Terrorismi

länsimaat ottaisi kovat otteet käyttöön. Jos näin tapahtuisi, voisi eurooppa jopa rauhoittua, kun muslimit on putsattu pois täältä.
Samaa mieltä.
Minusta tässä asiassa voidaan tunnustaa että pelottaa. Mitä sitä peittelemään.
Sen jälkeen kuria porukkaan, selkeästi käskyt ja elämäntapaohjeet lännen lakikirjasta ja koraani asetetaan sille kuuluvalle asemalle tavallisten luettavien joukkoon.
Jos tämä järjestyksen linja äityy taisteluksi niin käydään se taistelu sitten kerralla ja kunnolla. Lopussa kuitenkin seisoo voittaja ja maa on putsattu.

Kannatan aina rauhantekemistä sillä voimalla mikä tarvitaan tavoitteen toteuttamiseksi. Suuret kansan puolustamisen tilanteet verellä ja raudalla on ihan okei.
 
Maailmassa on kautta aikojen ollut sotaa ja terrorismia. Pohjimmiltaan kysymys on evoluutiosta sekä ihmiselle lajityypillisestä piirteestä kilpailla itselleen/suvulleen edullisempia edellytyksiä elämiseen, enemmän ja/tai vähemmän muiden kustannuksella.

Jo vanhat kreikkalaiset, persialaiset ja vanhat roomalaisetkin valloittivat lähi-idän alueita sotimalla. Alistivat paikallisia kansoja sekä heimoja. Käytännössä aivan samoista syistä ja samalla tavalla kuin nykyisinkin. Jollei johonkin ajankohtaan sattunut vierasta valloittajaa paikalle osattiin sotia myös paikallisten ruhtinaiden kesken.

Tällä kertaa eräänä keskeisenä syynä sotiin on öljyvarat, uskonto ja geopoliittiset seikat jne. Vaikka ns. länsimaat ovat innokkaasti työntäneet lusikkaansa soppaan jo ristiretkien ajoista lähtien.

Totta kai nykyisille riidoille on löydettävissä syitä/seurauksia brittiläisen siirtomaavallan hiipumisesta sekä saman aikaisesti tapahtuneesta, sata vuotta sitten alkaneesta, massiiviseksi kehittyneestä, hiilivetyjen käytöstä. Erityisesti briteille ja toisen maailmansodan jälkeen myös amerikkalaisille on tuottanut suurta tuskaa luopua edes osittain lähi-idän mittavista öljyrikkauksista. Mutta luonnonvaroista on kyetty tuhansien vuosien aikana riitelemään myös paikallisten hallitsijoiden toimesta.

Tässä on esimerkkejä vanhojen hattien, heettiläisten ja egyptiläisten riidoista.. On turha kuvitella että asiat olisivat meidän sukupolviemme aikana muuttuneet erilaisiksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heettiläiset

Nykyajan liikenneyhteydet ja kansalaisten erinomainen halukkuus elää monikulttuurisessa maailmassa ovat levittäneet sotaa ja terrorismia hieman aikaisempaa laajemmalle. Tällaista on meille Suomeenkin haluttu ja sitä nyt myös saadaan. Joka tapauksessa joudumme siitä maksamaan täysimääräisesti.

Kyllä tätä asiaa voidaan lähestyä myös evoluution kautta.

Tottahan se on että ihmiskunta käyttäytyy aina samalla tavalla. Juuri siksi ihmiskunnan pitäisi oppia jotain virheistään, mutta eihän se ikinä opi kun ihmisen elämä on niin kovin lyhyt ja muutenkin ihan perseestä.

Liukuhihnan toisessa päässä synnytään ja toisessa kuollaan... siinä välissä tapellaan, naidaan ja lisäännytään.

Sukupolvet toisensa jälkeen iskevät päätä seinään ja etsivät vihollisia, joita voi syyttää kaikesta pahasta...heinäsirkkaparvista ja sellaisista :D
 
Viimeksi muokattu:
...ja sitten sellainen uutinen joka ei tullut yllätyksenä, mutta jota EN olisi halunnut kyllä toisaalta lukeakaan! Joko on aihetta alkaa pelkäämään, jos ei itsensä niin mm. jälkikasvunsa puolesta?!

