Talvivaatetusta

Eilen oli tuulta tuommoiset 12m/s ja vaakalunta, pakkasta tosin vain himpusti alle nollan. Kävin kokeilemassa uusia M05-pakkashousuja meren rannalla. Alla oli vain lyhyet kalsarit.

Kun seisoi kylki tuuleen päin tunsi kuinka vetoketjusta tuli kylmä viima paljaille säärille kun ei ole tuulilistaa housujen sisäpuolella. Mutta koen tämä vain positiivisena asiana koska se tarkoittaa että jonkinlaista tuuletusta tapahtuu sitä kautta. Kovalla pakkasella on kuitenkin reilusti kerroksia alla jolloin tuuli ei tunnu iholla.

Muuten ovat mahtavan lämpimiä enkä kaivannut alle pitkiä kalsareita, ei ollut ollenkaan kylmä. Ja rintaan asti ylettyvät housut piti myös yläruumiin mukavasti lämpimänä. (Kiitos V-lekalle että tekivät tämmöisen parannuksen alkuperäisistä pakkashousuista).

Lahkeiden kiristysmahdollisuuden takia ei myöskään ollut yhtään kylmää vetoa alhaltapäin kun lahkeet saa tiiviisti nilkan ympäri.
 
Pitäisihän sitä LKP-settiin kuulua ompelusarja, monissahan maissa pieni ompelusetti kuuluu mosureille jakotavarana. Yllättäen kun vaatekappaleet meinaavat joskus vähän ränsistyä metsäkonttailussa. Saisi melkein kuulua osana varusmieskoulutusta että miten ompelet napin tai parsit pienen reiän kentällä.. :)

Ompelutarpeiden lisäksi Paracordia tai vastaavaa ohutta narua kannattaa kyllä olla messissä, sillä saa monta pientä ripustus- ja kiinnityspulmaa hoidettua. Semmoista mihin ei jekkulanka tai teippi ole ihan hyvä. Noukkareissa yms. tosiaan on yleensä joku kiinnityslenkki valmiina, ja mielestäni osittain sen perinteinen tarkoitus on juuri että saat ranneremmin siihen kiinni.

Brittien s95-ompelusetti on suunnilleen tämmöinen:

3620.jpg

Ompeluvälineet kuuluivat ainakin -90 luvulla rajalla ihan perusvarusteisiin, koulutusta ei järjestetty. Jykevä neula ja kuitusiimaa settiin, niin korjaa mitä tahansa.
 
Rahan säästöä. Mies kuolee ennemmin lyhyessä 3-4viikon sodassa kuin varusteet hajoaa ;)

Meillä osa kamppeista oli niin lahoja, etteivät ne kestäneet istualtaan nousemista. Kesällä tuli tosin kuljettua tämän johdosta persauskin vilkkuen, kun ompeluvälineet olivat aivan liian syvällä repussa.
 
Ehkä PV ei rauhan aikana halua että Varusmiehet tai Reserviläiset korjaavat itse varusteita. Tuppaa olemaan se ompelujälki sen mukaista sekä monesti sen korjaustoimenpiteen jälkeen varuste on viimeistään korjauskelvoton.
 
Olin tänään tilaisuudessa sovitella ylleni venäläisiä talvisotakamppeita. En osaa sanoa ovatko lujia tms. Mutta muutamia huomioita:

miellyttävät, hyvin suunnitellut, tarpeeksi väljät, hyvät taskut, housu se malli, jossa hirmukorkea vyötärö ja henkselit. Kun nostaa molemmat kädet ylös, niin ei takin helma nouse juuri yhtään eli toimiva. Kun nostaa hupun ei kiristä hartioita ja niskaa. Toppaus paksu ja vuorikangas jotain kevyesti heijastavaa.

Kokemuksen mukaan kuulemma hylkii vettä ja pitää absolut tuulen. Pintakangas tuntumasta huolimatta lujaa.

Kaiken kaikkiaan vaikutti tarkoituksenmukaiselta ja hyvin valmistetulta. Takki ja housut kust. kuulemma Venäjällä 110 euroa per laaki marketissa.
 
