Hussein al-Taee myöntää IS:lle valehdelleensa – ”En ole puhunut totta”
Hussein al-Taee selitti kirjoituksiaan blogissaan konservatiivisella taustallaan. Al-Taeen mukaan esimerkiksi asenteet sukupuolirooleihin ja seksuaalisiin vähemmistöihin ovat kaukana siitä, mitä hän itse ajattelee nyt. (KUVA: PETE AARRE-AHTIO / IS)
Julkaistu: 29.4. 17:29
Sdp:n uusi kansanedustaja Hussein al-Taee toivoi, että vanhat tekstit eivät palaisi enää kummittelemaan.
Sdp:n uusi kansanedustaja
Hussein al-Taee myöntää, ettei hän puhunut totta, kun häneltä aiemmin kysyttiin julkisuuteen tulleista vanhoista kuvakaappauksista.
IS kysyi al-Taeelta maanantaina, valehteliko hän, kun kuvakaappaukset tulivat julkisuuteen. Al-Taee on aiemmin kutsunut esille nostettuja kuvia ”mustamaalausyrityksikseksi”.
– En ole puhunut totta. Katsoin ne tekstit miettien, kuinka kamalia ne olivat, en aidosti tunnistanut enää sitä henkilöä, en halunnut enää nähdä sitä henkilöä, joka oli ennakkoluuloinen. Tämä oli syy, miksi sanoin koko ajan, että en tunnista tuota kaveria, on vaikea palauttaa mieleen henkisesti, mitä olin erinäisinä aikoina ajatellut ja tämä motivoi sanomaan, että en tunnista niistä itseäni. En halunnut lähteä myöskään niitä kaikkia kiistämään, koska tunsin, että minulla oli tuollaisia vaiheita elämässäni, missä olisin aivan varmasti voinut kirjoittaa tällaisia tekstejä. Tämä henkinen kamppailu näkyi ulospäin.
Al-Taee
vahvisti maanantaina, että hänen vanhoista kirjoituksistaan otetut kuvakaappaukset ovat aitoja.
– Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä, al-Taee kirjoitti.
Kun STT
kysyi kuvakaappausten aitoudesta Al-Taeelta ensimmäisen kerran marraskuussa, niin Al-Taee kutsui asiaa ”mustamaalausyritykseksi”.
Al-Taee on antanut myös ymmärtää, että kuvakaappaukset voivat olla väärennöksiä.
Kun kurditaustainen
Anter Yasanosti al-Taeen kirjoitukset esille blogissaan, niin al-Taee ilmoitti tunnistavansa ”jotkut” kuvakaappauksista omikseen.
Anteeksipyyntösi tulee vasta vaalien jälkeen. Miksi et käsitellyt tätä vaikeaa tematiikkaa jo ennen vaaleja?
– Vaalien ajankohta ei ollut se pointti, vaan häpesin noita tekstejä ja halusin painaa ne maan alle, koska en ole enää tuo henkilö ja toivoin – tässä on paljon toiveikkuutta – että tällaiset tekstit, jotka on kirjoitettu 2011 tai 2012, niin eivät tulisi kummittelemaan sellaisen ihmisen elämään, joka on omistanut työuransa rauhan ja siltojen rakentamiselle. Ammensin niistä kokemuksista ja kaikista niistä angsteista aikaisemmin, mutta en ajatellut vaalien ajankohtaa, vaan rypesin syyllisyydentunteessani.
CMI kiisti STT:lle kuvakaappausten aitouden viime vuoden lopulla. CMI kertoi, että viestit ovat väärennettyjä. Kun nyt on myönnetty, että kaappaukset olivat aitoja, niin oletko antanut CMI:lle väärää tietoa vai onko CMI puhunut omiaan STT:lle?
– Olen antanut väärää tietoa CMI:lle aiemmista kirjoituksistani. Sanoin CMI:lle saman kuin sittemmin myös lehdistölle, että en tunnista itseäni niistä, sillä häpesin aiempia ajatuksiani.
