Talvitaisteluasu

Tohon talvivärisiin kantolaitteisiin yksi näkökulma: En ihan ymmärrä, minkä takia chestrigiä pitää välttämättä kantaa lumipuvun takin päällä. Tämä johtunee puhtaasti esimerkin voimasta ja siitä, että asiaa ei ole sen kummemmin edes mietitty. Tämä on kaikin tavoin huono ratkaisu:

-Jos painotetaan taistelijan heikkoa havaittavuutta, niin tarpeeksi tilava, löysä ja siten muotoa tehokkaasti rikkova lumipuvun takki, varsinkin M05 lumikuviolla antaa sitä huomattavasti paremmin, kuin esimerkiksi valkoinen/lumikuvioitu taisteluvyö takin päällä.
-Selkeästi ihosta ja alemmista vaatekerroksista irti oleva kuorikerros pienentää taistelijan lämpöherätettä ja täten heikentää havaittavuutta positiivisesti.
-Jos mietitään kerrospukeutumista, niin täysin järjetöntä on pitää tuulelta suojaavaa, lisäeristystä tuovaa kerrosta tetsarin alla, litistämässä ja hiostamassa.
-Chestrigissä varsinkin pääset takin etumuksen auki pitämällä käsiksi kyllä kaikkeen mitä liivistä ikinä voit kaivata.

Sama ajattelutapa itseasiassa on sovellettavissa niin pakkas- sade- kuin lumipuvunkin takkiin. Ehkä kaikkein järjettömintä on sadeasun takin pitäminen suojaliivin ja/tai tetsarin alla. Äly hoi, älä jätä. Suojelutarkoituksessa asia on eri, tällöin järkevin toimintamalli on nykyinen.

*Laittaa popcornia tulemaan ja jää odottelemaan inkvisition saapumista pakanaa polttamaan*

EDIT: ps: Näin ne kaikki parrakkaat sedät ulkomaillaki tekee!!11
 
Viimeksi muokattu:
*Laittaa popcornia tulemaan ja jää odottelemaan inkvisition saapumista pakanaa polttamaan*
Ellei ole jo tuttu tuote niin terveisiä Norjasta: http://www.nfm.no/snow-anorak,p.html

Tuohan on tosiaan chestrigin tai vastaavaan liivikokoonpanon kanssa jossa tärkeät varusteet ovat edessä vatsan/rinnan seutuvilla todella toimiva ratkaisu. Tietenkään sitten jos niihin takapuolen taskuihin ja varusteisiin pitää päästä käsiksi niin tuommoinen pukeutuminen ei toimi yhtä hyvin. Jo muinaisessa Neuvostoliitossa tiedettiin tehdä lumipuvun takit niin, että niissä oli edessä sivuille kaksi pitkää viistoa läpivientiä, näiden läpi pääsi sitten käsiksi alla oleviin taskuihin.
 
Haa! Stagi avasi pelin vanhalla kunnon naamioviitta ajatustavalla. Muotoa rikkova ja vihreän liivin piilottava ratkaisu, jossa viitan (tai takin) etumus voidaan kääntään syrjään kun alta tarvitaan tetsariin kiinnitettyjä tavaroita.

Mieleeni tulee NFM:n valmistama samaa ajatusmallia käyttävä anorakki, jossa anorakin etumuksen pystyy avaamaan ihan vetoketjulla. Avattu aukko voidaan kiristää sitten kuminauhalla ulostörröttävien taskujen ympärille. Tarkoituksena oli vetää anorakki koko varustuksen päälle piilottamaan "väärän väriset varusteet" ja ideanahan tuo on varsin yleispätevä.
TJEU: http://www.nfm.no/snow-anorak,p.html
 
Ellei ole jo tuttu tuote niin terveisiä Norjasta: http://www.nfm.no/snow-anorak,p.html

Tuohan on tosiaan chestrigin tai vastaavaan liivikokoonpanon kanssa jossa tärkeät varusteet ovat edessä vatsan/rinnan seutuvilla todella toimiva ratkaisu. Tietenkään sitten jos niihin takapuolen taskuihin ja varusteisiin pitää päästä käsiksi niin tuommoinen pukeutuminen ei toimi yhtä hyvin. Jo muinaisessa Neuvostoliitossa tiedettiin tehdä lumipuvun takit niin, että niissä oli edessä sivuille kaksi pitkää viistoa läpivientiä, näiden läpi pääsi sitten käsiksi alla oleviin taskuihin.
Nopea lienee toinen nimesi? :)
 
No siis tuommonen on ihan fine and dandy, mutta käytännössä asia tehdään jo ihan liian monimutkasesti. Kokonaan avattava etumus on monin tavoin huomattavasti käytännöllisempi, kuin tuommoinen edestä avattava anorakki. Täysin auki takki pitäessään pääsee käsiksi ihan kaikkialle, lähes samalla tavalla kuin ilman takkia. Esimerkiksi dumppitaskun käyttö onnistuu ongelmitta. Takki on myös perinteistä sadeviittaa käytännöllisempi yläruumiissa käytettynä, toki missään tapauksessa yhtä monikäyttöinen se ei ole.

Nyt ei siis ole kysymys siitä, että superninjatiedustelijoille tahtoisin jotain näkymättömyysloimia, vaan ihan jokaisen taistelijan kerrospukeutumisajattelun muuttamisesta. Väitän itseasiassa, että missään välissä näitä vaatteita ei ole erikseen suunniteltu nimenomaan varustuksen alle puettaviksi, vaan että tätä näkökulmaa ei ole mietitty ja on suunniteltu vain vaatekappale itsessään. Tämän takia ne sitten toimivatkin niin huonosti yhteen muun varustuksen kanssa.

Mikäli sitten puhutaan jalkaväkitaistelijan ns. perusvaatetuksesta ja taisteluvarustuksesta, niin taistelupaita on kaikkein paras vaihtoehto! Tämän alle voi pukea aluskerrosta tarpeen mukaan ja se on kaikkein ergonomisin ja tehokkain tapa vaatettaa yläkerta suojaliivin kanssa millä tahansa säällä. Tämä toimii edelleen noiden kuorikerrosten alla erinomaisesti.

Lumipuvun takin kanssa ei itseasiassa ole tällaista haureutta ja jumalanpilkkaa tullut kauheasti harrastettua, tehtävä ja toimintaympäristö yleensä eivät sen käyttöä edellytä. Sade- ja taukotakkien kanssa sen sijaan on tullut kaikenlaisia "nuoruuden kokeiluja"...
 
Täysin auki takki pitäessään pääsee käsiksi ihan kaikkialle, lähes samalla tavalla kuin ilman takkia. Esimerkiksi dumppitaskun käyttö onnistuu ongelmitta. Takki on myös perinteistä sadeviittaa käytännöllisempi yläruumiissa käytettynä, toki missään tapauksessa yhtä monikäyttöinen se ei ole.
Mutta! Siinä onkin sitten se huono puoli, että kokonaan auki ollessaan takin sisään pääsee sitä lunta ihan kunnolla, jos alla pidetään maastopuvun sijaan tavallista fiksua kerrospukeutumisvaatetusta (villapaitaa, väliasua, jotain semmoista) niin hyi saatana kun lumessa on hetken touhunut niin on kauttaaltaan litimärkä. Lisäksi valtoimenaan hulmuava takki voi olla perseestä, koska helma heiluu ties minne ja ottaa kiinni oksiin ja on muutenkin vähän perseestä. Tuollainen jollain tapaa toteutettu "ikkuna" on kyllä tosi ovela ratkaisu, vaikka tietenkin työläämpi kuin tavallinen takki jota pidetään auki.

Oikeastihan kivasti tuulelta suojaavan lumipuvun alle on kerrospukeutumisen nimissä tyhmää pukea puuvillaseosmaastopukuja, itse en vissiin ikinä pukeutunut tälleen armeijassa vaan kerrostin alle vaan merinovilla-aluspaitaa, villapaitaa ja poolopaitaa riippuen tilanteesta. Se maastopuku siellä alla on kanssa vähän vittumainen liikkuvuuden suhteen, kinnaa kiinni herkemmin ja häiritsee toisin kuin alus/väliasut.

Tässä on eräs muinainen valokuva jossa venäläisen takin ylin ja alin nappi ovat kiinni ja keskelle jätetty avoin tila josta liivin varusteet ovat sitten saatavilla. Jos M05 takissa olisi kunnolliset napit ja helmassa kiristysnauha niin sitäkin voisi käyttää näin, mutta puuhanepparit ja hulmuhelma eivät oikein toimi. Oikeastaan kiristysnarulla helmassa siitä M05 takistakin saisi semmoisen hauskan pallopusakan, helman alta saisi helposti dumppitaskun esille ja keskeltä pääsisi hyvin käsiksi kaikkiin taistelussa tarpeellisiin välineisiin.

pervotrooppinenlumipuku.jpg

Edit: innostuin tästä niin paljon, että rustasin tämmösen kuppasen piirroksen ajatelmistani. Tosi pirun reilun kokoinen takki, kiristykset vyötäröllä ja helmassa. Helma kiristettynä ja rullattuna dumpit ym. roikotukset saa helman alta tosi säntillisesti käsille, avaamalla keskimmäiset napit ja kiristämällä vyötärönauha rinnuksille avautuisi ammottava aukko josta koko liivi olisi käsiteltävissä:
revittelyä.png
 
Peukaloa, olen täysin samoilla linjoilla.
 
Katso liite: 7598

Edit: innostuin tästä niin paljon, että rustasin tämmösen kuppasen piirroksen ajatelmistani. Tosi pirun reilun kokoinen takki, kiristykset vyötäröllä ja helmassa. Helma kiristettynä ja rullattuna dumpit ym. roikotukset saa helman alta tosi säntillisesti käsille, avaamalla keskimmäiset napit ja kiristämällä vyötärönauha rinnuksille avautuisi ammottava aukko josta koko liivi olisi käsiteltävissä:
Katso liite: 7600

On ollut todella mielenkiintoista seurata keskustelua :). Todella hyvää pohdintaa, eipä olisi ilman @Stagideus avausta tullut näitäkään varmaan koskaan mietittyä. Inttiaikana ei tiedusteluhommissa tullut sadetakkia yleensä edes otettua mukaan vaan käytännössä sadeviitta oli se millä pärjättiin. Jääkärihommissa sadetakki olisi kuitenkin ollut ehdoton, ei sateen torjumiseen, vaan kemiallisilta aseilta suojaamiseen. Kunhan vain muistutan, että ainakin sadetakin vaatimuksiin kuulu se, että ilmaa liikkuisi sadetakin ulko- ja sisäpuolen välillä mahdollisimman vähän edestakaisin, jotta kaasut eivät pääsisi kosketuksiin ihon kanssa.

Kiitos vielä jääkärirepuun liittyvästä asiantuntemuksesta. Ei tullut nyt hankittua ensimmäisen erän reppua vaan odotetaan toiseen erään asti, joskin olisi se vanhemman erän reppu myös palvellut aivan hyvin. En tiennytkään, että markkinoille päästetään tuotteita joihin tehdään vielä muutoksia noinkin paljon. Plussaa Savotalle siitä, että ottavat palautetta vastaan ja muokkaavat niitä, mutta miinusta siitä, että tuotteelta on ilmeisesti puuttunut riittävästä testaajia ennen tuotantoon laittamista.
 
Edit: innostuin tästä niin paljon, että rustasin tämmösen kuppasen piirroksen ajatelmistani. Tosi pirun reilun kokoinen takki, kiristykset vyötäröllä ja helmassa. Helma kiristettynä ja rullattuna dumpit ym. roikotukset saa helman alta tosi säntillisesti käsille, avaamalla keskimmäiset napit ja kiristämällä vyötärönauha rinnuksille avautuisi ammottava aukko josta koko liivi olisi käsiteltävissä:
Katso liite: 7600

Lumipukua en oo noin käyttänyt mutta taukotakkia kyllä. Toimii, peukutusta.
 
Lumipuvun pukemisessa TST-varusteiden päälle tulee kyllä ongelmia telttamajoituksessa, kun vaatteet ovat sisällä kuivumassa, mutta tst-varustus tetsarikujassa teltan ulkopuolella.
Tällöin teltasta lähtiessä täytyy ensin pukea kaikki paitsi lumipuku, sitten laittaa TST-varustus, jonka jälkeen vasta pukea lumipuvun takki. Ainakin nopeutta se haittaa.

Lisäksi tietenkin tavaroiden ottaminen takin alta on hitaampaa, kuin takin päältä.
 
Tietenkin oma harkinta ja tilanteenmukainen toiminta ovat suotavia, pätee myös tämmöisissä tempuissa ja niiden puimisessa. Siinä vaiheessa kun lähetään pää kolmantena jalkana teltasta puolustautumaan vanhaa vainolaista vastaan, niin on tietenkin aivan se ja sama kunhan ne varusteet tulee mukaan, siinä tilanteessa on tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin naamioarvon optimointi, eli tuo nyt on varsin aiheeton tyrmäys. Lumipuvun takin pukeminen TST-varustuksen ylle on tietenkin järkevää vain niissä tilanteissa ja olosuhteissa joissa se on järkevää. Idean tyrmääminen noilla perusteilla on vähän kuin T-paitaa haukkuisi huonoksi koska siinä on lyhyet hihat.

Lisäksi tietenkin tavaroiden ottaminen takin alta on hitaampaa, kuin takin päältä.
Siitähän tässä ollaan juurikin puhuttu, että varusteisiin pääsee käsiksi kunhan vain takkia pidetään auki tai siinä on rinnuksilla aukko tätä varten.

Tämä on siinä mielessä tosi jännä keskustelunaihe, että vaikka Suomessa ollaan tosi kovia talvitemppuilijoita, niin tässä mielessä varusteita on kehitetty tosiaan yllättävän mielikuvituksettomasti.

Moderaattorit hoi, pitäisiköhän nämä viestit halkaista täältä ihan omaksi lumipukukeskustelukseen?
 
Itseäni on pitkään hämmästyttänyt tuo puute. Kun tietää, ettei tarjolla ole mitään maaliakaan jolla pikanaamiunnin voisi tehdä itse.

Varmaan sitä maalia ja lakananriekaletta alkaa tositilanteessa löytymään, kun PERK käy asioimassa rautakaupan kautta. Ja jos ei muuta niin oma purkki maalia ja lakanat sängystä mukaan. Hätäisimmät voivat lie vetää vaikka paperinitojalla lakanaa kiinni tetsariin - voi vähän vedenpitävyys kärsiä, mutta parempi niin päin :D

Piti peräti testata ja kyllä, paperinitoja menee helposti läpi reppukankaasta ja hihnasta - ei varmaan yllätys koska on suunniteltu lävistämään usea paperiarkki kerrallaan. Näemmä paperiniittejä saisi myös mustana ja valkoisena, tiedä jos vaikka joku nimeltämainitsematon kauppa ottaisi TaisteluNiittejä vaikka valikoimiin naamiointiosastolleen :p
 
Viimeksi muokattu:
Eikös jo se että tetsariin sitoo lakananriekaleita naamioi auttavasti? Ainakin särkee sitä kokotummaa aluetta.
 