Venäläisillä on "VKBO"-vaatetusjärjestelmä käytössään, tuo kokeilemasi lienee järjestelmän 8. kerros. Järjestelmä on suuniteltu aikalailla jenkkiarmeijan Gen 3. ECWCS-järjestelmän pohjalta, hieman eri materiaalein toteutettuna ja sisältää pelkkien vaatekertojen lisäksi myös kaikki asusteet.

https://grey-shop.ru/Special-suits/VKBO/vkbo-full-set Tuosta löytyy hyvä infokuva koko setistä, löytynee googlella myös englanniksi. Mm. tuolla sivustolla voi tutustua myös kaikkiin osasiin erikseen.

Materiaaliin itse tutustuneena sanoisin, että se on massamaiseen jakoon ihan hyvää kamaa, mitä nyt laadussa on ollut huomattavaakin valittamista ajan saatossa (työn jälki lähinnä, eli ompeleet). Päälikankaat ovat pääasiassa hieman perinteisempiä ja edullisempia, jolloin niissä uutena toki on vedenestokäsittely, mutta se taas kuluu käytössä ja pesussa pois. Joka tapauksessa tämä VKBO-systeemi edusti tämän vuosikymmenen alkupuolella käyttöön tullessaan noin neljännesvuosisadan kehitysloikkaa, kahden aiemman (VSR-93 "VSR" ja VSR-98 "Flora") maastopukuperheen ollessa pelkkä maastokuvioitu uudelleenlämmittely Afghanistanin sodan aikaan käyttöönotetuista malleista. Joka tapauksessa venäläinen sotilas ei nykyisin enää keskity selviämään palveluksen aikana hengissä paskoissa keliolosuhteissa, vaan vaatetusmateriaali on oikeasti kenttäkäyttöön tosi kurjiin keleihin kelpaavaa. Ei ihan sitä kehityksen kärkeä, mutta ei missään tapauksessa susipaskaakaan.
 
Olin tänään tilaisuudessa sovitella ylleni venäläisiä talvisotakamppeita. En osaa sanoa ovatko lujia tms. Mutta muutamia huomioita:

miellyttävät, hyvin suunnitellut, tarpeeksi väljät, hyvät taskut, housu se malli, jossa hirmukorkea vyötärö ja henkselit. Kun nostaa molemmat kädet ylös, niin ei takin helma nouse juuri yhtään eli toimiva. Kun nostaa hupun ei kiristä hartioita ja niskaa. Toppaus paksu ja vuorikangas jotain kevyesti heijastavaa.

Kokemuksen mukaan kuulemma hylkii vettä ja pitää absolut tuulen. Pintakangas tuntumasta huolimatta lujaa.

Kaiken kaikkiaan vaikutti tarkoituksenmukaiselta ja hyvin valmistetulta. Takki ja housut kust. kuulemma Venäjällä 110 euroa per laaki marketissa.

Siis ei ole luvassa talvisota 2.0:aa. ikävä uutinen.
 
Ei valitettavasti. Kaikenkaikkiaan meillä ei ole mitään varaa löysäillä, vaan #sota2019 :a varten pitää olla ihan oikeasti terässä. Tasoitusta ei ole luvassa mitenkään talvisodan malliin ja Ryssiminen on huomattavasti viime vuosisataa miedompaa. Putinin aikakaudella Venäjän armeijasta on kuorittu kuona, eikä kermaa kuten Stalinin vainoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Testailimpa tuossa useamman yön vaelluksella kumihanskoja alimpina käsineinä. Hyvin pysyivät kinttaat ja hanskat kuivana kun "kostea rätti imee paremmin kuin kuiva" -ilmiötä ei päässyt tapahtumaan lumen kanssa eikä kylmemmällä kosteus tiivistynyt kinttaiden sisälle. Kelit vaihtelivat -30-0 asteen välillä ja ajoittain oli aika hikistäkin etenemistä umpisessa pusikossa ylämäkeen. Suosittelen kokeilemaan. Yöksi heitin kumihanskat pois. Kädet eivät vaikuttaneet kärsivän kosteudesta liiemmalti, tietenkin haavojen infektoituminen voi olla todennäköisempää, jos sellaisia on.
View media item 1076Talvivaatetukseen liittyen oma käsinekokoonpano: Paapan perintökintaat koiran turkista, Ruotsin puolustusvoimien nahkakintas pienin muutoksin ja villalapasilla, työhanskat omin karkuremmein, ohut alushanska ja höyrysulkuna nitriilikäsine. Karva käsineen suulla pitää todetusti lumen poissa ja suojaa viimalta. Kun valitsee jommankumman työhanskoista ja nahkakintaista niin kaikki mahtuvat puristamatta päällekkäin.
 
