Taisteluliivit, chestrigit, tst-vyöt ja muut kantolaitteet

Ohi meni taas..

Läs på nytt det jag skrev.
Lue uudelleen kirjoittamani.
 
commando kirjoitti:
Mike Robertson rakentaa teille luodinkestävät polvet. Luulisin että suurin syy polvien hajoamiseen ovat huonot geenit, väärä harjoittelu ja itse hankittu ylipaino olivat ne sitten pirtelölihaksia tai kaljamahaläskejä varusteiden kantamisen sijaan.

bpkManual.jpg

Kyllä yksi suuri syy on evoluutio. Se kun on luonut meille polviksi yksinkertaisen heikosti kovaan rasitukseen soveltuvan sarananivelen. Eniten vammoja on ylipainoisten lisäksi hyväkuntoisilla urheilijoilla, eikä väärän harjoittelun, vaan liian kovat rasittteet tavoilla joihin polvinivelta ei ole suunniteltu. Sen iskunsietokyky on sangen heikko ja vääntöä kestää vielä huonommin, juuri minkäänlaista iskunvaimennusta siinä ei ole ja se on olkanivelen jälkeen kaikkein kulutusherkin nivelemme ja ottaa aina koko painomme vastaan joka askeleella.

Vammatilastojen mukaan onkin sotilailla varustemäärän lisääntymisen myötä, selän ja polvien vammojen määrä kasvanut.
 
Luonnollisesti kilometrit syövät autoakin mutta ajotavalla on suuri merkitys. En ole ortopedi tai edes huippu-urheilija mutta ainakin juostessa polviin kohdistuvan rasituksen pystyy välttämään kun juoksee päkiöillä. Polvet eivät ole ihmiskehon auton jouset. Autokin hajoaa nopeammin jos jouset hitsaa jäykiksi. Evoluutio ei vain tahdo oikein seurata riittävällä nopeudella muutoksia jotka ihminen älyllään luo jos ollenkaan nykyaikaisen lääketieteen ansiosta mutta ihminen on kyllä luotu juoksemaan päkiöillä maastossa eikä kovalla alustalla huippuvaimentavissa lenkkareissa kantapäällä kuten kaupungeissa näkyy. Tottakai kulutus lisääntyy aina jos kyytiin ottaa painoa ja kulutus kuitenkin on lopullista kohti hautaa, kukaan ei elä ikuisesti mutta monia ongelmia pystyy siirtämään ja ehkäisemään oikealla harjoitustekniikalla ja rakentamalla lihakset sen puurosta koostuvan selkärangan ympärille. Kun istutaan paljon ja treenataan typerästi (keihästä heittämällä, kuntosalilla ja kantapäätä betoniin iskemällä) niin ei ole ihme että paikat hajoavat. Sotilaalta ei edes erikoisjoukkojen ei vaadita yksittäistä kehoa kuluttavaa huippusuoritusta ja -treenaamista kuten kapean segmentin urheilijalta joten vammojen ehkäisy ja treenaaminen on paljon helpompaa.
 
Kerran eräässä tilaisuudessa joku urheilututkija sanoi: keskimittainen suomimies olisi painanut kivikaudella noin 62-64 kiloa....eli 182-senttinen karju. Nythän tuohon painoon pääsevät enää mäkihyppääjät ja jotkin trendivaaleansiniset.

Voima ja lihakset toisaalta tukevat rankoa, runkoa, niveliä yms. mutta toisaalta voimankäyttö ruhjoo vääjäämättä paikkoja erilaisten kiertojen ja paineen voimalla, ei siitä mihin pääse.

Iskunvaimenninlenkkaria on tutkittu paljon ja nykyään pyritään kehittämään kenkää, jossa on hyvä tuntuma alustaan ei niinkään haeta maksimaalista iskunvaimennusta. Aikanaan kun juosta humppasin pururatoja kuin härkä rinkiä niin huomasin sisäpelikengät parhaimmiksi pururatakengiksi, tai ainakin mulle ne sopi paremmin, koville alustoille sitten Niken ilmatyynyä tai Asicsin geeliä.
 
