Tampellan tykki-, krh- ja -ammuskehitystyöstä

#1
Nämä olivat alun perin toisessa ketjussa, mutta päätin tehdä kokonaan uuden ketjun. Liiteiden kautta varmaan useimmille avautuu, miksi Tampella nousi maineeseen krh-markkinoilla.

Taustaksi vielä niille, joille Tampellan yhteys firmoihin Soltam, Salgad ja Wejra on uutta, Tampellast Patriaan -kirjasta kopioituna:
"II maailmasodan jälkeen perustettu Israelin valtio oli arabimaailman ympäröimänä jatkuvassa sodanvaarassa ja niin aseista kuin ampumatarvikkeistatakin oli pulaa, mikä johti haluun oman aseteollisuuden luomisesta.

Suomesta juutalaisten edustajat, lähinnä Puolan juutalaista syntyperää ollut Saksan keskitysleireistä Ruotsin kautta pelastunut Suomen kansalainen, liikemies Shlomo Zabludowicz, löysivät Oy Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:stä yhteistyökumppanin, jolla oli kykyä ja halua auttaa nuorta valtiota. Sotien aikana tilanne oli ollut, että lähes koko Tampella oli valjastettuna sotavarusteluun: Tampellan Aseosasto korjasi ja myös valmisti kranaatinheittimiä varusteineen, tykkejä ja ammuskuoria. Sodan jälkeen Aseosasto on käytännössä lopetettu ja erityiset ammustuotannon erikoiskoneet oli riisuttu ja varastoitu, sillä rauhan oloissa niille ei juuri ollut käyttöä.

Keväällä 1950 asia oli niin pitkällä, että israelialainen Solel Boneh, Ltd. ("The Contracting Organisation of the General Federation of Jewish Labour in Israel", Haifa ) ja Tampellan omistama luxemburgilainen yhtiö Societe Anonyme Luxemburgoise de Gestion Et D´Administration "Salgad", lyhyesti Salgad S.A., olivat pääsemässä sopimukseen yhteisen aseyhtiön perustamisesta. Salgadin ja erityisesti korostettuna myös sen "parent company" Tampellan valtuuttamana sopimuksen allekirjoitti 23.06.1950 ins Hans Otto Donner, toisena allekirjoittajana oli William Lüthi, Solel Bonehin puolesta Hilel Den ja Zvi Lederer."
...
"Israelilaisten ja Tampellan yhteistyön luonne on melko vaikea selvittää, mutta pääsääntöisesti tilanne oli, että:
· Tampella hoiti aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotekehityksen koeammuntoineen ja tuotteistamisen vaatiman suunnittelun sekä tuki yhteistyökumppaneita tuotannon ylösajossa ja markkinoinnissa, mutta osallistui myös valmistukseen kolmansiin maihin.
· Soltam Ltd. hoiti aseiden ja Israel Military Industries ammusten valmistuksen Israelissa.
· Etablissements Salgad (myöhemmin Salgad International) hoiti kansainvälisen myynnin ja laskutuksen Kööpenhaminan toimistonsa kautta, mutta oli aluksi rekisteröitynä Luxemburgissa, sittemmin (alkaen 23.10.1952, hallitus 10.10.1953 alkaen Åke Kihlman yksinään, 22.12.1959 alkaen myös Shlomo Zabludowicz) Lichtensteinissa ja lopulta (Salgad International) Cayman-saarilla. Salgad oli myös ns. aineettomien oikeuksien eli patenttien ja tuotenimien haltija.
· tanskalainen A/S Wejra valmisti Tanskassa ammuksia, järjesti näytös- ja testiammuntoja ja toimi välikätenä kolmansiin maihin, joihin Soltamilla ei ollut asiaa, kuten islamilaisiin maihin.
· Saksassa asioita hoiti yhtiö nimeltään Deutam G.m.b.H. ("Deutsche Tampella").
· Portugalissa asoita hoiti yhtiö nimeltään Portam.
·Tamares Ltd., Shlomo Zabludowiczin oma yhtiö, edusti Salgadia Lontoon toimistonsa kautta
Roolijako ei ollut mitenkään kiinteä, vaan ilmeisestikin siitä sovittiin tapauskohtaisesti"

Ja lopuksi sitä dataa:
http://maanpuolustus.net/muut/Histo..._Bombs_esitelma_Ballistics_2004_Symposium.pdf
 

Liitteet

Viimeksi muokattu:
#2
Etsin talle sopivaa ketjua, silla kun on enemman tekemista AMOS-jarjestelmaan liittyvan yhteistyon kariutumisen, kuin lopputuloksen kanssa, eika siksi oikein sovi siihen vitjaan.

