Vaikuttaja-agentit heräilevät horroksesta
MARRASKUU 17, 2016
Viimeisimpien päivien kuluessa termi ”vaikuttaja-agentti” on noussut jälleen esille pienen hiljaiselon jälkeen, esille siinä mielessä, että suuri yleisö on sen huomioinut. Eri tahojen informaatiovaikuttamista seuraavat tahot ovat olleet toiminnasta tietoisia, he ovat panneet merkille tiettyjen tahojen aktivoitumisen Suomessa. Tässä aktivoitumisessa on havaittavissa selkeä olemassa oleva linkki Venäjän aggression lisääntymiseen lähialueillamme ja laajemmin Euroopassa sekä myös globaalisti.
Reilut kaksi vuotta sitten Arto Luukkanen käsitteli blogissaan ”KGB:n agenttien perkaamisesta – Suomi vaarassa!” (1) teemaa yhdestä, hyvin merkittävästä, näkökulmasta eli siitä, että yhteiskunnan olisi syytä käydä kunnolla läpi suomalaiset KGB-nimet ja että neuvostoaikaisten tiedusteluverkostojen paljastaminen on yleisen edun kannalta tärkeää. Kaksi vuotta on kulunut Arto Luukkasen kirjoituksesta, kaksi vuotta joiden aikana asia ei tärkeydestään huolimatta ole nytkähtänyt liikkeelle. Itse asiassa jos nyt tarkastellaan yleistä ilmapiiriä ja tapahtumien etenemistä Suomessa, tulee vääjäämättä tunne ettei todellista halua ja tahtoa käydä läpi menneisyyttä ole edes olemassakaan. Suomessa ei ole poliittista tahtoa perata läpi menneisyyttä. Jokainen voi mielessään pohtia, että miksi ei ole?
Olen käynyt aiheesta paljonkin keskusteluja eri tahoilla suuren joukon kanssa. Monien mielestä menneisyyden perkaaminen olisi tullut tehdä jo 90-luvulla Neuvostoliiton hajottua, mutta että se ei ole myöhäistä nytkään. Näin siis kansalaisista asiantuntijoihin, heidän keskuudessa halua perkaamiseen (lustraatioon) tuntuu olevan. Tämä halu ei kuitenkaan tunnu tarttuneen kuin muutamiin nimekkäämpiin poliitikkoihin. Menneisyyden perkaamisen tarve vastaavasti tunnutaan kieltävän hyvinkin aktiivisesti tahoilla, jotka puheiden ja tekojen myötä näyttäytyvät Suomessa monella tapaa Venäjän ja sen harjoittaman politiikan ymmärtäjiltä – jotkut jopa hyvinkin aktiivisesti välittävät eteenpäin Venäjän narratiivia.
Tänä aikana on syytä huomioida ja ymmärtää se, että Venäjän vaikuttamisoperaatioille on tunnusomaista se, etteivät Venäjän valtiolliset toimijat välttämättä suorita niitä itse. Hybridisodassa avainrooleissa ovat erilaiset välikädet. Suomessa on moni poliitikko tosin kieltää sen, että Suomeen kohdistuisi hybridisodan uhkaa tai että Suomeen kohdistettaisi hybridisodassa käytettäviä keinoja, vaikka todisteita näistä on olemassa ja toteutettuna juuri siten, että niiden taustalla ovat lukuisat välikädet.
Alpo Rusi siteerasi Verkkouutisissa ”Näin Venäjän tiedustelupalvelu vaikuttaa Suomessa” (17.11.2015) New Yorkin yliopiston professoria ja tiedusteluasiantuntija Mark Galeottia:
”Hänen mukaansa Venäjän hybridiarmeijan uusia sotilaita ovat venäläisten yhtiöiden länsimaiset avustajat, hyvin palkatut toimittajat, jotka työskentelevät Venäjän omistamissa medioissa, Venäjälle myönteiset ”asiantuntijat” ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät, jotka ovat valmiita puoltamaan Venäjän ja lännen yhteistyön lisäämistä lyhytaikaisiin taloudellisiin hyötyihin perustuen ja pitkän tähtäimen strategiset näkökohdat sivuuttaen.”
Suomalaisia on venäläisten yhtiöiden länsimaisina avustajina/työntekijöinä, jopa hyvin korkean profiilin viroissa, nimeltä voidaan mainita Esko Aho (Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksen jäsen) sekä Paavo Lipponen (toimien Nord Stream yhtiön konsulttina). Puhuttaessa Venäjän tiedustelupalvelun luomista verkostoista Suomessa ei kuitenkaan voida kiinnittää katsetta vain ja ainoastaan nimekkäimpiin toimijoihin – politiikan tai liike-elämän huippuihin. Katse on syytä kohdistaa näihin verkostoihin ja niiden erilaisiin ja eriasteisiin vaikuttamisoperaatioihin Suomessa, niiden vaikuttaja-agentteihin, joita löytyy profiililtaan hyvinkin erilaisia. Toisella laidalla on hyvin kiihkeästi, suorastaan aggressiivisesti, esiintyvä Johan Bäckman, jonka roolia tuskin kukaan kiistää. Hänen kohdalla on syytä huomioida se, että sanomastaan suurin osa kohdistuu venäläisille pyrkien muokkaamaan heidän mielikuvaa Suomesta tiettyyn suuntaan, eikä tämä muodostettava mielikuva ole Suomen kannalta positiivinen. Toiseen ääripäähän voidaan katsoa kuuluvan erilaiset, sinänsä hyvin maltilliset ja joidenkin mielissä jopa luottamusta herättävät yhdistykset, kuten Suomen Geopoliittinen seura (SGS) ja Vapaus valita toisin ry. Suomen Geopoliittinen seura nousi viikolla otsikoihin – aiheesta. Olen itsekin seuraillut SGS:n toimintaa jo jonkin aikaa, sen toiminta ja tarkoitusperät on herättänyt lukuisia kysymyksiä. Seuran nimissä esitetyt ajatukset käyvät hyvin pitkälti yksiin Venäjän esille nostamien ajatusten kanssa, seuran ”edusmiehet” toistavat säännönmukaisesti Venäjän narratiivia mitä tulee esim. kiristyneeseen tilanteeseen Baltiassa ja Itämeren alueella. Heidän mukaansa Venäjän toimet ovat puolustuksellisia, vastareaktioita NATO:n lisääntyneeseen toimintaan alueella, samalla he tuntuvat kuitenkin unohtavan perimmäisen syyn NATO:n lisääntyneelle toiminnalle – Venäjän Ukrainassa suorittamat sotatoimet ja Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksoinnin.
Aivan kuten Suomen Geopoliittinen seura, myös Vapaus valita toisin ry:n toiminta herättää runsaasti epäilyksiä. Sen lähiaikojen ohjelmassa on Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja median siitä välittämää kuvaa käsittelevä tilaisuus marraskuun loppupuolella. Tilaisuudessa esiintyy yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, VTT Pekka Visuri ja Ydin-lehden päätoimittaja VTT Arja Alho, tilaisuuden moderaattorina toimii kansanedustaja ja entinen ulkoministeri VTT Erkki Tuomioja. Kuinka ollakaan Pekka Visuri on SGS:n puheenjohtaja ja Risto Volanen hallituksen jäsen. Vastaavasti Arja Alho on Vapaus valita toisin ry:n hallituksen jäsen, aivan kuten on Erkki Tuomiojakin.
Kuvankaappaus vapausvalitatoisin.com -sivulta.
Suomen Geopoliittisen seuran puheenjohtajan Pekka Visurin mukaan seura ei ole Venäjän pyrkimysten edistäjä. Verkkouutisten uutisen perusteella voidaan päätellä, ettei SGS:n hallitukseen kuuluva Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander pidä uskottavana väiteitä, joiden mukaan seura olisi ajautunut palvelemaan Venäjän taholta Suomeen kohdistuvia vaikuttamispyrkimyksiä:
”Ymmärrän joidenkin voivan lukea Pekka Visurin, Risto Volasen ja Heikki Talvitien blogijuttuja siten, että niiden motiivina on vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun Ukrainasta ja Suomen Nato-jäsenyydestä. Mutta eihän näiden juttujen analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa, Meinander sanoo.” (2)
Mielestäni Meinander tekee arviossaan perustavaa laatua olevia virhepäätelmiä. Ensimmäinen on tietenkin se, että hän kohdistaa tarkastelun vain ja ainoastaan blogikirjoituksiin jättäen huomiotta sen, että esim. Pekka Visuri on toiminut usein asiantuntijakommentaattorina turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa mediassa ja että Risto Volanen on entinen poliittinen valtiosihteeri valtioneuvoston kansliassa, missä hän toimi pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä. Tällainen toiminta blogikirjoitusten ohella tuo aivan toisella tapaa uskottavuutta myös niihin kirjoituksiin, siitä huolimatta, ettei niiden analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa. Niiden ei pidäkään olla, koska niiden kohdeyleisö on laajempi kuin tieteen tekijät tai alansa ammattilaiset. Myös kyseisillä kirjoituksilla on oma tehtävänsä, millä tapaa ne palvelevat tarkoitustaan on sitten aivan toinen asia, mutta näkemäni perusteella ne tavoittavat hyvin kohdeyleisönsä ja niitä siteerataan kohdeyleisön toimesta laajahkosti. Huomautan siitä millaisiin toimijoihin Mark Galeotti edellä viittaisi ”Venäjälle myönteiset ”asiantuntijat” ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät” – johon ryhmään voidaan katsoa laskettavan myös SGS:n varapuheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie, joka on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa 1988-1992. Dosentti Jukka Seppinen on arvostellut Talvitien toimintaa, syyttäen tätä neuvostomyönteisten virkamiesten suosimisesta ja siitä ettei Talvitie hänen mukaan pyrkinyt patoamaan KGB:n vaikutusta Suomessa.
Suomessa neuvostoaikana syntyneet tiedusteluverkostot on jätetty putsaamatta. Alpo Rusin, Stasin lukuihin perustuvan, arvion mukaan KGB:llä ja GRU:lla (nykyään GU) oli Helsingissä ainakin sata ”nuoremman polven operatiivista kontaktia”. Hänen arvion mukaan niistä on voinut syntyä uusia verkostoja, ja että määrät voivat nykyään olla suurempiakin, pienempiä ne eivät hänen mukaansa ole. Rusin mukaan kohdemaissa käytetään toimintaohjeita salassa odottavia niin sanottuja ”nukkuvia agentteja” (sleeper agent). Eräs tällainen verkosto paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2010, kun Yhdysvaltoihin loikannut Venäjän tiedustelupalvelun eversti Sergei Tretjakov paljasti kymmenen 2000-luvun alusta lähtien Yhdysvalloissa toiminutta nukkuvaa agenttia. (3) Tässä kohdin moni voi epäillä sitä, että Suomessa toimisi nukkuvia agentteja, kysyä, että onko sellaisille tarvetta? Miksi ei olisi? Venäjä on kohdistanut Suomeen erilaisia hybridisodan toimenpiteitä viimeisimpien vuosien kuluessa, Venäjällä on Neuvostoliiton peruja Suomeen luotuja verkostoja, joiden tehtävänä on palvella sen etua tavalla tai toisella, Suomessa toimii venäläisiä ja/tai Venäjää tukevia kansalaisjärjestöjä – non-governmental organization eli NGO:ita. Venäjällä kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu hyvin paljon, moni on leimattu ”ulkomaiseksi agentiksi” mikäli tekevät yhteistyötä ulkomaisten tahojen kanssa. Todennäköisesti Venäjä on valinnut tämän toimintastrategian siksi, koska se itse käyttää ulkomailla toimivia NGO:ta eräänä vaikuttamis- ja mielipiteen muokkaus väylänä. Kokonaisuus huomioiden pidän itse hyvin todennäköisenä, että Suomi historiansa tähden on Venäjän vaikuttamistoimille altis ja tällöin kuviossa ovat mukana erilaiset keinot vaikuttamisesta tiedonkeräämiseen – myös ”nukkuvat agentit”. Pidän hyvin todennäköisenä syynä suomalaisen keskustelun aktivoitumiselle ja muuttumiselle eräiltä osin hyökkäävämmäksi sitä, että Venäjän toimien myötä keskustelua on herätelty tarkoituksellisesti, tässä kuviossa trollit ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Joskin hyvin aggressiivinen osa.
Onko Suomessa oltu liiankin naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan? Hyvin suurella todennäköisyydellä asetelma on juuri tämä, eräiltä osin tilanne on se, että edelleen pyritään kieltämään Venäjän tietyt Suomeen kohdistamat keinot ja leimaamaan julkisuuden henkilöitä, jotka niistä haluavat keskustella. Venäjän-tuntija, kirjailija Jukka Mallisen mukaan Suomea on jo vuosikymmenen ajan hoideltu samaan tapaan kuin neuvostoaikoina – tämä oli siis tilanne pari vuotta sitten toukokuussa 2014 Verkkouutisten haastattelussa. Sen mitä kyseisen haastattelun jälkeen Suomessa ja lähialueillamme on tapahtunut, osoittavat erinomaisella tapaa sen kuinka oikeaan osuva Mallisen tuolloinen toteamus on ollut. Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu eriasteisia vaikuttamistoimenpiteitä ja pyrkimyksiä Venäjän taholta, eikä vaikuttaminen välttämättä kohdistu pelkästään poliittiseen ja liike-elämän huippuun vaan myös laajempiin kansanosiin. Näin nähdäkseni pyritään siihen, että kansalaisliikehdinnän ynnä demokratiaan kuuluvien äänestysten myötä pyritään saamaan valtaan Suomea hajaannuttavia voimia. Poliittisella kentällä on useita toimijoita, joiden omat intressit eivät välttämättä käy yksiin Suomen turvallisuuspoliittisten intressien ja tarpeiden kanssa. Sama pätee liike-elämän huippuun. Trendi on sama kautta Euroopan, Venäjä tukee eriasteisesti äärioikeistolaisia puolueita, mutta tässä kuviossa ne myöskään unohtaisi vasemmistoakaan – sieltäkin löytyy myötäsyntyistä Venäjän ymmärtämistä yhdistettynä Venäjän intressien ajamiseen. Suomessa vaikutus ulottuu – YYA-ajan perintönä – hyvinkin laajalle puoluekentässä mutta selkeästi Venäjän edun ajamiseen profiloitunutta merkittävää puoluetta Suomessa ei ole. Sen sijaan on suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, joiden Venäjä-kommentointi ja analyysit ovat hyvin pitkälti Venäjän itse esittämän narratiivin toistoa. Tällä hetkellä Suomea vaivaa äärimmäinen varovaisuus suhteessa Venäjään, melkeinpä varotaan poliittista diskurssia, jossa Venäjän synnyttämää turvallisuuspoliittista uhkaa käsitellään aiheen vaatimalla vakavuudella. Keskustelunavaajia kohtaan käytetään jopa hyvinkin leimaavaa ja halveksuvaa kieltä, josta löytyy esimerkkejä tältäkin syksyltä. On kuin Suomi olisi tietyiltä osin lipumassa lähemmäs ja lähemmäs Venäjää, väläytellen samalla lännen suuntaan signaaleja, joiden on tarkoitus todistaa maamme olevan osa läntistä arvoyhteisöä. Mitä se toki onkin, mutta samalla Venäjän vaikutuksen kasvua Suomessa ei voi olla havaitsematta. Sen kieltäminen on naiiviutta tahi sokeutta, kyvyttömyyttä tunnustaa tosiasioita. Suomi pyrkii istumaan tukevasti kahdella jakkaralla.
Maailma ja paikat -blogin pitäjä kirjoitti 21. joulukuuta 2015 erinomaisen kirjoituksen vaikuttaja-agenteista nimellä ”Vaikuttaja-agenteista.” (4) Suosittelen lukemaan kyseisen blogin ajatuksella, kirjoittaja käy läpi vaikuttaja-agenttien toimintatapoja ja keinoja ymmärrettävän selkeästi mutta samalla riittävällä tarkkuudella. Kirjoittajan tekstistä otan lyhyen lainauksen, joka monella tapaa pukee sanoiksi kirjoitukseni erään teeman vaikuttaja-agenttien toimitavoista:
”Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään ”puolueettomina” tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.”
Toistan vielä kertaalleen sanat: puolueeton, asiantuntija ja auktoriteetti. Suomalaisina selkäytimeemme on taottu tietty auktoriteetteihin kohdistuva kunnioitus, sama pätee myös asiantuntijoihin kohdistuvaan kunnioitukseen. Ja YYA-ajan Suomessa puolueettomuus oli suuren suuri hyve ja tätä meidän puolueettomuutta muistettiin painottaa eri ilmansuuntiin kohdistetuissa puheissa niin paljon, että lopulta uskoimme sitä itsekin. On kuitenkin syytä muistaa se, että epävarmoina aikoina asiantuntijoina toimivilla auktoriteeteilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa.
Näen Suomen olevan erityisen altis vaikuttaja-agenttien, samoin kuin muun ulkoisen vaikuttamisen keinoille, niin kauan kun Suomessa ei ole suoritettu riittävän laajaa yhteiskunnallista keskustelua suomettuneisuuden ajasta ja käyty aikakautta perin pohjin läpi – perattu yhteiskuntaamme pohjamutia myöten. Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän synnyttämistä verkostoista on käytävä keskustelua, ne on perattava ja tarvittaessa ryhdyttävä oikeudellisiin toimenpiteisiin. Näiden toimien kieltäminen on eräs osoitus suomettuneisuuden palaamisesta, siitä, että menneisyyden tapahtumia ei haluta perata vaan ne mieluummin haudataan ja toivotaan niiden unohtuvan. Mutta vaikka me ne unohtaisimme, ei ole taetta, että vaikuttamaan pyrkivät tahot näin haluavat tehdä. Mielestäni on riittämiin todisteita sen puolesta, että verkostoihin kuuluvia ei haluta unohtaa ulkoisten vaikuttajien – Venäjän – toimesta.
Marko
1.
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175799-kgbn-agenttien-perkaamisesta-–-suomi-vaarassa
2.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/visuri_sgs-57724
3.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/alpo_rusi_venajan_tiedustelu-43280
4.
http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2015/12/vaikuttaja-agenteista.html