Asiantuntija: Terrorismi kiihtyy entisestään - Euroopassa aineksia jopa sissisotaan

Tiistai 23.5.2017 klo 15.33

Al-Nurin moskeija on yksi Mosulin taistelun symboleista. Isisin johtaja al-Baghdadi julisti kalifaatin vuonna 2014 moskeijassa. Irakin joukot valtasivat moskeijan Isisiltä tänä keväänä. (AOP)

Pitkän sotilasuran ensin Australian armeijassa ja sittemmin uran Yhdysvaltain hallinnossa terrorismin vastaisessa työssä tehnyt vanhempi tutkija David Kilcullen the New America Foundationista arvioi, että väkivalta ja sota jatkuvat sen jälkeen, kun terroristijärjestö Isis on lyöty Irakissa ja Syyriassa.

- Tulemme näkemään vakavia väkivaltaisuuksia eri puolilla Irakia Isisin romahtamisen jälkeen. Tämä on jo nähty muun muassa Bagdadissa ja Kirkukissa. Taistelut tulevat mitä todennäköisimmin leviämään muihin kaupunkeihin, Kilcullen sanoo.

Hän arvioi, että esimerkiksi Etelä-Irakissa ja Bagdadissa ongelmia tulevat aiheuttamaan Mosulin alueelta palaavat shiiamilitiajoukot.

- Rikollisuus tulee lisääntymään, samoin sosiaaliset ongelmat. Läsnä tulee olemaan runsaasti aseistettuja miehiä, joilla ei ole järkevää tekemistä.

Sen sijaan esimerkiksi Kirkukin alueella väkivallan uhka ja todennäköisyys ovat selkeämmin nähtävissä.

- Alueella tilanne tulee kärjistymään sekä sunnien ja shiiojen välillä mutta myös arabien ja kurdien välillä. Etelämpänä ongelmat tulevat todennäköisesti liittymään lisääntyvään rikollistoimintaan.

Hän myös arvioi, että sunnimuslimialueilla kuten Mosulissa ja Tal Afarissa tulee tapahtumaa yhä enemmän etnisiä puhdistuksia. Puhdistusten takana ovat shiiamilitiaryhmittymät.

- Tämä saattaa johtaa siviilien pakenemiseen alueelta. Toisaalta arvelen, että ne jotka ovat voineet alueelta paeta, ovat sen jo tehneet.

Kilcullen jatkaa, että monet ovat paenneet maan sisäisesti eri puolille Irakia, eivät Eurooppaan.

Taistelu Isisiä vastaan on useiden eri asiantuntijoiden mukaan ohitse 2-3 kuukauden kuluessa. (EPA)
Terroriuhka nousee

Kilcullen näkee, että terroriuhka nousee Euroopassa, kun Isisin kalifaatti romahtaa.

- Tulossa on epävakaita aikoja. Kalifaatin romahtamisen jälkeen tapahtuu täysin päinvastaista kuin rauha, hän arvioi.

Ongelmia tulevat aiheuttamaan muun muassa kotimaihinsa palaavat Isisin taistelijat, Lähi-idässä valtaa tavoittelevat muut radikaaliryhmittymät sekä alueen sekavaa tilannetta ennestään sekoittavat ulkovallat kuten Venäjä ja Iran.

Yhtenä Isisin "perillisenä" Kilcullen mainitsee pääasiassa Syyriasta käsin toimivan al-Nusra-rintaman. Hän pitää al-Nusraa jopa Isisiä vaarallisempana.

- Se on Isisin moderni vaihtoehto ja tällä hetkellä parhaiten sotilaallisesti toimiva ryhmä.

- Lisäksi sillä on yhteistä rajaa Nato-maan eli Turkin kanssa.

Liikehdintää Euroopassa

Kapinallisliikehdinnän Euroopassa Kilcullen näkee herätyksenä huomaamaan todellisen ongelman, Isisin romahtamisen mukanaan tuomat uhat.

- Noin 500 Syyriassa sotilaallisesti koulutettua taistelijaa on Länsi-Euroopassa, hän sanoo.