commando kirjoitti:
Luonnollisesti kilometrit syövät autoakin mutta ajotavalla on suuri merkitys. En ole ortopedi tai edes huippu-urheilija mutta ainakin juostessa polviin kohdistuvan rasituksen pystyy välttämään kun juoksee päkiöillä. Polvet eivät ole ihmiskehon auton jouset. Autokin hajoaa nopeammin jos jouset hitsaa jäykiksi. Evoluutio ei vain tahdo oikein seurata riittävällä nopeudella muutoksia jotka ihminen älyllään luo jos ollenkaan nykyaikaisen lääketieteen ansiosta mutta ihminen on kyllä luotu juoksemaan päkiöillä maastossa eikä kovalla alustalla huippuvaimentavissa lenkkareissa kantapäällä kuten kaupungeissa näkyy. Tottakai kulutus lisääntyy aina jos kyytiin ottaa painoa ja kulutus kuitenkin on lopullista kohti hautaa, kukaan ei elä ikuisesti mutta monia ongelmia pystyy siirtämään ja ehkäisemään oikealla harjoitustekniikalla ja rakentamalla lihakset sen puurosta koostuvan selkärangan ympärille. Kun istutaan paljon ja treenataan typerästi (keihästä heittämällä, kuntosalilla ja kantapäätä betoniin iskemällä) niin ei ole ihme että paikat hajoavat.

Aivan. Kun esi-isämme parisen miljoonaa vuotta sitten rupesivat liikkumaan pystyasennossa niin tuskin savanneilla juostiin kantapää edellä.

Toinen ongelma mistä olen kuullut huhuja on että nykyisen juoksutyylin/yksipuolisten treenien yms johdosta reiden koukistajalihas ei pääse kehittymään riittävästi. Reiden ojentaja voimakas - koukistaja heikko -> polvi epätasapainossa ja nivelet kuluu.
 
commando kirjoitti:
Luonnollisesti kilometrit syövät autoakin mutta ajotavalla on suuri merkitys. En ole ortopedi tai edes huippu-urheilija mutta ainakin juostessa polviin kohdistuvan rasituksen pystyy välttämään kun juoksee päkiöillä.

Haluan nähdä sen tyypin, joka juoksee varsikengät jalassa koko ajan päkiöillä 50 kilon kantamuksen kanssa epätasaisessa maastossa taistelu-uhan alla tai taistelutilanteessa. Kantapäät edellä ei todellakaan kuulu juosta, mutta todella moni urheilija on aiheuttanut itselleen rasitusvammoja myös väkisin koittamalla askeltaa päkiällä. Ovat samalla aiheuttaneet itselleen muita askellusvirheitä ja rasitusvammoja. Pelkkä päkiäastuminen ei todellakaan ratkaise yksinään tilannetta.
 
Tarkoitin treenaamista. Jos treenaa samanlaiset varusteet päällä kuin taistelisi niin tod. näk. vain loukkaisi itseään ja kuluttaisi paikkansa rikki. Ja mikäli ei treenaa niin tulee itku, hiki ja vitutus. Se miten treenaa pitää olla sellaista ettei loukkaa ja kuluta liikaa paikkojaan. Lenkkien juokseminen 50 kg:n varustuksella ei tee mitään muuta kuin altistaa varhaiseläkkeellä. Se vastus on haettava jotenkin muuten treeneissä vaikka juoksemalla se lenkki 50 kg:n repun sijaan kaasunaamari päässä kylähullun mainetta keräten ja voimaa itsensä tai painavien esineiden nostelusta ja heiluttelusta. Ei se keihäänheiton harjoittelukaan ole pelkkää keihään viskomista. Jos olisi niin käsi olisi hyvin nopeasti entinen.
 
baikal kirjoitti:
Kerran eräässä tilaisuudessa joku urheilututkija sanoi: keskimittainen suomimies olisi painanut kivikaudella noin 62-64 kiloa....eli 182-senttinen karju.

Minäkin muistan lukeneeni että kolmekymppinen oli vanhus kivikaudella. Heti kun kuukautiset alkoivat (tai varmaankin varmuudeksi jo ennen) niin tuli siementä vakoon. Jos tekohampaita ja valtionkirkkoja olisi ollut, niin rippilahjaksi saadut tekarit olisivat olleet myöhäissyntyiset.

Ei ehkä kaikin puolin ole luontevaa verrata menneisiin aikoihin, ellei vertailu ole kokonaisvaltainen.

Sivumennen sanoen, kävin hiukan puuhaamassa FAST-kypärä päässä. Olipa hyvä laite. Ei tietenkään suojaukseltaan (lähinnä peitoltaan) perusjantterikypärän veroinen, mutta skeittikypärän parempana verrokkina ei ollenkaan huonompi.