Itse ehkä heittäisin kumihanskat ohuiden alushanskojen päälle, ja vaihtaisin sitten kosteita alushanskoja kuiviin välillä. Itse en nimittäin oikein tykkää tuosta kumihanskojen hiostavuudesta.

Tuli tuossa ostettua Guide 158 -työkäsineet, jotka osoittautuivat aika hyviksi talvinäpräykseen. Noissa on kevyt vuoraus ja kämmenosa normaalia paksumpaa n. 1-2 mm paksua karheaa kumia, pystyy tarttumaan jäiseen metalliin ilman ongelmia. Sorminäppäryyden puolesta pystyy juuri ottamaan ruuvin paikaltaan. Ovat nyt auton perässä esim. sellaista skenaariota varten, että talvella joutuu vaihtamaan vararenkaan - muttereiden pyörittely pitäisi noilla onnistua hyvin ja saattaisivat jopa toimia ampumahanskoina. Väri tietenkin on hieman epäkenttäystävällinen, pitää katsella jos jossakin olisi vastaava hanska vähemmän kirkkaana versiona :cool:

158.jpg
 
Tuolta sais ainaki ruskeet ollu ittelläki käytös luulisin, että aika samanlaiset kuin nuo sinun hanskat.
page_15.jpg
 
Itse ehkä heittäisin kumihanskat ohuiden alushanskojen päälle, ja vaihtaisin sitten kosteita alushanskoja kuiviin välillä. Itse en nimittäin oikein tykkää tuosta kumihanskojen hiostavuudesta.

Tuli tuossa ostettua Guide 158 -työkäsineet, jotka osoittautuivat aika hyviksi talvinäpräykseen. Noissa on kevyt vuoraus ja kämmenosa normaalia paksumpaa n. 1-2 mm paksua karheaa kumia, pystyy tarttumaan jäiseen metalliin ilman ongelmia. Sorminäppäryyden puolesta pystyy juuri ottamaan ruuvin paikaltaan. Ovat nyt auton perässä esim. sellaista skenaariota varten, että talvella joutuu vaihtamaan vararenkaan - muttereiden pyörittely pitäisi noilla onnistua hyvin ja saattaisivat jopa toimia ampumahanskoina. Väri tietenkin on hieman epäkenttäystävällinen, pitää katsella jos jossakin olisi vastaava hanska vähemmän kirkkaana versiona :cool:

158.jpg

Mulla on ollut vastaavia hanskoja eri paksuisena käytössä jo monta vuotta.
Ovat kyllä hyviä yleishanskoja, väritys on vain yleensa ollut ns. huomiovärejä
 
Pöljää touhua ainakin sotilaalliselta kannalta katsottuna. Lumipuku on kerrospukeutumisen ulommainen kerros jonka tehtävä on suojata tuulelta ja rajoitetusti kosteudelta. Lämmike laitetaan alle ja sitä säädellään tarpeen mukaan. Ainoa joka olisi ehkä paikallaan on tuo haalari jota voisi käyttää partiohaalarin tavoin mutta leikkaus vaikuttaa olevan sellainen ettei sitä tuosta vaan heitetä muiden kamppeiden ylle.

