Kapteeni Antti Paronen nosti esille globaalin jihadismin uhkan väitöskirjassaan
Kapteeni Antti Paronen argumentoi väitöskirjassaan maailmanlaajuisen jihadismin kehittymisestä. Paronen esitti tämän tohtorin väitöskirjansa 19. toukokuuta Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulussa.
20.05.2016 06:06, 1105 lukukertaa
Tutkimussuunnitelmansa
Antti Paronen sai muotoiltua itse ”paikan päällä”, ruotsalais-suomalaisessa tukikohdassa
IFAF-operaatiossa pohjoisessa Afganistanissa loppuvuodesta 2009.
Mahdollisesti nämä kokemukset vaikuttivat osaltaan siihen, että tutkimuksesta ei ole luettavissa mitään idealistista höpinää, vaan globaali jihadismi esitetään tosiasiallisena uhkana.
Kapteeni Antti Paronen on juuri esittänyt 384 sivua paksun tutkimuksensa hyväksyttäväksi tohtorin väitöskirjaksi. Todennäköisesti työ hyväksytään.
Hyväksyttäväksi esitetyssä väitöskirjassaan kapteeni Paronen korosti jihadistisen kumouksellisen liikkeen muuntautumiskykyä ja sopeutumista turvallisuusympäristön haasteisiin.
”Pyhän soturin, mujaheddiinin, identiteetti on korvannut monesti pitkän aikavälin tavoitteen epätodennäköisen saavuttamisen, ja väkivallankäyttö on korostunut teon propagandistisena keinona”, kirjoittaa Paronen.
Sen sijaan, että jihadistisen liikkeen muotoa ja olemassaoloa enää jäljitettäisiin organisaation ja johtamisjärjestelmän avulla, Paronen kiinnittää huomiota ”
ideologiseen kokonaisuuteen”, joka on korvannut sosiaaliset ja jopa organisatoriset tekijät.
Islamistinen “ideologi” luo siis sen vaarallisen voimanlähteen, joka synnyttää jihadistisen uhkan globaalisti!
Antti Parosen väitöskirjan kansikuvassa epäillään olevan suomalainen sotilas, joka vain näyttelee jihadistia.
Tutkijan väitöskirjan pieni kauneusvirhe oli siinä, että hän ilmoittaa käyttävänsä primäärilähteitä, mutta antaa suomenkielisessä väitöskirjassaan yhtä pahasti
Leninin,
Maon ja
Guevaran kuin
al-Qurashin ja
al-Zawahirinteoksista päätekstissä englanninkieliset teosten nimet.
Nämä eivät ilmeisemmin kirjoittaneet englanniksi! Ainakin Leninin teoksista olisi ollut suomenkielisetkin käännökset!
Hiukan myös yllättävää, että tutkijakapteeni Paronen sivuutti myös CIA:n tunnetun johtajan
Jerrold M. Postin tutkimukset
Osama bin Ladeninmuutoksista ja psyykeestä, vaan tyytyi esittelemään kaikki hahmot lähinnä myötämielisten tutkijoiden avulla.
Paronen havaitsee luettuaan jihadististen strategioiden keskeisten kehittelijöiden teoksia, että niille on hyvin ominaista voimakas uskonnollinen selittäminen asioiden syy- ja seuraussuhteille.
Abdullah Azzamin kehotus toistuu usein väitöskirjassa:
”Jihad on jokaisen muslimin velvollisuus.”
Vastaväittäjät kiittävät väittelijää tutkimuksesta ja antavat muutaman kriittisen palautteen.
Vastaväittelijänä toiminut sotatieteen tohtori
Marko Palokangas tiedusteli kapteeni Antti Paroselta, miksi tämä ei ollut nostanut ideologiaa jopa omaksi kokonaisuudeksi, vaan oli sisällyttänyt muiden teemojen alle, vaikka
ideologia on niin keskeinen jihadistiselle liikkeelle.
Tietyt alueelliset erityispiirteet, kuten Afrikan entisten siirtomaiden tyypillinen rodullinen ja kansallinen hajanaisuus ja epävakaisuus, ovat erittäin hedelmällinen maaperä kumouksellisten ääriliikkeiden aktivoimalle kumoukselliselle sissitoiminnalle.