Lahisukua kuitenkin (?) ruotsalaisten omaksumalle "laddnings-apa" puoli-automaatille (siis siina mielessa, etta kun kranu laitetaan raiteille, "apa" hoitaa lopun: tama ranskalaisten virityksesta otettu video on selvastikin kasivaralta (huonontaa laatua), mutta laskin 7 laukaisua 40 sekunnissa:

Eli: Oliko Tampellalla koskaan tallaisia virityksia suunnitteilla/ tekeilla/ perati testeissa?
 

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
#3
@veeteetee

Upeeta. Tuli luettua prujut läpi, sikälimikäli niistä jotain ymmärsi.

Heräsi kysymys, toivottavasti osaan esittää sen ymmärrettävästi. Papereissa käsiteltiin 50-60 -lukujen aikana kehitettyjä heittimenkranaatteja. Miten kyseisessä papereissa käsitellyt kranaatit skaalautuvat nykypäivän "tyhmiin" heittimenkranaatteihin ajanmukaisuudessaan? Ovatko esimerkiksi edelleen "kehityksen kärjessä", "uudempiakin on", vaiko "vanhinta mitä kehtaa käyttää" tms?
 
#4
Tampellasta Patriaan -kirjaa referoiden:


"18. KRH-KEHITYSTYÖ - KANTAMAA JA TARKKUUTTA
1950-luvulle tultaessa Tampella oli jo kokenut heitinten ja niiden ammusten valmistaja, mutta yhteistyö maailmanmarkkinoilla yhdessä Salgadin ja Soltamin kanssa johti siihen, että suuremman kantaman ja paremman tarkkuuden merkitys kasvoi entisestään. Osaltaan tähän vaikutti ranskalaisen Brandtin markkinoille tuoma 120 mm rihlattu heitin, jonka kantama oli sileäputkisille heittimille tyypillisen 6.500 metrin sijasta jopa 13.000 metriä. Krh-ammusten kantamaa ja hajontaa Tampella oli selvittänyt laajoin koeammunnoin niin Suomessa kuin ulkomaillakin, lähinnä Wejralla Tanskassa.

Kantaman osalta tärkeää on ammuksen ulkoballistisesti optimoitu muoto, jota Tampellassa kehitettiin määrätietoisesti koko 1950-luvun ajan. 120 mm krh-ammusten kehittely oli aloitettu jo 1938. Sota-aikana sadoin tuhansin valmistetun lyhyen, tylppänokkaisen ja hitsatulla teräspyrstöllä varustettu 120 mm m.41 "Adolf"-mallisen sirpalekranaatin (maksimikantama 6,500 m) tilalle kehitettiin pursotetusta alumiiniprofiilista valmistetulla pyrstöllä varustettuja entistä raskaampia ja virtaviivaisempia ammuksia, jotka lensivät entistä kauemmas. 120 mm ST -ammus (Super Tampella) kantoi jo 8.500 metriä, mikä aikanaan oli ennenkuulumatonta5.

Toiseksi merkittäväksi tekijäksi niin kantaman kuin etenkin tarkkuuden osalta todettiin ammuksen putkiaikainen heilahtelu, joka jatkuu myös lennon alkuvaiheessa, (toivottavasti) vaimentuen vähitellen, pahimmillaan resonoiden ja aiheutten selittämättömiä "lyhyitä" iskemiä. Heilahtelu johtuu siitä, että putkeen välyksellinen ammus makaa putken alapintaa vasten ja panoksen syttyessä kaasuvirtaus yläpuolen raon kautta synnyttää ammuksen eri puolille paineron, joka puolestaan heilauttaa ammuksen putken yläpintaan kiinni. Ilmiö toistuu ylös-alas heilahteluna koko putkimatkan ajan ja ammuksen tullessa putkesta se voi olla jopa 15 astetta vinossa ylöspäin. Pystysuuntainen heilahtelu aiheuttaa pääasiassa pituussuuntaista hajontaa1,2.

Ilmiötä oli aiemmin tutkittu enemmänkin aistinvaraisesti ammuksen lentoääntä ja maastosta löytyneitä jäännäksiä tutkimalla. Epätarkkuustekijöiden järjestelmällinen tutkiminen alkoi Tampellassa vuonna 1965-66, jolloin aluksi todettiin em. ilmiö ja sitten alettiin hakea lääkkeitä siihen. Kokeissa ammuttiin kirkkaaksi hoonatulla 120 mm krh-putkella laakaradalla aina yksi kranaatti, jonka heilahtelut lentoradallaan taltioitiin putken eteen asetettuihin lähtövirhepahveihin ja myös putkivaiheen aikana siten, että ammuksen putkeen jättämät raapaaleet valokuvattiin fotostaattiselle paperille, minkä jälkeen heilahtelut piirrettiin puhtaiksi1. Kyse oli melkoisesta työmäärästä, sillä putki oli joka laukauksen välillä tuotava Niinisalosta Tampereelle ja jälleen takaisin.
Vuoden 1966 aikana kehitettiin ammuksen rungon ohjauspaksunnokseen uusi entistä huomattavasti syvempi ja monimutkaisempi uritus, ns. K-uritus, joka eri mitoituksella (syvyys) oli sovellettavissa kaikkiin kaliipereihin 60...160 mm. Tämän toiminta perustuu siihen, että kaasunvirtaus johdetaan ammusta kiertäviin pyöreäpohjaisiin ja pohjastaan eteenpäin suunnattuihin uriin, jolloin osa kaasusta joutuu pyörivään liikkeeseen ammuksen tullessa tuetuksi ja keskitetyksi tämän "kaasutyynyn" avulla. Lopputulos oli, että ammusten tarkkuus parani ja muotoilulliset edut (hoikempi muoto ja ohuemmat siivet) saatiin paremmin "ulosmitattua" kasvaneena kantamana1.
Periaate oli niin ratkaiseva parannus, että sille haettiin patenttia Saksassa 08.03.1967, mihin mennessä oli jo ammuttu noin 300 laukausta, ja Suomessa 07.08.1968, mihin mennessä koelaukauksia oli kertynyt jo noin 600 laukausta. Suomen armeijakin oli kiinnostunut kehitystyöstä ja myös tietoinen kehitysvaiheista, sillä ammunnat tapahtuivat Tampellan Niinisalosta vuokraamalle radalle 1969 rakentamalla 300 m:n laakaradalla Pv:ien henkilökunnan valvonnassa. Ensimmäinen virallinen esittelyammunta armeijalle oli 13.11.1970, mihin mennessä koelaukauksia oli kertynyt jo noin 1,100, noin 800 laaka- ja 300 kenttäammuntana4. Tampella odotti tietenkin tilauksia armeijalta, mutta toisin kävi.

Puolustusvoimat piirsi 120 mm TAM 12.8-kranaatista oman versionsa 26.06.1971 (PE:n piirustus 111-2-753), jota koeammuttiin vuoteen 1977 saakka noin 500 laukausta, erinomaisin tuloksin. Ammukset PE valmistutti Puolustusministeriön Vammaskosken tehtaalla, suuremmin Tampellan patentista piittaamatta. Samanaikaisesti Tampellassa oli meneillään ns. elokuun -74 sopimuksen mukaisesti ulkomaisten patenttien siirto Salgadin nimiin, eikä patenttiriitoihin ollut sen paremmin aikaa kuin haluakaan. Lopputulos oli, että Puolustusvoimat otti ilmaiseksi käyttöönsä maailman parhaisiin kuuluvan 120 mm sirpalekranaatin, eikä Tampellalla ollut myöhemminkään varaa alkaa riidellä ainoan / pääasiakkaansa kanssa selkeän patenttirikkomuksen korvaamisesta. Nimellisenä korvauksena Tampella sai kranaattitilauksen, jonka se kuitenkin joutui resurssipulan takia teettämään PM:n Vammaskosken Tehtaalla liian kovaan hintaan eli hyöty jäi saamatta.
Kolmas kantamiin ja tarkkuuteen vaikuttanut keksintö Tampellassa olivat krh-putkien suukappaleet, joiden tehtävänä on ohjata ammuksen ohi putken suulla virtaavat suurinopeuksiset ruutikaasut sivuun, pois ammuksen lentoa häiritsemästä. Parhaaksi todettiin rengasmaiset suppilot, jotka putken suun eteen sopiville väleille asennettuina ohjasivat kaasut jouheasti ammuksen peräkartiolta sivuun1. Lisäetuina olivat suuliekin vaimeneminen ja miehistöön kohdistuvan paineiskun väheneminen."

