pstsika
Haukka
Suomessa tarkka-ampujatoiminta on lapsenkengissä.
Kokoonpanoista riippuen termi ”tarkka-ampuja” voi Suomessa tarkoittaa tavallista jääkäriä, jolla on aseenaan kiikarikivääri sekä parin päivän tai parhaassa tapauksessakin 1-2 viikon täysipäiväinen koulutus. Toisaalta tarkka-ampuja voi tarkoittaa myös ihan oikean erikoiskoulutuksen saanutta taistelijaa, jolla on aseen lisäksi muutakin tehtäväkohtaista varustusta sekä tavanomaisen, pelkän varusmieskoulutuksen suoman, hyvin vaatimattoman, tulitukitarkka-ampujakoulutuksen lisäksi tai sijaan osaamista ”oikean” tarkka-ampujan tehtäviin. Jälkimmäisiä ei oikeastaan kouluteta varusmiehistä, vaan ne koostuvat pääosin omaehtoisesti kouluttautuneista reserviläisistä sekä vähälukuisesta ammattisotilaiden joukosta. Ensimmäiset (tulituki-ta) ovat se sakki, mitä Suomessa yleisesti ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan sodan ajan joukkojen tarkka-ampujista. Elokuvat taas antavat sellaisen kuvan, että kaikki ta:t olisivat jälkimmäisiä.
Mitä ne sitten ovat kun käsitteistöä avataan?
Sharpshooter = Tulitukitarkka-ampuja eli ideaalitilanteessa ryhmä/joukkuetasolle kuuluva sotilas, joka on aseistettu suurentavalla optiikalla varustetulla kiväärillä. Tehtävät ovat joukkueen ja ryhmän sisäisiä pääosin tukemis- ja tulitukitehtäviä. Meillä tämä on se yleisin ja kuten arvata saattaa, tämä on myös se mitä pääosin on komppaniatasolla.
Sniper / Scout Sniper = ”Varsinainen” tarkka-ampuja, joka suorittaa erityistehtävää ja toimii joukkue/komppania/pataljoonatasolla pareittain, partioittain tai jopa ryhmittäin. Puuttuu lähes täysin meikäläisistä kokoonpanoista. Hankitaan sitten harmaassa vaiheessa…
Spotter = Tähystäjä eli TA-parin nuorempi jäsen. Partiossa voi lisäksi olla suojamies, joka on myös TA-koulutettu, mutta varustettu enemmänkin rk-miehen tavoin. Puuttuu lähes täysin meikäläisistä kokoonpanoista. Hankitaan… Eiku ei mitään.
Mitä sotalaitos sanelee tarkka-ampujan vaatimuksiksi? Tarkka-ampujan käsikirja luettelee seuraavat ominaisuudet:
- keskimääräistä parempi ampuja
- fyysisesti kestävä (taistelu, marssi)
- keskimääräistä älykkäämpi (vrt. au kurssille valittavat)
- kekseliäs ja sopeutuvainen
- rauhallinen ja harkitsevainen
- paineensietokykyinen
Ampumataidosta todetaan seuraavaa:
TA osuu yli 90 % todennäköisyydellä:
1. Paikallaan olevaan 15 cm halkaisijaltaan olevaan maaliin alle 300 metrin ampumaetäisyydeltä.
2. Paikallaan olevaan 35 cm halkaisijaltaan olevaan maaliin ampumaetäisyyden ollessa 300-600 metriä.
3. Liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 4 m/s ja halkaisija 45 cm ampumaetäisyyden ollessa alle 200 metriä.
TA osuu yli 70% todennäköisyydellä
1. Liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 2 m/s ja halkaisija 45 cm ampumaetäisyyden ollessa alle 400 metriä.
Saako seuraavankaltaisiin tauluihin (koot 60 x 46cm) ampua ilman paheksuntaa?
Voisiko tuossa olla maalin tunnistaminen sekä kohteen valitseminen maalihierarkian mukaan?
Voipi muuten olla melko haastavaa, jos TA-parin ainoa optiikka on 4 tai 6x suurentava tähtäinkaukoputki ja 6x suurentavat kiikarit. Tarkka-ampujakäyttöön soveltuvia tähystyskaukoputkia (Zeiss) taitaa olla alle 300 kpl eli suurin piirtein yksi kpl kahta TRG-42 kivääriä kohden. Lopuille on ”ei-oota” ellei sitten harmaassa vaiheessa hankita näitäkin lisää. Ne joille on jakaa TRG-42 ja oikeanlainen tähystelylaite eli tässä tapauksessa Tähystyskaukoputki 2000 ovat tietysti onnekkaammassa asemassa kuin muut.