Kuitenkaan Paronen ei jää pelkästään sosiaalisten tekijöiden selittäjäksi, vaan liittyy
Richard Shultzin esitykseen, jonka mukaan
kumouksellisen ideologian osuus on keskeinen operaatioita ylläpitävänä ja muokkaavana tekijänä.
Kuvassa Muhajideen taistelijoita Afganistanista, kun nämä taistelivat Neuvostoliittoa vastaan.
Toisena vastaväittäjänä toiminut valtiotieteen tohtori
Christian Jokinen halusi kuulla Parosen käsitystä siitä, miten Afganistanin kokemukset ovat vaikuttaneet jihadismin ideologiaan ja ajatteluun.
Paronen toisti väitöstilaisuudessaan sen, minkä hän kirjoittaa tutkimuksessaankin, että alkuaan Afganistan loi voiman tunteen, kun Neuvostoliitto poistui Afganistanista, mutta USA:n saavuttua toisen Afganistanin sodan jälkeen islamistien oli kehitettävä jihadistista ajattelua uudelleen.
Neuvostoliittovastaisuus oli sellaista kaukokaipuuta, mutta globaalin jihadismin kehittyminen kiihtyi sittemmin toisen Afganistanin sodan jälkeen.
Paronen kirjoittaa väitöskirjassaan islamista, joka tekee mahdolliseksi poliittisen islamin:
”Poliittinen islam tai islamismi voidaan käsittää aatteellisuskonnolliseksi kokonaisuudeksi, joka turvaa arvomaailmassaan islamiin ja tulkitsee sitä omaan maalliseen tavoitteellisuuteensa.”
“Keskeistä onkin hahmottaa islam uskonnoksi, mutta myös mahdollisuudeksi poliittisen identiteetin rakennusperustana” (s. 101).
Paronen kuvailee edelleen globaalia jihadismia, jolle esimerkiksi Eurooppa ja Yhdysvallat on uskonnoton “sodan maailma”:
”Maailma on jakautunut kahtia islamilaisessa valtioteoriassa. Jakautuminen on tapahtunut islamilaiseen ja ei-islamilaiseen valtapiiriin.”
“Ei-islamilainen maailma, sodan maailma eli dar al-harb, jakautuu uskottomiin, kafireihin, joihin myös ’kirjan kansoiksi’, ahl al-kita tai dhimmit luetut juutalaiset ja kristityt kuuluvat, sekä pakanoihin eli mushrikuniin, joihin kuuluvat muut kansat.
“Varsinaisessa uskonnottomassa maailmassa, sodan maailmassa, jonka islamilainen tulkinta katsoo olevan pakanoiden asuttama, vallitsee jatkuva jumalattomuus ja epäjärjestys.”
“Näin ollen tuota osaa maailmaa pidetään esimerkiksi Walid Pharesin tulkinnan mukaan sodan alueena, joka voidaan ymmärtää myös tulevien valloitussotien taistelukentäksi” (s. 102).
Kuvassa vastaväittäjä sotatieteen tohtori Marko Palokangas, väitöstilaisuuden kustos kenraalimajuri (evp), professori Vesa Tynkkynen sekä kapteeni Antti Paronen.
Kapteeni Paronen käy läpi jihad-termiin liittyvää keskustelua ja termin muutosta alkaen
Jaakko Hämeen-Anttilan selityksistä, mutta ei pysähdy niihin.
Jihadismista alkoi levitä 1900-luvulla uusi tulkinta, kun sunnilaiset aktivistit taistelivat islamilaisen maailman maallisia hallituksia vastaan.
Mutta
Jarret Brachmanin esitykseen liittyen Paronen nostaa esille myös muita keskeisiä käsitteitä globaalin jihadismin asiakokonaisuudesta.
Aqidah tarkoittaa uskontunnustusta, jonka avulla muslimi velvoitetaan pyrkimään eroon tietämättömyydestä, jumalattomuudesta sekä väärintekemisestä.
Allahin ykseyttä korostava tawhidin johtaa vaatimukseen uskonelämän yhdenmukaistamiseen: niitä yhteiskuntia on vastustettava, joita ei hallita sharian keinoin.
Takfir johtaa epämuslimeiksi julistamiseen, mikäli hallitsija ei ole toteuttanut sharia-kokoelmaa oikeusjärjestelmän pohjaksi. Lopulta
al-Wala wal-Bara –sanapari kirjaimellisesti tarkoittaa rakastamista ja vihaamista Jumalan vuoksi.
Islamin maailmanvallan vaatimus on juuri globaalia jihadismia, jota Paronen tutkii.
”Jihadistille tämä käsite toimii käytännössä maailmaa mustaksi ja valkoiseksi maalaavan kuvan doktrinaarisena perustana”, kirjoittaa kapteeni Paronen (s. 107).
Kapteeni Paronen viittaa 200-1300 -lukujen vaihteessa eläneeseen
Ibn Taymiyyahin argumentaatioon, että jihad nousee kouluissa opetettavien tunnettujen viiden pilarin velvollisuuden rinnalle vähintään yhtä merkittäväksi, ellei jopa merkittävämmäksi kuin paasto, almujen anto tai pyhiinvaellus.
Ibn Tyamiyyah korosti jihadin merkittävyyttä.
Väitöskirjassa käydään myös historiallisesti läpi wahhabilaisuuden, salafien ja Muslimiveljeskunnan syntyhistoriaa sekä keskinäisiä suhteita.
Paronen nostaa esille Sayyd Quidin, muslimien ideologin, jonka mukaan muslimien velvollisuutena olisi tuhota sellainen yhteiskunta, missä vääräuskoiset yhteiskunnat eivät olleet hyväksyneet islamilaista lakia ja nostaneet uskonnollista elämää korkeimmaksi auktoriteetiksi.
Hänen ohjeensa oli jatkaa taistelua, kunnes ”maanpiiri on hyväksynyt Allahin vallan ja alistunut Hänen tahtoonsa”.
Kuvassa oikealla Muhammad abd-al-Salam Faraj.
Kapteeni Paronen esittelee väitöskirjassaan
Muhammed Abd al-Salam Farajin, jonka mukaan kaikenlainen poismuutto vääräuskoisista maista, poliittisen vallan tavoittelu islamilaisen valtion aikaansaamiseksi tai
rauhanomainen opetustyö ovat vain ja ainoastaan ajanhukkaa, jolla sumennetaan todellinen tavoitteeseen pyrkiminen.
Aseellinen taistelu islamin vuoksi on välttämätöntä, yksilöllinen velvollisuus on osallistua jihadiin. Jihadin johtamiseen ei tarvita virallista auktoriteettia, vaan
pyhä sota on velvollisuus sen muodollisesta hajanaisuudesta tai johtajattomuudesta huolimatta.
Imaami Abdullah Azzam painottaa jihadista taistelua jokaisen muslimin velvollisuutena.
“Jihadin imaami”, Abdullah Azzam, Muslimiveljeskunnan jäsen, painottaa
hyökkäyksellistä jihadia kollektiivisena velvollisuutena, jossa islamilaisen lain kautta hallitun valtion päämiehen on lähetettävä vähintään kerran vuodessa armeija taistelemaan islamin vihollisia vastaan.
Taistelevan jihadin merkitys islamilaisessa uskonelämässä on ohittamaton.
Kapteeni Parosen mukaan Azzamin vaikutus jihadistiselle ideologialle on keskeinen. Hän korosti pyhän sodan kansainvälistä asemaa, ehkäpä sen tähden, että hän oli ollut pakolaisena ympäri islamilaista maailmaa. Globaali jihadistinen liike löysi perusteet uskonnollisessa elämässä.
Väitöskirjassa kiinnitetään kiehtovasti huomiota siihen, että radikalismin toteutuskanaviksi muslimiväestön asuttamiin lähiöihin ovat tulleet
islamistiset järjestöt, joiden viesti uppoaa samoihin väestöryhmiin kuin
vasemmistoradikalismikaksikymmentä vuotta sitten. Retoriikka on monelta osin perimmäiseltä olemukseltaan samanlaista.