- Nyt puhutaan perusaineksista, jopa sissisodan aineksista Euroopassa.

Esimerkkeinä liikehdinnästä hän mainitsee Ranskan, Belgian, Italian, Espanjan ja Pohjoismaat.

Merkittävänä uhkana Kilcullen nostaa esiin ad hoc-terrorismin, jollaisia Eurooppaan kohdistuneet terrori-iskut ovat pääasiassa olleet.

- Veitsi- ja autohyökkäykset, yksittäiset liikkuvat hyökkäykset aseen kanssa, alueiden haltuunotot kuten Pariisin Bataclanissa sekä hyökkäykset infraan kuten lentokentille ja rautatieasemille Brysselin tapaan.

Hän arvioi, että Euroopassa tullaan näkemään myös jonkinlaisia sissioperaatioita.

Linkki: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705232200147032_ul.shtml
 
Hyökkäysmetodista asiaa, juttu on pidempi alla alku: http://www.bbc.com/news/uk-england-manchester-40012208

Manchester bombing: The next steps for police and MI5

The UK has not seen a bomb attack like the Manchester outrage since 2005 for three simple reasons:

  1. It takes some expertise, which is difficult to come by without help.
  2. It requires a lot of planning and preparation, both of which increase the chances that MI5 and other agencies will discover what is going on.
  3. Individuals who are sufficiently organised to put the first two together and determined enough to see the plan through to its awful conclusion are very rare.
For more than a decade, the BBC Home Affairs Unit has monitored every single terrorist incident, attempted or failed, that has made it into the public domain.

Quite simply, most of the people we have seen dragged through the courts are not capable of this kind of incident.

Many aspire to "martyrdom" and talk about building bombs.

But they are either, to be frank, too stupid and disorganised to turn their fantasies into reality or, alternatively, they get caught because they don't know how to cover their tracks.

Most jihadists discount a bomb attack at the early stages: they realise that it's too difficult to pull off.

They might accidentally kill themselves while making the device.

Their purchasing patterns might raise suspicions in a local pharmacy or, online, prompt GCHQ to have a closer look at their digital life.

They may turn to someone else for help who, unbeknown to both, is already on the MI5 radar.

And so, as the 2013 killing of Fusilier Lee Rigby showed - four years to the day before the Manchester attack - most aspiring attackers opt for a different course.

Vehicles and knives became the weapons of choice.

We saw it in 2014 when a London man planned a knife attack to coincide with the annual act of remembrance.

We saw it again with the Khalid Masood Westminster attack.

But while knives and vehicles - and to a lesser extent guns - have featured in recent terrorism plots, there are people who still want to build bombs to attack crowded places.

Just recently, the younger brother of the man in the Remembrance Sunday incident pleaded guilty to trying to find bomb-making help - and one of his potential targets was an Elton John concert.

So the big question for investigators is given that bomb-making requires expertise, how did the attacker get hold of such a device?

There are three possible sources:

  • He was taught how to make it
  • He taught himself
  • He was provided with the device by someone else
 
...ja sitten sellainen uutinen joka ei tullut yllätyksenä, mutta jota EN olisi halunnut kyllä toisaalta lukeakaan! Joko on aihetta alkaa pelkäämään, jos ei itsensä niin mm. jälkikasvunsa puolesta?!

Sissisotakin on toki ihan mahdollinen joskus tulevaisuudessa ja siinä vaiheessa niitä sissejä löytyy vähän joka lähtöön puolin jos toisinkin.

Enemmän minä kuitenkin pelkään tätä...

Ääri-islamilainen terrorijärjestö Isis on testannut tappavia myrkkyjä vangitsemillaan uhreilla yrittäessään kehittää uusia kemiallisia aseita...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705212200152400_ul.shtml

En tiedä pitääkö tuo kyseinen uutinen paikkansa, mutta varmaa on että ensimmäinen kemiallinen isku on vain ajan kysymys...on ollut jo kauan. Tuon tehokkaampaa asetta ei terroristit käsiinsä saa, ei ainakaan vielä.
 
Yhtä logiikkaa en ymmärrä. Suvakit puhuu sitä, että terroristit toivovat että länsimaat ottaisi kovat otteet käyttöön. Jos näin tapahtuisi, voisi eurooppa jopa rauhoittua, kun muslimit on putsattu pois täältä.

