Terrorismi

Ehkä tulee otettua irti kontekstista mutta itsepähän on poliisimies tehnyt päätöksen kirjoittaa rivin viestejä twiitteriinsä josta niitä voi näin poimia:



Olen sitä odotellut että kirjoittaisivat edes hieman pidempiä perusteltuja tekstejä esim. blogiinsa ja laittaisivat vaan linkkejä twitteriin.



Monikulttuurisuuteen liittyvät uskonkappaleet: Rakenteellinen rasismi ja globaali epäoikeudenmukaisuus. Valkoisen miehen taakka. Kollektiivinen syyllisyys.

Ei mitään mainintaa uskontojen sekä aatteiden merkityksestä ja muuttoliikkeeseen
liittyen mm. siitä että arabimaissa ja Afrikassa lisäännytään holtittomasti ympäristöä pilaten..

Miten kauan menee sen tajuamisessa että ei se liiallinen lisääntyminen lopu ennen kuin on pakko.
Luonto korjaa.
Espoon kaupungin valtuustoon valittiin juuri seitsemän lapsen yksinhuoltaja äiti, tosin Somaliasta, tietty. Siinäpä viestiä miten järki toimii ja kärki häärää tässä maassa.
Täytyy lapsettomana (tosin kahden terrierin omistajana ja isäntänä) todeta että toi ei onnistu yhtään millään ilman että "yhteiskunta" (me) hoidamme kaiken ja kaikki kustannukset myös.
Ja ennenkaikkea seuraamukset kun läksyjen luku jää vähän sileen ja täleen.. mut hei, sekin on meidän vika, pitää peruuttaa läksyt -ei saa vaatia! Silläpä pärjätään Kiinan ja Aasian haastetta vastaan tulevina vuosikymmeninä, nyt kun Suomessa väkimäärä vähenee... :confused:.

Onneksi somalit ovat kolmanneksi suurin ulkomaalaisryhmä virolaisten ja venäläisten jälkeen Suomessa, LOOGISTA!
JA OHITTAVAT RANTA-HURRIT 2055, IHANAA!

 
VetTweet_zpsvtm26tax.jpg
 
Tuskin ajatteli että pääsee Old Baileyhin vastaamaan terrorismisyytteistä kun painoi kaasua. Sataviiskyt vuotta takaperin olisi killunut köydessä nimellisen oikeusistunnon jälkeen.

A man has appeared at the Old Bailey in London charged with terrorism-related murder after the Finsbury Park van attack last week.

Darren Osborne, 47, appeared at the brief bail hearing by video-link from HMP Belmarsh, wearing jogging bottoms and a maroon T-shirt.

The unemployed father of four from Cardiff was charged on Friday with murdering Makram Ali, 51, and attempting to murder several others when he allegedly drove a rented lorry into a crowd of Muslims leaving a mosque on the night of 19 June.

Osborne spoke only to confirm his name and did not apply for bail during the hearing, which lasted less than 10 minutes. He has been remanded in custody.

He will next appear at the Old Bailey on 20 July before Mr Justice Holroyd, who runs the terrorism case management list.
https://www.theguardian.com/uk-news...ark-accused-darren-osborne-appears-old-bailey
 
Tuskin ajatteli että pääsee Old Baileyhin vastaamaan terrorismisyytteistä kun painoi kaasua. Sataviiskyt vuotta takaperin olisi killunut köydessä nimellisen oikeusistunnon jälkeen.

https://www.theguardian.com/uk-news...ark-accused-darren-osborne-appears-old-bailey

Joskus tuntuu että nuo brutaalit tavat olisivat joissakin tapauksissa ihan paikallaan. Saman soisi näille "meidän" 'Michael Pentholmeille' ja muille nimeään vaihtaville ihmisjätöksille joiden ainoa funktio on, että kun ovat vapaalla jalalla niin viattomia kuolee. Mutta tekijöiden ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä kuin uhrien.
 
Jahas ... iltapa*kan sivuilla on poliisin uusi #eisaaantaapelollevaltaa-video: pakene, piiloudu, päivitä feilbuuk ilmoita.
Mä en saa (osaa) laitettua linkkiä tabletilla.

Kopioitu suoraan Orwell-saarelta.
 
Jahas ... iltapa*kan sivuilla on poliisin uusi #eisaaantaapelollevaltaa-video: pakene, piiloudu, päivitä feilbuuk ilmoita.
Mä en saa (osaa) laitettua linkkiä tabletilla.

Kopioitu suoraan Orwell-saarelta.
Ohjeet kärkipoliitikoille ter.. eikun sattumuksen tapahduttava:
Päivitä fb sopivalla lipulla, ole järkyttynyt, älä anna pelolle valtaa ja valaise iso julkinen rakennus oikeilla värivaloilla..
 
Jahas ... iltapa*kan sivuilla on poliisin uusi #eisaaantaapelollevaltaa-video: pakene, piiloudu, päivitä feilbuuk ilmoita.
Mä en saa (osaa) laitettua linkkiä tabletilla.

Kopioitu suoraan Orwell-saarelta.



Ihan skitsofreenistä. "Todennäköisyys joutua päläpäläpälä..."

Yleensä riskien todennäköisyyksiä pyritään pienentämään, tämän asian suhteen toimitaan päinvastoin. Riskiä tällaiselle "sattumukselle" kasvatetaan täysin tietoisesti koko ajan.

Pakene, piiloudu, kuole!
 
Terrorismin juuret:
5871E6B94FADB.jpg


Kuvassa GPU (entinen ЧК) kokopanossa. Valokuvassa ihmiset, jotka panivat alulle punaisen terrorin ja tehneitä elämän normiksi tuomiot ilman tuomioistuinta, mielivalta ja laittomuus. Jos tuomioistuin oli niin se oli vain rääkkäysfarssi.
Heidät suuret saavutukset proletariattin diktataarin edestä eivät olleet turhia ja karma huomioi tämän.

