Terrorismi

Irakilaiset puhuvat avoimesti Suomesta - tämän vuoksi he tulivat

Monet Suomessa jo olleet irakilaiset nimittivät viime syksyn pakolaisaaltoa "Facebook-sukupolven siirtolaisuudeksi".

  • 1d1bb2d0973710b19049218c143c0d1d0006c3924e9d31941fa15af8cfbccd04

    Marko Juntusen työ- ja elinkeinoministeriölle tekemä raporttiPoikkeustilan sukupolvet - Irakilaispakolaisuus Suomessa julkaistiin tiistaina. Siinä on myös haastateltu sekä viime aikoina Suomeen tulleita irakilaisia turvapaikanhakijoita että pitempään maassa olleita irakilaisia syistä, joiden vuoksi he tulivat Suomeen.

Seuraavissa heidän haastattelujensa katkelmissa he kertovat, miksi tulivat Suomeen. Marko Juntunen toteaa, että matkaan viime syksynä lähteneistä valtaosa antoi ymmärtää, ettei kohdemaa ollut lähdettäessä tiedossa, mutta haastateltavalla oli sukulaisia tai tuttavia Suomessa.

– Kun ISIS oli ottanut alueemme haltuunsa, pakenimme ja meistä tuli maan sisäisiä pakolaisia. Menimme Khaniqinin lähelle .... Veljeni on Ruotsissa, ja hän kehotti minua hakeutumaan Suomeen. (Layla, 40 vuotta)

– Eräs ystäväni, joka oli liittynyt shiiaryhmittymään, sanoi minulle suoraan: "Abu Mansur olet puhdistettavien listalla. Lähde välittömästi turvaan, Irakin ulkopuolelle". (Abu Mansur, 45 vuotta)

– Olin kuullut Suomesta, että se on maa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. On mahdollista, että monet suuntaavat Suomeen, koska Ruotsia pidetään vaikeampana maana. (Soran, 47 vuotta)

– Katsoimme mahdollisuutemme koittaneen, kun portit Eurooppaan aukenivat ja syyrialaiset alkoivat paeta Turkin kautta. Valitsimme Suomen siitä syystä, että olimme kuulleet Facebookin ja muiden internetsivustojen välityksellä maasta. (Abu Rana, 42 vuotta)

– Suuntasimme heti Unkariin ja sieltä välittömästi Itävaltaan. ...Ilmoittauduin poliisille Turussa vain kolmentoista päivän matkan jälkeen. Olin saapunut Suomeen. (Abu Mansur, 45 vuotta)

Marko Juntusen mukaan "kymmenet Suomeen asettuneet irakilaistuttavani esittivät huolensa siitä, että turvapaikanhakijoiden joukossa oli mitä ilmeisimmin turvallisuusuhkia".

– Jäin lopulta Kreikkaan kolmeksi vuodeksi, kunnes päätin palata takaisin kotiin. Olin aikeissa mennä Suomeen, koska siskoni asuu siellä, mutta minulla ei ollut rahaa uuteen yritykseen epäonnistuttuani. Joulukuussa 2007 nousin afganistanilaisen salakuljettajan veneeseen, joka kaatui merellä. (Rezgar, 39 vuotta)

– Olimme maksaneet matkamme Suomeen saakka. Salakuljettajilla oli verkosto etelästä pohjoiseen, ja he pystyivät kuljettamaan asiakkaansa minne tahansa. He toimittivat paikalle rekkoja. ... Sitten saavuimme Ruotsiin. Nousimme laivaan, ja meitä käskettiin pitämään lapset hiljaisina. Yön vietimme laivassa ja aamulla olimme Suomessa. (Khalid, 49 vuotta)

Marko Juntusen mukaan hänen Suomeen asettuneet irakilaistuttavansa korostavat Angela Merkelin syyskuun alussa 2015 antamien suopeiden lausuntojen merkitystä motivaationa matkaan. Myös sormien läpi salakuljettajia katsoneen Turkin rooli nähtiin keskeisenä.

– Nyt ongelma on se, että siirtolaisyhteisön keskuudessa ei ole pyrkimystäkään avata mielipiteitä, koska meillä on rajapintoja, joita ei saa ylittää. Kuinka me silloin toimisimme viranomaisten edessä? (Abu Muntadar, Suomessa vuodesta 1996)

– Yksi asia minua huolestuttaa; se kuinka lapsemme oppivat asioita seksistä suomalaisilta. Se ei ole hyvä asia. Jotkut oppivat suomalaisilta asioita, jotka eivät sovi meille. (Abu Adnan, Suomessa vuodesta 2001)

– Ongelma kasvatuksen kanssa tulee kahdentoista ikävuoden kohdalla. Internetissä on chatteja, ja ne vetävät lapsia hakeutumaan omaan rauhaansa. Tuossa on ongelma ja vaarat. Minulla on tytär ja poika. Kun he menevät chattiin, en tiedä mistä he puhuvat. (Abdel Karim, Suomessa vuodesta 1998)

– Itse asiassa pelko ei ole siinä, että lapset ovat suomalaisissa lastentarhoissa. Suurin ongelma on, että irakilaisvanhemmat eivät kasvata lapsiaan kunnolla kodeissa. ...Koska islam on viimeinen ilmoitus, meidän on kutsuttava muita tähän uskontoon. Meidän on palveltava yhteiskuntaa, joka on avannut meille sylinsä ottaakseen meidät vastaan. Meidän on toivottava sille hyvää tässä ja tuonpuoleisessa. (Abu Ala)

– Mä olin sillo seittemän. Se oli vuonna 97. Tiätsä mä en ollu koskaa nähny vaaleehiuksisia ja sinisilmäisiä ihmisiä. Mä menin kouluu ja aattelin "mitä -------". (Marwan)

– Mun faijalla on lupa aseeseen. Siis ne ISISin tyypit tuli meidän ovelle (Turun Varissuolla). Ne oli jotai wahhabeja, Helsingistä varmaa, niitä on joka paikassa Forssassa ja kaikkialla. Parrat ja kaikki, ne on tullu joka vuosi. Mun faija sano niille, et jos tuutte uudestaa, nii mä tapan teidät.(Ahmad)

– Tiedät irakilaiset, jos irakilainen juo, niin hän ei kontrolloi itseään. Ajattele millaisista oloista ne tulevat, siellä ei näe edes paljasta naisen nilkkaa. Valtaosa niistä on täysin eristäytyneitä Suomesta, ne ei puhu edes englantia. Mistä ne tietää, kuinka täällä voi toimia? (Said)
 
Tuo on muuten jännä, että ihmiset lähtevät pakoon maista (kulttuurista) jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia. Sitten kun kohde maa on saavutettu aletaan vaatia sitä samaa kulttuuria sinne. Eikö kukaan muu näe tuossa ristiriitaa? lähdet jotain pakoon ja turvapaikassa haluat kuitenkin sitten samat tavat joita pelkäät... Kohdemaan ihmiset sitten ilomielin vielä suostuvat tähän.
 
Idiotismia eli kultturi/yhteiskunta marxismia, jolla on tarkoitus saada kansakunnat sekasortoon "ylevien ja humaanien" aatteiden vuoksi..
 
Tuo on muuten jännä, että ihmiset lähtevät pakoon maista (kulttuurista) jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia. Sitten kun kohde maa on saavutettu aletaan vaatia sitä samaa kulttuuria sinne. Eikö kukaan muu näe tuossa ristiriitaa? lähdet jotain pakoon ja turvapaikassa haluat kuitenkin sitten samat tavat joita pelkäät... Kohdemaan ihmiset sitten ilomielin vielä suostuvat tähän.

Jännää on se että ensimmäinen asia joka kohdemaissa kerrotaan heille on että teillä on oikeus omaan kultuuriinne.
 
Jännää on se että ensimmäinen asia joka kohdemaissa kerrotaan heille on että teillä on oikeus omaan kultuuriinne.

Tämä on asia, mikä aiheutti suunnatonta ihmetystä jo 10v sitten eräässä maahantulleessa tuttavassani.

Maahantulijoiden suorastaan pyydetään perustamaan kaiken maailman "absurdastanian kolmijalka heimon"-kulttuuriyhdistyksiä maahanmuuttopalveluiden toimesta ja sitten hakemaan avustuksia kulttuurin ylläpitoon erilaisten tapahtumien järjestämisen muodossa. Rahaa näkyi irtoavan aina kun pyysi.

Ihmetteli, että mitään vaateita ei suomen kielen, kulttuurin ja tapojen omaksumisesta ei koskaan esitetty.

Kertoi mielipiteenään, että kaikki tulijan kulttuurin ylläpidon tukeminen pitäisi lopettaa. Omaa kulttuuriaan saa suomessa harrastaa omalla ajalla ja rahalla ihan niin paljon kuin haluaa.

Tulija ei tullut afrikasta tai "hiekkamaista"
 
Tuo on muuten jännä, että ihmiset lähtevät pakoon maista (kulttuurista) jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia. Sitten kun kohde maa on saavutettu aletaan vaatia sitä samaa kulttuuria sinne. Eikö kukaan muu näe tuossa ristiriitaa? lähdet jotain pakoon ja turvapaikassa haluat kuitenkin sitten samat tavat joita pelkäät... Kohdemaan ihmiset sitten ilomielin vielä suostuvat tähän.

Turvapaikan hakijat hakevat turvapaikkaa itseltänsä.
 
Lehdistö taas laiskana.

TANSKAN EILLINEN TERRORI- ISKU EI OLLUT TERRORIA EIKÄ MITÄÄN TEKEMISTÄ ISLAMIN KANSSA
Julkaistu 1.9.2016 Kirjoittaja: Paavo Tajukangas 9 kommenttia
Öppettider

Maailman medioissa on jäänyt pienelle huomiolle eillinen tapahtuma Tanskassa kun Kööpenhaminassa Christianian kaupunginosassa muuan 25- vuotias bosnialainen muslimi ampui laukauksia kohti poliisia ja siviilihenkilöä.

Tapahtumat alkoivat kun muslimi kaivoi yllättäen aseen taskusta ja alkoi ampua kohti poliiseja. Toinen poliisi sai osuman päähänsä ja on sairaalahoidossa vakavien vammojen takia. Siviili ja toinen poliiseista saivat osuman jalkaan.

Nyt on selvinnyt, että muslimi on isiksen avoin kannattaja ja vakituinen kävijä Nørrebron kaupunginosan moskeijassa. Lisäksi hän kuuluu saksalais- tanskalaiseen Millatu Ibrahim- ääri- islamilaiseen puolisotilaalliseen järjestöön, joka tukee isistä ja rahoittaa jollain tavalla isikisen toimintaa Lähi- Idässä. Tanskalaisten medioiden mukaan teko ei kuitenkaan ollut terrori- isku eikä sillä ollut mitään tekemistä islamin kanssa.

DR

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että mies on nyt pidätetty kolmesta murhan yrityksestä, hashiskaupasta ja ainakin ampuma- aserikoksesta. Mies on asunut Tanskassa nelisen vuotta ja on jo Tanskan kansalainen.

POLITI
1512520_631030990275903_88019264_n.jpg
 
Tanskalaismedia puhui jo eilen Isis -yhteyksistä. IS esittelee tekijän olevan hipin näköinen huumehemmo.

Kööpenhaminan ampuja kuoli sairaalassa – sai kuolettavat vammat tulitaistelussa poliisin kanssa
4a78fecb4ca5494dabeb17b74058a6b6.jpg

Kööpenhaminan poliisi julkaisi torstaina kuvan etsimästään ampujasta. (KUVA: )

Julkaistu: 2.9. 10:51 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001252516.html

Miehen kerrotaan tulleen aiemmin poliisille tutuksi kaupungin huumepiireistä.
Christiania shooter is Isis 'sympathizer': police

Copenhagen Police shot and injured the suspect in an exchange of fire on Thursday morning. Photo: Uffe Weng/Scanpix

Published: 01 Sep 2016 20:08 GMT+02:00 http://www.thelocal.dk/20160901/christiania-shooter-is-isis-sympathizer

Tutkija hätkähti: 38 % suomalaisista menetti luottamuksensa mediaan
Jaa artikkeli:

bp8h1098_0.png

Teppo Ovaskainen
Luotu:
16.6.2016 14:29 https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/19...-suomalaisista-menetti-luottamuksensa-mediaan
 
Tanskalaismedia puhui jo eilen Isis -yhteyksistä. IS esittelee tekijän olevan hipin näköinen huumehemmo.
Eilen radion puolella puhuttiin vain poliisin vanhasta tutusta. Onko tätä muslimi- ja isis-taustaa valoitettu oikein missään muussakaan suomalaisessa mediassa? Jos ei niin ihmettelen.. Ihme salailua& valkopesua, oikein vanhaa kunnon itsesensuuria taas kerran
 
Kuuluukohan tänne ketjuun Helsingin Suutarilan tämänpäiväinen poliisioperaatio, jossa yksityisasunnosta on löydettä suuri määrä räjähdysaineita? Poliisi ei tiedota ennen ensiviikkoa ja asunnon haltija on nyt terveydenhuollon valvonnassa..
 
Viimeksi muokattu:

Näillä tiedoilla vaikea sanoa. Uutisoinnista ja varsinkin sen vaitonaisuudesta päätellen tulee ensimmäisenä mieleen nämä "mihinkään liittymättömät mielenterveyspotilaat". Tätä vastaan taas tutkiva yksikkö tai kertoisivatko edes, jos olisikin SUPOn heiniä?

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö vahvistaa MTV Uutisten tiedon Suutarilassa yksityisasunnosta löydetyistä räjähteistä.

– Meillä on tutkinnassa aseisiin ja räjähteisiin liittyvä kokonaisuus, tutkinnanjohtaja Jonna Turunen sanoo.

Turunen ei kerro, kuinka paljon ja mitä räjähteitä asunnosta löytyi. MTV Uutisten tietojen mukaan räjähteitä löytyi paljon.

Turunen kertoo, että epäilty on tällä hetkellä terveysviranomaisten huostassa. Epäillyn taustaa poliisi ei kommentoi millään tavalla.

Turusen mukaan tapahtumien tutkinta on alkuvaiheessa.

– Selvittely jatkuu viikonlopun aikana ja mahdollisesti sen jälkeen kerromme asiasta lisää, Turunen sanoo.

Tässä vaiheessa poliisi ei ota kantaa myöskään rikosnimikkeisiin.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...-rajahteisiin-liittyvaa-kokonaisuutta/6056538

Iso poliisioperaatio Suutarilassa: asunnosta löytyi aseita ja räjähteitä

Helsingin poliisi teki Suutarilassa sijaitsevaan asuntoon torstaina 1. syyskuuta kotietsinnän.

Kotietsinnässä asunnosta löytyi ampuma-aseita ja räjähteitä.

Aseiden ja räjähteiden hallussapidosta epäilty henkilö on terveysviranomaisten huostassa.

Asiaa tutkitaan Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikössä. Poliisi ei tässä aiheessa kerro asiasta enempää.

http://www.helsinginuutiset.fi/arti...rilassa-asunnosta-loytyi-aseita-ja-rajahteita
 
Näillä tiedoilla vaikea sanoa. Uutisoinnista ja varsinkin sen vaitonaisuudesta päätellen tulee ensimmäisenä mieleen nämä "mihinkään liittymättömät mielenterveyspotilaat". Tätä vastaan taas tutkiva yksikkö tai kertoisivatko edes, jos olisikin SUPOn heiniä?

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...-rajahteisiin-liittyvaa-kokonaisuutta/6056538

http://www.helsinginuutiset.fi/arti...rilassa-asunnosta-loytyi-aseita-ja-rajahteita

No vähän ihmetyttää ettei hepun taustoista mainita mitään. Jos olisi yksittäinen pomminrakennusfantasiaa poteva pipipää, niin olisi odottanut mainintaa "epäilty on suomen kansalainen ja tapauksella tässä vaiheessa uskotaokevan yhteyttä terrorismiin."

Ja joku seuranta tuolla hepulla luulisi olevan, koska olivat päätyneet kotietsinnän tekemään.

Kyse voi olla myös järjestäytyneestä rikollisiudesta.
 
Ensimmäisessä MTV:n uutisessa on maininta suomalaisesta miehestä, mutta miten se nykyään pitäisi tulkita?
Kantasuomalainen olisi helpompi.

MTV Uutisten tietojen mukaan epäiltynä on ainakin yksi suomalainen mies
http://www.satakunnankansa.fi/kotim...son-rajahdelastin-helsingin-suutarilassa/#ath
 
Ensimmäisessä MTV:n uutisessa on maininta suomalaisesta miehestä, mutta miten se nykyään pitäisi tulkita?
Kantasuomalainen olisi helpompi.

http://www.satakunnankansa.fi/kotim...son-rajahdelastin-helsingin-suutarilassa/#ath

Joo mä huomasin ton vasta kirjoitettuani ylläolevan ja jäin kans pohtimaan samaa, kun "suomalainen mies" termiä on käytetty uutisissa joskus kunhan vaan on nykyinen suomen kansalainen. Vähän herättää epäilyksiä tuo poliisin vaitonaisuus taustoista varsinkin kun tuo suomalaisuuskin oli ilmeisesti epävirallinen tieto.

Epäillyn taustaa poliisi ei kommentoi millään tavalla.
 
Uutisoinnista ja varsinkin sen vaitonaisuudesta päätellen tulee ensimmäisenä mieleen nämä "mihinkään liittymättömät mielenterveyspotilaat".
Voihan se kaveri olla haavoittunutkin. Poliisi teki rynnäkön asuntoon ja tyyppi on siinä haavoittunut...jotenkin. On se sairaalakin terveydenhuoltoa.
 
Terveydenhuollon valvonnassa?? Hesperian suljettu osasto? - viittaa MT-potilaiden keskinäiseen tervehdykseen Allahu AKbar, muutenhan kaveri olisi poliisin valvonnassa saamassa terveydenhoidollisia toimenpiteitä.

Suomalainen mies tarkoittaa tänä päivänä Suomessa oleskelevaa, oletettavasti munat omaavaa henkilöä. Jos tekijä olisi ollut kantasuomalainen, se olisi uutiseen printattu isommalla fontilla kuin itse uutisen otsikko.

Ja tutkinnassa oleva kokonaisuus josta poliisi ei suostu kommentoimaan mitään pariin päivään, tarkoittaa aina sitä että poliisi tarvitsee aikaa miettiäkseeen tarkasti kuinka asia kerrotaan suurelle yleisölle.
 
Back
Top