Terrorismi

Arlandan kentältä lähtenyttä matkustajakonetta uhattiin pommilla – mukana Ruotsin uintimaajoukkueen jäseniä
Uhkaus tuli Aftonbladetin mukaan Oslosta tulleessa puhelinsoitossa.

HS–STT
Julkaistu: 7.2. 12:49 , Päivitetty: 7.2. 14:19


RUOTSISSA matkustajalentokonetta on uhattu pommilla, kertovat ruotsalaislehdet Aftonbladet ja Expressen. Lehtien mukaan kyseessä on Norwegianin kone. Uhkaus esitettiin Oslosta tulleessa puhelinsoitossa.

Expressenin mukaan kyseessä oli Norwegianin lento Arlandasta Nizzaan, joka lähti lennolleen kohti Etelä-Ranskaa kello 9.45 paikallista aikaa. Pommiuhkaus soitettiin kello 10:n jälkeen, minkä jälkeen kone kääntyi takaisin kohti Arlandaa ja laskeutui kentälle. Kone on tyyppiä Boeing 737, ja siinä oli 169 ihmistä.

”Kone kääntyi takaisin saatuaan tiedon uhkauksesta”, kertoi Ruotsin meri- ja ilmapelastuskeskuksen Johan Beischer Expressenille.

VIRANOMAISISTA paikalla ovat muun muassa rajapoliisi ja poliisin erikoisjoukot, joita käytetään vaarallisissa tilanteissa, kun on kyse esimerkiksi terrorismista, kidnappauksista ja panttivankitilanteista.

Koneessa on tiettävästi kymmenkunta Ruotsin uintimaajoukkueen jäsentä, jotka olivat matkalla kilpailuihin Nizzaan.

Aftonbladetin tietojen mukaan koneen matkustajat ja henkilökunta evakuoidaan. Lehden mukaan evakuointi oli alkanut kello 12.50 Ruotsin aikaa.

Evakuoinnin jälkeen pommiasiantuntijat tutkivat, onko koneessa räjähteitä.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005992841.html?ref=rss
 
Aamulehti: Turun terrori-iskun epäilty yllyttäjä on todennäköisesti yhä Afganistanissa – asunnosta löytyi pommiin viittaavaa materiaalia

Turun terrori-iskusta tuomitun yllyttäjäksi epäillyn uzbekistanilaistaustaisen miehen asunnosta löytyi pommiin viittaavaa materiaalia, Aamulehti uutisoi.

Poliisi etsintäkuulutti miehen jo Turun iskun tutkinnan alkumetreillä. Lehden mukaan miehen asunnosta löytyi kotietsinnässä sähkölankaa ja naulapyssyn nauloja, mikä sai poliisin epäilemään pomminvalmistusyritystä.

Terrori-iskusta tuomittu Abderrahman Bouanane kertoi kuulusteluissa, että uzbekkimies perusteli hänelle, miten Suomikin on syyllinen muslimien kokemiin vääryyksiin Syyriassa. Aamulehti kertoo, että miestä epäillään värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen.

Poliisi pitää lehden mukaan todennäköisenä, että mies on yhä Afganistanissa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...in-viittaavaa-materiaalia/7274882#gs.bRwytBdU
 
Aamulehti: Turun terrori-iskun epäilty yllyttäjä on todennäköisesti yhä Afganistanissa – asunnosta löytyi pommiin viittaavaa materiaalia

Turun terrori-iskusta tuomitun yllyttäjäksi epäillyn uzbekistanilaistaustaisen miehen asunnosta löytyi pommiin viittaavaa materiaalia, Aamulehti uutisoi.

Poliisi etsintäkuulutti miehen jo Turun iskun tutkinnan alkumetreillä. Lehden mukaan miehen asunnosta löytyi kotietsinnässä sähkölankaa ja naulapyssyn nauloja, mikä sai poliisin epäilemään pomminvalmistusyritystä.

Terrori-iskusta tuomittu Abderrahman Bouanane kertoi kuulusteluissa, että uzbekkimies perusteli hänelle, miten Suomikin on syyllinen muslimien kokemiin vääryyksiin Syyriassa. Aamulehti kertoo, että miestä epäillään värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen.

