sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
http://pekanporstua.blogspot.fi/2016/07/reilusta-tappelusta-2-jihad-edition.html
Reilusta tappelusta 2: Jihad edition
Kaksi vuotta sitten kirjoitin siitä, kuinka siihen ikään mennessä en ollut vielä kertaakaan päässyt todistamaan sellaista tapahtumaa kuin
reilu tappelu. Tätä kirjoittaessani tilanne ei ole vieläkään muuttunut. Kun vertaa vaikkapa siihen, että mm.
jumalaisen väliintulon olen nähnyt, voidaan arvioida, kuinka harvinaisia, suorastaan mytologisia, reilun tappelun kaltaisten tapausten täytyy olla.
Kerrataanpas, mitä tuolloin sanoin. Reilu tappelu päättyy aina määritelmänmukaisesti tasapeliin. Jos toinen osapuoli voittaa, hänellä on silloin ollut jokin etu puolellaan, eikä tappelu siis ole ollut reilu. Voi olla, että hän on ollut vain parempi tappelija, tai sitten hän on häviölle jäätyään kaivanut taskusta puukon ja tasoittanut tilannetta sillä.
Yleisesti ottaen noista vaihtoehdoista ensimmäistä pidetään jostain syystä jotenkin "reiluna" tapana voittaa tappelu, kun taas jälkimmäistä paheksutaan. Luusereiden hommaa sellainen. Kyllä pitäisi nyrkeillä pärjätä, ja jos ei pärjää, niin ainakin pitäisi kestää tappionsa kuin mies.
Itse en vaan kerta kaikkiaan tajua, mitä periaatteellista eroa on sillä, voittaako tappelun paremmilla taidoilla vai paremmilla välineillä. Nyrkkeilyä, muuta väkivaltaurheilua tai kavereiden leikkimielistä nahistelua en tietenkään pidä tappeluna. Silloin kun tapellaan, yritetään ihan tosissaan tehdä toiselle pahaa.
Sama pätee suuremmassakin mittakaavassa, eli sodassa. Mitäpä tappelukaan on muuta kuin yksilötason sotaa? Sain juuri luettua
Sotaromaanin, eli
Tuntemattoman sotilaansensuroimattoman version, ja täytyy hehkuttaa sitä, koska ei-niin-yllättäen se oli paras kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Siinä alikersantti Lahtinen totesi aseettoman vangin ampumisesta järkyttyneille kollegoilleen näin:
Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuusäännöillä.Kyllähän sodassa solmitaan kaikenlaisia Geneven sopimuksia ja vastaavia, joita sitten noudatetaan vaihtelevalla tarkkuudella, mikä onkin nykyään aiheuttanut joillekin idealistisia käsityksiä, että sodassa sotilaiden kuuluu ottaa mittaa toisistaan eikä häiritä siviilejä moisella turhuudella. Todellisuudessahan homma meni alun perin niin, että sodassa yksi puoli lahtasi vastustajan kansaa täysin ikään, sukupuoleen ja aseistukseen katsomatta, jolloin vastapuolenkin oli pakko kehittää armeijaansa siviilejä suojaamaan, ja yhä edelleenkin sodassa pyritään kohdistamaan siviileihin erilaisia jekkuja, koska tiedetään, että siviilien kautta vastustajan hallintoon on paljon tehokkaampaa vaikuttaa. Jos ei suoranaisesti tapeta, niin sitten on talouspakotteita, tai ehkä käänteisesti propagandaa, jolla pyritään saamaan hyökkääjä näyttämään houkuttelevammalta kuin oman maan hallinto. Mitä nyt satutaankaan keksimään.
Rupesin taas pohdiskelemaan tällaisia, kun vähän aikaa sitten Ranskan Nizzassa joku allahuakbari päästi 84 ihmistä päiviltä ajamalla rekalla niiden yli. Asiaa puitiin luonnollisesti kaikissa mahdollisissa medioissa ja varmaan puitaisiin vieläkin, ellei Turkin vallankaappausyritys olisi vienyt siltä huomiota. Asiaan painavan sanansa ovat antaneet muiden muassa
Ylen ulkomaantoimittaja, EU-komission puheenjohtaja
Jean-Claude Juncker ja pääministeri
Juha Sipilä.
Lukekaapas nuo artikkelit läpi. Mitä yhteistä niissä huomaatte? Nämä eivät ole ainoat tapaukset, vaan sama yhtäläisyys löytyy monien muidenkin eritasoisten vaikuttajien kannanotoista. Jos ette huomaa, voin auttaa:
1)
Nyt maahan on julistettu kolmen päivän suruaika. Raukkamainen isku juhlivaan väkijoukkoon löi Ranskaa päin näköä.
