Terrorismi

hilkkoja.
ISIS:n päämajan salainen viesti Pohjois-Euroopan päällikölle: "kaikki ryhmät pääsivät kohdemaihin"
KASPERI SUMMANEN
12 tuntia ja 25 minuuttia sitten(päivitetty 11 tuntia ja 18 minuuttia sitten)
Brittikanavalle vuodettujen salaisten ISIS-asiakirjojen perusteella järjestön taistelijoita on virrannut länteen paljon luultua kauemmin.
  • f9e1eec1d202164a1425d1d1836771378a46f1b1b374ed69956f8f809409bca9

    Asiakirjoissa on luetteloita ulkomaalaistaistelijoista. Joitakin heistä on liitetty Euroopan terrori-iskuihin.
Sky Newsin haltuunsa saamien ISIS-papereiden perusteella järjestö on ujuttanut kouluttamiaan terroristeja länsimaihin jo vuosikausia. Aiemmin toiminnan on uskottu jatkuneen vasta kuukausia.

Pariisin ja Brysselin terroritekojen kaltaisia koordinoituja hyökkäyksiä länsimaihin on pidetty verrattain uutena osana ISIS:n strategiaa. Vuodettujen asiakirjojen perusteella se on kuitenkin ollut yksi järjestön kulmakivistä jo alusta alkaen.

Papereiden joukossa on muun muassa vuoden 2014 marraskuulle päivätty ISIS:n päämajan käsky, jossa annetaan ohjeita Syyriasta matkaan lähtevälle terroristisolulle.

Asiakirjassa taistelijoita käsketään jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Operaation nimi on ”Piirityksen murtaminen”. Taistelijat ovat papereiden perusteella matkalla ”vääräuskoisten maihin”.

Kuukautta myöhemmin päivätyn asiakirjan viesti on vielä hyytävämpi. Siinä raportoidaan ”kaikkien ryhmien päässeen kohdemaihinsa”.

Määräys on osoitettu Abu Mohammed al-Shamalille. Hänen nimensä nousee esiin satoja kertoja Sky Newsille vuodetuissa asiakirjoissa. Niissä myös Abu-Muhammad al-Shimalina tunnettu ISIS-johtaja on usein liitetty Pohjois-Euroopassa toimiviin jihadisteihin. Yhdysvallat on luvannut viiden miljoonan dollarin palkkion hänen kiinni jäämiseensä johtavista tiedoista.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan al-Shamali on järjestön avainhenkilöitä ja toimii ISIS:n salakuljetusoperaatioista vastaavana johtajana. Jihadistipäällikön tiedetään myös järjestäneen ulkomaalaistaistelijoiden matkoja Syyriaan.

Sky News on haastatellut ISIS-loikkareita ja pyrkinyt vahvistamaan asiakirjojen paljastuksia. Eräs entinen jihadisti vahvistaa operaatio Piirityksen murtamisen suuntautuneen Eurooppaan.

Asiakirjojen toinen merkittävä paljastus liittyy Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon joukkojen ja ISIS-jihadistien yhteistyöhön Syyrian taistelukentillä. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää tässä.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis_asiakirjat_pohjois_eurooppa_taistelijat-49942
 
Voisitteko hieman selventää niillekin jotka ovat lukeneet vain päivitetyn version tuosta uutisesta? Itse kun kävin katsomassa niin tuossa vain lainataan anonyymiä henkilöä joka kertoo oman subjektiivisen mielipiteensä aiheesta.

No kun kerran kysyit, oma heittoni oli sarkasmia johtuen lähinnä siitä että YLE`n uutisointi on mitä on joiltakin osin oikeaa ja jopa tasapuolista mutta kun sinne sekaan syötetään silkkaa valehtelua kuten Lahden KKK miehen kuva ja vahvaa mielipide vaikuttamista niin pitää olla hieman skeptinen laitoksen suhteen.

Ihan oikeasti toimittaja "soluttautuneena" terroristi soluun mieti hieman voiko sellainen olla totta vai oliko kyse sepitteestä, kyse on sentään tappajista ja noin kotoisesti kuvittteleeko kukaan jonkun soluttautuvan vaikkapa moottoripyrä jengiin.
 