Tuota taktiikkaa käytti ihan toimivasti sekä Taliban, että Al-Qaida Afganistanissa. Terrori-iskulla provosoitiin ylimitoitettu vastareaktio, joka ruokki vastarintaa ja auttoi värväämisessä. Näin saatiin sitten loppujen lopuksi tilanne epävakaaksi, voimasuhteet itselle edulliseksi ja paikoitellen kaapattua valta.

Tuo vaatii kuitenkin huomattavan väkimäärän pohjaksi. Suurimmassa osassa Euroopan maita muslimivähemmistö ei ole tarpeeksi suuri, joitain paikallisia keskittymiä lukuunottamatta. Voisi tuolla saada aikaiseksi muutamaksi kuukaudeksi vaikka Malmön emiraatin.

Toisekseen länsimaiset viranomaiset eivät toimi täysin mielivaltaisesti. Kovakaan kohtelu ei ruoki hirveästi vastakkainasettelua, kun se on johdonmukaista, tasapuolista ja perustuu lakiin.
 
Last edited by a moderator:
Yhtä logiikkaa en ymmärrä. Suvakit puhuu sitä, että terroristit toivovat että länsimaat ottaisi kovat otteet käyttöön. Jos näin tapahtuisi, voisi eurooppa jopa rauhoittua, kun muslimit on putsattu pois täältä.

Monikulttuurisuus ja siitä aiheutuvat erilaisten kansalaisryhmien ristiriidat luovat henkisiä toimintaedellytyksiä väkivallalle.

Yksinkertainen psykologia riittää ymmärtämään kuinka eriheimoista, väristä, kielistä, uskovaista, jne. ihmis-/kansalaisjoukkoa on helpompi osoittaa syylliseksi monenlaisiin yhteiskunnallisiin eriarvoisuuksiin/vaikeuksiin. Näitä eroja/syitä on sekä todellisia että kuviteltuja. Esimerkkejä näistä kansalaisryhmien jne. välisistä riidoista löytyy vaikka kuinka paljon.

Aivan luonnollisista syistä yhteisiä arvoja noudattavat heimot, kansat jne. pyrkivät yhdistymään, asettumaan lähelle toisiaan jne. Tämä lisää ryhmän keskinäistä vaikutusvaltaa, taloudellista hyötyä ja turvallisuutta suhteessa muihin. Siis ei kannata ihmetellä miksi esim. somalit asettuvat mieluisasti Helsinkiin tai muihin suuriin keskuksiin. Sama koskee tietenkin kaikkia muita. Vastaava kansallinen, kielellinen, uskonnollinen jne. yhteisöllisyys koskee myös kokonaisia kansallisvaltioita.

Näistä ym. syistä johtuen on suorastaan järjetöntä pyrkiä keinotekoisesti luomaan yhteiskuntia/sosiaalisia järjestelmiä, viime kädessä valtioita jotka/joissa mahdollisuudet erilaisiin ristiriitoihin lisääntyy. Enkä tarkoita sitä että pitäisi ryhtyä erityisesti syrjimään vähemmistöjä. Totuus kuitenkin on että maahan muuttavien tulee riittävällä tavalla sopeutua kyseiseen yhteiskuntaan. Samalla tavalla yhteiskunnan tulee edellyttää sopeutumista uusilta tulijoilta. Vanha sanonta "Maassa maan tavalla tai pois maasta", pitää paikkansa.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että nykyaikainen liikkumisen helppous jo luonnollisella tavalla lisää erilaisten kulttuurien tuntemusta sekä vaihtoa. Ei ole minkäänlaista erityistä tarvetta "luoda tarkoitukselle" muuttoliikkeitä tai pakolaisten suojelua uusissa kohdemaissa. Puhumattakaan että hyväksyttäisiin järjestelmällistä ja jopa rikollisten ohjailemaa elintasopakolaisuutta. Totta kai apua voidaan/pitää antaa hädänalaisille, mutta ensisijaisesti mahdollisimman lähellä ihmisten omaa alkuperäistä kotipaikkaa.

Väärin ja keinotekoisesti toteutettu "monikulttuurisuus" johtaa helposti törmäyskurssille. Viime kädessä se johtaa sotaan ja terrorismiin. Näistä löytyy esimerkkejä vaikkapa Balkanin alueella, Espanjassa. Irlannissa, Belgiassa jne. Ongelmat vain suurenee kun mukaan tulee täydellisesti vieraita ja eri kulttuurissa asuneita kansoja.

Käytännössä juuri punavihreiden suvakkien kansalaisuuspolitiikka johtaa yhteiskunnalliseen ja kansalliseen eriarvoisuuteen. Sen myötä kehittyy ja kasvaa siemenet rikollisuudelle sekä väkivallalle. Viime kädessä myös terrorismille.
 
Jos länsimaat täytetään ihmisillä, joilla ei ole kykyä eikä edes halua omaksua länsimaisia arvoja, niin väkisinkin tullaan tilanteeseen missä länsimaiset arvot heitetään roskikseen ja sen jälkeen kenelläkään ei ole ihmisarvoa, jos ei kuulu oikeaan klaaniin ja ole riitävän nopea vetämään liikkuvia taakse.

Kuten eräs klaanilainen aikoinaan jossain haastattelussa totesi, niin Kalashnikovilla saa rahaa, naisia ja vaikutusvaltaa.

Tämä on edelleenkin ihan normaalia elämää, niissä maissa mistä tänne pakolaisia eniten tulee.

Länsimaiset arvot omaksutaan vasta kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa, eikä kaikki omaksu silloinkaan...siinä meillä on massiivinen reservi tulevia terroristeja ja muita rikollisia.

Liikkuminen on nykyään helppoa ja monille rikollisjärjestöille ihmissalakuljetus on paljon turvallisempi bisnes kun huumeet...rahaakin siinä liikkuu ihan mukavasti.

Tuosta päästäänkin siihen, että kysymys ei lopultakaan ole siitä mitä tietoisesti halutaan. Nykyisen tilanteeseen on ajauduttu kun päättäjien hampaat on hukassa ja pallit solmussa...jos niillä sellaisia edes on.

Kaikki lähestyvät ongelmaa omasta näkökulmasta. Vihervassareille pakolaiset ovat ihmisoikeuskysymys, markkinaliberaalit näkevät siinä halpaa työvoimaa, oikeistopopulistit ilmestyskirjan pedon ja loput jotain ihan muuta.
 
Tuota taktiikkaa käytti ihan toimivasti sekä Taliban, että Al-Qaida Afganistanissa. Terrori-iskulla provosoitiin ylimitoitettu vastareaktio, joka ruokki vastarintaa ja auttoi värväämisessä. Näin saatiin sitten loppujen lopuksi tilanne epävakaaksi, voimasuhteet itselle edulliseksi ja paikoitellen kaapattua valta.

Tuo vaatii kuitenkin huomattavan väkimäärän pohjaksi. Suurimmassa osassa Euroopan maita muslimivähemmistö ei ole tarpeeksi suuri, joitain paikallisia keskittymiä lukuunottamatta.

Näinhän se vielä toistaiseksi on, että keskittymät ovat pieniä ja samalla on myös niin, että monet pakolaiset vihaavat toisiaan ja ovat vihanneet jo siellä mistä ovat tänne tulleet.

Ei tuossa ole vielä yhdessäkään länsimaassa aineksia vallankaappaukseen. Mutta terrorismiin on ja tämäkin oli erittäin mielenkiintoinen episodi...

- Sanon kaikille kansalaisilleni, sanon veljilleni ja sisarilleni Euroopassa. Kouluttakaa lapsenne parhaissa kouluissa, pitäkää huolta, että perheenne asuvat parhailla asuinalueilla. Ajakaa parhaita autoja. Asukaa parhaissa taloissa. Hankkikaa viisi lasta, älkää kolmea. Te olette Euroopan tulevaisuus! Erdogan sanoi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703182200087810_ul.shtml
 
18582474_10155276415547999_9002233936862624279_n.jpg
 
Toisekseen länsimaiset viranomaiset eivät toimi täysin mielivaltaisesti. Kovakaan kohtelu ei ruoki hirveästi vastakkainasettelua, kun se on johdonmukaista, tasapuolista ja perustuu lakiin.

Juuri näin. Länsimaisia arvoja kannattava tai ainakin niiden puitteissa elämään pystyvä muslimi tai sellaisesta taustasta tullut ei pahoita mieltään kovista otteista terroristeja ja islamistista vihapuhetta kohtaan, kunhan siinä ei syyllistytä ylilyönteihin. Tiedän tapauksia jossa muslimitaustaiset mutta tosin ei-uskonnolliset jopa (aika ymmärrettävästi) kannattavat näitä kovia otteita.

Tämä "ei tehdä mitään tai teemme kuten terroristit haluavat" on sen sijaan aikamoista fuulaa...
 
Sen johdonmukaisuuden ja tasapuolisuuden täytyy tietenkin toteutua. Jos profeetan pilkkamisesta saa tuomion, niin Jeesuksen pilkkaamisesta täytyisi tulla myös tuomio. Muuten saattaa alkaa radikalisoitumaan ihan muita tyyppejä.
 
Yhtä logiikkaa en ymmärrä. Suvakit puhuu sitä, että terroristit toivovat että länsimaat ottaisi kovat otteet käyttöön. Jos näin tapahtuisi, voisi eurooppa jopa rauhoittua, kun muslimit on putsattu pois täältä.

Syitä voi olla useita:

Yksi syy on typeryys. Ei osata ajatella asioita tarpeeksi pitkälle tai yleensäkään tavalla jolla voitaisiin saada tuloksia aikaan.

Toinen on tahallinen typeryys. Kieltäydytään ajattelemasta tietyllä tavalla, koska se sotisi omaa agendaa vastaan.

Ja tässä tapauksessa väittäisin typeryyden olevan tahallista ja tarkoituksena on käyttää jotakin yksinkertaista tekosyytä harhauttamaan typeriä ja niitä jotka eivät ole tarkastelleet asiaa syvemmin. Ja vihervasemmistolaiseen tapaan tuota tekosyytä toistetaan uskonnollisella hartaudella, jotta siitä saataisiin aikaan uusi totuus ainakin heidän omaan kuplaansa.
 
Sissisotakin on toki ihan mahdollinen joskus tulevaisuudessa ja siinä vaiheessa niitä sissejä löytyy vähän joka lähtöön puolin jos toisinkin.

Enemmän minä kuitenkin pelkään tätä...

Ääri-islamilainen terrorijärjestö Isis on testannut tappavia myrkkyjä vangitsemillaan uhreilla yrittäessään kehittää uusia kemiallisia aseita...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705212200152400_ul.shtml

En tiedä pitääkö tuo kyseinen uutinen paikkansa, mutta varmaa on että ensimmäinen kemiallinen isku on vain ajan kysymys...on ollut jo kauan. Tuon tehokkaampaa asetta ei terroristit käsiinsä saa, ei ainakaan vielä.
Kertoo ehkä enemmän siitä kuinka amatöörejä ovat. Eivät ole edes tajunneet hankkia kirjaa jonka tilaamisella pääsee heti Supon listalle?
 
Eksyin Helsingin Sanomien sivuille kun etsin tietoa Manchesterin tapahtumista:
Ilmastonmuutos synnytti Isisin ja uhkaa ajaa myös Euroopan kaaokseen,varoittaa tutkija.

Jos kerran ilmastonmuutos on suuri uhka ja Eurooppa uhkaa ajautua kaaokseen niin miksi EU ei valvo rajoja
tarkemmin ja ryhdistäydy? Jos tulossa on kaaos niin mitä pahaa on siinä jos suomalaiset olisivat vaikka miten kansallismielisiä?

Eikö mm. Ranska tai Iso-Britannia tarvitse juuri kansallismielisyyttä että ne säilyvät kansakuntina koska Eurooppa ei kyennyt luomaan yhtenäistä Eurooppalaista identiteettiä. Näillä näkymin Eurooppa tulee palaamaan kansakuntien tai kaupunkivaltioiden maanosaksi.

Ilman kansallistunnetta ja riittävää kansallismielisyyttä Suomi katoaa. Yhden äärilaidan tavoitehan se varmasti onkin.

p.s. jos ihmisestä johtuva ilmastonmuutos on totta (varmaan vihapuhetta yrittää kiistää se) niin eikö paras ratkaisu olisi annostella ehkäisyä kehitysmaalaisille miehille? Jossain lisäännytään liikaa. Se on ongelman juurisyy. Mutta menkääpäs sanomaan tuo uuninpankolla makoilijoille..

...ja sitten sellainen uutinen joka ei tullut yllätyksenä, mutta jota EN olisi halunnut kyllä toisaalta lukeakaan! Joko on aihetta alkaa pelkäämään, jos ei itsensä niin mm. jälkikasvunsa puolesta?!

Voi todeta että täysi idiootti se eräs punahilkkatutkija.
 
Viimeksi muokattu:
...ja sitten sellainen uutinen joka ei tullut yllätyksenä, mutta jota EN olisi halunnut kyllä toisaalta lukeakaan! Joko on aihetta alkaa pelkäämään, jos ei itsensä niin mm. jälkikasvunsa puolesta?!

Löytyyhän esimerkkejä jo naapuristamme Ruotsista jossa kaikenlaiset akhbarit käytännössä terrorisoivat tiettyjä kaupunginosia..ja viimeisen pakolaistulvan mukana tuli kymmeniä tuhansia nuoria miehiä jotka ovat toimineet erilaisten armeijoiden sekä aseellisten ryhmien mukana kotimaissaan.

Suomeen tuli likimain 30.000 pakolaista joista vähintään 10% lienee kyseisiä entisiä asekaartilaisia. Pelkästään lehtien uutisista selviää kuinka osa heistä onkin jo ehtinyt raiskaamaan ja tappamaan. Eikä kukaan muutenkaan tunnu tietävän kuinka paljon porukan mukana tuli juuri näitä daesh'in murhaajia...Niitä tosin lähti aiemmin kymmenittäin tappajiksi Syyriaan. Melkoinen osa lienee nyttemmin palannut takaisin ettei vaan pääse työttömyyskorvaus, asumistuet ja sosiaaliedut katkeamaan.

Tunti sitten pääministeri julisti TV:ssä kuinka meillä ollaan täydellisesti varauduttu..mitään huolta ei tunnu olevan. Pahin harmi syntyy nettikirjoittelijoista. Todennäköisesti juuri tämäkin kirjoitus edustaa kaikkein ikävintä ääripäätä. Kuulemma suomalaisten hiljainen enemmistö haluaa vaan jatkaa entiseen malliin. Taitaa huvilalta löytyä vielä tilaa uusille pakolaisille..

Minulla on kuitenkin sellainen käsitys että suurin osa niistä hiljaisista kansalaisista haluaisi mieluummin avustaa kyseisiä pakolaisin heidän kotimaissaan..Rahat riittäisivät sata kertaisesti suuremman joukon ruokkimiseen eikä toisaalta Suomen sosiaalivaroilla rahoitettaisi ihmiskauppiaiden ja terroristijärjestöjen toimintaa. Mutta ministerit päättää..
 
Jussi Halla-aho

Maailman kaikki johtajat ja taiteilijat ilmoittavat olevansa shokissa, ja media uutisoi heidän olevan shokissa. Samaan aikaan samat ihmiset ja mediat sanovat, ettei pidä antaa pelolle valtaa.

On siis suotavaa antaa shokille valta mutta epäsuotavaa antaa pelolle valta. Mitä järkeä tässä on?

Toinen ihmetyksen aihe on, että tavallisia ihmisiä, joita Allahille pääasiassa uhrataan, kehotetaan olemaan pelkäämättä ja jatkamaan normaalia elämäänsä muina miehinä. Vallanpitäjät, joilla on tapahtumista suuri vastuu, eivät kuitenkaan katso asiakseen johtaa esimerkillään. Jokaisen iskun jälkeen hallintotemppeleiden edessä on lisää piikkilankaa, betoniesteitä ja aseistettuja sotilaita.

https://m.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1346114935508697

18581747_10213157405795442_2854174179350008935_n.jpg
 
Back
Top