Juuri nyt kyyneleitä tai raivoa raukkamaista tekoa kohtaan on vaikea pidätellä.2)
Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puolestaan luonnehti tekoa ”katalaksi” ja ”raukkamaiseksi” ja tuomitsi iskun ankarin sanoin.3)
– Kyllähän tämä karmaiseva ja raukkamainen teko oli. Vaikuttaa suunnitelmalliselta, ja on ilman muuta terrori-isku. Kansallispäivänä kävelevien ihmisten päälle ajetaan, ilmeisesti paljon lapsia kuollut. Ei tätä voi ymmärtää, puhelimitse Aasian ja Euroopan maiden yhteiskokouksesta Mongoliasta tavoitettu Sipilä kommentoi Huomenta Suomessa.Isku oli siis ennen kaikkea
raukkamainen. Ettäs tiedätte. Tekijä oli surkea nössö, joka hyökkäsi naisten ja lasten kimppuun, kun ei ollut munaa ottaa kohteekseen aseistettuja sotilaita, kuten Tosi Äijä olisi tehnyt. Sen takia pelkuri rupesi terroristiksi, kun ei saanut naisia, tai varmaankin hän itse asiassa halusi niitä lapsia, sen verran pienimunainen rääpäle oli kyseessä. Osoitetaan yhdessä sormella ja nauretaan. Lällällää, raukkis.
Nyt onkin sitten taas Pekka-sedän aika kertoa eräs tosiasia, joka noilta järkyttyjiltä jää säännönmukaisesti tajuamatta.
Talvisodassa, tammikuussa 1940, Neuvostoliitto yritti katkaista Suomen marssimalla valtaamaltaan Suomussalmelta Ouluun. Suunnitelma epäonnistui, kun suomalaiset väijyttivät NL:n kolonnan ja tuhosivat sen lähes viimeiseen mieheen. Kevyesti aseistetut suomalaiset hiihtojoukot hyökkäsivät vähintään kaksi kertaa suuremman vihollisen kimppuun koko kolonnan matkalta, pätkivät kolonnan pieniksi moteiksi ja lahtasivat panikoivat, Suomen oloihin tottumattomat ukrainalaissotilaat hyvin pienillä omilla tappioilla. Kyseessä oli Raatteen tien taistelu, jota edelleenkin muistellaan yhtenä suomalaisten legendaarisimmista sotasaavutuksista.
Kaipa sekin oli katala ja raukkamainen isku, jos noilta kysytään. Hyökätä nyt varoittamatta kylkeen. Kyllähän todellinen miehekäs soturi hyökkää suoraan edestä, mahdollisesti sopien ajan ja paikan etukäteen viholliskomentajan kanssa. Se, että vihollisia on moninkertainen määrä, ei vaikuta asiaan millään lailla, koska toteuttihan Nizzan iskijäkin operaationsa 84-kertaisen ylivoiman edessä.
Joku lukijani saattaa närkästyä siitä, että tällä tavalla rinnastan Suomen sankarilliset puolustajat hihhuloivaan lastenmurhaajaan. Rinnastus on kuitenkin pätevä
lastenmurhaajan omasta näkökulmasta. Eivät jihadistit pidä itseään murhaajina. He pitävät itseään sotilaina. Ei heidän toimintansa ole heidän mielestään silmitöntä terrorismia, vaan sotaa, jolle on kirjaimellisesti jumalallinen oikeutus. Omasta mielestään he ovat ihan yhtä oikealla asialla kuin talvisodan taistelijat aikoinaan. Heidän vihollisensa ei ole Ranskan valtio tai armeija, vaan koko länsimainen sivilisaatio ja elämäntapa, jolloin heidän vihollisiaan eivät ole vain aseistetut miehet, vaan myös naiset ja lapset.
Sodassa pätevät sodan lait, enkä nyt tarkoita Geneven sopimuksia, vaan niitä muinaisia alkuperäisiä. Niinpä yllätyshyökkäys siviilien kimppuun ei ole raukkamaisuutta, vaan hyvää taktista pelisilmää. Sillä saadaan maksimivaikutus minimipanoksella.
Jihadisteja ei kiinnosta, kunnioittaako joku länsimainen viranpuolestajärkyttyjä heitä tai heidän metodejaan. Ei heitä kiinnosta, kuinka rumasti heitä nimitellään tai paheksutaan. Eivät he ole etsimässä haastavaa koitosta tai jännittävää mittelöä, jossa tärkeintä ei ole voitto, vaan reilu peli. He ovat suorittamassa sotilaallista operaatiota vihollista vastaan.
Itse asiassa iskujen raukkamaisuuden päivittely on jihadisteille vain eduksi. Se nimittäin osoittaa, etteivät länsimaalaiset johtajat vieläkään ota heitä vakavasti. Niin kauan kuin iskut tuomitaan yksinäisten luusereiden henkisen heikkouden osoituksiksi, jihadistit voivat rauhassa todeta, että koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.
Lähettänyt
Pekka klo
15.53
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet:
Mitä Vattua?,
Nyt ihan oikeasti jumalauta,
politiikka,
sotajuttuja,
totuutta,
ulkomaat,
uutiset
6 kommenttia:
