Sotilasjohtohan olisi myöntynyt alueluovutuksiin. Mannerheimhan kirosi, että poliitikot käyttäytyvät kuin suurvalta, mutta pitävät armeijan rahahanat kiinni. Eli suu kirjoittaa shekkejä, joita perse ei voi lunastaa. Eli sotilasjohdossa oltiin sitä mieltä, että sodan syttyessä maata ei voida puolustaa. Mannerheim laski, että noin kahden viikon kuluttua koko homma on ohi.
Poliittisesta johdosta esim. Paasikivi ja Tanner olivat myönnytysten kannalla. He olivat käyneet Moskovassa ja olivat sitä mieltä, että Neuvostoliitto ei bluffannut, vaan uhkasi oikeasti oikealla sodalla. Voimasuhteet tuntien tämä oli Suomelle täysin kestämätöntä.
Ulkoministeri Erkko taas oli sitä mieltä, että Neuvostoliitto bluffaa. Koska Jartsev-neuvotteluista oli kieltäydytty ilman jälkiseuraamuksia, sama tapahtuisi nytkin. Ei ollut ainoa. Esim. sisäministeri Kekkonen oli samoilla linjoilla.
Kyösti Kallio (presidentti) taas oli sitä mieltä, että neuvotteluista tulee kategorisesti kieltäytyä. Jos joskus myönnytään, miten voidaan kansalle perustella myöhemmin, että nyt pitäisi kieltäytyä.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että Neuvostoliitto oli joka tapauksessa ottamassa omansa, eli liittämässä Suomea itseensä. Jos aluevaihtoon olisi suostuttu, seuraava kriisi olisi tullut viimeistään keväällä 1940, kuten nyt Baltiassa. Silloin poliittisia päättäjiä olisivat uhanneet myös Hangon ja Suursaaten sotilastukikohtien ja Viron lentotukikohtien voimat. Olisiko silloin oltu enää niin päättäväisiä? Ja miten viides kolonna olisi vaikuttanut tilanteeseen? Talvisodan syttyessä SKP oli hajallaan, mutta välirauhan aikaan se sai ammuttua rivejään suoriksi.
Kiitänpä siis luojaani siitä, että syksy 1939 ja seurannut talvi meni kuten meni. Hirveän paljon parempaan tulokseen emme mielestäni olisi päässeet millään muilla valinnoilla.
areena.yle.fi
www.is.fi