Käytännön elämässä ja oikeilla mittasuhteilla Kirja kuitenkin antaa vaatimukseksi yli 90 % todennäköisyydellä osumat rintaan tuolta etäisyydeltä ja alle 300 metrin etäisyydeltä jo pääosumat sekä painottaa maalihierarkiaa eikä summittaista tappamista tyyliin ”joku noista kolmesta” tai rauhanajan harjoituksista tuttua ”tuo jantteri tuolla pellon laidassa” tai ”oranssi ilmapallo”. Tähän varustamisprobleemaan palataan myöhemmin.
Ampumataidon osalta vaatimukset eivät siis ole mitenkään erityisen vaativat jos ylipäätään osaa ampua - onhan ne sovitettu suhteellisen lyhyen koulutuksen saaneelle ja rajoitetun kivääriammuntatreenin saavalle asevelvollisuusarmeijalle. Kirja sanoo myös, että tarkka-ampujan koulutuksen osana oleva ampumaohjelmisto edellyttää ainoastaan 300 kiväärin patruunaa tarkkuuskiväärillä. Pahimmillaan se tarkka-ampujakoulutettava on 8 viikkoa palveluksessa ollut jääkäri, jolla ei ole alokasammuntojen lisäksi minkäänlaista kokemusta ammunnasta ellei mökki-ilmakkoa ja olutpurkkien rei’ittämistä lasketa. Siksi tuollaiset em. vaatimukset.
Itse laukaisutapahtuma on tarkka-ampujatoiminnassa vain pieni, joskin ratkaisevan tärkeä osa. Hetki, jolloin saalistajasta tulee saalistettava. Jokaisen on mahdollista oppia ampumaan siten, että nuo yllä olevat rajat saavuttaa, mutta kaikki muu, eli mm. tarkka-ampujan taistelutekniikan oppiminen, ammuntaan liittyvät seikat eli lähinnä ballistiikka ja ampumaetäisyyksien mittaus/arviointi sekä kyky itsenäiseen toimintaan ovat asioita, jotka vaativat paljon enemmän huomiota ja harjoitusta.
Ei riitä, että osaa ampua. Se on lähtötaso, jonka jälkeen aletaan opetella itse tarkka-ampujatoimintaa. Pelkkä kiikaritähtäimellä varustettu kivääri ei tee kenestäkään tarkka-ampujaa.
Ei ehkä seuraavassa tärkeysjärjestyksessä, mutta tälläisiä asioita kuitenkin:
- Ulkoballistiikka eli ihan silkkaa matikkaa ja fysiikka. Käytännössä ennakonottamista tuulikorjaus ja/tai amet huomioiden sekä toisinaan ampumakulmasta johtuvaa ennakkoa.
- Etäisyyksien mittaus/arviointi. Käytännössä tämä tapahtuu tähtäinristikkoa hyväksikäyttäen, koska Puolustusvoimilla ei ole rahaa hankkia tarpeeksi TA-käyttöön sopivia laseretäisyysmittareita. Etäisyyden mittaus tähtäinristikkoa hyväksikäyttäen on joka tapauksessa TA:n perusosaamista, vaikka LEM olisikin käytössä.
- Maalihierarkia, joka on hyvin samankaltainen kuin rk-miehellä, mutta TA:n tehtävä ei ole tuhota täysin yhdentekevää sotamiestä, vaan metsästää sellainen maali, jonka tuhoaminen vaikuttaa mahdollisimman paljon vihollisen toimintaan. Tarkka-ampuja onkin parhaimmillaan varsinainen täsmäase. Ja erittäin kustannustehokas sellainen.
- Luonnoksien sekä tuliasemakorttien valmistaminen. Luonnoksien valmistaminenhan on ihan perusjuttu tiedustelukoulutuksessa ja oikein koulutettu TA on komppaniatasolle asti erittäin käyttökelpoinen tiedusteluväline. TA voi esimerkiksi pystyttää kaukotähystyspaikan ja miehittää sen. Tähystystiedustelu on eräs tiedustelun muodoista, jossa tarkka-ampuja (tai TA-pari) on käyttökelpoisimmillaan, ellei sille ole osoittaa ampumatehtävää. Tuliasemakortit liittyvät luonnollisesti tuliasematoimintaan.
- Liikkuminen eli hidasta ja kärsivällistä ryömimistä tai konttaamista, jossa lehdet eivät heilu eikä huohotus paljasta. Etenemisvauhti on helposti alle metri minuutissa, mutta tuolla tavoin liikkuvaa ei havaitse välttämättä edes 10 metrin päästä. Välillä tähystellään ja kuulostellaan eikä homma ole läheskään samaa kuin alokaskoulutuksen touhu. Maastonkäyttö ja kyky liikkua huomaamattomasti on ratkaisevan tärkeää tarkka-ampujalle.
- Yhteistoiminta ampujan ja tähystäjän kesken eli vähän muutakin kuin ”Huomio-Tähystän” sanat. TA-pari koulutetaan ristiin ja kumpikin voi hoitaa molempia tehtäviä. Paritoiminnan harjoittelu on kenties eniten aikaa vievä osuus.
- Kalustokoulutus, jonka laajuus riippuu siitä onko kyseessä Puolustusvoimien vai muun tahon koulutus. Kalustoon palaan toisessa kohtaa.
- Vastatarkka-ampujatoiminta.
Loput taidot ovat sellaisia, jotka eivät eroa tavanomaisen taistelijan osaamisesta eli suunnistustaito, kyky huoltaa itsensä ja varusteensa kentällä, naamioinnin osaaminen sekä yleiset erätaidot. Ja tietysti jalkaväkisotilaan peruskoulutus riittävän tasoisena.
Tuossa alkaa jo olla melkoinen kasa vaatimuksia, kun huomioidaan se, että toiminta tapahtuu muualla kuin kasarmilla tai auditoriossa eli märässä ja pimeässä maastossa tai vastaavasti asutuskeskuksessa, johon nykypäivän taistelut keskittyvät. Tarkka-ampujalta pitää siis edellyttää lisäksi asutuskeskustaistelukoulutusta, vaikka se Suomessa nähdäänkin jotenkin spesiaalina ja puuttuu edelleen liian isolta osalta SA-joukkoja.
Riittääkö viikko koulutukseen? Minun mielestäni ei.
MPK:n kauttahan on mahdollista hakea TA-osaamista. Kurssitarjonnassa on ainakin kummitellut "Tarkka-ampujakurssit 1-5", joiden kesto on pääosin 3 päivää per kurssi sekä "Taajamatarkka-ampujakurssit 1-2”. Ja paaaljon muita soveltuvia kursseja, vaikkei niillä edes nähtäisi tarkkuuskivääriä. Tiedustelu- ja viestikoulutus esimerkiksi kehittävät suoraan tarkka-ampujan ammattitaitoa.
Loppupäät TA-kursseista edellyttävät käytännössä omaa asetta ja nykyisin PV:n kieltolinjan vahvistuttua kovilla patruunoilla ampuminen valtion aseita käyttäen voi muutenkin olla nihkeää. Ampumaan pääsee yhä, mutta laukausmäärät ovat vähäisiä, jotta ampumataitoa voisi oikeasti kehittää eli vain joitakin kymmeniä laukauksia per kurssi. Max.
Itse ampumaharjoittelu lankeaa siis lähes kokonaan henkilön omaksi asiaksi ja kursseilla keskitytään enemmänkin taisteluteknisiin asioihin sekä ns. erityisosaamiseen.
Reserviläinen voi siis saada omakustanteista TA-koulutusta jopa 3 viikkoa rinnasteisina kh-päivinä sekä omatoimiharjoittelusta lähes rajattomasti harjoitusta. Vain oma viitseliäisyys asettaa rajat. Eihän tuo tietysti mikään maata kaatava määrä ole jos sitä verrataan ammattiarmeijoiden tarkka-ampujiin, mutta jotain kuitenkin. Tuo harjoitusmäärä saati osoitettu kyvykkyyskään ei kiinnosta juuri lainkaan Puolustusvoimia, joka jättää sijoittamatta tai sijoittaa toisarvoiseen tehtävään tarkka-ampujan, jonka koulutus on aivan eritasolla kuin keskimääräisen joukkotuotetun jalkaväkiyksikön tulitukitarkka-ampujilla. TA-harrastajilla on pääsääntöisesti vähintään yhtä hyvä ja pääosin parempi koulutus, varustus sekä aseistus kuin pelkän varusmies-ta:n koulutuksen saaneilla. No mitä se varustus sitten on?
Suurimmalla osalla kenttäarmeijan tulitukitarkka-ampujatehtäviin koulutetuista varustus jää todella vaatimattomaksi eli kevennetty jääkärin perusvarustus, tarkkuuskivääri tai rynnäkkökivääri optiikalla sekä 6x30 kiikari ampujaa tai paria kohden, jos sellaista luksusta, kuin tähystäjä nyt ylipäätään on olemassakaan. Joukkueiden tulitukitarkka-ampujille tuskin on edes noita 6x30 kiikareita jaettavaksi. Lisäksi kengännauhat DIY-hengessä ja ne toimivat tuulimittarina. Etäisyyksien mittaus tapahtuu askelparimittauksella, tähtäimen avulla tai sitten pitää lainata laseretäisyysmittaria taikka mittausvaijeria lähimmältä pst-joukkueelta tai tulenjohtoryhmältä.
Mitä taas voidaan edellyttää tarkka-ampujaparin varustukseen kuuluvaksi, jos verrokiksi asetetaan mikä tahansa muu länsimainen armeija?
Perusvarustusta ovat esimerkiksi seuraavat:
- Tarkkuuskivääri varusteineen (eli vaimennin, etuhaarukka, suujarru, pimeätähtäin tms. aseesta, ympäristöstä ja tehtävästä riippuen).