Tuo TAM 12.8 on Pv:ien nykyinen JVA 1557, joka on todella hyvä ammus: tarkka niin epäsuoraa kuin suorasuuntaustakin (AMOS/Nemo) ammuttaessa. Muutamaakin ulkomaista tuotetta on tullut testattua, eikä parempaa ole nähty kuin Patrian kehittämä, nykyisin Nammon 120HE-A2 (JVA 1528). Eli perinteisen luontaisesti sirpaloituvien krh-ammusten joukossa Tampellan kehitelmät ovat täysin käyttökelpoisia, etenkin HESYllä varustettuna. Esisirpaloidut ammukset ovat sitten toinen juttu, niitä kokeiltiin jo Tampellassa, mutta kehittely loppui Suomessa. Eli uudempiakin on, mutta kehtaa käyttää.
 
Viimeksi muokattu:

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
#5
Tuo TAM 12.8 on Pv:ien nykyinen JVA 1557, joka on todella hyvä ammus: tarkka niin epäsuoraa kuin suorasuuntaustakin (AMOS/Nemo) ammuttaessa. Muutamaakin ulkomaista tuotetta on tullut testattua, eikä parempaa ole nähty kuin Patrian kehittämä, nykyisin Nammon 120HE-A2 (jonka JVA-numeroa en muista). Eli perinteisen luontaisesti sirpaloituvien krh-ammusten joukossa Tampellan kehitelmät ovat täysin käyttökelpoisia, etenkin HESYllä varustettuna. Esisirpaloidut ammukset ovat sitten toinen juttu, niitä kokeiltiin jo Tampellassa, mutta kehittely loppui Suomessa. Eli uudempiakin on, mutta kehtaa käyttää.
Kiitos vastauksesta. Mites 81mm kranaatit?




Entäs naapurin 82mm 2B14 Podnos. Osaatko ammattimiehenä antaa arviota tai lausuntoa tuon heittimen suukappaleen toimintatavasta ja käyttötarkoituksesta? Ja toiminnasta ja käytännöllisyydestä?

 
Viimeksi muokattu:
#6
Tuohan on kaksoislatauksen estin eli mekaaninen läppä, joka latausvaiheessa tulee sen verran putken eteen, että toista kuulaa ei saa putkeen ennen kuin edellinen on poistunut ja "resetoinut" estimen. Pv hankki vastaavia 120 krh:iin vuoden 2005 kaksoislatausonnettomuuden jälkeen.

Sinällään tuo 2B14 Podnos alkaa olla lähellä Tampellan 81 krh:iä (lähinnä 81 Krh/56) , joista yksi mallikappale ikävän tapahtumaketjun takia päätyi Neuvostoliittoon vuonna 1977.
 

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
#7
Tuohan on kaksoislatauksen estin eli mekaaninen läppä, joka latausvaiheessa tulee sen verran putken eteen, että toista kuulaa ei saa putkeen ennen kuin edellinen on poistunut ja "resetoinut" estimen. Pv hankki vastaavia 120 krh:iin vuoden 2005 kaksoislatausonnettomuuden jälkeen.

Sinällään tuo 2B14 Podnos alkaa olla lähellä Tampellan 81 krh:iä (lähinnä 81 Krh/56) , joista yksi mallikappale ikävän tapahtumaketjun takia päätyi Neuvostoliittoon vuonna 1977.
Heh.. Itse kun en heittimiä tunne niin luulin että Podnoksessa kyseessä on jokin suujarru/kaasunohjain. No hyvä että oppii aina uutta. :cool:

Ai että yksi 81krh/56 menetettiin naapurille ja Podnos muistuttaa sitä suuresti... Sattumoisin tuo on tullut käyttöön 80-luvun alussa. Onko kyseessä kopio ja jos on niin kuinka suurelta osin?
 