Samassa yhteydessä koitin ajaa sisään uutta taskujärjestystä erkkariliiviini. Ei onnistunut, victor mike oikein huolella ja rakentaminen pitää alkaa alusta. Käytännön ongelmana on se, että yritän rakentaa esikuntataistelijan tarpeisiin sopivaa SHTF-liiviä. Liikaa erillisiä kamakokonaisuuksia. Pitää ilmeisesti tehdä esik-versio, jossa esik-helyjen lisäksi vain välittömään itsepuolustukseen riittävä varustus, ja sitten erikseen pohtia millainen lisäpaketti tarvitaan taistelua varten. Oikea vastaus voi olla repullinen lippaita ja heitteitä... tai suojue (jepjep) tai jotain. Eipä ollut näitä ongelmia ennen modulaaria.

Huomasin myös, että ei ole hyvä idea ottaa silmäkulmalla vastaan 7.62N hylsyä suoraan FALlista tarjoiltuna. Taisi olla kaasut aika isolla, kun väliä oli monta metriä. Nyt on teippi muistuttamassa siitä että a-lasit voisivat olla isommatkin.
 
Mitäs kaikkea esikuntakamat pitävät sisällään? Suurinpiirtein.

Jos tarkoitus on pitää esik-liivissä vain itsepuolustustaistelua varten sotakamaa niin ei varmaan juuri muuta kuin 2 rk:n vaihtolipasta, pistooli lippaineen, vesipullo ja ehkä paikat yhdelle tai kahdelle käsikranaatille.
 
Omassa liivissä on esikunta-asetuksilla taistelua ajatellen taskut kolmelle lippaalle, savuheitetasku ja ensiapupakkaus. Lisäksi sitten radiotasku, iso admin-tasku, pieni yleistasku ja pistoolin lipastasku multitoolille. Pistooli lippaineen kulkee vyöllä, että on mukana vaikka liivi lojuisikin tilanteen osuessa kohdalle kontissa.
Taistelevien osien kanssa puuhatessa admin-tasku pienenee, lipastaskut lisääntyy kahdella ja kranaattitaskuja tulee kaksi lisää.
Selässä Sourcen rakko nesteytykseen.
 
Esik-asennossa on viimeisimmässä yrityksessä juurikin yksi vaihtolipas, pistooli ja kaksi vaihtolipasta sekä fosa (ra-oloissa inertti) eri käyttötarkoituksia varten. Sitten on kolme viestivälinettä, johtamisväline, sälää admin-taskussa, papereita, kartta/-toja ja/tai kelmut, varavirtalähteitä ja latureita, kaksi muistilehtiötä, kyniä, pikkuvalaisin, tähystin ymv. silppua. Käytännössä ainakin ra-oloissa tulee mukaan pikkulompakkoa, avaimia sekä sota- että privaattitarkoituksiin ymv. epäolennaista. Suurin osa kamoista on pussitettu vedenpitäväksi. Lisäksi tottumuksesta mukana on isohko dumppi tyhjänä, jos tarvitsee kerätä jotain mukaan. Voimankäyttövälineitä tmv. en kanna itse mukana pl. aseet. Vyöllä kulkee työkalu, ea ja toinen pienehkö valaisin päänauhalla.

Joissain tehtävissä johtamisvälineistö kevenee olennaisesti ja muuttuu vähemmän selväkieliseksi, ja tilalle tulee pimeätoimintavälineitä ja muuta ulkoiluun sopivaa rompetta.

Edit: juoma ja pikkusyötävä unohtui.
 
Kokeiles koponen seuraavaa:

Pistooli, lipas ja fosa reidelle ja vyöhön pieni admintasku (valaisin ja muut koko ajan mukana kulkevat) ja dumppi. Henkselit vapaaehtoiset.

Liivi taistelua varten:

Iso admintasku kartoille+sälälle, yhdelle tähystimelle tasku (vuorokaudeajan mukaan vaihto), yksi lipastasku, taskut viestivälineille. ISO yleistasku (tavaralle jota ehtii penkomaan muutaman sekuntin. Tällöin ei tarvetta yksittäiselle taskulle joka asialle. Säätäminen helppottuu ja voit ottaa mukaan tilannekohtaisia esineitä.)

Varavirtalähteet, laturit ja kaikki muu reppuun tai omiin taskuhinsa ja kiinni reppuun.