- Vara-ase vähintään ampujalle.
- Tähystäjälle soveltuva ase, jolla on mahdollista ampua esimerkiksi 400 metrin päässä olevia maaleja esim. RK+ACOG.
- Henkilökohtaiset valonvahvistimet molemmilla sekä pimeäkiikari spotterille.
- Tähystäjän kaukoputki eli spotteriputki, joka suurentaa 20-60x.
- Laseretäisyysmittari.
- Jalusta edellä mainituille
- Tähystäjän ja ampujan kiikarit
- Viestiväline.
- Lämpö-, tuuli-, korkeus- ja ilmanpainemittarit.
- Tunnistuskansio.
- Periskooppi ainakin asutuskeskuksessa.
Ei liene kovin suuri yllätys, että suurin osa noista ei kuulu suurimmalla osalla TA-koulutettavista edes koulutusvarustukseen saati sodan ajan varustukseen…
Rumasti sanottuna: Suomen Puolustusvoimissa tarkka-ampujavarustus ei ole kehittynyt juuri ollenkaan sotien jälkeen, mutta Puolustusvoimien antama TA-koulutus ja sen arvostus on todennäköisesti kärsinyt melkoisen inflaation sekä jämähtänyt jonnekin Jatkosodan ajalle. Eihän se tietystikään ole ihme, koska ei pelkän kadettikoulun tai SAMOK 1:n käyneeltä, aiheeseen syvällisemmin perehtymättömältä ja tehtävää otona hoitavalta kouluttajalta voida edellyttää, että hän pystyisi kunnolla opettamaan asiaa, jota ei itsekään osaa kunnolla.
Onko noissa kuvissa tapahtunut jotain muuta merkittävää eroa, kuin sarkapuvun vaihtuminen maastopukuun?
Entäs muilla?
Suurimmalla osalla sodan ajan tarkka-ampujista aseistus on tuttu ja turvallinen TAK 85 ilman mitään erikoisempaa varustusta. Hyvällä onnella saa Zeissin kiikaritähtäimellä olevan, vähän huonommalla S&B:n, jonka ristikko on tarkka-ampujatoimintaan kelpaamaton. Vähän siis niin kuin tavanomainen hirvikivääri, joskin siviiliomistuksessa olevissa hirvikivääreissä on monesti parempaa optiikkaa päällä sekä äänenvaimentimia.
Yllättäen noilla TA-harrastajilla löytyy listalla lueteltuja kilkkeitä, mutta kuten toisessa ketjussa on jo tuotu ilmi: PERKissä ne ryöstetään ja lopuksi hyvin koulutettua tarkka-ampujaa vedetään perseeseen, ennen kuin hänet ohjataan vartioimaan vesitornin juurella sijaitsevaa käymälää tai suorittamaan viestipäivystystä komppanian komentopaikalle. Perinteinen tapa käyttää tarkka-ampujaa meikäläisissä erityisolosuhteissa. Se johtuu ihan puhtaasti siitä, että päällikkö ei ymmärrä tarkka-ampujan käyttömahdollisuuksia, koska tehtävään ja koulutukseen ei Suomessa ole paneuduttu tosissaan sitten viime sotien. Kuvaavaa on, että kotimainen tarkka-ampujakoulutus sellaisena kuin se nykyään on olemassa, on pitkälti reserviläisiltä haettua oppia, koska Puolustusvoimat kadotti kosketuksen aiheeseen jossain historian vaiheessa ja putosi täysin kehityksen kelkasta.
Mosuria vapaasti lainatakseni: Se ei ole oikea, eikä väärä tapa – Se on Puolustusvoimien tapa.
Unohtuiko röllipuku tai ghillie suit varustejutuista? Ei unohtunut. Se jäi tarkoituksella pois, koska lämpökameroiden yleistyminen laskee perinteisen ei-lämpönaamiokankaasta valmistetun röllin käyttömahdollisuuksia. Lisäksi noiden kenttäkelpoisuus pitkäaikaisessa toiminnassa ja suomalaisessa maastossa on tilanteesta riippuen ”jotain”. Joskus se on tarpeellinen, joskus taas riesa. Asutuskeskuksessahan metsänpeikkopukua ei luonnollisesti tarvitse laisinkaan.
Oma valintani olisi kevyt, pää-hartialinjan rikkova naamiointi, vähän kuten iipoilla.
Mielipiteitä? Kokemuksia? Näkemyksiä?
Minulla löytyy lisääkin sanottavaa, mutta annan vähän pureskeluaikaa ja odotan vastakommentteja sekä kyseenalaistamisia.
Erityisellä mielenkiinnolla odotan Zero The Heron kantaa, koska herra on ilmoittanut harrastavan tämänlaatuista touhua.
Lopuksi hieman visuaalista ärsykettä:
Kokoonpanoista riippuen termi ”tarkka-ampuja” voi Suomessa tarkoittaa tavallista jääkäriä, jolla on aseenaan kiikarikivääri sekä parin päivän tai parhaassa tapauksessakin 1-2 viikon täysipäiväinen koulutus. Toisaalta tarkka-ampuja voi tarkoittaa myös ihan oikean erikoiskoulutuksen saanutta taistelijaa, jolla on aseen lisäksi muutakin tehtäväkohtaista varustusta sekä tavanomaisen, pelkän varusmieskoulutuksen suoman, hyvin vaatimattoman, tulitukitarkka-ampujakoulutuksen lisäksi tai sijaan osaamista ”oikean” tarkka-ampujan tehtäviin. Jälkimmäisiä ei oikeastaan kouluteta varusmiehistä, vaan ne koostuvat pääosin omaehtoisesti kouluttautuneista reserviläisistä sekä vähälukuisesta ammattisotilaiden joukosta. Ensimmäiset (tulituki-ta) ovat se sakki, mitä Suomessa yleisesti ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan sodan ajan joukkojen tarkka-ampujista. Elokuvat taas antavat sellaisen kuvan, että kaikki ta:t olisivat jälkimmäisiä.
Mitä ne sitten ovat kun käsitteistöä avataan?
Sharpshooter = Tulitukitarkka-ampuja eli ideaalitilanteessa ryhmä/joukkuetasolle kuuluva sotilas, joka on aseistettu suurentavalla optiikalla varustetulla kiväärillä. Tehtävät ovat joukkueen ja ryhmän sisäisiä pääosin tukemis- ja tulitukitehtäviä. Meillä tämä on se yleisin ja kuten arvata saattaa, tämä on myös se mitä pääosin on komppaniatasolla.
Sniper / Scout Sniper = ”Varsinainen” tarkka-ampuja, joka suorittaa erityistehtävää ja toimii joukkue/komppania/pataljoonatasolla pareittain, partioittain tai jopa ryhmittäin. Puuttuu lähes täysin meikäläisistä kokoonpanoista. Hankitaan sitten harmaassa vaiheessa…
Spotter = Tähystäjä eli TA-parin nuorempi jäsen. Partiossa voi lisäksi olla suojamies, joka on myös TA-koulutettu, mutta varustettu enemmänkin rk-miehen tavoin. Puuttuu lähes täysin meikäläisistä kokoonpanoista. Hankitaan… Eiku ei mitään.
Mitä sotalaitos sanelee tarkka-ampujan vaatimuksiksi? Tarkka-ampujan käsikirja luettelee seuraavat ominaisuudet:
- keskimääräistä parempi ampuja
- fyysisesti kestävä (taistelu, marssi)
- keskimääräistä älykkäämpi (vrt. au kurssille valittavat)
- kekseliäs ja sopeutuvainen
- rauhallinen ja harkitsevainen
- paineensietokykyinen
Ampumataidosta todetaan seuraavaa:
TA osuu yli 90 % todennäköisyydellä:
1. Paikallaan olevaan 15 cm halkaisijaltaan olevaan maaliin alle 300 metrin ampumaetäisyydeltä.
2. Paikallaan olevaan 35 cm halkaisijaltaan olevaan maaliin ampumaetäisyyden ollessa 300-600 metriä.
3. Liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 4 m/s ja halkaisija 45 cm ampumaetäisyyden ollessa alle 200 metriä.
TA osuu yli 70% todennäköisyydellä
1. Liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 2 m/s ja halkaisija 45 cm ampumaetäisyyden ollessa alle 400 metriä.
Saako seuraavankaltaisiin tauluihin (koot 60 x 46cm) ampua ilman paheksuntaa?
Voisiko tuossa olla maalin tunnistaminen sekä kohteen valitseminen maalihierarkian mukaan?
Voipi muuten olla melko haastavaa, jos TA-parin ainoa optiikka on 4 tai 6x suurentava tähtäinkaukoputki ja 6x suurentavat kiikarit. Tarkka-ampujakäyttöön soveltuvia tähystyskaukoputkia (Zeiss) taitaa olla alle 300 kpl eli suurin piirtein yksi kpl kahta TRG-42 kivääriä kohden. Lopuille on ”ei-oota” ellei sitten harmaassa vaiheessa hankita näitäkin lisää. Ne joille on jakaa TRG-42 ja oikeanlainen tähystelylaite eli tässä tapauksessa Tähystyskaukoputki 2000 ovat tietysti onnekkaammassa asemassa kuin muut.