Poliisi pitää lehden mukaan todennäköisenä, että mies on yhä Afganistanissa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...in-viittaavaa-materiaalia/7274882#gs.bRwytBdU
/Sarcasm on
Mikähän tätäkin suomalaista miestä vaivaa? Naisenpuute?
/Sarcasm off
 
Linkki: https://thedefensepost.com/2019/02/06/patience-islamic-state-new-focus-sabr/

Patience: Islamic State’s new-found focus on Sabr

Islamic State’s recent focus on ‘Sabr’ strategy and related matters of faith may suggest efforts to tackle decreased morale and low motivation

For around a year and a half, Islamic State has been shifting its global strategy towards guerilla warfare, conducting more irregular warfare operations rather than defending territory. More specifically, the Sunni jihadist militant group has adopted a strategy called “Sabr” (“patience” in Arabic), a term used by Islamists referring to the religious virtue of steadfastness and resilience.

As a strategy on the ground, Sabr is implemented through a gradual increase of the group’s foothold in a designated area, partly by guerilla warfare tactics and partly by utilizing the support from – and even merging into – the local populace. In terms of its style of warfare, this largely materializes in the form of assassinations of security personnel, the use of improvised explosive devices, ambushes, and car bombs to a lesser degree. Sabr has been traditionally identified with the strategy of al-Qaeda and its affiliates throughout the globe, including in Somalia, West Africa, and Yemen.

Aside from practicing it in areas where the jihadist organization is operating, Sabr is increasingly reflected in Islamic State’s publications and audiovisuals over the past months. These products have been focusing on multiple aspects of Sabr, including psychological, theological, and faith reinforcements.

First, there has been an inflation of usage of the root صبر (Sabr) in the group’s magazines and messages over the past weeks. For instance, in its 159th edition of al-Naba magazine, which was released on December 6, the word صبر /Sabr was used 38 times in various forms. The frequent use of the term is likely meant to ingrain this old-new idea among the group’s fighters and supporters, in order to tackle their mental notion of the previously existing de facto state of the so-called Caliphate.

In light of Islamic State’s loss of territories in Iraq and Syria, this is a necessary shift, as the psychological adaptation of its fighters to the new strategy is equally important to the physical transformation.

Furthermore, the same magazine published an editorial titled “good news for the Saberin” (those who practice Sabr). In the piece, the author brings examples and quotes from Islamic sources discussing the theological aspect of Sabr. The main theme is that Allah places obstacles and challenges in the face of the believer as a test, in which those who remain steadfast (the Saberin), receive a great reward in both this world and in the afterlife. By presenting such religious reinforcements the jihadist organization strives to prevent despair among its militants in the wake of the fall of the physical caliphate.

To further overcome this challenge, ISIS published articles and infographics in an attempt to strengthen its followers’ faith, while tackling the issue of surrendering to despair. An op-ed published in the 160th edition of al-Naba provides examples of difficulties past prophets faced, such as Noah and Jobe, and the way their faith and trust in Allah (Tawakul) enabled them to overcome such hurdles.

In addition, in al-Naba’s 162nd edition, which was released on December 27, an infographic was published detailing the reasons for despair, among which is the over-dependence, or addiction, on the “al-Dunya” (“this world”) and the anxiety of demise, as well as the taking over of fear at the expense of hope. The same infographic also provides the means that the believer could employ to avoid it, including a strong trust in God, positive thinking of Allah, and acknowledging its mercy and power.

The increased focus on Sabr, and by extension on matters of faith and theology, may indicate existing low morale and decreased motivation within the ranks of the Sunni jihadist militant group in light of its setbacks.

By addressing the issue, the organization seeks to mitigate such sentiments among its fighters. Moreover, over the coming weeks and months, in addition to such editorials and infographics discussing the aforementioned religious-psychological matters, it is likely that the Islamic State will intensify the issuance of audiovisuals concerning the alleged success of some of its affiliates. This is highlighted by recent period’s growing focus on its Islamic State West Africa affiliate, which stepped up its attacks in recent months.
 
Ministeri Mykkänen: Isis-taistelijoita ei houkutella Suomeen, mutta lähtökohta on, että kansalaisuus säilyy
Kynnys esitutkinnan tai radikalisaation tunnistamiseen aiotaan pitää matalana. Takaisin pyrkiviä on Mykkäsen mukaan "yllättävän vähän".

Kansalaisuus
20.2.2019 klo 09:27
13-3-10639850.jpg

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.)