Reisitelakka ja vyö aina päällä, liivi mukana kun rynkkykin on ja reppu jossain lähellä.
 
Mikäli tarvetta on kartoille, kynille, vihoille ja muille tuollaisille kenttärotan tarvikkeille niin yksi hyvä vaihtoehto pienille ja turhille admin-taskuille on HSGI:n Warlod-sarjan chestrigit, jossa koko etuosa taittuu kirjoitus- ja kartta-alustaksi.

http://forums.second-amendment.org/index.php?topic=2822.0
 
Hyviä ehdotuksia, kiitos. Pitää vähän selvitellä tuota alusta-asiaa, vaikka Warlord tuntuu nimenä meleko tankealta... Idea kuitenkin vastaa tarvetta. Käytännössä ongelmaksi muodoistui, että eri sähköisten välineiden ja paperien pitäisi olla käytettävissä rinnan, ei peräkkäin. Eli pöydän äärellä kaikki toimii, mutta kun laastaroidaan koko setti kantoon, ei pysty käyttämään eri konteksteissa tarvittavia laitteita ja romppeita riittävän monta yhtä aikaa. Käsien ja aivopuoliskojen riittävyydestä en kommentoi mitään.

Toinen vahva vaihtoehto on valjastaa noheva aputaistelija kameliksi ja keskittyä olennaiseen. Ongelma siinä on se, että tarvitaan kaksi ajoneuvopaikkaa, kahdelle huolto jne. Lähtökohtana pitää sovittaa itsensä toimintakykyiseksi yksinään, pois lukien oman toiminnan tosiasiallinen suojaus - itsepuolustuskyky ja kyky "tyhjentää" asiakirjat/vast. riittää.
 
noska kirjoitti:
En tiedä mitään siitä miten koulutetaan mutta kaikissa modulaarisissa liiveissä (aina jenkkien vanhasta LBE:stä lähtien) on huomioitava määrättyjä asioita.

Tasapainoisuus -paino pitää pyrkiä jakamaan mahdollisimman tasan oikean ja vasemman puolen välillä, ettei se lähde kiertymään

Tämä opetus menee perille vain telamiinoja kanniskelemalla ryhtinappeina.

noska kirjoitti:
Prioriteetit - määrätyt tarvikkeet on oltava mahdollisimman helposti käsillä, yleensä tämä tarkoittaa ainakin lippaita

Sissilipasta ei ilmeisesti opeteta enää.

noska kirjoitti:
Kätisyys - vaikka jotkut oppisuunnat sanovat että pitää pystyä ampumaan molemmilta puolilta, jolloin aseen perälle pitää jättää tilaa molemmille puolille (ja niiden väliin siirtämistä varten) niin lähtökohtaisesti asetta käytetään yhdeltä puolelta ja lippaat sijoitetaan pääasiassa niin että ovat mahdollisimman helppoja vaihtaa siltä puolelta.

Jokainen osaa kirjoittaa ja pitää veistä myös vasemmassa kädessä. Tosin tarkkuus kärsii.

noska kirjoitti:
Selkäpuoli - mikäli liivi päällä on tarkoitus kyetä istumaan autossa, rajoittaa se selkäpuolen tavaroiden sijoittelua, samoin pitää huomioida selkään mahdollisesti tuleva rinkka tms jonka tiellä ei saa olla taskuja (myös kantohihnat huomioitava) tai joidenkin erikoisjoukkojen tapa nukkua liivit päällä jolloin useimmiten jätetään selkäosa tyhjäksi

Ei vatsalle, koska pitää ryömiä, ei selkään, koska pitää nukkua. Näin ollen kaikkien rojujen pitäisi olla kainaloissa.

noska kirjoitti:
Taisteluasennot - taskut on sijoitettava siten että niitä on mahdollisuus optimaalisesti hyödyntää eniten käytetyistä asennoista ja ettei niiden käyttö ole mahdotonta mistään yleisestä taisteluasennosta.

Mitä nämä asennot ovat? Onko niitä monta?

noska kirjoitti:
Suunta - taskua ei sijoiteta ylösalaisin, ellei sitä ole siihen suunniteltu ja ehdottoman välttämätöntä. Saavutettu hyöty on usein minimaalinen, mutta haitta ei mikäli tasku aukeaa ja tyhjenee itsestään liikkeessä.