Käytännön elämässä ja oikeilla mittasuhteilla Kirja kuitenkin antaa vaatimukseksi yli 90 % todennäköisyydellä osumat rintaan tuolta etäisyydeltä ja alle 300 metrin etäisyydeltä jo pääosumat sekä painottaa maalihierarkiaa eikä summittaista tappamista tyyliin ”joku noista kolmesta” tai rauhanajan harjoituksista tuttua ”tuo jantteri tuolla pellon laidassa” tai ”oranssi ilmapallo”. Tähän varustamisprobleemaan palataan myöhemmin.
Ampumataidon osalta vaatimukset eivät siis ole mitenkään erityisen vaativat jos ylipäätään osaa ampua - onhan ne sovitettu suhteellisen lyhyen koulutuksen saaneelle ja rajoitetun kivääriammuntatreenin saavalle asevelvollisuusarmeijalle. Kirja sanoo myös, että tarkka-ampujan koulutuksen osana oleva ampumaohjelmisto edellyttää ainoastaan 300 kiväärin patruunaa tarkkuuskiväärillä. Pahimmillaan se tarkka-ampujakoulutettava on 8 viikkoa palveluksessa ollut jääkäri, jolla ei ole alokasammuntojen lisäksi minkäänlaista kokemusta ammunnasta ellei mökki-ilmakkoa ja olutpurkkien rei’ittämistä lasketa. Siksi tuollaiset em. vaatimukset.
Itse laukaisutapahtuma on tarkka-ampujatoiminnassa vain pieni, joskin ratkaisevan tärkeä osa. Hetki, jolloin saalistajasta tulee saalistettava. Jokaisen on mahdollista oppia ampumaan siten, että nuo yllä olevat rajat saavuttaa, mutta kaikki muu, eli mm. tarkka-ampujan taistelutekniikan oppiminen, ammuntaan liittyvät seikat eli lähinnä ballistiikka ja ampumaetäisyyksien mittaus/arviointi sekä kyky itsenäiseen toimintaan ovat asioita, jotka vaativat paljon enemmän huomiota ja harjoitusta.
Ei riitä, että osaa ampua. Se on lähtötaso, jonka jälkeen aletaan opetella itse tarkka-ampujatoimintaa. Pelkkä kiikaritähtäimellä varustettu kivääri ei tee kenestäkään tarkka-ampujaa.
Ei ehkä seuraavassa tärkeysjärjestyksessä, mutta tälläisiä asioita kuitenkin:
- Ulkoballistiikka eli ihan silkkaa matikkaa ja fysiikka. Käytännössä ennakonottamista tuulikorjaus ja/tai amet huomioiden sekä toisinaan ampumakulmasta johtuvaa ennakkoa.
- Etäisyyksien mittaus/arviointi. Käytännössä tämä tapahtuu tähtäinristikkoa hyväksikäyttäen, koska Puolustusvoimilla ei ole rahaa hankkia tarpeeksi TA-käyttöön sopivia laseretäisyysmittareita. Etäisyyden mittaus tähtäinristikkoa hyväksikäyttäen on joka tapauksessa TA:n perusosaamista, vaikka LEM olisikin käytössä.
- Maalihierarkia, joka on hyvin samankaltainen kuin rk-miehellä, mutta TA:n tehtävä ei ole tuhota täysin yhdentekevää sotamiestä, vaan metsästää sellainen maali, jonka tuhoaminen vaikuttaa mahdollisimman paljon vihollisen toimintaan. Tarkka-ampuja onkin parhaimmillaan varsinainen täsmäase. Ja erittäin kustannustehokas sellainen.
- Luonnoksien sekä tuliasemakorttien valmistaminen. Luonnoksien valmistaminenhan on ihan perusjuttu tiedustelukoulutuksessa ja oikein koulutettu TA on komppaniatasolle asti erittäin käyttökelpoinen tiedusteluväline. TA voi esimerkiksi pystyttää kaukotähystyspaikan ja miehittää sen. Tähystystiedustelu on eräs tiedustelun muodoista, jossa tarkka-ampuja (tai TA-pari) on käyttökelpoisimmillaan, ellei sille ole osoittaa ampumatehtävää. Tuliasemakortit liittyvät luonnollisesti tuliasematoimintaan.
- Liikkuminen eli hidasta ja kärsivällistä ryömimistä tai konttaamista, jossa lehdet eivät heilu eikä huohotus paljasta. Etenemisvauhti on helposti alle metri minuutissa, mutta tuolla tavoin liikkuvaa ei havaitse välttämättä edes 10 metrin päästä. Välillä tähystellään ja kuulostellaan eikä homma ole läheskään samaa kuin alokaskoulutuksen touhu. Maastonkäyttö ja kyky liikkua huomaamattomasti on ratkaisevan tärkeää tarkka-ampujalle.
- Yhteistoiminta ampujan ja tähystäjän kesken eli vähän muutakin kuin ”Huomio-Tähystän” sanat. TA-pari koulutetaan ristiin ja kumpikin voi hoitaa molempia tehtäviä. Paritoiminnan harjoittelu on kenties eniten aikaa vievä osuus.
- Kalustokoulutus, jonka laajuus riippuu siitä onko kyseessä Puolustusvoimien vai muun tahon koulutus. Kalustoon palaan toisessa kohtaa.
- Vastatarkka-ampujatoiminta.
Loput taidot ovat sellaisia, jotka eivät eroa tavanomaisen taistelijan osaamisesta eli suunnistustaito, kyky huoltaa itsensä ja varusteensa kentällä, naamioinnin osaaminen sekä yleiset erätaidot. Ja tietysti jalkaväkisotilaan peruskoulutus riittävän tasoisena.
Tuossa alkaa jo olla melkoinen kasa vaatimuksia, kun huomioidaan se, että toiminta tapahtuu muualla kuin kasarmilla tai auditoriossa eli märässä ja pimeässä maastossa tai vastaavasti asutuskeskuksessa, johon nykypäivän taistelut keskittyvät. Tarkka-ampujalta pitää siis edellyttää lisäksi asutuskeskustaistelukoulutusta, vaikka se Suomessa nähdäänkin jotenkin spesiaalina ja puuttuu edelleen liian isolta osalta SA-joukkoja.
Riittääkö viikko koulutukseen? Minun mielestäni ei.
MPK:n kauttahan on mahdollista hakea TA-osaamista. Kurssitarjonnassa on ainakin kummitellut "Tarkka-ampujakurssit 1-5", joiden kesto on pääosin 3 päivää per kurssi sekä "Taajamatarkka-ampujakurssit 1-2”. Ja paaaljon muita soveltuvia kursseja, vaikkei niillä edes nähtäisi tarkkuuskivääriä. Tiedustelu- ja viestikoulutus esimerkiksi kehittävät suoraan tarkka-ampujan ammattitaitoa.
Loppupäät TA-kursseista edellyttävät käytännössä omaa asetta ja nykyisin PV:n kieltolinjan vahvistuttua kovilla patruunoilla ampuminen valtion aseita käyttäen voi muutenkin olla nihkeää. Ampumaan pääsee yhä, mutta laukausmäärät ovat vähäisiä, jotta ampumataitoa voisi oikeasti kehittää eli vain joitakin kymmeniä laukauksia per kurssi. Max.
Itse ampumaharjoittelu lankeaa siis lähes kokonaan henkilön omaksi asiaksi ja kursseilla keskitytään enemmänkin taisteluteknisiin asioihin sekä ns. erityisosaamiseen.
Reserviläinen voi siis saada omakustanteista TA-koulutusta jopa 3 viikkoa rinnasteisina kh-päivinä sekä omatoimiharjoittelusta lähes rajattomasti harjoitusta. Vain oma viitseliäisyys asettaa rajat. Eihän tuo tietysti mikään maata kaatava määrä ole jos sitä verrataan ammattiarmeijoiden tarkka-ampujiin, mutta jotain kuitenkin. Tuo harjoitusmäärä saati osoitettu kyvykkyyskään ei kiinnosta juuri lainkaan Puolustusvoimia, joka jättää sijoittamatta tai sijoittaa toisarvoiseen tehtävään tarkka-ampujan, jonka koulutus on aivan eritasolla kuin keskimääräisen joukkotuotetun jalkaväkiyksikön tulitukitarkka-ampujilla. TA-harrastajilla on pääsääntöisesti vähintään yhtä hyvä ja pääosin parempi koulutus, varustus sekä aseistus kuin pelkän varusmies-ta:n koulutuksen saaneilla. No mitä se varustus sitten on?
Suurimmalla osalla kenttäarmeijan tulitukitarkka-ampujatehtäviin koulutetuista varustus jää todella vaatimattomaksi eli kevennetty jääkärin perusvarustus, tarkkuuskivääri tai rynnäkkökivääri optiikalla sekä 6x30 kiikari ampujaa tai paria kohden, jos sellaista luksusta, kuin tähystäjä nyt ylipäätään on olemassakaan. Joukkueiden tulitukitarkka-ampujille tuskin on edes noita 6x30 kiikareita jaettavaksi. Lisäksi kengännauhat DIY-hengessä ja ne toimivat tuulimittarina. Etäisyyksien mittaus tapahtuu askelparimittauksella, tähtäimen avulla tai sitten pitää lainata laseretäisyysmittaria taikka mittausvaijeria lähimmältä pst-joukkueelta tai tulenjohtoryhmältä.
Mitä taas voidaan edellyttää tarkka-ampujaparin varustukseen kuuluvaksi, jos verrokiksi asetetaan mikä tahansa muu länsimainen armeija?
Perusvarustusta ovat esimerkiksi seuraavat:
- Tarkkuuskivääri varusteineen (eli vaimennin, etuhaarukka, suujarru, pimeätähtäin tms. aseesta, ympäristöstä ja tehtävästä riippuen).
