Taloudellinen taistelu itsemääräämisoikeuden puolesta

Lisää valtion sekaantumista ja veroja vaan kaikkeen! Määräyksiä, sääntelyä, direktiivejä, byrokratiaa, veroja ja veroluonteisia maksuja, lupamaksuja ja muuta hullua. Niinhän tähänkin saakka on menty. Hyvää tulee. Kuten Neuvostoliitossa aikoinaan. Missään nimessä ei pidä ottaa oppia esimerkiksi Virosta, jossa on menty päinvastaiseen suuntaan.

Apatia, saamattomuus ja pannullepaistumisen tunnelma leimaavat tätä taantumaa, kun vertaa 1990-luvun kriisiin. Silloin asioille tehtiin jotakin:

- Markan devalvaatio ja kellutus.
- Valtion takaus pankeille.
- SKOPin ja säästopankkileirin lihoiksipano.
- Avoir fiscal.
- Ulkomaalaisomistuksen vapauttaminen.

Talouden sakkaus saatiin oikaistuksi nousukiitoon, vaikkakin kovalla hinnalla ja kaikkea muuta kuin tyylipuhtaalla tavalla.

Toista on nyt. Odotellaan, että seitsemän laihan vuoden jälkeen tulee seitsemän lihavaa vuotta. Tai heinäsirkat.
 
Apatia, saamattomuus ja pannullepaistumisen tunnelma leimaavat tätä taantumaa, kun vertaa 1990-luvun kriisiin. Silloin asioille tehtiin jotakin:
.......

Toista on nyt. Odotellaan, että seitsemän laihan vuoden jälkeen tulee seitsemän lihavaa vuotta. Tai heinäsirkat.

No, kun todellinen päätösvalta on Brysselissä, niin mitäs tässä niinkuin voidaan muka tehdä??

Nothing can you do eli NOUKKARI!

Brysselin virkamiesten mielestä nämä seudut voi aivan hyvin muuttaa vaikka ydinjätteiden loppusijoituspaikaksi tai vaihtoehtoisesti fasaanien luonnonpuistoksi. Riippuen mikä on virkamiehen poliittinen perusvire.
 
Brysselistä katsoen Suomi on merkityksetön periferia, virkistysalue, turvallisuuspuskuri ehkä jos on oikein valistunut henkilö.

Juuri siksi elinmahdollisuuksien varmistaminen on meidän suomalaisten käsissä. Poissa tutkalta - vapaa toimimaan monella tavalla.

Aika letarginen ote maailmaan pitää olla, jos edes neljäsosatosissaan miettii ettei mitään voisi / kannattaisi tehdä.

Ensimmäinen askel voisi olla kääntää kaikki julkiset tukimuodot (suorat tuet, lainat, takaukset, verovähennykset, infran rakentaminen, asiantuntijapalvelut...) suosimaan ensisijaisesti kauppatasetta kohentavaa tekemistä, mikrobiselta tasolta suurimpiin järjestelyihin. Sanoa se suoraan ja toteuttaa sitä johdonmukaisesti. Siinä ei vain mikkeliläinen ja siuntiolainen paikallisparoni hyödykään yhtä helposti kuin tähän asti, eikä osuuskaupan menestyksen varmistaminen olekaan pyhä lehmä. Ja saattaapa Ranelle ja Lissulle tulla entistä kovempi paine nostaa perää sohvanpohjalta, kun vastikkeellisuus nostaa oikeasti päätänsä "käsiparityön" uudelleen syntyessä. Sillä tavoin voisi tulla sitä oikeaa jaettavaa, jolla pidetään huolta heikommista ja luodaan menestyksen edellytyksiä kaikille.
 
No, kun todellinen päätösvalta on Brysselissä, niin mitäs tässä niinkuin voidaan muka tehdä??

Nothing can you do eli NOUKKARI!

Brysselin virkamiesten mielestä nämä seudut voi aivan hyvin muuttaa vaikka ydinjätteiden loppusijoituspaikaksi tai vaihtoehtoisesti fasaanien luonnonpuistoksi. Riippuen mikä on virkamiehen poliittinen perusvire.

Vapausasteet varmaan vaihtelevat eri tasoilla:

1. Yksilö
Miten ihminen menestyy elämässään? Katekismuksen ohje on vanhempien kunnioitus. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Bonuksena tulee pitkä ikä.

2. Yritys
Miten yritys onnistuu?

3. Sektorit
Syntyvyys, päivähoito, peruskoulu, keskiaste, yliopistokoulustus, työolot, terveydenhuolto, eläkkeet, muut turvaverkot - miten paremmaksi?

4. Kansantalous
Raha- ja talouspolitiikka, sääntely, verotus.

5. Ylikansallinen talous
Bryssel, Frankfurt, maailmantalous.
 
Back
Top