Tuskin mihinkään korkean tason soluun joka pääsee suorittamaan seuraavaa 9/11 mutta pommimuulin/tykinruuan tasovaatimukset eivät ole Isiksellä erityisen korkealla. Tällöin osa soluista tietysti jää mertaan koska vakoojat mutta jos nämä perustavat uusia osastoja nopeammin kuin mitä näitä tuhotaan niin se riittää.
Millainen porukka kelpaa:
https://news.vice.com/video/what-its-really-like-to-fight-for-the-islamic-state

Edit: Ilmeisesti siis sai kätketyn aseen sijainnin, pomminteko ohjeet ja yökerhon maaliksi itsemurhatehtävässä ja koko solu oli jo jäänyt kiinni ilmeisen huolimattomuuden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikkei täytäkään ehtoja...
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/eu komission turkki viisumivapaus-50014
"Unioni kuitenkin lupaa nyt poistaa Turkilta viisumit, vaikka maa ei täytäkään ohjelman ehtoja. Turkki ei täytä kohtia, jotka koskevat korruptionvastaista taistelua, tietosuojaa, lakiasioiden yhteistyötä EU-maiden kanssa, poliisiyhteistyötä sekä terrorismia torjuvaa lainsäädäntöä."

Maahantulo on rikollisten bisnestä. Italian mafiakin lienee ISIS:n strateginen kumppani?
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/europl_ihmissalakuljetus_terrori-49994
"Olemme tunnistaneet 40 000 ihmissalakuljettajaa. Kyseessä ovat kansainväliset ryhmät, jotka ovat kotoisin pakolaisten lähtömaista kuten Syyriasta, mutta myös Euroopan maista.. rikollisverkostojen liikevoitto maahantulijoiden salakuljettamisesta oli viime vuonna 3-6 miljardia euroa."

Mihin noita rahoja käytetään? Terrorismin rahoittamiseen?

Missähän rinnakkaistodellisuudessa komissio oikein elää:
https://ec.europa.eu/commission/2014-2019_fi
https://en.wikipedia.org/wiki/Dimitris_Avramopoulos

Eiköhän viisumivapaus ole suurempi riski Euroopalle kuin kansalaisten luvalliset itselataavat aseet... jos näitä asioita pitäisi alkaa vertailla. Mutta niin se vaan korruptoitunut(?) kreikkalaiskomissaari tekee kauppoja korruptoituneen(?) turkkkilaisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuskin mihinkään korkean tason soluun joka pääsee suorittamaan seuraavaa 9/11 mutta pommimuulin/tykinruuan tasovaatimukset eivät ole Isiksellä erityisen korkealla. Tällöin osa soluista tietysti jää mertaan koska vakoojat mutta jos nämä perustavat uusia osastoja nopeammin kuin mitä näitä tuhotaan niin se riittää.
Millainen porukka kelpaa:
https://news.vice.com/video/what-its-really-like-to-fight-for-the-islamic-state

Edit: Ilmeisesti siis sai kätketyn aseen sijainnin, pomminteko ohjeet ja yökerhon maaliksi itsemurhatehtävässä ja koko solu oli jo jäänyt kiinni ilmeisen huolimattomuuden vuoksi.

http://jaskanpauhantaa.blogspot.co.ke/2016/05/uutiskatsaus-182016.html

Tällä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, hajaantukaa!

"Ranskalainen" toimittaja soluttautui ISISiin, mistä toki hattua muslimiarabille nostettakoon. Sen sijaan johtopäätöksissä oli toivomisen varaa:
– Yksi merkittävimmistä asioista, mitä opin oli, etten koskaan nähnyt niissä puuhissa islamismia. Eivät he tavoitelleet mitään maailman parantamista.

Ja sitten pari muuta lainausta jutusta, jossa hän siteeraa mitä ISISissä hänelle opetettiin:
– Kohti paratiisia, se on tiemme. Tule veljeni, lähdetään paratiisiin. Naisemme odottavat siellä enkelit palvelijoinaan. Sinulla on siellä palatsi, lentäviä, kullalla ja rubiineilla koristettuja hevosia, maalaili Oussama.

– Pienellä ohjuksella voisit helposti napata yhden noista
(Pariisin kentältä nousevista lentokoneista). Tekemällä sen Dawlan (Isisin) nimeen, olisi Ranska traumatisoitunut vuosisadaksi.

Kerran Ramzi tapasi naisen, joka oli pukeutunut kasvot peittävään niqab-huiviin. Nainen antoi hänelle kirjeen, jossa ohjeistettiin Ramzia iskemään yökerhoon ja ”ampumaan kuolemaan saakka”, kunnes lopuksi räjäyttäisi itsemurhaliivinsä.

Muistakaa siis, että islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Eikä varsinkaan terrorismin kanssa.
 