Lumipuvun pukemisessa TST-varusteiden päälle tulee kyllä ongelmia telttamajoituksessa, kun vaatteet ovat sisällä kuivumassa, mutta tst-varustus tetsarikujassa teltan ulkopuolella.
Tällöin teltasta lähtiessä täytyy ensin pukea kaikki paitsi lumipuku, sitten laittaa TST-varustus, jonka jälkeen vasta pukea lumipuvun takki. Ainakin nopeutta se haittaa.

Lisäksi tietenkin tavaroiden ottaminen takin alta on hitaampaa, kuin takin päältä.

On hyvä, että on mielipiteitä, mutta joskus kannattaa miettiä asiaa vähän tarkemmin ja useammalta kantilta, ennenkuin tuo ne mielipiteet julki. Varsinkin jos omassa ajatteluketjussa on ihan älytön virhe. Tekisi mieleni jättää perustelematta, mutta teen sen kuitenkin:

Lumipuvun takin pukeminen ei ole sen hitaampaa, vaikka sen tekisikin ulkona, esimerkiksi siinä tetsarikujalla tai vaikkapa tilanteenmukaisesti toimittaessa vasta kun tärkeämmiltä toimenpiteiltä siihen on aikaa. Itseasiassa väitän, että loimi sujahtaa päälle nopeammin ulkona, kuin matalassa teltassa ympärillä häärivien ryhmäläisten välissä. Tavaroiden ottaminen takin alta ei myöskään ole hitaampaa, kuin takin päältä, tietenkään. Taistelutilanteessa takki on auki ja esimerkiksi etumukset aseteltu rigin edestä sivuun.

Kuvaamasi asia on [ ] ei ole [x] ongelma, eikä kukaan ehdottanut, että tässä olisi jokin pilkun tarkka toimintamalli, jota ryhmänjohtajan tulisi OTOna lumipuvuntakkipoliisina toimiessaan kuolemanrangaistuksenkin keinoin valvoa ja rankoa.

Such lillukanvarsi, much facepalm.
 
Varmaan sitä maalia ja lakananriekaletta alkaa tositilanteessa löytymään, kun PERK käy asioimassa rautakaupan kautta. Ja jos ei muuta niin oma purkki maalia ja lakanat sängystä mukaan. Hätäisimmät voivat lie vetää vaikka paperinitojalla lakanaa kiinni tetsariin - voi vähän vedenpitävyys kärsiä, mutta parempi niin päin :D

Piti peräti testata ja kyllä, paperinitoja menee helposti läpi reppukankaasta ja hihnasta - ei varmaan yllätys koska on suunniteltu lävistämään usea paperiarkki kerrallaan. Näemmä paperiniittejä saisi myös mustana ja valkoisena, tiedä jos vaikka joku nimeltämainitsematon kauppa ottaisi TaisteluNiittejä vaikka valikoimiin naamiointiosastolleen :p

Ei nyt ihan mitä tahansa maalia kannata sutia niihin, hohtaa kohta koko liivi valonvahvistimissa kuin joulukuusi. Jos jollain maalilla on "pakko" lähteä reppua tai liiviä tai muuta vastaavaa maalaamaan niin sitten esim. tällä heijastamattomalla naamiomaalilla.
 
On hyvä, että on mielipiteitä, mutta joskus kannattaa miettiä asiaa vähän tarkemmin ja useammalta kantilta, ennenkuin tuo ne mielipiteet julki. Varsinkin jos omassa ajatteluketjussa on ihan älytön virhe. Tekisi mieleni jättää perustelematta, mutta teen sen kuitenkin:

Lumipuvun takin pukeminen ei ole sen hitaampaa, vaikka sen tekisikin ulkona, esimerkiksi siinä tetsarikujalla tai vaikkapa tilanteenmukaisesti toimittaessa vasta kun tärkeämmiltä toimenpiteiltä siihen on aikaa. Itseasiassa väitän, että loimi sujahtaa päälle nopeammin ulkona, kuin matalassa teltassa ympärillä häärivien ryhmäläisten välissä.