Kommentoit Sauli Koskista ja hänen miesystäväänsä Adam Lambertia koskevaa uutista ”Adam ja Sauli käsi kädessä punaisella matolla” 26.5.2011 kirjoittamalla seuraavasti: ”Suomen suosituin reikä”. Eli tämäkin oli aito kirjoitus? Oletko ollut homovastainen ihminen?
– Aikanaan kyllä, mutta halusin irtautua siitä aika ahdasmielisestä maailmasta, missä olen joskus ollut. Mitä enemmän tutustuin homoihin vuosien saatossa, sitä enemmän sain ajattelun aihetta siitä, miten näissä asioissa pitäisi edetä. Olen usein, erityisesti nuorempana, kokenut tulleeni syrjäytetyksi omien tunteideni kanssa liittyen siihen, että olen maahanmuuttaja Suomessa. Jossain vaiheessa heräsi ajatus, että siinä missä tunnen olevani ahdingolla, niin tuolla on ihmisiä, joita minä olen toiseuttanut ja he tuntevat olevansa ahdingossa sanojeni tai ennakkoluulojeni vuoksi, jo vuosia sitten rupesin ajattelemaan, että en halua olla ennakkoluuloinen, vaan on etsittävä tavat, jolla edistää yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuuden tunnetta Suomessa ja maailmalla.
Levitit 30.7.2012 tunnettua salaliittoteoriaa juutalaisista, jonka mukaan juutalaiset ovat hallinneet maailmaa Antiikin ajoista lähtien. Eikö tämä ole aikamoista roskaa?
– Jälkeenpäin maailmalla työtä tehneenä ja paljon kokeneena en usko salaliittoteorioihin, vaan enemmän siihen, että maailma on hyvin monimutkainen, ei ole mitään suunnitelmaa tai mustavalkoista mallia, jonka puitteissa asiat kulkee, vaan enempi monimutkaisuuden kautta on löydettävä erilaisia intressejä ja ajettava järkeviä toimia. Näen tekstit aivan lapsellisina.
21.3.2012 kirjoitit Facebookissa Facebookin perustajaan Mark Zuckerbergiin viitaten 21.3.2012 seuraavasti:“Jew doing what a Jew does best. Fucks up everybody to gain everything.” Suomeksi siis: juutalainen tekee, minkä juutalainen osaa parhaiten. Käyttää kaikkia hyväksi saadakseen kaiken”. Oletko vihannut juutalaisia?
– En tuntenut vihaa juutalaisia kohtaan, sekoitin vuosia sitten Israelin valtion toimet juutalaisiin ja se oli virhe. Se oli narratiivi, joka velloi yhdessä vaiheessa monessakin kolkassakin maailmalla, että Israel on osittain Lähi-idän konfliktien takana ja kun käytettiin etuliitettä juutalaisvaltio, niin helposti syntyi sellaisia mielikuvia, mutta työn ja ammattitaidon kautta tajusin, että Israel on demokratia, jossa on monia erilaisia intressejä, mutta ennen kaikkea juutalaiset ja juutalaiset eivät ole syypää millekään. Antisemitismi Euroopassa ja muualla maailmassa on ollut etovaa.
Puhutaanko sitten vihasta Israelin valtiota kohtaan?
– Ihmisoikeustilanne palestiinalaisalueilla johti nuorempana vihtaan, mutta sittemmin vuosia myöhemmin ja erityisesti CMI:n työn kautta olen oppinut katsomaan nyanssoidummin Israelia ja siellä on paljon toimijoita Israelin sisällä, erilaisia puolueita, jotka katsovat, että kahden valtion malli on oikea rauhan tie eteenpäin ja olen kokenut epäoikeudenmukaiseksi israelilaisia kohtaan, että puhun heistä tai siitä valtiosta mustavalkoisesti.
17. heinäkuuta 2015 al-Taee kommentoi piirrosta, jossa Iranin hallitus näytetään edistykselliseltä Saudi-Arabiaan verrattuna. Kaikuuko kirjoituksissasi Iranin papiston retoriikka, kuten Alan Salehzadeh kirjoitti Iltalehden blogissaan?