1922-ogpu.jpg


Karman laki: jokainen kuvassa istuva verisen punaisen terroriin ahkerimmista toimeenpanosta teloittiin myös ampumalla. Paitsi kaksi. Toinen kuollut "sydän infarktiin", ja toisenkin luultiin kuolleen siihen, mutta on myös dokumentit että sai teloituspäätöksen hänkin.

Vasemmalta oikealle:
Genrih Jadoda, teloitettu ampumalla 1938, tuomion sepitettyn syytöksen mukaisesti.

Stanislav Messing, ammuttu 1937, "NKVD troikan" päätöksestä yksinkertaisetun järjestelyn mukaisesti.

Jakov Peters, teloitettu ampumalla 1938 sepitettyn syytöksen mukaisesti.

Josif Unshliht, teloitettu ampumalla 1938 sotaoikeuden päätöksellä sepitettyn syytöksen mukaisesti.

Abram Belenkyi, teloitettu ampumalla ilman tuomionistuinta mutta "NKVD:n erikoisneuvottelun päätöksellä"

Feliks Dzerzhinsky, äkkikuolema v 1926 - virallinen versio sydäninfarkti.

Vjatseslav Menzhinskyi, kuoli 1934 sydäninfarktiin. V 1938 virallinen versio oli korjattu ja tilalle laitettu "Tapettu Genrih Jagodan käskystä"

Gleb Artuzov, teloitettu ampumalla 1937 NL Korkeimman tuomioistuimen sotakomitean Sotakomitean päätöksellä sepitetylla syytellä. Kuka antoi käskyn likvidoinnista tähän asti epäselvä. Aineisto on salainen.

Georgyi Blagonravov teloitettu ampumalla 1937 saman sotakomitean päätöksellä sepitettyn syytteen mukaan.
http://www.kasparov.ru/material.php?id=5952B67072C1E
 
Mies yritti ajaa autolla väkijoukkoon moskeijan edustalla Ranskassa
Mies yritti ajaa autolla väkijoukkoon moskeijan edustalla Pariisissa torstaina. Ranskan poliisi pidätti miehen. Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa, kertoi poliisi.
Poliisin mukaan miehen motiivit olivat epäselviä, ja ihmisjoukkoon ajaminen epäonnistui moskeijan edustalle asetettujen esteiden takia.
Le Parisien -lehden mukaan mies kertoi halunneensa kostaa Isisin tekemät iskut, jotka ovat tappaneet kymmeniä ihmisiä Pariisissa viime vuosien aikana.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...oukkoon-moskeijan-edustalla-ranskassa/6488742

Saapa nähdä tulevatko tällaiset yleistymään.
 
Tšekki sallii kansalaisten puolustautua aseellisesti terroristeja vastaan
1.7.2017 11:18 https://www.kansalainen.fi/tsekki-s...olustautua-aseellisesti-terroristeja-vastaan/
Aleksi Hernesniemi
Assault_rifles_in_Gallensons_Gun_Shop-990x556.jpg

Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0, Michael McConville

Tšekin parlamentin alahuone on hyväksynyt perustuslain muutoksen, joka sallii laillisten aseiden käyttämisen muun muassa terrori-iskujen torjumiseksi.

Muutos antaa tšekkiläisille aseenomistajille oikeuden käyttää ampuma-asetta, mikäli Tšekin kansallinen turvallisuus on uhattuna. Laissa tarkennetaan, että toisin kuin muualla Euroopassa, jossa suurin osa aseista on metsästystarkoitukseen, suurin osa tšekkiläisistä omistaa aseen, joka soveltuu hengen ja omaisuuden puolustamista varten.

Esitystä kannatti 139 edustajaa ja vastusti 9 edustajaa. Muutos meni helposti läpi, sillä läpipääsy edellytti 120 edustajan kannatusta 200 edustajan parlamentissa. Seuraavaksi muutos menee senaatin hyväksyttäväksi, jossa sen on saatava vähintään kolme viidesosan kannatus.

– Me emme halua riisua kansalaisiamme aseista tällaisena aikana, kun Euroopan turvallisuustilanne huononee, sosiaalidemokraattien sisäministeri Milan Chovanec sanoi Tšekin parlamentissa keskiviikkona.

Parlamentin turvallisuusasioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja Roman Váňan mukaan perustuslain muutos on perusta tuleville lainsäädännön muutoksille, ja ilman sitä tilanne olisi Tšekin aseenomistajien kannalta katastrofi.

Kansalaisdemokraattiseen puolueen (ODS) edustaja Jana Černochován mukaan laillisten ampuma-aseiden kieltäminen on epädemokraattisten ja totalitarististen hallintojen usein käyttämä taktiikka.

Perustuslain muutos on haaste Euroopan unionin pyrkimyksille rajoittaa ampuma-aseiden omistusta ampuma-asedirektiivin nojalla. EU on katsonut ampuma-aseiden rajoituksien olevan tarpeellisia yleisen turvallisuuden kannalta, mutta Tšekki näkee asian toisin. Tšekki aikoo hakea muutosta ampuma-asedirektiiviin Euroopan unionin tuomioistuimelta.

Perustuslain muutos koskee ainoastaan Tšekin kansalaisia.

Tšekissä 2,75 prosenttia aikuisväestöstä omistaa luvan kantaa ampuma-asetta piilotettuna (concealed carry). Vuonna 2017 Tšekissä on rekisteröitynä yli 800 000 ampuma-asetta.



Lähteet: BBC, Prague.TV
 
Back
Top