tulikomento
Supreme Leader
Mikä Yhdysvaltojen virallinen ääni tämäkin kuvittelee nykyään olevansa ?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Trollaamisen ukko kyllä osaa. Vai on Grönlannissa juuri nyt kovat MAGA-fiilikset paikallisen väestön keskuudessa. Ja luonnollisesti nämähän haluavat itse liitosta osaksi Yhdysvaltoja.
Tekisi mieli vedota siihen, että ei tuolla ole Amerikan kannaltakaan mitään järkeä.
Mutta ei ole myöskään Ukrainan sodassa tai Taiwanille uhittelussa.
Axel Oxenstiernan lausahdus Westfalenin rauhan alla on edelleen ajankohtainen.
Yrittääkö Trump näillä aivovammaisilla kommenteillaan esittää olevansa totaalisen arvaamaton ja vaikeasti ennakoitavissa kun astuu kohta virkaansa ? Jos ukko on tosissaan vaikka nyt Grönlannin valtaamisen suhteen, niin ei voi muuta sanoa kuin että kaiken maailman kusipäisiä tolloja amerikkalaiset presidentikseen valitsevat.
Kaikkiin asioihin sillä näyttää olevan tasan kaksi vaihtoehtoa. Lisää tulleja kunnes tottelevat. Tai sitten otetaan väkisin.
Mielestäni jo puheet Grönlannin valtaamisesta väkivalloin ylittää tuon rajan, että voi ajatella tuolla tavoin sikäläisistä äänestäjistä.Yrittääkö Trump näillä aivovammaisilla kommenteillaan esittää olevansa totaalisen arvaamaton ja vaikeasti ennakoitavissa kun astuu kohta virkaansa ? Jos ukko on tosissaan vaikka nyt Grönlannin valtaamisen suhteen, niin ei voi muuta sanoa kuin että kaiken maailman kusipäisiä tolloja amerikkalaiset presidentikseen valitsevat.
Mielestäni jo puheet Grönlannin valtaamisesta väkivalloin ylittää tuon rajan, että voi ajatella tuolla tavoin sikäläisistä äänestäjistä.
Jossain bunkkerissa joku hieroo käsiään tyytyväisenä.
Luojalle kiitos suomalaisilla riitti rohkeus lunastaa nato-optionsa ajoissa.
Nyt Trumppi kauppaisi meidät ensimmäisten joukossa Kremlille ja tekisi diilin, jossa Ukraina eikä Suomi liity NATO:on.
Josko kerrankin olisimme historiassa siellä hannuhanhien puolella?
En usko, mutta vaikka niin kävisi niin ei NATO:n pohjoiset jäsenet jäisi käsiä levittelemään. Pohjoismaat, Hollanti, Britannia ovat melkoinen liittokunta jo itsessään ja varmasti Puola ja Baltian maat olisivat tulossa samaan pöytän.Tällä menolla koko Natoa ei parin vuoden päästä enää ole, joten emt...
Nojoo, ehkä tässä ei oikeasti ihan niin vakavan alla olla, mutta tuommoiset jutut on erityisen dorkaa jopa Trumpetin mittapuulla.
Trump hakee reaktioita, hämmentää, kääntää, vääntää, imartelee, lahjoo sekä kiristää.
Täysin eritapaan kuin yleensä poliitikot, joten hämmennys on luonnollisesti läsnä aina kun tuo sirkus johonkin saapuu.
Tuohan on avoin kortti myös ryssälle esittää vaatimuksia; tarvitsemme turvallisuuushuoliemme takia Hankoniemen... ja FäärsaaretTällä menolla koko Natoa ei parin vuoden päästä enää ole, joten emt...
Nojoo, ehkä tässä ei oikeasti ihan niin vakavan alla olla, mutta tuommoiset jutut on erityisen dorkaa jopa Trumpetin mittapuulla. Tilanteessa, jossa naapurivaltioiden alueiden kaappausta joko aktiivisesti tehdään tai sillä uhkaillaan, kansainvälisen järjestyksen johtajalta odotetaan tällaisen homman tuomitsemista, eikä siihen kyseenalaiseen kuoroon liittymistä. Putinin lapaan syötettiin tämä kiekko taas ihailtavalla tarkkuudella.
Ovathan nämä Trumpin sekä Elon Muskin (mikä ihmeen valtiomies hänestäkin on nyt tehty) viime aikojen hyökkäykset USA:n vanhoja liittolaisia ja vakiintuneita demokratioita kohtaan ihan käsittämättömiä.Samaa mieltä. Tässä astuttiin kyllä jonkun rajan yli. Käytännössä uhataan omaa liittolaista sotatoimilla. Joskin kyllä trumpimaiseen tapaan epäselvästi ja epäsuorasti, mutta kuitenkin.