Paronen ei kuitenkaan vedä liian yksinkertaistavia johtopäätöksiä siitä, että moderni jihadismi olisi suoraa perua vasemmistoradikalismista.
Väitöskirjassa sijoitetaan globaalin jihadismin syntysanat Afganistanin sotaan vuodesta 1979 alkaen.
Silloin liike löysi sodasta pyhän tarkoituksen, sai sukupolvelle voimaannuttavan ja inspiroivan tunteen, syntyi yhteinen ideologia ja johtajuus sekä verkosto, jossa yksilöllisen jihadismin velvollisuutta saattoi toteuttaa.
Zbigniew Kazimierz Brzezinski oli keskeinen hahmo Yhdysvaltain Afganistan-operaatioille, kun Neuvostoliitto kävi sotaa maassa.
Paronen mainitsee myös
Zbigniew Brezinskin painoarvoa Afganistanin operaatioissa ja Yhdysvaltojen tukea vuodesta 1986 vastarintataistelijoille. Tämä tapahtui Pakistanin tiedustelupalvelun välityksellä.
”Neuvostomiehityksen loputtua ja uuden sisällissotavaiheen alettua maahan virranneet vapaaehtoistaistelijat alkoivat palata kotimaihinsa.”
“Useat heistä, erityisesti Egyptin ja Algerian tapauksissa, olivat omanneet jihadistisia ajatuksia jo lähtiessään, mutta palatessaan kotiin oli heidän itseluottamuksensa kasvanut, ja heitä kunnioitettiin omissa sosiaalisissa piireissään jihadin veteraaneina” (s. 147).
”Oli kysymys sitten vaatetuksesta, ideologiasta tai roolista uskonnollisessa elämässä, nämä afgaaniarabeiksi kutsutut hahmot olivat niitä, jotka muodostivat sen ytimen, jonka ympärille globaali jihadistinen liike rakentui.”
“Afganistanin konfliktissa tuo salafilais-jihadistinen aatemaailma konkretisoitui, ja sinne vapaaehtoisina virranneet taitelijat muodostivat ryhmittymiä, joita maailman turvallisuuspalvelut pitävät nykyään merkittävinä uhkina” (s. 147).
Myös Abdullah Azzam omaksui juuri Afganistanissa jihadismin propagandistin, rahoituksen hankkijan ja taustatukihahmon aktiivisen roolin.
”Konflikti toimi valtaosalle vapaaehtoisia eräänlaisena hengellisenä ja yhteisöllisenä kokemuksena. Afganistanin taistelukenttä koettiin muistutuksena siitä, mikä todella yhdisti muslimeja kaikkialla maailmassa” (s. 152).
Globaali jihadismin liike on muuttunut niin, että kapteeni Paronen toteaakin
mahdottomaksi lähteä arvailemaan enää itsenäisten radikalisoituvien yksiköiden ja ystäväpiirien määrää.
Seikkaperäisemmin kapteeni Paronen kävi läpi A
bu- Ubayad al-Qurashin,
Abu Bakr Najin,
Abu Musab al-Surin sekä
Abd Al-Aziz Muqrininjulkaisutoimintaa jihadismista.
Tässä yhteydessä hän korostaa ideologian merkitystä strategialle:
ideologia mahdollistaa strategisen luovuuden ja joustavuuden.
Tämän seikkaperäisemmän globaalin jihadismin kuvailun rajoittaminen vuosiin 1979-2006 on hiukan keinotekoinen, kuten vastaväittäjät huomauttivat toistuvasti.
Kapteeni Paronen esittelee myös Abu Musab al-Zarqawin skenaarion vastakkainasettelun ja jihadismin globaalista kehityksestä.
Al-Qaidan Irakin solun johtaja
Abu Musab al-Zarqawi on julkaissut 20-vuotissuunnitelman alkaen vuodesta 2000.
Viidennessä vaiheessa vuosina 2013-2016 tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen alueelle. Vuosina 2016-2020 käytäisiin maailmassa kahteen leiriin jakautunut täydellinen vastakkainasettelu,
lopullinen uskon sota.
Globaalin jihadismin keskeinen kehittelijä Abd Al-Aziz Muqrin.
Al-Muqrinin ajattelusta Paronen toi esille monia seikkoja, kuten ”massiiviset operaatiot”, suurta medianäkyvyyttä saavuttaneet terrori-iskut, joiden tarkoituksena on toimia rekrytoivana voimana.
Terrori-iskujen tarkoituksena on myös hallintovallan sietokyvyn romuttaminen.
Toki Al-Muqrinin ajattelussa vähemmän keskeistä oli uusien taistelijoiden rekrytointi, kuin vanhemman sukupolven aktivointi ja säilyttäminen jihadismissa.
Syyrialainen Abu Musab al-Suri voisi olla vaikka jonkun suvaitsevaisen länsimaisen naisen sulho, mitä tulee ulkonäköön, mutta hän on yksi keskeisimmistä globaalin jihadismin kehittelijöistä.
Syyrialainen globaalin jihadismin teoreetikko
Abu Musab al-Suri julkaisi 1600-sivuisen uskonnollisen teoksen, jossa hän kyseenalaistaa voimakkaasti paikallaan pysyvän taistelun, pysyvät tukikohdat ja organisaatiot. Hän antaa ohjeeksi: Systeemi, ei organisaatio.
Tärkeää on, että jihadismi soveltuu nykyhetken olosuhteisiin. Globaalista jihadismista tuli
yksilökeskeistä kumouksellista terrorismia, jota ei mikään keskusjohto koordinoi.
Syyrialainen jihadismin teoreetikko painottaa yksilöiden ja solurakenteen mobilisointia maailmanlaajuiseen kumouksellisuuteen.
Al-Suri kirjoittaa päätelmänsä:
”Vihollisten terrorisointi on uskonnollinen velvollisuus ja vihollistemme salamurhaaminen on Profeetan aikainen perintö.”
Al-Suri korostaa yhä uudelleen jokaisen muslimin yksilöllistä velvollisuutta ottaa osaa pyhään taisteluun. Organisatorinen rakenne vähenee ja kehittyy hajautetummaksi ja vaikeammin tavoitettavaksi.
Hänen mukaansa globaali jihadistinen kumouksellinen ideologia on itsessään kokoava voima, jonka tarkoitus on luoda nuorille tie toteuttaa haluaan ottaa osaa jihadiin.
Sotatieteen tohtori
Marko Palokangas tiedusteli väitöstilaisuudessa, mitä yksilö hakee jihadistisella toiminnalla. Viitaten globaalin jihadismin kehittelijöihin Paronen vastasi:
”Tämä jihadistinen henkilö antaa valan Jumalale ja ideologialle, on eräässä mielessä ’protestantti’, jolle henkilökohtainen suhde Jumalaan on keskeinen.”
“Uskonnollinen valta ei tule emiireiltä. Niin voi syntyä näyttäviä tekoja nopeastikin, radikalisoitumisprosessi voi olla nopea.”
Isiksen joukoissa teloittajana toiminut, edesmennyt Jihadi-John oli radikalisoitunut britti.
Se, että Maanpuolustuskorkeakoulun ex-Strategialaitoksen tutkija keskittyy Suomessa globaalin jihadismin kumouksellisen sotatoimen aiheuttamaan uhkaan,
kertoo terveellisestä näköpiirin avartumisesta ja tervehtymisestä siihen faktaan,
mistä mahdollinen turvallisuusuhka todella muodostuu niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
Väitöskirjassa silmäänpistävä erikoisuus oli, että siinä kiiteltiin monia MPKK:n tutkijoita ja entistä Strategialaitosta, mutta ei mainittu sen entistä johtajaa nimeltä.
Tämä entinen johtaja oli kuitenkin väitöstilaisuudessa, mutta kiirehti varsin hätäisesti pois jo heti juhlakahvien alettua.
Perustuu MV-lehden lukijan toimittamaan aineistoon.
Lähde:
Antti Paronen: Globaali jihadistinen liike kumouksellisen sotataidon kehittäjänä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 3. Helsinki 2016.
DF
Antti Paronen @AnttiParonen