Joo, selviä valkopesun merkkejä on havaittavissa. Daeshinit väittävät heidän tekemisien olevan islamin vuoksi ja heidän johdossa on ihan tarpeeksi oikeasti akateemisestikin oppinutta sakkia sanomaan että mikä on islamista ja mikä ei. Ja muutenkin, jos ne olisi jotenkin kerettiläisiä, niin luulisi muiden muslimien jo ojentaneen niitä siitä.
 
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/ar...-puukotuksessa-juna-asemalla-saksassa/5885380

Neljää puukotettu juna-asemalla Saksassa – syyttäjä: Tekijällä ilmeisesti islamistinen motiivi
ULKOMAAT JULKAISTU 10.05.2016 10:30

Kuvituskuva.Lehtikuva

Yksi ihminen on kuollut ja ainakin kolme loukkaantunut puukotuksessa Grafingin kylän juna-asemalla lähellä Saksan Münchenia,kertoo paikallinen syyttäjä.

Hyökkäys tapahtui noin kello viiden aikaan tiistaiaamuna ja teosta epäilty pidätettiin pian välikohtauksen jälkeen.

Saksalaisen Süddeutsche Zeitung -lehdenmukaan asemalla oli kuultu arabiankielisiä huutoja ennen hyökkäystä.

Mainos (uutinen jatkuu alla)
Grafingin kylän pormestari Angelika Obermayron vahvistanut, että hyökkääjä on Saksan kansalainen.

– Ajatus siitä, että ihmiset astuvat kauniina aamuna paikallisjunaan ja joutuvat mielipuolen uhreiksi, on kamala. Olen kiitollinen poliiseille, lääkäreille, ensihoitajille ja palomiehille, jotka olivat nopeasti paikalla, Obermayr kertoi saksalaisille lehdille.

Baijerin alueen poliisi on aloittanut tapauksen tutkinnan.

Saksalaisen syyttäjän mukaan tekijällä on ilmeisesti ollut islamistinen motiivi
 
Kauanko tän terrorin sallitaan jatkuvan? Selväähän on, että siirtolaisten olosuhteet eivät ainakaan parane ja yhä useampi tulee syrjäytymään. Tarkoittaen sitä, että yhä useampi Länsi-Eurooppalainen tulee kuolemaan islamin nimeen.
 
Pakko nyt sanoa että terroristeja tulee taustoista huolimatta, ihan keskiluokkaisista ja rikkaammistakin oloista.

Pittää paikansa....ja vielä monennenko polven "pakolaisiten jälkeläiset"..? Kuinka monella persaukisella "evakolla" on varaa maksaa salakuljettajille moisia summia mitä ovat matkoista maksaneet ja rahaa on jäänyt käyttöön mm. taksimatkaan Torniosta Helsiinkiin ect, kun ei ole maisemat ja aito suomalainen VOK- ruoka maittanut sekä ravintola/yökerhoihin etteivät syrjäydy vaan kotoutuvat 100% suomalaiseen yö- elämään..?
 
Vastaanottokeskuksessa majaillut "afgaanipakolainen" ja ihmissalakuljettaja suunnittelivat terrori-iskuja Lontooseen ja Roomaan?
http://www.express.co.uk/news/world...olice-detain-two-Afghan-suspects-London-plots

Nasiri, whose address was given as a refugee reception centre near the airport
in Bari, was detained on charges relating to terrorism. He was granted international
protection on May 6. Ahmadzai, from the nearby village of Borgo Libertà, is being held on
charges of aiding illegal immigration by smuggling migrants into Italy from Afghanistan
and Pakistan and helping them travel towards the UK via France

YLE:llä vanhempi asiantuntija vaan selittää että ei niitä terroristeja oikeasti ole tullut...
 
Vastaanottokeskuksessa majaillut "afgaanipakolainen" ja ihmissalakuljettaja suunnittelivat terrori-iskuja Lontooseen ja Roomaan?

Samma po suomeksi...

Kaksi miestä suunnitteli terrori-iskuja Eurooppaan – puhelimista löytyi kolkot todisteet
2fe2714131a74cc88666299cd580325c.jpg

Hakim Nasri kahdessa Italian poliisin julkaisemassa kuvassa. Hänen lisäksi Italian poliisi kertoi pidättäneensä Gulistan Ahmadzain. (KUVA: Italian poliisi / EPA / All Over Press)

Julkaistu: 10.5. 20:00

TERRORISMI
Italian poliisi pidätti tiistaina kaksi afgaania, joiden epäiltiin suunnittelevan iskuja Lontooseen, Roomaan ja Pariisiin.
Toinen pidätetyistä, 23-vuotias Hakim Nasiri, jäi poliisin haaviin, kun hänen matkapuhelimestaan löytyi raskauttavaa todistusaineistoa. Gulistan Ahmadzaipuolestaan pidätettiin epäiltynä laittoman maahanmuuton avustamisesta. Tutkintaan liittyy myös kolme muuta henkilöä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan molemmat pidätetyt ovat hakeneet turvapaikkaa Italiasta, toinen vuonna 2011 ja toinen viime viikolla. Viime viikolla turvapaikkaa hakenut asui vastaanottokeskuksessa.