Topattu lumipuku on vähän samanlainen homma kuin PV:n ensimmäiset huopavuorisaappaat jossa huopa ei ollut irrotettava. Käyttökelpoisuus vain hiukan yli nollan.
 
Eiköhän nuo ole suunniteltu metsästäjien tarpeeseen, ei noilla käyttöä ole sotilashommissa vaikka materiaalit ovatkin hyviä.
Yks tuttu oli ostanut tollasen ihan jänesjahtiin, kehu liiankin lämpimäksi liikkuessa.
 
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005525785.html
IS kirjoitti:
Tältä näyttää suomalaisen varusmiehen koko taisteluvarustus talvella
Julkaistu: 15.1. 17:56

Varusmiehen (jääkärin) taisteluvarustus arktisiin oloihin

Jokainen varusmies saa armeijasta perustarvikkeet, joiden lisäksi ryhmä- ja tehtäväkohtaisia varusteita. Esittelemme varusmiehen talviajan perustaisteluvarustuksen.
JOS sotilaan koko taisteluvarustuksen kaikki kappaleet lasketaan yhteen, sisältää se yli sata yksittäistä partikkelia. Videolla nähtävissa varusmiehen perusvarusteissa ei ole huomioitu ryhmä- tai tehtäväkohtaisia varusteita.

Alikersantti Topi Kari näyttää yllä videolla mitä kaikkea sotilaan perustaisteluvarustukseen kuuluu.

Varusmiehet käyvät peruskoulutuksensa aikana koulutuksen, jossa käsitellään pukeutumista. Pukeutumista opetellaan muun muassa siksi, että varusmies pysyy lämpimänä talviolosuhteissa.

Sodankylässä harjoitellaan arktista sodankäyntiä
Näistä sotilaan taisteluvarustus koostuu:

- Vihreät villasukat ja mustat puuvillasukat. Villasukka puetaan aina ennen puuvillaa, sillä se pitää jalat lämpimänä ja kosteus siirtyy iholta ulompiin kerroksiin.

- Samasta syystä pitkähihaisen aluskerraston alle ei pueta t-paitaa.

- Päähän puetaan ohut kypärämyssy.

- Juomapullo puetaan kaulalle, jotta kehon lämpö pitää sen sulana pakkasessa.

- Käsiin ohuet sormikkaat. Ilman sormikkaita ei kosketa kylmiin metalleihin tai muuhunkaan, jotta paleltumilta vältyttäisiin.

- Lumipuvun housut säädettynä oikein. Housujen polvissa on vahvikepaikat, jotka voi pehmustaa. Näin kylmä ja märkä eivät kastele housuja polvilla olessakaan.

- Lumipuvun takki.

Alikersantti Topi Kari varusmiehen perusvarustuksessa.
Alikersantti Topi Kari varusmiehen perusvarustuksessa. (KUVA: Antti Hämäläinen)

- Kumisaappaat ja niiden pohjalle sanomalehteä keräämään kosteutta.

- Saappaan sisään tulee huopikas, joka pitää jalat lämpimänä. Huopavuorissa on narut, joilla sisäkenkä on helppo nostaa kuivumaan.

- Vyö, jossa on puukko.

- Taisteluliivi, naamioitu talviväreihin. Liivin taskussa on muun muassa pakin kansi, jossa voi sulattaa lumesta vettä.

- Kypärä.

- Nahkakintaat, joiden sisällä on neulekintaat.

- Selässä tasku, jossa tauko- tai pakkastakki.

- Reisitaskussa karvalakki taukoja varten ja varasormikkaat.

- Päiväreppu ja lumisuoja.

- Vaihtohuopikkaat

- Poolopaita

- Pitkät kalsarit

- Villaiset vaihtosukat

- Termospullo

- Pakin isompi osa ruokaa varten.

- Kuulosuojaimet

- Sanomalehtipaperia kenkiä varten

- Hiekkasäkki tavaroiden kantamista varten.

- Sukset ja siteet

- Rynnäkkökivääri

Silva Laakso, Sodankylä
 
Back
Top