– En sympatiseeraa Irania enkä mitään muitakaan Lähi-idän valtioita, olen parhaani mukaan yrittänyt hyvin oikeudenmukaisestikin jakaa kritiikkiä näille valtioille silloin, kun he rikkovat sisäisesti ihmisoikeuksia tai käyttäytyvät ongelmallisesti Lähi-idän alueella. En ole ottanut asiantuntijatyössäni mitään puolta, minulle tärkeintä on ollut löytää todelliset rauhan elementit ja rakentaa parempaa tulevaisuutta sunneille, shiioille, kurdeille, muille vähemmistölle.
Isäsi Asaad on käyttänyt sekä sukunimeä Abu Gulal että al-Taee. Onko sinulla käytössäsi vain yksi nimi vai onko käytössäsi muitakin nimiä?
– Käytän itsestäni nimeä al-Taee, minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään muita nimiassosiaatioita, papereissa lukee vielä vanha nimi Abu Gulal.
Eli passissasi lukee Abu Gulal?
– Suomen passissa lukee kyllä al-Taee. Joissakin Irakin papereissa lukee Abu Gulal. Irakin päässä ei voi vaihtaa kovinkaan helposti sukunimeä, sen katsotaan olevan niin tärkeä osa ihmisen historiaa ja tunnettavuutta, ihan sen vaikeuden vuoksi olen jättänyt sen sellaisena kuin se siellä on, en ole käynyt siellä kuin ajoittain enkä ole asunut siellä sitten pakolaisuuden. Maailmalla olen sahannut Suomen passilla. Tärkeintä on, että vahva suomalainen identiteetti on sillä nimellä, mikä minulla on. Laajemmasta heimonimestä olen totaalisen ylpeä erityisen siksi, että heimoon kuuluu todella monesta maasta ihmisiä, jotka ovat sunneja, shiioja, monesta eri kansallisuudesta, tämä laajempi nimi on minulle vahvempi osa identiteettiä.
Kerroit Ylelle 2016, että haavailet paluusta Irakiin. Elääkö tämä haave edelleen vai oletko asettunut pysyvästi Suomeen?
– Rakastan Suomea, Suomi on antanut minulle paljon ja sen jälkeen, kun tulin ehdolle eduskuntavaaleissa, niin koin olevani lähtemätön osa tätä maata ja tulevaisuuden ajatukset ja haaveet muuttuivat, ajattelen, että olen tässä maassa pioneeri, joka avaa ovia tuleville sukupolville, jotta hekin voisivat asettua tähän maahan ja kulkea täällä yhdenvertaisina.
Olet kiistänyt, että olisit kirjoittanut Venäjän hallinnon näkemyksiä mukailevaan ”Verkkomedia”-julkaisuun. Oletko ollut Verkkomediassa mukana?
– En ole koskaan kirjoittanut Verkkomediaan, se osa spekulaatiosta on valheellista. Olen moderoinut vähän aikaa Facebookin Gaza-ryhmää arabikevään aikana.
Pakotelistalle lisätty Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkonen on kuvaillut työpanostasi ”arvokkaaksi”.
– Se on hänen näkemyksensä, en tiedä, mitä hän sillä sanalla tarkoittaa.
Olet toiminut CMI:ssä projektijohtajana Irakia koskien. Minkälaisia tuloksia tämä projekti tuotti?
– CMI tekee edelleen työtä Irakissa ja se on erinomaista työtä, se on meneillään olevaa ja sitä johtavat nyt eri ihmiset. Kannattaa kysyä CMI:hin liittyviä kysymyksiä CMI:ltä.
Luuletko, että sinusta tulee rasite Sdp:lle kohun takia?
– Minulle on tärkeätä palvella äänestäjiäni ja aion käydä niin paljon avointa keskustelua kuin eduskuntaryhmä vaatii ja yhdessä päätetään, miten edetään. Ei se sen kummempaa ole.
Hussein al-Taeen isä käyttää myös sukunimeä Abu Gulal. Hussein al-Taee kertoo säilyttäneensä vanhan heimonimen al-Taee, mutta ”joissakin irakilaisissa papereissa” näkyy hänen mukaansa nimi Abu Gulal. (KUVA: MARKKU ULANDER
Sdp:n uusi kansanedustaja Hussein al-Taee toivoi, että vanhat tekstit eivät palaisi enää kummittelemaan.
www.is.fi