Onko taskun nurinpäin kiinnittäjiäkin?

noska kirjoitti:
Mielestäni kaikki muu riippuu tehtävästä. SIihen ettei kasivitosia osata käyttää on syynä monellakin koulutuksen puute. Vanhemmat ressut ovat käyttäneet tyystin erilaista järjestelmää. Nuoremmat olisivat sen kanssa todennäköisesti aivan helisemässä. Toinen syy jonka olen havainnut, niin vähän käytetyissä kasivitosissa ovat säädöt usein hankalia nauhojen ollessa vielä jäykät. Lyhyttä viikonlopun keikausta varten ei välttämättä niitä viitsitä taistella kohdalleen.

Huono pukeutuminen johtunee hip hop -kulttuurista.
 
Nuo chestrigit näyttävät kuvissa samanlaisilta valmistajasta riippumatta.
Mites on, mahtuuko tuollaiseen tarpeellinen määrä taskuja rk-miehen tarpeisiin vai onko kyseessä joku ”pari lipasta kantoon ja varustus mahdollisimman kevyeksi”-ratkaisu eli soveltuu lähinnä tiedustelijoille ja vastaaville, joiden ei ole tarkoituskaan varsinaisesti taistella.
Millaisia nuo ovat päälle puettuna? Varusteet (eli paino) tulevat lähes kokonaan kuitenkin eteen, joten miten se vaikuttaa liikkumiseen ja rajoittaako se paljon asentoja yms.? Samanlainen tilanne, kun pistäisi venttiseiskan rinnalle ilman antennia ja alkaisi tetsaamaan?
Lukitukset näyttävät olevan muovisoljilla. Kestävätkö ne miten käyttöä ja pakkasia?
 
Rinnan tai oikeastaan mahan ympärille lastaaminen tottakai vaikeuttaa mm. makuuasentoa kun tarpeeksi alas ei pääse. Pitääkin miettiä myös lastauskysymystä tässäkin että onko enempi parempi ollenkaan. Kaikissa sotilasrepuissa, liiveissä ja muissa alkavat kaikki lukot ja tilpehöörit olla muovia metallin sijaan. Harvinaista jos vastaan tulee mitään uutta tuotetta metallisoljilla.
 
Minulla ei ole aiempaa kokemusta chestrigeistä pl. m/85 tetsarin lipastasku, miehistövyö ja varustepussin hihna yhdistelmästä eli "tiedustelu-chestrigistä". :D
Ostin kokeeksi Condorin (sain niin halvalla, etten voinut kieltäytyä) tekeleen, jotta saan vertailukohdan FLC:n kanssa. Jos tykästyn tuollaiseen niin sitten menee ehkä laadukkaampi hankintaan.


Nyt olen tuon kanssa selvinnyt siihen tilanteeseen, että säädöt ovat sopivat ja taskut paikoillaan. Kaikki tarpeellinen tuntuu sopivan.
Vasemmalta oikealle (käyttäjän sektorista) eli:
dumppi (kiinnittty vyötäröremmiin ja pals-kanavaan)
yleistasku
lipastasku kolmelle rk:n lippaalle
lipastasku kolmelle rk:n lippaalle
lipastasku kolmelle rk:n lippaalle
kenttäpullotasku ja sen alle jäävän pals-nauhoituksen alla jousihaka, johon toinen kenttäpullo.

Nauhakujia jäi vapaaksi eli niihin saa tussit ja valotikut. Vasempaan olkaimeen veitsi. Kenttäpullo- ja yleistaskun takana on "piilotaskut" ja kumpaankin menee yksi rk:n lipas "magpullilla". Ihan tukevan oloiset nauhavarmistukset ja lippaista jää noin tuuman verran esiin. Taskut täysinä, joskin lippaat tyhjinä tuo tuntuu paljon paremmalta kuin ajattelin etukäteen. Ehkäpä kanta kuitenkin muuttuu, kunhan saa käyttökokemuksia.

Kuva ehkä tulee jossain tulevaisuudessa.
 
Sivumennen sanoen, luovuin "taisteluplaneetta galactican komentosilta" -viritelmän kehittelemisestä kokeilujen jälkeen. Tärkein kulkee kannossa ja loput muulilla.

Parin vaarajuoksentelun jälkeen voisin luopua niistä lopuistakin kamoista... Ja olikos sitä AKSUa rk-väljyydessä?
 
Back
Top