#8
Tuo historiaote toi mieleen Paperiliiton toimintaa muistuttavan gansterismin, joka vain pienessa maassa (harvoja toimijoita) on mahdollista.

Isommissa maissa se menee tall' viisiin:
"balancing society's interest in effective law enforcement against the consequences for the accused. Utilization of the RICO statute, more so than most other federal criminal sanctions, requires particularly careful and reasoned application, because, among other things, RICO incorporates certain state crimes. One purpose of these guidelines is to reemphasize the principle that the primary responsibility for enforcing state laws rests with the state concerned."
 
#9
Ei pitäisi puhua enää muistinvaraisia, nyt pääsin tarkistamaan dokumentit:

Puolustusministeri Ingvar S. Melin myönsi 01.06.1976 Tampellalle luvan (PlM K D N:o 2102/6c/K/1976) viedä Neuvostoliittoon mm. yhden 81 mm kranaatinheittimen ja ammuksia.

Lähetysmääräyksellä 07.06.1976 yksi 81 Krh M64/71 määrättiin lähetettäväksi Hernesaaren terminaaliin 07.06.1976 ja edelleen Moskovaan NL:n Puolustusministeriöön.

Podnos poikkeaa selvästi aiemmista venäläisistä heittimistä ja yhteneväisyydet 81 Krh/64:ään itse kukin voi arvioida itse:
1513021550140.png
 
Viimeksi muokattu:
#13
No, tuosta 1 kpleen maarasta otettiin sittemmin opiksi... tosin aloite seuraavalla kerralla tuli naapurin suunnalta.
- samoin italialaisten pyorilla kulkevaa Centauro-panssaria testattiin tuolloin perati kolmella eri tykilla: oma 105 ja venalaisten 120 ja 125 (silloin lantista 120 Centauro II -mallia ei viela ollut; ja Venajan uhkakuvatkin olivat viela etelassa ja idassa)

Kaupattiinhan:( sita Suomi-kp:takin 1931 Leningradin sotilaspiirille, mutta he hylkasivat sen "poliisiaseena" - eikos se osunutkin ajallisesti yksiin Al Capone Chicago-touhujen kanssa:)
 
#14
Tuohan on kaksoislatauksen estin eli mekaaninen läppä, joka latausvaiheessa tulee sen verran putken eteen, että toista kuulaa ei saa putkeen ennen kuin edellinen on poistunut ja "resetoinut" estimen. Pv hankki vastaavia 120 krh:iin vuoden 2005 kaksoislatausonnettomuuden jälkeen.

Sinällään tuo 2B14 Podnos alkaa olla lähellä Tampellan 81 krh:iä (lähinnä 81 Krh/56) , joista yksi mallikappale ikävän tapahtumaketjun takia päätyi Neuvostoliittoon vuonna 1977.
Vaikuttaako tuo kaksoislatauksen estin jotenkin ampuma-arvoihin?
 
#15
Vastauksen tietää vain Pv, heitinten alkuperäinen valmistaja (Vammas =>) Patria ei ollut osallisena hankinnassa tai todentamassa sen vaikutuksia.
 
#18
Tuohan on kaksoislatauksen estin eli mekaaninen läppä, joka latausvaiheessa tulee sen verran putken eteen, että toista kuulaa ei saa putkeen ennen kuin edellinen on poistunut ja "resetoinut" estimen. Pv hankki vastaavia 120 krh:iin vuoden 2005 kaksoislatausonnettomuuden jälkeen.
Venäläiset käyttää myös 82 mm heittimissä. Ei luulisi tarvittavan niissä eli kuka on koskaan kuullut kevyen heittimen kaksoislatauksesta. Kranaattihan lähtee heti kun se on pudonnut kiinteän iskurin päälle. Täällä on tietysti allekirjoittanutta parempiakin krh-tietäjiä.
 
#19
Eikos Rovajarvella, loppusodissa, kaynyt juuri tuollain

Ei luulisi tarvittavan niissä eli kuka on koskaan kuullut kevyen heittimen kaksoislatauksesta.
joku reilu vuosikymmen sitten ja paikalla olleilta kuulin, etta kysymys olisi ollut silkasta vasymyksesta> Siis kuin unessa, koneenomaisesti, tyonnettiin kranua putkeen... aika nopea saa olla, jos meinaa ehtia sen toisenkin sinne tunkea
 
Top