Tutkinta alkoi joulukuussa, kun neljän afgaanin havaittiin kuvanneen videoita ostoskeskuksessa Italian eteläosissa sijaitsevassa Barin kaupungissa. Poliisi tutki epäiltyjen matkapuhelimet ja löysi kuvia kaupungin lentokentältä ja satamasta sekä vastaavista paikoista Roomassa, Pariisissa ja Lontoossa.

– On selvä, etteivät ne olleet turistikuvia. He ovat ilmeisesti tehneet tiedustelutoimintaa herkissä paikoissa, syyttäjä Roberto Rossi sanoi Barissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Syyttäjän mukaan epäillyt ovat tehneet kalliita matkoja ympäri Eurooppaa, jotka he ovat maksaneet käteisellä rahalla.

AFP:N mukaan kuvien joukosta löytyi myös kuvia Italian ja Afganistanin armeijoiden kulkuneuvoista ja aseista sekä Taliban-propagandaa sisältäviä videoita sekä ”lauluja, joita on perinteisesti laulettu marttyyrikuolemia valmisteltaessa”.

Rossi sanoo, että yksi epäillyistä oli poseerannut valokuvassa myös puoliautomaattisen kiväärin MS16:n kanssa. Kysymyksessä on Rossin mukaan ase, jota ei ole helppoa löytää markkinoilta.

Samaisen miehen älypuhelimen tietoja tarkasteltaessa kävi ilmi, että sillä oli vierailtu verkkosivuilla, joille pääsevät vain henkilöt, joilla on yhteyksiä kansainväliseen jihadistiverkostoon. Yhden lukitun iPhonen tietoihin poliisi ei kuitenkaan ole vielä päässyt käsiksi.

Poliisin mukaan tutkinnat jatkuvat. Syyttäjä Rossin mukaan on on todennäköistä, että etsityt miehet ovat palanneet Afganistaniin tai Pakistaniin, mutta voivat oleskella myös muualla Euroopassa.
773c9a1f95f54443b49856e405113b8f.jpg

Hakim Nasri Italian poliisin julkaisemassa kuvassa.(KUVA: Italian poliisi / EPA / All Over Press)
Katariina Karjalainen
 
Hilkkoja. Punahilkkoja.

Epäiltyjen terroristien määrä tuplaantunut Saksassa – tutkinnassa 40 tapausta
Angela Merkelin hallitus on tahtonut välttää lisäämästä kansalaisten pakolaisvirtaan liittyvää huolta. Saksan tiedustelupalvelun johtaja Hans-Georg Maassen on kuitenkin ilmaissut olevansa huolissaan paperittomista pakolaisista, joiden joukossa arvioidaan olevan jopa 369 terroristiepäiltyä.(KUVA: MARKUS SCHREIBER / POOL)

Julkaistu: 11.5. 21:38

Liittovaltion poliisin mukaan Saksan viranomaiset tutkivat 40 tapausta, joissa Isis-taistelijoiden uskotaan saapuneen maahan pakolaisvirran mukana. Poliisin mukaan terroriepäiltyjä saatetaan salakuljettaa maahan järjestelmällisesti.
Uutistoimisto Reutersin mukaan terroriepäilyjen määrä on tuplaantunut Saksassa vuoden alusta, mikä voi nostaa terroriuhan tasoa Saksassa. Tähän mennessä Isisin terrori-iskut ovat kohdistuneet Saksan naapurimaihin Ranskaan ja Belgiaan.

Saksan liittotasavallan keskusrikospoliisin tiedottajan mukaan varoituksia mahdollisista ääriliikkeiden edustajista joita olisi tullut maahan pakolaisvirran mukana mahdollisesti kaikkiaan jopa 369, joista jatkotutkintaan asti on edennyt 40 tapausta. Tammikuun alkupuolella varoituksia oli 213 ja tutkimuksia käynnissä 18.

– Saksan turvallisuusviranomaiset ovat saaneet viitteitä siitä, että terroristijärjestöjen jäseniä ja kannattajia salakuljetetaan Saksaan järjestäytyneellä tavalla, jotta hyökkäyksiä saataisiin organisoitua myös Saksassa, BKA:n tiedottaja sanoi Reutersin mukaan.