Suomen peruslinja on, että ne Isisin riveissä taistelleet, joilla on Suomen kansalaisuus, voivat palata takaisin Suomeen, toteaa sisäministeri Kai Mykkänen (kok.)

– Emme lähde Isis-taistelijoita mistään houkuttelemaan tai hakemaan Suomeen. Lähtökohta on tietysti, että jos on Suomen kansalaisuus, ja matkustusasiakirjat kunnossa, suomalaisuus on olemassa, Mykkänen sanoo.

Isis-alueita palaavien tuloon valmistautudutaan Mykkäsen mukaan Suomessa jo etukäteen, kun tieto esimerkiksi suurlähetystöjen kautta saadaan.

–Ennen kuin [henkilö] siirretään Suomeen, valmistaudutaan siihen, että esitutkintakynnys on hyvin alhaalla, jos henkilö on epäilty rikoksesta taistelualueella.

–Ilmankin rikosepäilyä pitää kohdistaa erityiset toimenpiteet radikalisaation tunnistamiseen ja siitä irrottamiseen, Mykkänen sanoo.

"Lapset eivät kohtaloaan valinneet"
Syyriaan lähteneistä takaisin Suomeen on Mykkäsen mukaan pyrkinyt "yllättävän vähän".

Etupäässä vuoden 2016 aikana täältä lähti yhteensä noin 80 aikuista taistelemaan Syyriassa Isisin riveissä. Heidän mukanaan lähti parisenkymmentä lasta. Isis-alueilla on myös syntynyt lapsia.

–Niin tuomittavaa kuin henkilöiden toiminta on, on myös alueella syntyneitä pieniä lapsia, jotka eivät ole kohtaloaan valinneet. Heidän järkyttävään tilanteeseensa täytyy suhtautua erityisellä huolella, Mykkänen muistuttaa.

Syyriaan lähteneistä aikuisista noin puolet on kuollut, ja osa on jo palannut.
...
https://yle.fi/uutiset/3-10654016
 
Jep. Ja kalevalaista uhataan lasten huostaanotolla jos makaroonilaatikko on sosiaalitantan mielestä väärin tehty. Iltalehden arkistoista ei enää löydy tätä juttua (miksiköhän ei), mutta 29.11.2013 sellainen julkaistiin, tai oikeastaan silloin käsittelyssä oli varatuomari Leena Ikosen kirja, joka käsitteli suomalaisia huostaanottotapauksia. Tuossa jutussa oli linkki mainittuun tapaukseen.

Eli ok; Otetaan ne lapset Suomeen mutta tehdään samalla lailla kuin ugrienkin kohdalla eli sijaisperheeseen vaikka adoptoitavaksi. DAESH koirilla ei ole mitään asiaa takaisin Pohjantähden alle.
 
Lontoossa löydetty räjähdepaketteja lentokentältä ja juna-asemalta - kukaan ei ole loukkaantunut

Tänään klo 19:17

Räjähteet löydettiin Heathrown lentoasemalta, London City-lentoasemalta sekä Waterloon asemalta.

Poliisin terrorismin vastainen yksikkö tutkii pakkauksia, joissa on räjähteitä. Poliisin mukaan kyseessä on pienikokoiset, improvisoidut räjähteet. Ne ovat A4-kirjekuoren kokoisia.

Poliisi tutkii räjähdelöytöjä sarjana ja selvittää tekojen motiiveja. Kukaan ei ole loukkaantunut.

Heathrown lentoaseman Compass Centre evakuoitiin tiistaina aamulla noin kello 10 paikallista aikaa sen jälkeen, kun alueelta löytyi räjähdettä sisältävä paketti. Lentoaseman tiedottajan mukaan lentoaseman henkilökunta avustaa poliisi rikoksen tutkinnassa.

Muut kaksi räjähdepakettia löytyivät seuraavan kolmen tunnin aikana.

Waterloon asema eristettiin paikallista aikaa noin kello 11.40, kun toinen räjähdepaketti löydettiin.

Henkilökunnan jäsenet evakuoitiin kaupungin lentoasemalta Newhamissa sen jälkeen, kun kolmas paketti löytyi noin kello 12.10.

Poliisin mukaan tapausten tutkinta jatkuu edelleen. Lentoihin pakettien löytyminen ei ole vaikuttanut.

Lähde: BBC

NINA JÄRVENKYLÄ​

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6e9 ... 2c5a480288
 
Nämä Lontoossa löydetyt paketit vaikuttaisivat olevan kytköksissä irlantilaiseen meininkiin.

London explosive devices: 'Irish dissident plot' possible as counter-terror police investigate whether more packages are at large

https://www.telegraph.co.uk/news/20...two-airports-rail-station-police-investigate/

IRA laski aseensa virallisesti 20 vuotta sitten, mutta pienemmät tästä irtautuneet Good Friday Agreement vastaiset tahot jatkavat vielä toimintaansa.
 
Toimittaja pyytää Sannaa vastaamaan onko hänen mielestään ok, että Isisin jäsenet ovat sharia-lain nojalla katkoneet ihmisten päitä.

– Sharia on sharia. Uskon shariaan. Jos se on Koraanissa, niin sitten se on oikein.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006026121.html

Naiset eivät ole pelkästään uhreja tai vaimoja, vaan myös aktiivisia toimijoita jihadistisissa liikkeissä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ff2b7695-c2d2-4ecb-b669-fa4905ac2764

– Se oli ihan normaalia, tyttö kertoo, mutta toteaa äitinsä tavoin, että haluaisi nyt palata Suomeen.
 
Germany charges couple who tested ricin on hamster with plotting Islamist attack

BERLIN (Reuters) - A Tunisian man and his German wife who bought ricin and tested the lethal toxin on a hamster have been charged with plotting Islamist-motivated attacks using a biological weapon, German prosecutors said on Thursday.

The GBA Federal Prosecutor’s Office said that 30-year-old Sief Allah H. and 43-year-old Yasmin H. had acquired knowledge on how to turn ricin into a weapon and ordered 3,300 grains of the poison, which can be found in castor beans, online.
Sief Allah H. was arrested in Cologne in June and police detained Yasmin H. a month later. The couple also face charges of planning attacks using metal balls and homemade explosives as well as seeking membership of Islamic State.
Prosecutors did not say if the two suspects had a chosen a date or location for their planned attacks.
ADVERTISEMENT

Germany has been on high alert since December 2016, when an Islamist militant from Tunisia killed 12 people by driving a truck into crowds at a Christmas market in Berlin.

Prosecutors last month charged a Russian man who knew the perpetrator of the Christmas market attack with plotting to bomb another target in Germany.
On Thursday, they said Sief Allah H. and Yasmin H. started plotting for attacks in 2018 after Sief Allah H. twice failed to cross into Syria from Turkey a year earlier.
Once he returned to Germany, he started posting Islamic State propaganda on the internet, the GBA said.

https://uk.reuters.com/article/uk-g...r-with-plotting-islamist-attack-idUKKCN1QO1LQ
 
Ruotsin yleisradiokanavan SVT:n selvityksen mukaan jopa joka kolmas äärijärjestö Isisin kannattaja on syyllistynyt Ruotsiin palattuaan rikoksiin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006034580.html

Erityisesti palaajista on nostettu esiin yksi tapaus, jossa nuori mies surmattiin raa’asti Örebron esikaupungissa Vivallassa. Tekijä, 31-vuotias Isisin riveissä aiemmin taistellut mies, löi uhria saksilla lukuisia kertoja muun muassa kasvoihin. Tapauksesta on julkistettu kuva sivullisen ottamalta videolta. Kun poliisi saapui paikalle, toinen niinikään Syyriassa sotinut mies potki maassa makaavaa uhria. Kumpikin teosta epäilty kiistää syytteet.

Hieman yllättäen on sattunut näin käymään :ROFLMAO:
 
Ruotsin yleisradiokanavan SVT:n selvityksen mukaan jopa joka kolmas äärijärjestö Isisin kannattaja on syyllistynyt Ruotsiin palattuaan rikoksiin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006034580.html

Erityisesti palaajista on nostettu esiin yksi tapaus, jossa nuori mies surmattiin raa’asti Örebron esikaupungissa Vivallassa. Tekijä, 31-vuotias Isisin riveissä aiemmin taistellut mies, löi uhria saksilla lukuisia kertoja muun muassa kasvoihin. Tapauksesta on julkistettu kuva sivullisen ottamalta videolta. Kun poliisi saapui paikalle, toinen niinikään Syyriassa sotinut mies potki maassa makaavaa uhria. Kumpikin teosta epäilty kiistää syytteet.

Hieman yllättäen on sattunut näin käymään :ROFLMAO:
Ratkaisu: kielletään sakset
 
Back
Top