Pääajatukseni tuossa oli kyllä se, että siinä tulee huomattavasti säheltämistä - mihin sen lumipuvun laittaa siksi aikaa, kun sujauttaa tetsarin ja sirpaleliivin niskaansa? Juu, heittää maahan, mutta ihan turhaa säheltämistä.
Ja jos kyse on majoituskorsusta, kuten ainakin meille vielä uskoteltiin niitä rakennettavan, niin kaikki ylimääräinen sähläys ulompana (jos esim. tetsarikuja on majoituskorsun ulosmenokäytävässä) altistaa viholliselle enemmän, kuin jos se tapahtuu sisällä. Sama pätee myös hiekkasäkkilinnoitettuun telttaan.

Teltassa pukeutuminen taas alkaa olla ongelma vasta sitten, kun ollaan ylitäydessä teltassa. Esimerkiksi ryhmäteltassa on reilusti tilaa kokonaisen ryhmän pukea päälleen, ja jos on laittanut vaatteet sopivaan järjestykseen, heittää takin niskaansa hyvin nopeasti teltassa.

Tavaroiden ottaminen takin alta ei myöskään ole hitaampaa, kuin takin päältä, tietenkään. Taistelutilanteessa takki on auki ja esimerkiksi etumukset aseteltu rigin edestä sivuun.

Ja tällöin menetetään takin naamioarvo vrt. varusteiden alle puettu takki (jolloin on lähestulkoon sama, onko se alla vai päällä, lisäksi liepeet heilahtavat eteen liikkuessa ja härpättävät tiellä). Taistelutilanteessakin sillä on väliä, etenkin, kun se on juuri se etupuoli, joka on vihollista kohti. Harvinaisen harvoin taistelutilanteessakaan voidaan luottaa siihen, että voi olla koko ajan makuullaan, jolloin tuolla ei olisi niin paljon väliä.

Tietenkin tämä on PST-taistelijan mielipide. Ohjukset/singot kun kulkevat aina mukana.
NLAW:in tai Apilaksen kantoremmien kanssa on harvinaisen perseestä, jos jotain lisää on härpättämässä edessä.
Lisäksi joko
a) ohjuksen/singon remmi estää lumipuvun takin alta tavaroiden ottamisen, koska se painaa takin kiinni varusteisiin tai
b) ohjus on takin alla, jolloin sen käyttämistä varten takki täytyy repiä pois.
Tämä kaikki on kokeiltu omakätisesti - ja todettu yhdeksi pahimmaksi ylimääräisen vitutuksen lisääjäksi. Kätevintä on laittaa takki taisteluvarustuksen alle.
Jos kyseessä olisi varsinainen naamioviitta, sen kesämaastokuvioidun "haltiaviitan" tapaan (joka mm. joissain PV:n videoissa on näkynyt PST-taistelijoiden päällä), niin sitten asia olisikin aivan eri, se on huomattavasti helpompi käyttää.

Kun kovaan ääneen kritisoi jotain mielipidettä, kannattaa miettiä, että kaikki eivät ole RK viitosia pelkän rynnäkkökiväärin kanssa.

Oikeastaan nuo ongelmat koskevat kaikkia, jotka kantavat jotain taistelutilanteessa tarvittavaa olkaremmissä. PST, tulenjohto, kertasinkoja (KES, APILAS) kantavat jääkärit, yli puolta jääkärijoukon taistelijoista siis.
Onneksi, meille ainakin kerrottiin, että tst-varusteita pyrittäisiin maalaamaan sillä samalla kalkkimaalilla, jolla vaunujen talvimaalauskin toteutetaan.
 
Mutta! Siinä onkin sitten se huono puoli, että kokonaan auki ollessaan takin sisään pääsee sitä lunta ihan kunnolla, jos alla pidetään maastopuvun sijaan tavallista fiksua kerrospukeutumisvaatetusta (villapaitaa, väliasua, jotain semmoista) niin hyi saatana kun lumessa on hetken touhunut niin on kauttaaltaan litimärkä. Lisäksi valtoimenaan hulmuava takki voi olla perseestä, koska helma heiluu ties minne ja ottaa kiinni oksiin ja on muutenkin vähän perseestä. Tuollainen jollain tapaa toteutettu "ikkuna" on kyllä tosi ovela ratkaisu, vaikka tietenkin työläämpi kuin tavallinen takki jota pidetään auki.

Oikeastihan kivasti tuulelta suojaavan lumipuvun alle on kerrospukeutumisen nimissä tyhmää pukea puuvillaseosmaastopukuja, itse en vissiin ikinä pukeutunut tälleen armeijassa vaan kerrostin alle vaan merinovilla-aluspaitaa, villapaitaa ja poolopaitaa riippuen tilanteesta. Se maastopuku siellä alla on kanssa vähän vittumainen liikkuvuuden suhteen, kinnaa kiinni herkemmin ja häiritsee toisin kuin alus/väliasut.

Tässä on eräs muinainen valokuva jossa venäläisen takin ylin ja alin nappi ovat kiinni ja keskelle jätetty avoin tila josta liivin varusteet ovat sitten saatavilla. Jos M05 takissa olisi kunnolliset napit ja helmassa kiristysnauha niin sitäkin voisi käyttää näin, mutta puuhanepparit ja hulmuhelma eivät oikein toimi. Oikeastaan kiristysnarulla helmassa siitä M05 takistakin saisi semmoisen hauskan pallopusakan, helman alta saisi helposti dumppitaskun esille ja keskeltä pääsisi hyvin käsiksi kaikkiin taistelussa tarpeellisiin välineisiin.

Katso liite: 7598

Edit: innostuin tästä niin paljon, että rustasin tämmösen kuppasen piirroksen ajatelmistani. Tosi pirun reilun kokoinen takki, kiristykset vyötäröllä ja helmassa. Helma kiristettynä ja rullattuna dumpit ym. roikotukset saa helman alta tosi säntillisesti käsille, avaamalla keskimmäiset napit ja kiristämällä vyötärönauha rinnuksille avautuisi ammottava aukko josta koko liivi olisi käsiteltävissä:
Katso liite: 7600

Lumipuvun housuthan ovat ns puolihaalarimalliset, joten niiden kangas suojaa pitkälti lumelta, joka ei lähtökohtaisesti jää hengailemaan takin alle, kun se on kokonaan auki tai pudistelee sopivassa kohdassa ylimääräiset kikkareet helman alta ulos. M05 nalle lienee aikalailla optimaalinen aluskerrasto lumipuvun alle, pooloa, t-paitaa ja tykkejä tuskin kannattaa käyttää ellei pakottavaa tarvetta ole. Woolpowerin raskaasta froteesta tehty asu pitänee ihon lämpimimpänä ja kuivimpana, eikä hetkellinen märkyyskään pitäisi näin haitata. Ylävartaloon voi laittaa lisäksi villapaidan lisäkerrokseksi.

Kevyen ja liukasmateriaalisen takin helma ei myöskään kovin helposti tartu oksiin yms. kun sitä pidetään kokonaan auki, jolloin oksat sun muut eivät löydä mitään lenkkiä, josta ottaa kiinni, pl. mahdolliset kiristysnauhat.

Maastopuku lumipuvun alla on tosiaan huono vaihtoehto mikäli tilanne ei sitä erikseen jostain syystä vaadi. Varsinkaan M05 kermaisen merinovillanallen kanssa ei pitäisi ihan heti olla tarvetta tälle.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top