästy 2300m keskiarvoon. Sissikomppania ei kaiketi kouluta alokkaita, joten tuossa vaiheessa oli heikompi aines jo hylätty.
 
Onko siis niin, että tuolla kunnolla pääsee sissiksi?

Ehkä pitäisi keskittyä kouluttamaan panssarimiehiä:D, ei tarvitse juosta kun on telat.
Lyödään hanskat tiskiin, aloitan Venäjän opiskelut huomenna, tänään tutustun heidän juomakulttuuriinsa.
 
Tässä Cooper keskustelussa on toki pointinsa, mutta jos keskimääräinen tulos on 2400m, mikä se on oikeilla jv-taistelijoilla?
Tuo 2400m pitää sisällään jokaisen varusveijarin.

Kuule, kutsunnoissa jo määrätään mutu-arvalla komppaniaan sijoitus. Keskimäärin siis yhtä hyvä- ja huonokuntoisia tulee joka komppaniaan pääpiirteittiäin, jossain juostaa enemmän kuin jossain muualla eli kunto saattaa parantua. 5.5 kk:n asepalveluksen eli miehistökoulutuksen käyneet ovat myös heikompikuntoisempia kuin johtajisto joten joku jv-taistelija keskimäärin ei varmaan juokse sitä 2400 metriä enempää.

Siinä 10vuoden sijoituksessa ei ole mitään pahaa, sotiminen on nuorten hommia. Tukevissa osissa pärjäävät sitten vanhemmat ikäluokat.
Tietysti vanhempien ikäluokkin nohevimmat voisivat jatkaa tehtävissään..

Sotiminen on hyväkuntoisten ja osaavien hommaa, iällä ei ole mitään merkitystä. Ikä on numeroita eikä vaikuta siihen kuinka hyvin ammut tai suoritat fyysiset testit. Paitsi että PV:ssa harrastetaan positiivista syrjintää eli iän ja sukupuolen perusteella noista testeistä saa alennusta... Ainoa oikea ja rehellinen tie on vertailla dataa ilman tuollaista sukupuolen ja iän vääristymää. Ihmiset ovat yksilöitä, eivät ryhmiä.
 
Jokunen vuosi sitten oli Sodankylässä sissikomppanian Cooperissa kuulemma päästy 2300m keskiarvoon. Sissikomppania ei kaiketi kouluta alokkaita, joten tuossa vaiheessa oli heikompi aines jo hylätty.

Sillä lailla. Siinä sitä rupeaa vihollinen kylmenemään, kun tuollainen joukko pannaan hivakoilla liikenteeseen. Sanon suoraan: tuollaisella joukolla ja sissitoiminnalla ei ole mitään yhteistä. Ei mitään. Tai sitten sissitoiminta on muuttunut kovasti.
 
Kuule, kutsunnoissa jo määrätään mutu-arvalla komppaniaan sijoitus. Keskimäärin siis yhtä hyvä- ja huonokuntoisia tulee joka komppaniaan pääpiirteittiäin, jossain juostaa enemmän kuin jossain muualla eli kunto saattaa parantua. 5.5 kk:n asepalveluksen eli miehistökoulutuksen käyneet ovat myös heikompikuntoisempia kuin johtajisto joten joku jv-taistelija keskimäärin ei varmaan juokse sitä 2400 metriä enempää.

Sotiminen on hyväkuntoisten ja osaavien hommaa, iällä ei ole mitään merkitystä. Ikä on numeroita eikä vaikuta siihen kuinka hyvin ammut tai suoritat fyysiset testit. Paitsi että PV:ssa harrastetaan positiivista syrjintää eli iän ja sukupuolen perusteella noista testeistä saa alennusta... Ainoa oikea ja rehellinen tie on vertailla dataa ilman tuollaista sukupuolen ja iän vääristymää. Ihmiset ovat yksilöitä, eivät ryhmiä.
Juurihan Hande kertoi ettei ko sissikomppania suorita alokaskoulutusta, siis sinne on erikseen valittu aines alokaskauden perusteella.

Mutta vakavasti, kunto puoli on ongelma, miten asia sitten korjattaisiin?
 
Nykyisessä systeemissä kyllä perusyksiköt ottavat omat alokkaansa sisään, mukaanlukien TIEDUSTELUKOMPPANIAT sun muut. Tuo keskiarvo lienee palvelukseenastumisviikolta. Sinänsä kotiutuscooperkaan ei kerro koko totuutta, kun se on vain yksi pakollinen rasti muiden joukossa, eivätkä sitä kaikki satalasissa juokse.

Keskimääräinen jv-taistelija on koulutuksen loppupuolella aivan varmasti 2400 cooperia paremmassa kunnossa. Johan tuon vetää palvelukseen astuvistakin suurin osa. Paremmassa kunnossa toki kaikkien soisi olevan, sitä en kiistä.

Herrajeesus faktat suoriksi ennenkuin alatte yleisellä foorumilla huutelemaan, tuohan on jo noloa luettavaa! Vai vaikuttaako viikonloppu kenties asiaan :D Aikamoista vauhkoamista...

Pilliin vihellettäessä joukon suorituskyky riippuu paljolti valmistautumiseen jäävästä ajasta: esimerkiksi kahden viikon valmistautumisharjoittelun jälkeen on konttorirotistakin kuorittu jo kohtalainen määrä vauvanrasvaa. Mikäli aikaa ennen pökäleen iskemistä tuulettimeen on joitain kymmeniä tunteja, mennään maastopuku hiestä märkänä sen minkä puuskutukselta keritään. Sinänsä kuraportaan profiloituminen 20-40 vuotiaisiin ei ole mikään huono juttu, ottaen huomioon viimeaikoina pikkuhiljaa päätään nostaneen kuntoilutrendin.

Aiheeseen palaten:

Tuleva kypäräjärjestelmä on yritys tehdä homma kerralla nappiin, ottaen oppia markkinoilla olevista, hyvää mainetta nauttivista konsepteista, implementoiden itsesuunniteltuja "erityisolosuhteisiimme" vastaavia ominaisuuksia ja monivaiheisten kenttäkokeiden kautta saatua käyttäjäpalautetta. Tän hetkinen proto muistuttaa osittain A-maassa ja erkkareilla jaossa olevaa Ops-Coren kypärää. Tähän omaan kypärään kehitellään sivukiskoja, sekä niihin kiinnittyviä lisävehkeitä (kuulosuojaimet, lamput, valonvahvistinpidikkeet yms.) Ideana on, että kypärään kiinnitetyt laitteet ottavat sähkönsä noista kiskoista, joihin on johdettu virtaa taistelijaan/kypärään kiinnitetystä virtalähteestä. Tämä lienee vielä enemmänkin proof-of-concept asteella, kuin viimeistelyvaiheessa.

Myös PKM:n kiskotettuun laatikonkanteen on isketty optiikkaa ja nyt sitä kokeillaan, tarkoituksena selvittää soveltuvuutta ulkomaan keikkoja laajempaan käyttöön. RK62-modifikaatio sivuaa omalta osaltaan tätä taistelijan varustuksen uusimista.

Nyt hankintaan tulevat pimeänäkölaitteet tilataan palikoilla, joilla ne saa hirtettyä kiinni olemassa oleviin kypärämalleihin ilman modifiointia.

Se on tietenkin selvää, etteivät 1566852354:nen Vartiokomppanian kaverit pääse näitä vehkeitä ihan lähitulevaisuudessa näppäilemään, mutta rahoituksen ja tarkoituksenmukaisuuden niin salliessa tullaan sekin päivä vielä näkemään.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top