Saksan hallitus on aiemmin vähätellyt riskiä siitä, että Isis-taistelijoita saapuu Eurooppaan tulevan siirtolaisten mukana. Hallituksen asenteen on arvioitu johtuvan siitä, että Saksassa on tahdottu osittain välttää lisäämästä kansalaisten pakolaisvirtaan liittyvää huolta. Siirtolaisia saapui Saksaan viime vuoden aikana yli miljoona.

Saksalaisten terroripelko on kuitenkin kasvanut Pariisin marraskuisten iskujen jälkeen. Saksan tiedustelupalvelun BfV:n johtaja Hans-Georg Maassen kertoi jo helmikuussa tiedustelupalvelun saaneen runsaasti vihjeitä Isis-taistelijoista Saksassa olevien pakolaisten joukossa.

– Ei ole salaisuus, jos sanon, että olen huolissani suuresta joukosta pakolaisia, joiden henkilöllisyys ei ole tiedossa, koska heillä ei ole henkilöllisyyspapereita, Maassen sanoi Reutersin mukaan viime viikolla järjestetyssä konferenssissa.
Katariina Karjalainen
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001176960.html
 
Shariajengejä ja poliisivainoja
12.5.2016 09:43 ¨kaija Hietanen
Kööpenhaminan pahamaineisin maahanmuuttajakaupunginosa Nörrebro on joutunut viime viikkoina toistuvasti jengi-väkivallan, uhon ja uhkailun kohteeksi. Paikallisia ravintoloitsijoita ja asiakkaita on uhkailtu kuolemalla ja omistajilta on vaadittu suojelurahaa, jotta heidät jätettäisiin rauhaan. Ravintoloihin on heitelty tiiliskiviä ja pyöriä ovien ja ikkunoiden läpi, ja muslimit ovat huutaneet:" Tämä paikka kuuluu meille, Nörrebrossa vallitsee sharia-laki", ja vaatineet alkoholitarjoilun lopettamista. Tekijöitä ei ole vielä tavoitettu, vaikka poliisi tulee muutamassa minuutissa paikalle, koska ovat aina jossakin lähellä Ravintoloitsijat elävät psyykkisen ja fyysisen terrorin uhassa joka päivä. Poliisi lupaa saada tekijät kiinni ja toimittaa heidät telkien taakse, ja oikeusministeri Sören Pind lupaa, että Tanskaan ei milloinkaan tule sharia-lakia, ja jos tekijöillä ei ole Tanskan kansalaisuutta, maastakarkoitus uhkaa. -Paikoissa, joissa näin suuri osa asukkaista on muslimeja, ongelmissa mennään imaamin eikä poliisin luo, koska poliisiin ei luoteta. Se tarkoittaa sitä, että sharia-laki on jo voimassa jollakin tasolla. -Nörrebrossa on n. 50% etnisen maahanmuuttajataustan omaavia, enimmäkseen muslimeja, ja Kööpenhaminan terrori-iskun tekijä(v.2015) tuli juuri täältä.

Naapurimaassa Ruotsissa poliisi myöntää, että on menettämässä kontrollin joissakin kaupunkien osissa, ja näihin paikkoihin pitää mennä kahdella poliisiautolla. Poliiseja houkutellaan väärillä ilmiannoilla tiettyyihin paikkoihin ja sitten kivitetään tai käytetään ampuma-aseita, jopa kranaatteja. Ruotsissa on yli 50, kaupunginosaa, joihin poliisi ei uskalla mennä yksin, jossa laittomuus vallitsee, jja määrä on jyrkässä kasvussa.-Norja tv teki dokumentin Ruotsin poliisin arjesta, ehkä varottavana esimerkkinä.

Suomessa pitää ottaa oppia näistä asioista. Maahanmuuttajia ei kannata asuttaa samoihin paikkoihin, jotka sitten ghettoutuvat, koska maahanmuuttajat jäävät useammin kuin muut vaille koulutusta ja työtä. -Toiseksi, määrää kannattaa rajoittaa, niin että ongelmia ei pääse syntymään.

http://www.bt.dk/krimi/vaertshusejer-paa-noerrebro-til-minister-det-er-psykisk-terror-hver-dag

http://ekstrabladet.dk/nyheder/poli...ind-til-sharia-bande-tremmerne-venter/6076993

http://www.bt.dk/udland/svensk-politi-slaar-alarm-vi-er-ved-at-miste-kon...
 
Back
Top