- Vara-ase vähintään ampujalle.
- Tähystäjälle soveltuva ase, jolla on mahdollista ampua esimerkiksi 400 metrin päässä olevia maaleja esim. RK+ACOG.
- Henkilökohtaiset valonvahvistimet molemmilla sekä pimeäkiikari spotterille.
- Tähystäjän kaukoputki eli spotteriputki, joka suurentaa 20-60x.
- Laseretäisyysmittari.
- Jalusta edellä mainituille
- Tähystäjän ja ampujan kiikarit
- Viestiväline.
- Lämpö-, tuuli-, korkeus- ja ilmanpainemittarit.
- Tunnistuskansio.
- Periskooppi ainakin asutuskeskuksessa.
Ei liene kovin suuri yllätys, että suurin osa noista ei kuulu suurimmalla osalla TA-koulutettavista edes koulutusvarustukseen saati sodan ajan varustukseen…
Rumasti sanottuna: Suomen Puolustusvoimissa tarkka-ampujavarustus ei ole kehittynyt juuri ollenkaan sotien jälkeen, mutta Puolustusvoimien antama TA-koulutus ja sen arvostus on todennäköisesti kärsinyt melkoisen inflaation sekä jämähtänyt jonnekin Jatkosodan ajalle. Eihän se tietystikään ole ihme, koska ei pelkän kadettikoulun tai SAMOK 1:n käyneeltä, aiheeseen syvällisemmin perehtymättömältä ja tehtävää otona hoitavalta kouluttajalta voida edellyttää, että hän pystyisi kunnolla opettamaan asiaa, jota ei itsekään osaa kunnolla.
Onko noissa kuvissa tapahtunut jotain muuta merkittävää eroa, kuin sarkapuvun vaihtuminen maastopukuun?
Entäs muilla?
Suurimmalla osalla sodan ajan tarkka-ampujista aseistus on tuttu ja turvallinen TAK 85 ilman mitään erikoisempaa varustusta. Hyvällä onnella saa Zeissin kiikaritähtäimellä olevan, vähän huonommalla S&B:n, jonka ristikko on tarkka-ampujatoimintaan kelpaamaton. Vähän siis niin kuin tavanomainen hirvikivääri, joskin siviiliomistuksessa olevissa hirvikivääreissä on monesti parempaa optiikkaa päällä sekä äänenvaimentimia.
Yllättäen noilla TA-harrastajilla löytyy listalla lueteltuja kilkkeitä, mutta kuten toisessa ketjussa on jo tuotu ilmi: PERKissä ne ryöstetään ja lopuksi hyvin koulutettua tarkka-ampujaa vedetään perseeseen, ennen kuin hänet ohjataan vartioimaan vesitornin juurella sijaitsevaa käymälää tai suorittamaan viestipäivystystä komppanian komentopaikalle. Perinteinen tapa käyttää tarkka-ampujaa meikäläisissä erityisolosuhteissa. Se johtuu ihan puhtaasti siitä, että päällikkö ei ymmärrä tarkka-ampujan käyttömahdollisuuksia, koska tehtävään ja koulutukseen ei Suomessa ole paneuduttu tosissaan sitten viime sotien. Kuvaavaa on, että kotimainen tarkka-ampujakoulutus sellaisena kuin se nykyään on olemassa, on pitkälti reserviläisiltä haettua oppia, koska Puolustusvoimat kadotti kosketuksen aiheeseen jossain historian vaiheessa ja putosi täysin kehityksen kelkasta.
Mosuria vapaasti lainatakseni: Se ei ole oikea, eikä väärä tapa – Se on Puolustusvoimien tapa.
Unohtuiko röllipuku tai ghillie suit varustejutuista? Ei unohtunut. Se jäi tarkoituksella pois, koska lämpökameroiden yleistyminen laskee perinteisen ei-lämpönaamiokankaasta valmistetun röllin käyttömahdollisuuksia. Lisäksi noiden kenttäkelpoisuus pitkäaikaisessa toiminnassa ja suomalaisessa maastossa on tilanteesta riippuen ”jotain”. Joskus se on tarpeellinen, joskus taas riesa. Asutuskeskuksessahan metsänpeikkopukua ei luonnollisesti tarvitse laisinkaan.
Oma valintani olisi kevyt, pää-hartialinjan rikkova naamiointi, vähän kuten iipoilla.
Mielipiteitä? Kokemuksia? Näkemyksiä?
Minulla löytyy lisääkin sanottavaa, mutta annan vähän pureskeluaikaa ja odotan vastakommentteja sekä kyseenalaistamisia.
Erityisellä mielenkiinnolla odotan Zero The Heron kantaa, koska herra on ilmoittanut harrastavan tämänlaatuista touhua.
Lopuksi hieman visuaalista ärsykettä:
Last edited by a moderator:
